Kirjat · Skeptikko 2/2020
Ajattele kuin mentalisti
kiistämättä olemassa. Niillä ei kuitenkaan tarvitse olla eikä lähes varmasti olekaan mitään tekemistä ulkoavaruuden olentojen kanssa.
Vieraita sivilisaatioita etsivä SETI-tutkimus ja siihen liittyvä astrobiologia ovat täysin vakavasti otettavaa tiedettä. Humanoidien esittämiksi väitetyt kertomukset sen sijaan ovat tavallisesti sitä luokkaa, että edes vähänkään terveellä epäluuloisuudella varustetun ihmisen on vaikea suhtautua niihin muuten kuin huvittavina mielikuvitusjuttuina. Jotkin tarinat humanoidien tai kontaktihenkilöiden matkoista kaukaisille tähdille ovat niin pöhköjä, että ne herättävät väistämättä lähinnä tarvetta karkeaa sarkasmiin.
Humanoidien välittämiksi väitetyt viestit eivät koskaan sisällä mitään, mitä emme jo muutenkin tietäisi, vaan pelkkiä itsestäänselvyyksiä, kuten lopettakaa sotiminen ja ympäristön saastuttaminen. Lisäksi, kuten Saara Reiman toteaa artikkelissaan: ”Miksi ne tahtovat sitkeästi laskeutua tiedekriittisten heinähattujen pelloille eivätkä Esko Valtaojan takapihalle?” (Esko voisi tietysti huomauttaa asuvansa kerrostalossa, josta ei näe takapihalle.)
Kirjassa on tutkittu myös, millaisissa yhteyksissä sana ufo esiintyi Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2012-2016. Suurin osa viittauksista liittyy kaikkeen muuhun kuin varsinaiseen ufoilmiöön; vain 11,5 % käsittelee itse ufoilmiötä. Ufosta onkin tullut jo kaikenlaista outoa tarkoittava yleiskielen sana. Kun arvellaan kaverin lasketelleen täyttä luikuria, sanotaan, että ”tuo nyt oli ihan ufojuttu”.
SHOW-MIEHEN OPIT KOTIIN JA KONTTORIIN
Jose Ahonen: Ajattele kuin mentalisti. Atena, 2020.
ENNEN KUIN JOSE AHOSESTA tuli ammattimentalisti, hän veti Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry:n Mediapajaa. Vuonna 2008 Jose houkutteli Skeptikko-lehden Mediapajan asiakkaaksi. Yhteistyö on sujunut niin hyvin, että Skeptikkoa taitetaan siellä edelleenkin. Vuosina 2009-2010 Skeptikossa julkaistiin Josen palstaa ”Näin teet paranormaalin ilmiön” ja 2011-2015 palstaa ”Vuorovaikutus vai vedätys – maailma haluaa tulla huijatuksi”. Josea on kiittäminen myös siitä, että Skeptikko muuttui vuonna 2012 neliväriseksi ja A4-kokoiseksi. Muutosvastarintaa esiintyi, mutta Jose puhui minut helposti ympäri. Se on hänen työtään, ihmisiin vaikuttaminen.
Jose Ahosen kirjan tarkoitus on herättää ajatuksia, kyseenalaistaa omia tapoja havainnoida sekä tarjota työkaluja ja näkökulmia uudenlaiseen vuorovaikuttamiseen. Kirjassa kerrotaan, miten mentalistin oppeja voi käyttää ihmisten lukemiseen. Mentalisti on mestari tarkkailemaan ihmisiä, käyttämään apunaan muiden tarkkaavaisuuden katvealueita ja suostuttelemaan heitä – taitoja, joista on apua myös arkisemmassa vuorovaikutuksessa.
Luonnontieteellisiä selityksiä kirjassa käsitellään melko lyhyesti. Pari pientä epätarkkuutta niistä löytyy, mutta ne ovat täysin epäoleellisia itse asian kannalta.
Kirja kuvaa ufoilmiötä hyvin kiihkottomasti ottamatta kantaa ufojen olemassaoloon. Näkökulma on selvästi uskontotieteellinen, mutta muistutettakoon, että se ei tarkoita uskonnollista asennetta, vaan uskontojen tieteellistä tutkimusta.
Vaikka ufologia ei olekaan mikään yhtenäinen oppi, joka uskontojen tapaan vetoaisi johonkin auktoriteettiin, sillä on kuitenkin yhtäläisyyksiä uskonnollisen ajattelutavan kanssa. Sama koskee monia muitakin rajatiedon alueita. Ne väittävät perustuvansa tieteeseen, mutta eivät hyväksy niiden tutkimista tieteellisillä menetelmillä. Ne vaativat, että niiden ajatukset on hyväksyttävä totuuksina ilman kritiikkiä.
Televisiossa esitettiin 1990-luvulla Johan af Grannin sarja ufoista. Yhdessä osassa hypnotisoija yritti saada sieppauksen kokijan muistelemaan tapahtumia. Maallikonkin mielestä kyseessä oli törkeä manipulointi, jossa johdattelevilla kysymyksillä potilaan tai paremminkin uhrin mieleen saatettiin istuttaa mahdollisesti tuskallisiakin valemuistoja. Ammattitaitoisten psykologien toivoisi käsittelevän vakavasti tuommoisen puoskaroinnin haittapuolia.
Vaikka muutama enemmän psykologiaan ja kansatieteeseen painottunut artikkeli olisikin täydentänyt kirjaa, kyseessä on silti ansiokas päänavaus ufoilmiön laajemmalle ja filosofisemmalle tarkastelulle.
Ahonen kehottaa kiinnittämään huomiota kehonkieleen, mikroilmeisiin ja ihmisten kuuntelemiseen. Esimerkiksi myyntitilanteessa on usein puhumisen sijaan kyse kuuntelemisesta: mitä asiakas todella haluaa? Lisäksi Ahonen mm. kertoo, kuinka harjoitella kylmäluentaa ja kuinka luoda yhteisymmärrys tuntemattoman kanssa. Avain parempaan vuorovaikutukseen on läsnäolossa. ”Myy kuin mentalisti”, Ahonen kannustaa.
Kirja on pitkälti myyjän opas, mutta se sisältää myös rutkasti hyvää, skeptistä aineistoa. Juuri tällaisia opuksia ahmin innokkaasti nuorena miehenä, mutta nyt, vanhana hardcore-skeptikkona en löytänyt kirjasta paljonkaan uutta. Kirja on myös menestystarina Jose Ahosesta. Siinä on peräti 22 komeaa kuvaa itse mentalistista ja anekdootteja keikoilta ja keikkamatkoilta.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Steiner ja tarpeellinen kärsimys
Minä, skeptikko
Korona testaa suhteemme asiantuntijoihin
Vanhenemisen tiede - Voiko ikääntymistä hidastaa?
Korona. Covid-19. Pandemia. Poikkeustila.
Salaliittoja, valeuutisia, terveyshuijauksia... Covid-19 laittoi maailmankirjat sekaisin
Alkemia oli pätevänä pidettyä tutkimusta
Vastalääke "Vuoden journalistinen teko"
Mikä tepsii huuhaaseen?
5G on uusi matkapuhelintekniikka, ei sen kummempaa
Mystiset kyvyt taottiin tatamiin Kiinassa
Koiras ja naaras työelämässä - Mikä selittää eriytymistä?
OK Boomer! Sensuroitu!
Arvoituksia avaruudesta
Jäähyväiset uskonnoille
Henkisyyden harhapoluilla
Moderni esoteerisyys ja okkultismi Suomessa
Saako ihmisrodusta puhua? Saako rotueroja tutkia?
