Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Minä, skeptikko · Skeptikko 2/2020

Minä, skeptikko

Vesa Tenhunen

Tenhunen Vesa

”Olen yrittänyt kohtaamisissani huuhaa-väen kanssa olla aina kohtelias,

mutta joskus se on jäänyt yrityksen asteelle, sillä liha on heikko.”

SYNNYIN LOPPUVUODESTA 1965 Joensuussa. Kun olin kaksivuotias, perheeni muutti Etelä-Savoon, Sulkavan kuuluun soutupitäjään. Siellä kävin kouluni, kunnes lähdin opiskelemaan. Arvoin parin vaihtoehdon välillä ja päädyin Joensuun yliopistoon lukemaan yleistä historiaa. Siitä lähtien olen asunut Joensuussa.

Valmistuin sopivasti pahimman laman aikaan, jolloin historian tutkijoille ei ollut kovin suurta kysyntää. Onneksi olin jo aiemmin hurahtanut tietotekniikkaan, joten elätin itseäni erilaisissa IT-alan pätkätöissä kouluttajana ja opettajana. Suoritin vuosituhannen vaihteessa tietotekniikan sivuainelaudaturin ja päädyin töihin Joensuun (myöhemmin Itä-Suomen) yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Nykyään toimin sovellusasiantuntijana eräässä IT-alan firmassa.

Kasvoin keskiluokkaisessa perheessä. Emme olleet mitenkään varakkaita, mutta emme köyhiäkään. Näin jälkikäteen katsottuna elämä 70-luvun Kekkoslovakiassa oli melko niukkaa, mutta samanlaista tasaisen harmaata se näytti olevan melkein kaikilla muillakin.

Lapsuudenkotiani voinee luonnehtia tapakristityksi. Kirkossa käytiin vain häissä, hautajaisissa ja jouluna. Uskontoa ei tuputettu minulle sen enempää kuin mitä alakoulun uskontotunneilla aiheesta kerrottiin. Lapsena en sen kummemmin kyseenalaistanut uskonnollisia tarinoita, suhteeni oli lähinnä välinpitämätön. Rippikoululeirikin tuli käytyä, mutta se lähinnä vahvisti apatiaani uskonnon suhteen.

USKO UFOTARINOIHIN LOPPUI

VANHEMPIENI PARHAITA perintöjä on lukuharrastus, johon vaikutti paljon isäni keräämät monet hyllymetrit kirjoja. Lukemiseen yllytettiin, eikä minulta kielletty mitään kirjoja mukamas lapsille sopimattomana (likaisella mielikuvituksella varustetuille selvyydeksi, etten tarkoita ns. aikuisviihdettä). Klassikot tietysti menivät nuorena yli hilseen, joten paikallisesta kirjastosta kannoin viikoittain kevyempää luettavaa.

Jostain syystä makuni kehittyi jo varhaisessa vaiheessa epäsuomalaiseen suuntaan. Suosikkigenreni oli ja on yhä scifi niin kirjoissa, tv-sarjoissa kuin elo- ja sarjakuvissa. En ole koskaan ymmärtänyt päätalomaisen realismin ja ns. todellisen elämän kuvauksen suosiota. Kun tylsän arkipäiväistä elämää saa viettää itse jo muutenkin, niin miksi ihmeessä ajanvietteen pitäisi olla sitä samaa?

Toiseksi kiinnostuksen kohteeksi tuli jo varhain tietokirjallisuus. Yhdessä tai erikseen scifi-harrastuksen kanssa syttyi myös kipinä tähtitieteeseen. Kovat tieteet ja teknologia ovat edelleen suosikkejani, mutta en karsasta myöskään yhteiskunta- enkä humanistisia tieteitä.

Isäni yllyttämänä luin jo nuorena poikana Raamatun alusta loppuun. Se vahvisti näkemystäni, että joitakin eettisiä periaatteita lukuun ottamatta kristinuskossa ei ole oikein mitään tolkkua. En tiedä, oliko se isäni tarkoituskin vai ei. Harmi, etten tullut kysyneeksi sitä ajoissa, nyt siihen vaadittaisiin meedio.

