Vanhenemisen tiede - Voiko ikääntymistä hidastaa?

”Valtava liiketoiminta nappaa eläinmallien tuloksia myytäväksi

seerumeina, voiteina ja pillereinä.”

SIITÄ HETKESTÄ, kun ihminen saa alkunsa kahdesta sukusolusta, alkaa tie kohti hautaa. Vanhenemiseen liitettyjä merkkejä löytyy jo sikiön kudoksista, ja rappeutuminen kiihtyy elämän loppua kohden. Toistaiseksi elämän maksimipituus näyttää vakiintuneen noin 120 vuoteen. Päättyvä on pisinkin päivä viimeinen.

YHDEKSÄN IKÄÄNTYMISEN SYYTÄ

ERI LAJIEN TYYPILLISET ELINKAARET viittaavat siihen, että ikä on ohjelmoitu soluihimme. Norsu voi elää sata vuotta, mutta hiiren kiivas elämä loppuu jo parissa vuodessa, ellei se sitä ennen tule syödyksi. Meissä kaikissa, lajista riippumatta, elää kuitenkin solutyyppi, joka ohittaa tämän ohjelmakoodin. Sukusolut antavat tuoreen alun jälkeläiselle, sukupolvesta toiseen. Riippumatta vanhempien iästä ne kantavat uutta nuoruutta. Jos näin ei olisi, olisi vauva syntyessään äitinsä ikäinen.

Rejuvenaatio, sukusolujen ”toistuva nuortuminen” on suvun jatkamisen ja olemassaolomme edellytys. Kun kertakäyttöinen kehomme välittää geenit seuraavalle sukupolvelle, on elämän jatkumo turvattu. Tämä ikääntymisteoria tunnetaankin nimellä ”disposable soma”. Pitkäikäisyydessä onkin lopulta kyse siitä, kuinka laadukas pakkaus sukusoluja kantaa.

Jos ymmärtäisimme, mihin sukusolujen iättömyysominaisuus – rejuvenaatio – perustuu, olisiko siinä tarjolla ikuisen nuoruuden lähde? Voitaisiinko kaikkien solujen ikää pidentää rukkaamalla näitä mekanismeja? Prosessi olisi tehtävä tarkasti, sillä säännöstä poikkeava solu ohjautuisi herkästi joko kuolemaan tai kasvamaan kontrolloimattomasti. Iättömyys on myös syöpäsolun ominaisuus.

Rejuvenaatiomekanismien lisäksi ikääntymistutkimus keskittyy ymmärtämään soluihin iän myötä syntyviä vaurioita, niiden seurauksia, ja korjausominaisuuksien parantamista. Kudoksen terveys seisoo lukuisten tukipilareiden päällä, ja yhdenkin murtuminen johtaa elämän lyhenemiseen.

Tri Lopez-Otin kollegoineen (Cell 2013) hahmotteli yhdeksän ikääntymisen syytä: energia-aineenvaihdunnan häiriöt, perimän korjauksen virheet, elimistön kantasolujen hupeneminen, solujakaantumisen väheneminen, jakautumisessa kuluvien kromosominpäiden – telomeerien – lyhentyminen, valkuaistasapainon häiriöt, perimää muokkaavat epigeneettiset muutokset sekä soluviestinnän ja ravintosensorien epätarkkuus. Erityisesti tutkijoita kiinnostavat mekanismien pääsäätelijät, sellaiset, jotka antavat virtaa ja suuntaavat useampaa kuin yhtä näistä tapahtumista.

PITKÄIKÄISYYDEN RESEPTI

KESKEISINÄ MALLEINAAN TUTKIMUS käyttää lyhytikäisiä eliöitä ja eläimiä, kuten leipurin hiivaa, matoja, kärpäsiä, kaloja tai hiiriiä. Näiden ikää on onnistuttu jopa moninkertaistamaan. Toistaiseksi ainoa läpi lajien pätevä mekanismi, joka pidentää ikää, liittyy ravinnon rajoitukseen. Moni tutkimus porautuukin niihin solutason tapahtumiin, jotka soluissa aktivoituvat ravinnon vähäisyydestä. Kuinka hyvin näitä mekanismeja voidaan soveltaa ihmisiin, on hankala todentaa käytännön syistä: onnistuneen kokeen tuloksia voivat analysoida vasta seuraavat tutkijasukupolvet.

Valtava, tuottoisa liiketoiminta pyörii ikääntymisen hidastamisen ympärillä, ja nappaa ketterästi eläinmallien tuloksia myytäväksi seerumeina, voiteina ja pillereinä. Vastuunkanto rajoittuu siihen, että selkeää haittaa ei tulisi aiheuttaa. Asiakaskunnan jano iän merkkejä vähentävään nuoruuden eliksiiriin ei ehdy.

Tieteellisen, kriittisen tutkimuksen tehtävä on selvittää, mikä lisää terveyttä. Modernein menetelmin kykenemme yhä tarkemmin selvittämään normaalien ja sairaiden solujen toimintaa, yksilöllisiä ominaisuuksia, riskejä ja vaihtelua kudosten aineenvaihdunnan tasapainossa. Terveyttä lisäävät, sairauksia ehkäisevät toimenpiteet automaattisesti vähentävät todennäköisyyttä kuolla. Tämä on tehokkain pitkäikäisyyden resepti.

Tietämme kontrolloi yhä 120:n rajoitusmerkki, joka ei salli ylitystä – toistaiseksi.