En ole kokenut missään vaiheessa mitään yliluonnollisia ilmiöitä, eikä sellaisiin erityisemmin uskottu perhe-, suku- tai tuttavapiirissä. Mutta tarinoita yliluonnollisuuksista tietysti riitti. Ufot, Atlantis, Bermudan kolmio, Uri Geller, Erich von Däniken, Velikovskyn törmäilevät planeetat, Neuvostoliiton parapsykologiset kokeet jne. olivat 70-luvun aikakauslehtien vakiojuttuja. Totta kai ne kiihottivat varhaisteini-ikäisen pojanklopin mielikuvitusta ja niinpä kävin kirjastossa läpi myös rajatiedon teokset.

Siitä todennäköisesti alkoi matkani kohti skeptisyyttä. Esim. von Dänikenin ”tutkimukset” ja ufokirjallisuuden havaintokertomukset olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta kuitenkin ne tarkemmalla lukemisella vaikuttivat ristiriitaisilta ja saivat aina tuntemaan, että jotakin on nyt jätetty kertomatta. Ufotarinoissa olin vielä valmis pitämään totena tunnistamattomia valoja taivaalla, mutta usko loppui siinä vaiheessa, kun ”kontaktihenkilöt” kertoivat avaruusmuukalaisten suunnitelmista. Vakuutuin, että kyseessä on todennäköisimmin aivan maanpäällinen ilmiö eli ihmisen mielikuvituksen tuotteet.

Näkemykseeni vaikutti ilman muuta ahkerasti kuluttamani tieteiskirjallisuus. Pelkäksi viihteeksi tarkoitetuissa poikien seikkailutarinoissa (John Carter, Perry Rhodan,

Markos – robottiajan sankari… jonnet ei näitä muista) oli paljon uskottavampia muukalaisia kuin yhdessäkään kertomuksessa, joita lentävän lautasen sieppaamaksi joutuneet ovat kuvailleet.

TAIKAVARPUTESTEJÄ JÄRJESTÄMÄSSÄ

EN ENÄÄ MUISTA, milloin kuulin ensimmäistä kertaa Skepsiksestä, enkä muista sitäkään, miten liityin jäseneksi. Tästä voinee päätellä, että skeptikkouteni ei ole seurausta mistään yhtäkkisestä valaistumisesta tai muusta ilmestyksenomaisesta kokemuksesta. Ajatusmaailmani oli vain pikkuhiljaa kehittynyt skeptisemmäksi, ja niinpä liityin Skepsikseen joskus 90-luvun alkupuolella. Suurin syyni liittymiselle taisi olla vain osoittaa kannatusta hyväksi katsomalleni asialle. Skeptinenhän voi olla vallan mainiosti myös ilman Skepsiksen jäsenyyttä.

Saman vuosikymmenen loppupuolella Skepsiksessä alettiin puuhata toiminnan laajentamista Helsingin ulkopuolelle. Aluetoiminnan käynnistämiseksi silloinen puheenjohtaja Ilpo V. Salmi kävi v. 1998 Joensuussa pitämässä luennon, jonka jälkeen hän opasti meitä paikallisia jäseniä toiminnan aloittamisessa.

Urani Joensuun alueyhteyshenkilönä alkoi vuosituhannen vaihteessa. Kansanvalistustoiminnan ja illanistujaisissa harrastetun maailmanparantamisen lisäksi laajensimme toimintaamme empirian puolelle, kun Skepsiksen puheenjohtaja Jukka Häkkinen tuli luennoimaan taikavarvuista. Joensuun vapaaopiston auditorio täyttyi viimeistä paikkaa myöten. Muuten vain uteliaiden lisäksi paikalle saapui useampikin paikallinen kaivonkatsoja, maasäteilyn etsijä ynnä muu varpumies valmiina protestoimaan väärää opetusta vastaan.

Koska Häkkisen tarjoama perusteltu ja tutkimuksiin pohjautuva selitys varvun taipumisesta tahattomien, ideomotoristen liikkeiden seurauksena ei oikein kelvannut näille kokemusasiantuntijoille, päätimme järjestää käytännön testin. Halusimme selvittää, mitä varpumiehet havaitsevat taikavarvulla, vai havaitsevatko mitään. Lopputulos oli, että havainnot olivat mitä sattuu, eikä taikavarvulla ollut tekemistä niiden kanssa (ks. Skeptikko 3/2002). Sama tulos tuli myös v. 2010 tekemästämme toisesta taikavarputestistä (ks. Skeptikko 1/2010).

”TEKÖ ETTE SITTEN USKO MIHINKÄÄN?”

SKEPTIKON URAN alkuaikoinani etsiydyin vielä omaaloitteisesti uskovaisten ja huuhaa-väen pariin. Kävin paikallisen parapsykologiseuran luennoilla ja eri lahkojen järjestämissä kreationistisaarnaajien tilaisuuksissa. Tapahtumat muistuttivat yllättävän paljon toisiaan ja siksi kyllästyin niihin nopeasti. Sokea usko on sokeaa uskoa, olipa sitten kohteena ufot tai Jeesus, sielunvaellus tai Raamatun luomiskertomus.

Suurin osa ”vastapuolen” tapaamisista on tapahtunut erilaisten vaihtoehtohoitojen ja -terveydenhuollon messujen yhteydessä. Sellaisia järjestettiin vielä 90-luvulla vuosittain Joensuussa, mutta sen jälkeen ne ovat hiipuneet pois. Skepsis kutsuttiin niihin mukaan, ja mahdollisuuksien mukaan kävimme paikalla joko esittelypöydän kanssa tai muuten vain. Viimeisin osallistumiseni tällaiseen tilaisuuteen oli v. 2011 Imatralla.

Hömppämessuilla päivystämisen lisäksi olen ollut järjestämässä Skepsiksen nimissä stand up -iltoja, erilaisia yleisöluentoja ufoista, medikalisaatiosta, geenimanipuloinnista, pimeästä aineesta, taikatempuista ym. aiheista, sekä yhdistyksen toiminnan esittelyä muiden järjestöjen kanssa Ilosaarirockissa ja Joen Yössä (joensuulaisvastine Helsingin Taiteiden Yölle).

Näissä kaikissa tapahtumissa puheille on tullut erilaisiin huuhaa-uskomuksiin hurahtaneita kävijöitä, joilla on monesti ollut vahvoja mielipiteitä Skepsiksestä ja skeptikoista. Usein ensimmäinen kysymys on ollut joko ”tekö ette sitten usko mihinkään?” tai ”tekös olette niitä pornolehtien levittäjiä?”. Molemmista avauksista on kyllä saatu keskustelua aikaan, vaikka Skepsiksen sekoittaminen Vapaa-ajattelijoihin hieman harmittaakin. Ei näiden kahden yhdistyksen toiminnan luulisi nyt niin samanlaiselta näyttävän.

Olen kyllä tavallaan kateellinen Vapaa-ajattelijoiden pornolehtitempauksellaan saamasta huomiosta, mutta mieluummin pidän Skepsiksen erillään Vapaaajattelijoista. Molemmilla on oma tarpeellinen ja erillinen tonttinsa: uskovainen voi mielestäni olla aivan hyvin skeptinen esim. astrologiaa tai uskomuslääkintää kohtaan, ja vastaavasti ateisti voi aivan hyvin uskoa esim. grafologiaan tai ufosieppauksiin.

TUHANNEN TAALAN KYSYMYS

OLEN YRITTÄNYT KAIKISSA kohtaamisissani niin uskovaisten kuin huuhaa-väenkin kanssa olla kohtelias, kuunnella naama peruslukemilla älyttömiäkin väitteitä ja esittää kysymyksiä ja kritiikkiä rauhallisesti. Joskus se on toki jäänyt vain yrityksen asteelle, sillä liha on heikko.

Suoranaisiin huijareihin en ole törmännyt kertaakaan. Sekin porukka, joka tekee bisnestä myymällä omituisia aatteitaan ja tuotteitaan huuhaa-messuilla, on vaikuttanut aidosti uskovan asiaansa. Se ei tee hömpän myynnistä yhtään hyväksyttävämpää, mutta on kuitenkin omalla tavallaan rehellistä.

Nuorempana jaksoin vielä vängätä pitkäänkin kristallimyyjien, vyöhyketerapeuttien ynnä muiden kanssa, mutta näin vanhemmiten se tuntuu turhalta. Kun uskomuksia ei ole alun perinkään muodostettu järkiperäisillä argumenteilla, eivät ne sellaisilla myöskään poistu. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö älyttömiin väitteisiin pitäisi vastata ja tarjota tilalle oikeaa tietoa.

Nähdäkseni parempi toimintatapa on antaa varsinaisten huuhailijoiden olla ja keskittyä valistamaan ns. suurta yleisöä. Tuhannen taalan kysymys vain on, millä tavalla se pitäisi tehdä. Esim. yleisöluennot ovat sinänsä helppoja järjestää ja niiden tallenteita voi jakaa netissä, mutta mikä on niiden vaikutus? Ehkä ei niin merkittävä kuin pitäisi, koska meidät sekoitetaan niin helposti Vapaa-ajattelijoihin. Skepsiksen pitäisi tehdä toiminnastaan jatkuvaa mittaamista, esimerkiksi mielipidetiedusteluja sopivilla otoksilla. Se ei tietenkään ole halpaa, mutta veikkaan, että se auttaisi toiminnan suunnittelemisessa ja tehostamisessa.

Toinen Skepsiksen vaikuttavuuteen liittyvä asia on yleinen kiinnostuksen väheneminen yhdistystoimintaan. Aluetoiminnassa olen konkreettisesti nähnyt kiinnostuksen vaihtelun, mutta samalla myös tasaisen aktiivisten jäsenten vähenemisen. Tuntuu yhä vaikeammalta saada mukaan väkeä, joka on halukas tekemään oikeasti jotakin täällä fyysisen maailman puolella, eikä vain näyttämään peukkua somessa.

Ehkä tähän ei ole muuta ratkaisua kuin todeta, että kyseessä ei olekaan ongelma. Skepsiksen toiminnan pitää vain tapahtua entistä enemmän netissä yleensä ja somessa erityisesti.

Sama muutoshan näkyy myös huuhaa-puolella. Uskomushoitojen yms. messut ovat vähentyneet, vaikka itse uskomushoidot ja muu vaihtoehtohömppä ei ole kadonnut mihinkään. Samanmieliset löytävät toisensa nykyään netissä. Pahinkin huuhaa, kuten väitteet rokotusten vaarallisuudesta ja hopeaveden terveellisyydestä, leviävät nettisivuilla ja keskusteluryhmissä.

VANHAA HUUHAATA UUDESSA MUODOSSA

PESSIMISTI MINUSSA EI USKO, että huuhaa-uskomukset häviäisivät mihinkään. Yksittäisten huuhailujen suosiossa on kyllä nousua ja laskua kuten kaikissa muoti-ilmiöissä. Esim. ufot olivat kova juttu 70-luvulla, sitten ne hetkeksi katosivat ja palasivat taas 90-luvulla. Mutta enpä muista, että tällä vuosituhannella olisi ollut enää yhtään entisaikojen kaltaista ufohavaintojen aaltoa. Voi hyvinkin olla, että ufot ovat katoamassa lopullisesti. Ainakaan niiden paluu muotiin ei ole helppoa, kun pelkät tarinat eivät enää kännykkäkameroiden aikana riitä.

Skepsiksen työsarka ei silti lopu, sillä aina näkyy ilmestyvän uutta huuhaata, tai ainakin vanhaa huuhaata uudessa muodossa. Aikoinaan pelättiin mikroaaltouuneja, nykyään podetaan sähköallergiaa, pelätään 5G-verkkoa ja halutaan kieltää wifi-säteily. Erikoisin uusi – tai uusvan-

Vieraita avaruudesta?

YHDYSVALTAIN PUOLUSTUSMINISTERIÖ julkaisi huhtikuun lopussa virallisesti kaksi ufovideota, jotka olivat vuotaneet julkisuuteen jo aiemmin. Videot on kuvattu vuosina 2004 ja 2015. Videoissa pitkänomaiset esineet näyttävät liikkuvan taivaan läpi epätavallisilla tavoilla. Videoilla kuulee lentäjien ihmettelevän kohteiden nopeutta, äkillisiä liikkeitä, pyörähdyksiä ilmassa ja sitä, kuinka helposti kohteet kiitävät kovaan vastatuuleen.

”Ennen kuin alamme spekuloida avaruusoliolla, tutkikaamme todisteita tarkemmin”, Eric Mack kirjoitti forbes.comissa 29.4. ”Pohditaan ensin, mitä merivoimien ha – huuhaa on väite maan litteydestä. En ole vieläkään päässyt jyvälle, onko kyse ”oikeasta” huuhaasta, pelkästä viihteestä vai puhtaasta trollauksesta.

Kuitenkin jos tiedebarometreihin on uskomista, on huuhailu kokonaisuudessaan onneksi jatkuvasti vähenemässä. Ehkä Skepsiksellä on osansa tässä kehityksessä – tai sitten ei ole. Vaikea sanoa, kun Skepsiksen vaikutusta ei ole tutkittu. Toisaalta kun vaikutus on tutkimaton, voin varsin epäskeptisesti ja epätieteellisesti jatkaa mukana sen toivon varassa, että Skepsiksen toiminnalla on kuin onkin merkitystä.

EN TIEDÄ

MILLAINEN ON TÄYDELLINEN MAAILMA? En ole varma. Veikkaan, että minulle täydellinen maailma ei monen muun mielestä olisi kovinkaan täydellinen. Mutta jos täydellisyyden sijaan tyydytään mahdollisimman hyvään, niin valtaojalaisena tekno-optimistina toivoisin maailman kehittyvän mahdollisimman pian muistuttamaan tieteiskirjailija Iain M. Banksin anarkistissosialistista, utopistista ja posthumanistista yhteiskuntaa, Kulttuuria.

Mikä on elämän tarkoitus? En tiedä. En tiedä edes, onko kysymyksessä sen enempää järkeä kuin kysymyksessä mikä on alkuaineiden tarkoitus, tai painovoiman tarkoitus. Elämällä on ennemminkin tavoite kuin tarkoitus: hengissä pysyminen ja lisääntyminen.

Tietenkään näin yksinkertainen vastaus ei tyydytä monimutkaiset aivot riesakseen saanutta ihmistä, joten kysymyksellä varmaankin haetaan, että mikä on ihmiselämän tarkoitus. Valitettavasti en tiedä sitäkään. Minun puolestani jokaisen kannattaa keksiä ihan itse tarkoitus omalle elämälleen (huom! painotan sanoja ”omalle elämälleen”, sillä seuraukset ovat yleensä aina ikäviä, kun joku saa päähänsä keksiä tarkoituksen toisten elämälle).

Elä ja anna muiden elää, ja keksi itse loput.

lentäjät todella näkivät näytöllään. Heidän kameransa olivat infrapunakameroita, eli videoilla näkyy vain lämpöä. Kuvista ei voi varmuudella sanoa, että niissä on kiinteitä esineitä. On mahdollista, että kamerat ovat kuvanneet vain erikoista lämpömassaa tai muita ilmakehän ilmiöitä. Lisäksi videot ovat tietokonejärjestelmän välittämiä, eli niissä voi olla bugi.”

Mack ei sano ehdottomasti, että videoissa ei ole avaruusolioita. Hän sanoo, että on helppo keksiä useita uskottavia selityksiä videoille ilman, että mikään niistä liittyy alieneihin. ”Asiaa kannattaa miettiä toiseenkin kertaan.”

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Steiner ja tarpeellinen kärsimys
Korona testaa suhteemme asiantuntijoihin
Vanhenemisen tiede - Voiko ikääntymistä hidastaa?
Korona. Covid-19. Pandemia. Poikkeustila.
Salaliittoja, valeuutisia, terveyshuijauksia... Covid-19 laittoi maailmankirjat sekaisin
Alkemia oli pätevänä pidettyä tutkimusta
Vastalääke "Vuoden journalistinen teko"
Mikä tepsii huuhaaseen?
5G on uusi matkapuhelintekniikka, ei sen kummempaa
Mystiset kyvyt taottiin tatamiin Kiinassa
Koiras ja naaras työelämässä - Mikä selittää eriytymistä?
OK Boomer! Sensuroitu!
Arvoituksia avaruudesta
Ajattele kuin mentalisti
Jäähyväiset uskonnoille
Henkisyyden harhapoluilla
Moderni esoteerisyys ja okkultismi Suomessa
Saako ihmisrodusta puhua? Saako rotueroja tutkia?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit