Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2021

Mikä QAnon oikestaan on ja mikä siinä on uutta?

Toni Saarinen

”Salaliittoteoreettisuuden tuottamiseen kytkeytyvät myös sitä vastustavat ja sen ajatuksia popularisoivat sekä sitä tutkivat tieteentekijät. Debunkkaajat, viihdehakuiset journalistit ja rationaalisuuden puolustajat ovat luoneet alakulttuurin ja edistäneet sen kasvua siinä missä salaliittoaktivistit, populistipoliitikot ja bottifarmit.”

QANON-NIMELLÄ TUNNETTU liike syntyi osana 2000-luvun internetille tyypillistä lautakulttuuria. Keskustelualueina toimivat laudat kuten ”4chan” ja ”8kun” tarjoavat alustan anonyymille ja lähes rajoittamattomalle viestinnälle, minkä vuoksi ne on nähty varsinkin uuden laitaoikeiston piirissä sananvapauden viimeisinä linnakkeina. Uhatuiksi itsensä kokevat ihmiset – enimmäkseen valkoiset länsimaiset miehet – ovat saattaneet puhua näillä alustoilla välittämättä ”poliittisesta korrektiudesta”, joka heidän mukaansa sulkee heidät pois julkisesta keskustelusta.

Lautakulttuuri ei ole jäänyt laudoille, vaan se on tuottanut monenlaista internet-aktivismia, myös koordinoitua trollaamista. Tämän artikkelin puitteissa oleellista on, että pitkäikäiset käsitykset maailmaa salaa hallitsevista pahuuden voimista omaksuttiin myös näillä alustoilla ja että ne johtivat näkyvään poliittiseen toimintaan. Näiden voimien päämääriä kuvaavia kertomuksia on kutsuttu salaliittoteorioiksi. Ne ovat tarinoita, jotka haastavat viralliset totuudet ja toimivat hallitsevina maailmanselityksinä ”kulttisessa miljöössä”. Tämä sosiologi Colin Campbellin termi viittaa hajanaiseen alakulttuurien kenttään, jossa ”kielletyt” ajatukset leviävät vapaasti.

4chan-laudan keskustelualue /pol/ (Politically Incorrect) oli kasvanut puolessa vuosikymmenessä varteenotettavaksi toisinajattelun kanavaksi, kun lokakuussa 2017 alueelle liittyi nimellä ”Q” tunnettu käyttäjä. Q kertoi kuuluvansa Yhdysvaltain hallinnon sisäpiiriin – ehkä jopa työskentelevänsä presidentti Donald Trumpille – ja alkoi jakaa vihjeitä siitä, mitä kulissien takana tapahtui. QAnon-yhteisö ja ”qanonismi” rakentui tämän nimimerkin ja hänen tietojensa ympärille. ”Anon” viittaa nimettömyyteen: lautakulttuurissa kaikki käyttäjät ovat oletuksena anonyymejä, siis anoneita.

Q ei ollut laudan ensimmäinen sisäpiiriläiseksi esittäytyvä, eivätkä paljastukset uusi ilmiö. ”Syväkurkkuja” oli ilmaantunut anonymiteetin pohjalta toimiville alueille tämän tästä. Esimerkiksi vuonna 2016 ”FBIAnoniksi” kutsuttu hahmo implikoi jakavansa/pol/:lle tiedustelupalvelun salaisuuksia. Näiden datavuotojen ohella laudoille ominaista on ollut tehokas, vapaamuotoinen yhteistyö käyttäjien kesken. Puhdas trollaus saattoi olla sen yleisimpi ä muotoja, mutta ihmiset myös yhdistivät tiedonhakutaitonsa ratkoakseen monenlaisia ongelmia.

Ennen pitkää joukkovoimalla pyrittiin myös ”solmimaan lankoja yhteen” ja selvittämään kätkettyjä totuuksia. Jos laudat eivät olleet vielä 2000-luvun alussa selvä osa kulttista miljöötä, tuo yhteys vahvistui jatkuvasti. Q ilmestyi oikealla hetkellä oikeaan paikkaan, keräsi seuraajia, päätyi mediaan ja nousi ihmisten tietoisuuteen yhteiskuntajärjestyksen uhkana. Nyt, kun tarinan ensimmäinen osa saavutti eräänlaisen lopun Trumpin vallan päättyessä, teen joitakin johtopäätöksiä QAnonin vuosista.

ENNEN Q:TA

SELKEIMPÄNÄ QANONIN ETIÄISENÄ voi pitää Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien alla sattunutta välikohtausta, joka kehittyi niin kutsutun ”Pizzagaten” pohjalta. Kun Wikileaks julkaisi Hillary Clintonin kampanjapäällikkö John Podestan hakkeroidut sähköpostit, tarina eliitin harjoittamasta lasten hyväksikäytöstä kehittyi nimenomaan laudoilla. Anonit tulkitsivat yhdessä Podestan mailien ”salaviestejä” ja ymmärsivät toistuvat pitsamaininnat pedofilian kiertoilmauksiksi. Joulukuussa 2016 salaviestien todellisuudesta vakuuttunut Edgar Welch otti tehtäväkseen epäiltyyn pitseriaan hyökkäämisen ja lapsiorjien vapauttamisen.

Tämä Pizzagaten toteuma oli Yhdysvaltain säännöllisiin joukkoampumisiin verrattuna onnellinen: yhden miehen operaatio ei johtanut ihmisuhreihin. Welch pidätettiin nopeasti. Tapahtuman voi kuitenkin käsittää Trumpin aikakauden alun keskeiseksi symboliseksi tapahtumaksi. Järjestelmälliseen salaliittoon perustuvan maailmankuvan omaksunut henkilö uskoi, että voi löytää yhden ravintolan takahuoneesta empiiristä todistusaineistoa, joka paljastaa huolellisesti kätketyn, valtavan petoksen. 2000-luvun ”kulttisen verkon” tapa selvittää salaliittoja oli perustunut tiedonhakuun ja ajatustenvaihtoon, somedatan perkaamiseen, symbolien tulkintaan ja vertailuun. Welch puolestaan koki tehtäväkseen ryhtyä kenttätöihin. Saman määrätietoisuuden ajamana monet anonit alkoivat luottaa siihen, että presidentiksi valittu Trump lopettaisi Pizzagaten kuvaaman vuosisataisen korruption rivakalla toiminnalla, yhteistyössä heidän kanssaan.

Historialliset kamppailut tarvitsevat sankaria historian ytimeen. Pian saapui Q, joka pyrki osoittamaan, että kaikki anonit ovat tällaisia sankareita – ja maailmaa muutetaan laudoilla, heidän silmiensä edessä.

POPULAARIKULTTUURIPROFEETAN PELI

Q, JONKA HENKILÖLLISYYDESTÄ käydään yhä keskus-

1 telua, lähetti vuosina 2017–2020 miltei 5000 uniikkia viestiä, jotka hän nimesi ”dropeiksi”, käytännössä siis tietopaketeiksi. Viestit olivat yleensä lyhyitä, toteavia ja tarkoituksella epämääräisiä, ja niihin liittyi kuvia, lyhenteitä ja linkkejä, joita harvoin pohjustettiin kattavasti. Väitteet esitettiin usein kysymyksinä, minkä ohella Q kannusti jatkuvasti lukijaa pohtimaan jonkin sanan tai tapahtuman merkitystä ja yhteyttä ilmiöiden välillä. Esimerkiksi drop numero 167:

POTUS opened the door of all doors. Expand your thinking. What is the keystone? Q

Päivitysten ymmärtäminen vaati aktiivista selvitystyötä. Samalla dropit suunnattiin salatietoon valmiiksi vihityille – niille jotka jo käsittivät kehyksen. Tämän vuoksi ne poikkesivat suuresti ”klassisista” salaliittoteoreettisista teksteistä, joiden kirjoittajat kuvaavat yleensä uuvuttavan yksityiskohtaisesti vuosituhansia pitkien juonien kaikki mahdolliset syy- ja seuraussuhteet.

Tämä ei tarkoita, etteikö myös Q olisi vihjannut mullistavien tapahtumien olevan käynnissä. Dropit paljastivat lisää siitä, mikä oli keskeistä Pizzagatessakin: maailmaa hallitsee synkkiin päämääriin pyrkivä eliitti, joka on harrastanut järjestelmällistä saatananpalvontaa läpi historian. Trump ja Yhdysvaltain armeijan johto käyvät kuiten kin sotaa pahuutta vastaan ja pidättävät ennen pitkää ”Cabalin” (suom. salaseuran) toimijat. Professori Michael Barkun on nimennyt tällaiset rakenteet jättisalaliitoiksi (superconspiracy). Niissä yhteiskunnan kaikki osa-alueet liitetään yhden suuren selityksen ja kehityskulun alle, ja juoni saa kosmiset mittasuhteet. Vaikka valtaosa Q:n dropeista käsitteli Yhdysvaltain (sotilas)poliittista arkea Trumpin valtakaudella, viesteistä löytyi skaalaa heijastavia uskonnollisia viittauksiakin – tosin enemmän painoarvoa ne saivat kirjoissa, joita Q:n seuraajat kirjoittivat.

Suurimmaksi osaksi Q:n viestit imitoivat elokuva- ja televisioviihteen vähäsanaisia vakoojia ja sotilaita. Q paljasti maailman täynnä ansoja, riskejä, mutkikkaita operaatioita, kaksois- ja kolmoisagentteja, taktisia shakkinappulasiirtoja – ja hän paljasti sen vain valituille. Anonit havaitsivat toistuvia ilmauksia ja samanaikaisuutta Trumpin lausuntojen ja Q:n vihjeiden välillä, mikä heidän mielestään vahvisti yhteyden, ja Q ruokki tätä käsitystä. Hän vakuutti yleisönsä siitä, että he ovat kontaktissa tärkeisiin tahoihin ja siten erityislaatuisia. Toisaalta anonit pitivät itseään jo valmiiksi ”taviksia” merkittävämpinä, koska he uskoivat auttaneensa joukkovoimallaan Trumpin presidentiksi. Heitä tarvittiin nykypäivän kulttuuri- ja informaatiosodassa, ja he luottivat siihen, että Yhdysvaltain tuore johto tiesi tämän. QAnon-kehyksessä jokaisesta anonista tuli ”X-Filesin” Fox Mulder, joka saa loputtomasti uusia todisteita niiltä, jotka tietävät eniten. Vaiennetuiksi itsensä kokeneet olivat muodostaneet yhteyden suoraan vallan todelliselle huipulle, ja he tahtoivat oppia lisää.

Q:n hahmossa populaarikulttuurin troopit ja tyylit valjastettiin aidon politiikan selittämiseen. Q:n persoona ja viestit olivat vähintään elokuvallisia, mutta yksisuuntaisen kerronnan sijaan tarina oli ennen kaikkea interaktiivinen. Se kehysti oman elämän ja historian peliksi. Pelillisyys addiktoi. Se vetoaa tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaitoihin, mutta yhtä oleellisia ovat pelien herättämät tunteet. Vastausten löytäminen ja yhteyksien 2 muodostaminen tuottaa mielihyvää. QAnonin kohdalla painottui entistä voimakkaammin pelin sosiaalinen puoli: mysteeri ei ratkennut yksin. Näin käsitettynä QAnon on aiempia jättisalaliittoja selkeämmin valtava moninpeli, jonka päämäärä on kollektiivinen ymmärryksen lisääminen. Q itse olisi tällöin ollut pelin säännöt hyvin osaava pelinjohtaja.

KULTTISEN MILJÖÖN VALTAUS

Q:N DROPIT JA LAUTAKESKUSTELUT muodostivat ytimen, mutta salaliittoaktivismi laajeni pian kattamaan isomman siivun kulttisesta miljööstä. Viesti oli käyttökelpoinen, ja sen suosio houkutteli toisia aktivisteja osingoille. Dropien salaperäisyys tarkoitti, että vanhoille kulttisen miljöön asiantuntijoille löytyi kysyntää: he pyrkivät välittämään tiedot eteenpäin omilla vaikutteillaan höystettynä, vaikka eivät olleet itse lautojen käyttäjiä. Orastavan qanonismin rajat olivat löysät ja implikaatiot vanhoja tuttuja, joten sanoma oli helppo yhdistää aiempiin viitekehyksiin. Lisäksi jotkin anonit kokivat velvollisuudeksee n omakohtaisten Q-kokemusten jakamisen ja lautojen toiminnan selittämisen maallikoille.

Samalla kun nämä tahot näkivät tilaisuuden edistää omaa narratiiviaan Q:n rinnalla, toiset ymmärsivät, että asettuminen Q:ta vastaan lisäisi potentiaalia erottua. Esimerkiksi ”InfoWarsin” veteraani Alex Jones alkoi ennen pitkää markkinoida itseään tällä tavoin relevanttina niille, jotka suhtautuivat varauksella viestiin. Vaikka qanonismissa uskottiin, että Q yhdistää kaikki Järjestelmän vastustajat saman katon alle, salaliittokulttuuri on hajanaisempi ja monimuotoisempi kokonaisuus kuin he kuvittelivat. Monet epäilemättä vierastivat lautojen kaoottista ympäristöä, ja toiset suhtautuivat tunnusomaisella epäluulolla myös Q:n viestiin. Oman piirin asiantuntijoita syytetään usein vastapuolen myyriksi tai osaksi ”psyoppeja” – psykologisia operaatioita, joilla ihmisten ajattelua ohjataan. Tietysti myös Q:ta epäiltiin harhaanjohtajaksi.

Kuvio laajeni tarkoitushakuisen disinformaation myötä. Tietoverkkotutkimuksessa on painotettu QAnonin kaltaisten liikkeiden käyttöä maailmanpolitiikan välineenä: esimerkiksi Venäjän bottiverkot ovat vauhdittaneet viestin leviämistä, ja Putinin hallinto on hyötynyt Yhdysvaltain politiikan sekasorrosta. Valtiollinen sekaantuminen ei kuitenkaan selitä asiaa kokonaan, ja salaliittoteoreettisuuden synty vain taktisesti tuotettuna häirintänä olisi yksinkertaistava selitys. Disinformaatio vaatii hedelmällistä maaperää kasvaakseen. Poliittisen masinoinnin liiallinen painottaminen kätkee ne historialliset ja sosioekonomiset tekijät, jotka ovat tuottaneet aitoa uskoa QAnoniin. Ilmiön redusointi vieraan vallan kehittämäksi poliittiseksi aseeksi muistuttaa oikeastaan salaliittoteoreettista ajattelumallia: oma yhteiskunta nähdään lähtökohtaisesti puhtaana ympäristönä, jonka ulkopuolinen vihollinen on viekkaasti saastuttanut. Oma kulttuuri välttyy pahimmalta kritiikiltä.

Liikkeen kasvaessa monet yllättyivät miespainotteisen laitaoikeiston ja naisvaltaiseksi oletetun ”uushenkisyyden” yhteenliitoksista. QAnonin maailmankuva tosiaan omaksuttiin myös meditaation, vaihtoehtolääkinnän ja muun holistisen ajattelun ympärille muodostuneissa piireissä. Monet uushenkiset vaikuttajat ryhtyivät levittämään Q-pohjaista tarinaa viimeistään koronapandemian aikaan. Tämä nähtiin laajemman uushenkisyyden kentällä uhkana, mikä sai esimerkiksi Mia Jokinivan julkaisemaan huomiota herättäneen ”Joogit QAnonia vastaan” -blogikirjoituksen lokakuussa 2020. Uushenkisyys ja salaliittoteoreettisuus ovat kuitenkin kulkeneet rinnakkain pitkään, eikä yhteenliittymä ole sinänsä erikoinen. Molemmat pohjaavat eurooppalaiseen esoteriaan, jolla on ollut viha-rakkaussuhde valtavirran instituutioihin ja tiedemaailmaan vuosisatoja. Tutkija Charlotte Ward ja professori David Voas nimesivät ajattelumallin ”conspiritualityksi” (suom. ”salaliittohenkisyys”) vuosia ennen 3

QAnonia.

Salaliittoajattelua ja uushenkisyyttä yhdistää vaihtoehdon tarjoaminen vakiintuneille selityksille historiasta, terveydestä, ihmismielestä ja todellisuuden luonteesta. Oleellista on myös se, että molemmat nostavat yksi- löllisyyden ja valaistumisen keskeiseen rooliin elämäntarinassa. Salaliittohenkisyydessä ymmärrys maailmasta muuttuu uusien tietojen myötä, eikä mikään ole ennallaan suhteessa lammasmaiseen ”massaan”. Ihminen ymmärtää eläneensä valheessa ja käsittää, että suuri osa ihmisistä elää niin yhä.

Tällaisia yleisen tason tekijöitä löytyy toki käytännössä kaikesta salaliittoajattelusta, mutta maailman nykytila ja tulevaisuus saavat runsaasti erilaisia merkityksiä kehyksestä riippuen. Kristilliset tulkinnat kertovat usein, kuinka olemme matkalla mielivaltaiseen diktatuuriin ja Jumalan voitto Saatanasta saavutetaan vasta pitkän, Ilmestyskirjan kuvaaman kärsimyksen päätteeksi. Uushenkisyydelle sama synkkyys on vierasta.

Tästä pääsen erääseen oleelliseen tekijään QAnonin monikäyttöisyydessä. Ensin on huomioitava, että Q rakensi itsestään kuvaa kristittynä patrioottina: ”God Bless America!” hän julisti painottaen salaliiton saatanallisuutt a ja kannustaen seuraajiaan rukoilemaan. Näin hän sai auktoriteettia uskovien konservatiivien keskuudessa. Samalla poliittinen kertomus ”kulttuurisodista” teki Q:sta relevantin nuorempien ja vähemmän uskonnollisten laitaoikeistolaisten parissa. Mutta toisin kuin monet kristilliset ja maalliset salaliittoteoriat, QAnon on edennyt alusta alkaen optimistisena tarinan a. Ilmestyskirja ei toiminut muottina Q:n ennustukselle, eikä tulevaisuudessa häämöttänyt väistämättä kommunistien hallitsema diktatuurikaan. QAnon oli utopistinen projekti, mitä mainitaan harvoin siitä puhuttaessa.

Q painotti jo ensimmäisessä viestissä asioiden muutosta parempaan lähestyvien vaikeuksien sijaan, ja tästä eteenpäinkin vastustajan toiminta kehystettiin säännönmukaisesti osaksi epätoivoista puolustustaistelua. Vaikka miltä näyttäisi, Cabal oli häviämässä. Trumpin valinta presidentiksi oli alkusoittoa – malli, jonka pohjalta asiat etenisivät jatkossakin. Siksi QAnonille keskeiset tulevaisuuden tapahtumat olivat kaikki voittoja: Cabalin jäsenten massapidätykset, ihmiskunnan ”Suuri Herääminen” (”The Great Awakening”), uusi kulta-aika vapaassa valtiossa… Tällä tavoin järjestys palaisi maailmaan, joka oli ollut kaaoksen vallassa. Trumpilta Q lainasi sanonnan ”tyynestä ennen myrskyä” (”Calm before the Storm”), josta tuli eräs keskeinen kielikuva qanonismiin. Toisin sanoen asiat edistyivät salassa kohti utopiaa, vaikkei sitä havaitsisi valheellista valtamediaa seuraamalla. ”Pysykää vahvoina”, Q profetioi, ”pian kaikki kääntyy hyväksi”. Tällainen alleviivattu positiivisuus on ollut yleistä nimenomaan salaliittohenkisyyden piirissä, jossa maailma nähdään pohjimmiltaan hyvänä ja ihmiskunta kykenevänä kohottamaan tietoisuutensa korkeammalle tasolle. Onko siis yllättävää, että QAnon sopi kitkatta myös uushenkiseen kehykseen?

VASTATIETOA

EDELLÄ ESITETYT SEIKAT selittävät osaltaan Q:n leviämistä muutamilta laudoilta keskeiseksi osaksi salaliittokulttuuria. Valtaosa maailmankuvan sisällöstä periytyi aiemmista teksteistä ja tyyli imi vaikutteensa populaarikulttuurista. Kehityskulut, jotka yhdistyivät QAnoniksi, olivat jatkuneet jo kauan, ja ryhmät, jotka tekivät Q:sta auktoriteetin itselleen, olivat olemassa suunnilleen samanlaisin a jo ennen Trumpin aikaa. Mikä QAnon siis oikeastaan on, ja mikä siinä on uutta?

Ainakin QAnon henkii yleistä muutosta salaliittoteoreettisuudessa. Q tarjosi pikemminkin kehyksen tai rakenteen kuin ”teorian” tai eheän tarinan. Ensinnäkin tämä on nopean nettiviestinnän aikakaudelle tyypillistä. Sosiaalinen media kannustaa hajautettuun, helposti jaettavaan ja huomiota herättävään viestintään: meemit, toistuvat kielikuvat ja monitulkintaiset lauseet toimivat tehokkaammin kuin yksityiskohtaisesti muotoillut alku-keskikohta-loppu-selitykset. Trump teki ensin itse epämääräisten intertekstuaalisten viittausten sikermästä oman salaliittobrändinsä, ja se toimi tehokkaasti. Toiseksi: salaliittoteoreettiset teemat ovat olleet osa populaarikulttuuria jo ainakin puoli vuosisataa. Ne on tehokkaasti kaupallistettu ja sisäistetty. Saatammekin olla siirtymässä eräänlaiseen jälkisalaliittoteoreettiseen aikaan. ”Teoriaa” ja tarinaa ei enää tarvita, koska maailmankuvan keskeiset symbolit on jo omaksuttu kaikkialla – myös sitä vastustavien parissa. Meemien ja tweettien vajavaiset viittaukset riittävät välittämään monitasoisia 4 merkityksiä.

QAnon on täten tarinan sijaan tietoa, jota tuotetaan ja sovelletaan mitä erilaisimmissa muodoissa. Keskeistä tälle tiedolle on sen stigmatisoitu luonne: se on yhteiskunnan marginaaliin haitallisena siirrettyä, ja juuri tästä stigmasta on tullut itseisarvo ja myyntivaltti. Salaliittoajattelun stigmatisoituminen alkoi toisen maailmansodan jälkeen, ja viimeistään 1970-luvulla sen ympärille oli muodostunut valtavirrasta eriytynyt alakulttuuri. Salaliittoteoreettiset yhteisöt alkoivat siis kääntyä sisäänpäin ja tietoisesti tuottaa ”kiellettyä” tietoa sitä hakevalle. Nykypäivään tultaessa tämä kehitys on johtanut kokonaiseen vastatiedon verkostoon, jolla on omat instituutionsa ja asiantuntijansa. Nimensä mukaisesti vastatieto on olemassa vain hegemonisen tiedon ehdoilla, tarjoamassa vaihtoehtoja ”yleises- 5 ti hyväksytylle”. Se nojaa altavastaajan asemaan.

Tältä pohjalta esitän kaksi väitettä. Ensinnäkään QAnon ei ole varsinaisesti ”salaliittoteoria”, sillä käytännöss ä ja ajalleen ominaisesti se on tarjonnut vain hajanaista, kierrätettyä raakadataa, jota voi hyödyntää monin tavoin. Ehkä QAnonia voisi luonnehtia myös välineeksi, tavaksi tehdä tulkintoja. Toiseksi: tällainen tapa tulkita ja käsitellä tietoa syntyy ennen kaikkea reaktiona valtaa pitävien väitteisiin ja on niille alisteista. Maailmankuva kehittyi marginaalissa, hävisi valtakamppailun ja jäi marginaaliin. Qanonismin vaiheet hankaavat vastoin käsitystä, jonka mukaan internet olisi tehnyt salaliittoajattelusta valtavirtaista. Tosiasiassa maailmankuva säilyy altavastaajana niin kauan kuin sen hyväksyntää löytyy vain stigmatisoiduista verkostoista – ja käytännössä kaikki näkyvimmät julkaisut QAnonista ovat olleet siihen kriittisesti tai viihteellisesti suhtautuvia.

Näkyvyydellä on kuitenkin suuri merkitys. Siksi qanonismia ei kannata käsitellä irrallaan sen vastavoimista.

VALTAMEDIAN VALTA

ILMIÖ EI SYNTYNYT vain kulttisen miljöön toimijoiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Maailmankuvan pääasiallinen vetovoima on, kuten sanottua, sen vasta-asemassa. Kun salaliittoajattelu tulee tunnetuksi marginaalin ulkopuolella, tämä on seurausta valtavirran panoksesta. Ilmiön ymmärrys vaatii siis laajemman verkoston hahmottamista: salaliittoteoreettisuuden tuottamiseen kytkeytyvät myös sitä vastustavat ja sen ajatuksia popularisoivat sekä, kyllä, sitä tutkivat tieteentekijät. Debunkkaajat, viihdehakuiset journalistit ja rationaalisuuden puolustajat ovat luoneet alakulttuurin ja edistäneet sen kasvua siinä missä salaliittoaktivistit, populistipoliitikot ja bottifarmit. Pitkälti vanhaa aineistoa kierrättäneen QAnonin nousu globaaliksi ilmiöksi vuonna 2020 ilmentää tämän verkoston tehoa.

Epävarmuutta tuottanut pandemia ja sen vaihtoehtoiset selitykset ovat tietenkin yksi osatekijä vyyhdissä. Vielä varmemmin QAnonin sysäsivät valtamedian valokeilaan Yhdysvaltain kiivaat presidentinvaalit: äärimmäisiä näkemyksiä käytettiin epäilemättä myös aseena Trumpia vastaan. Joka tapauksessa vuonna 2020 jokainen lehti tahtoi julkaista oman artikkelinsa siitä, mikä QAnon on. Valtamedia pyrki selittämään liikkeen tautiopillisesti, koronauutisoinnin hengessä – tyypilliset artikkelit pohtivat, mikä synnytti QAnonin, miksi se tarttuu ihmisiin ja millaisia sen oireet ovat. Juuri niin kuin kulttisen miljöön aktivistit ryntäsivät selittämään Q:n vihjeitä asiantuntemuksellaan, paikalle löysivät nyt tutkijat, kansalaisaktivistit ja tutkivat journalistit, jotka pyrkivät kertomaan omalle yleisölleen Q:n olemassaolon ja leviämisen syyt.

Näissä julkaisuissa QAnon mytologisoitiin täysin. ”Amerikkalaiset salaliittoteoriat ovat siirtymässä uuteen, vaaralliseen vaiheeseen”, väitti The Atlanticin artikkeli otsikon ”Mikään ei voi pysäyttää sitä mikä on tulossa” alla. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa lokakuussa 2020 liikettä kutsuttiin ”kaikkien salaliittoteorioiden äidiksi”, ja HS:n kolumnisti Juho Typpö totesi salaliittoteorioiden muuttuneen QAnonin myötä ”harmittomasta hörhöilystä” politisoituneeksi ääriajatteluksi. Toisaalla kansalaisaktivistit vaativat nopeaa toimintaa apokalyptisessa hengessä, sillä ”vaarallinen joukkoharha leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa”. ”QAnon Anonymous” -podcastin jokainen jakso kerää kymmeniä tuhansia kuuntelijoita sarkastisilla raporteilla: niissä käydään yhä läpi tuoreita käänteitä niille, jotka tahtovat tietää ilmiöstä kaiken mutta säilyttää etäisyyden alkuperäismateriaaliin. HBO:n dokumenttisarja ”Q: Into The Storm” (2021) sai tekijänsä paneutumaan vuosiksi tutkimukseen, joka pyrki selvittämään Q:n henkilöllisyyden. Hahmon lähtökohtien mystifiointi ei eroa oikeastaan mitenkään siitä addiktoivasta tulkintaprosessista, joka vangitsi anonit Q:n vaikutuspiiriin.

Eikä media saattanut olla edistämättä juuri sitä, mitä qanonismin logiikka vaati menestyäkseen: mielikuvaa siitä, että QAnon oli jotain uniikkia ja vaarallista, valtarakenteita järisyttävää. Kaikki salaliittoteoria-aktivismi pyrkii markkinoimaan itseään uutena ja käänteentekevänä, minkä ohella Q:n viesti legitimoitui hänen seuraajiensa keskuudessa, kun sen uhkaa alleviivattiin valtamediassa. ”Miksi muuten jokainen lehti tahtoo julkaista saman jutun harhaisuudestamme?” salaliittoaktivistit kysyivät, hyvästä syystä. Heille vastaus oli ”koska me tiedämme Totuuden” – mutta kysymystä voi lähestyä myös mediakritiikin näkökulmasta.

Toimittajat kieltäytyivät tasapuolisuusharhan uhalla kohtelemasta QAnonin väitteitä neutraalisti, mutta samalla he antoivat väitteille enemmän kuin tarpeeksi näkyvyyttä. Valtamedia otti kaiken hyödyn irti ilmiön jännittävistä puolista yksinkertaisesti kehystämällä qanonismin kielikuvat ja ajatukset ”hyväksytyllä tiedolla”, esimerkiksi asiantuntijalausunnoilla. Tämä oli keino tuotteistaa QAnon siinä missä salaliittoaktivistien suunnittelemat Q-vaatteetkin. Toimittajat vetoavat epäilemättä tarpeeseen valistaa kansaa ajankohtaisista ilmiöistä, mutta suhde on väistämättä symbioottinen. Salaliittokulttuuri saa kaipaamansa vihollisen informaatiosotaan ja valtamedia keinon luoda voimakkaita tunteita herättäviä spektaakkeleja. Kun otsikon voi tiivistää ”saatanalliseen pedofiilieliittiin uskovaan kulttiin”, klikit on käytännössä kerätty. Kuvio on etäinen ja mielikuvituksellinen, joten keskivertolukija ei joudu kyseenalaistamaan omaa arvomaailmaansa – samasta syystä salaliittoteorioiden typistäminen liskoihmisiin ja foliohattuihin on turvallista viihteellistämistä. Tällaiset artikkelit turvaavat ”tolkun ajattelun” perustukset luodessaan kuvaa Niistä Toisista, jotka elävät aivan eri todellisuudessa – samaan jakoon pohjautuvat muuten salaliittoteoriatkin.

Vauhtiaan kiihdyttänyt QAnon-kone ei siis koostunut vain Q:n performanssista ja löyhästä verkostosta vastatiedon ammattilaisia. Lopulta qanonismi tarvitsi myös valtamediaa ja huolestuneita kansalaisia vahvistamaan liikkeelle keskeisiä piirteitä: ajattelun yksilöllisyyttä ja siihen sisältyvien väitteiden vaarallisuutta. Samalla QAnonhuoli osoitti sisältävänsä kaikki moraalipaniikin merkit.

QAnon on, kiistämättä, itsekin eräänlainen moraalipaniikki, käsitteleehän se esimerkiksi 1900-luvun lopun saatananpalvontakohuista tuttuja aihioita kuten ihmisuhrausta ja lasten hyväksikäyttöä. Diskurssi QAnonista demokratian uhkana täyttää silti moraalipaniikin määri- 6 telmät paljon paremmin. Kontekstista riippumatta kyseessä on vähemmistöryhmä, joka uhkaa yhteiskunnan sisältä käsin sen eheyttä herättäen toiveita ”sosiaalisen hygienian” parantamisesta. Liikkeen edustajat antavat kasvot esimerkiksi peloille rationaalisuuden katoamisesta ja internetin vaarallisuudesta. Tätä varoittavaa diskurssia ovat edistäneet ensisijaisesti ne, joilla on yhteiskunnassa eniten valtaa tuottaa tietoa, siis suuret mediatalot, viranomaiset ja politiikan asiantuntijat.

Vuonna 2020 QAnon-paniikki syttyi nopeasti ja sai Suomessakin huomattavasti näkyvyyttä siihen nähden, että Q-aktivisteiksi profiloituneita hahmoja oli täällä kourallinen eikä seuraajien joukkovoima saanut aikaan käytännössä mitään. Eräs selitys on se, että qanonismi ja koronadenialismi linkittyivät vahvasti toisiinsa, mikä havaittiin suomalaisissakin mielenosoituksissa. Kulkutaudin puitteissa QAnon herätti vastustusta myös kirjaimellisesti hygieenisin perustein.

TAMMIKUUN 6. PÄIVÄN TAPAHTUMAT

DONALD TRUMP, QAnonin luvattu pelastaja, hävisi marraskuun 2020 vaalit. Tämä herätti epäuskoa Trumpin äänestäjien keskuudessa ja asetti Q:n seuraajat tilanteeseen, johon he eivät arvanneet joutuvansa. Tammikuun 6. päivänä 2021 vaalikaaos saavutti huippunsa, kun presidentti yllytti kannattajiaan estämään senaattia hyväksymästä valitsijamiesääniä. Väkijoukko valtasi Capitolin, ja kuvat taljaan ja sarviin pukeutuneesta ”QShamanista” levisivät maailmalle. Viisi ihmistä menetti traagisesti henkensä. Vallankaappausyritys viimeistään todisti QAnonin tuhoisuuden, eikö totta?

Niin todisti, mutta ei ilmeisimmällä tavalla. Viimeisin raportti Capitolin valtaukseen osallistuneista osoittaa, että väkijoukko koostui kovin erilaisista ih- 7 misistä. ”Oath Keepersin”, ”Proud Boysin” ja ”itsenäisten kansalaisten” kaltaiset radikaalit ryhmittymät syntyivät Yhdysvalloissa vuosia tai vuosikymmeniä ennen Q:n aikaa. Lisäksi keskeinen syy, jolla Trump lietsoi uskoa taisteluun, oli vaalivilppi – ja ”voter fraud” on näytellyt merkittävää roolia Yhdysvaltain politiikassa vuosisatoja. Hyökkäykseen osallistui lukuisia Q:n seuraajia, ja vielä useampi kannusti verkossa toisia kapinointiin, mutta qanonismin pitäminen kapinan välttämättömänä ehtona on liioittelua. Lisäksi Capitolin valtaus oli eräällä tapaa tuhoisa sekä alkuperäisen viestin että liikkeen tulevaisuuden kannalta.

Capitolin tapahtumat osoittivat salaliittoteoreettisuuden itsetuhon mekanismit käytännössä. Esimakua tästäkin tarjoaa Pizzagate: QAnon-aktivistien mukaan sotajalalle lähtenyt Edgar Welch ei voinut olla todellinen anon vaan pikemminkin ”syvävaltion agentti”, jonka oli tarkoitus vaarantaa Pizzagate-liike. Samassa hengessä – jo ennen kuin Capitol oli tyhjennetty valtaajista – internetin salaliittosiipi vilkastui: hyökkääjät eivät olleet heidän puolellaan! Ne olivat naamioituneita antifasisteja! Ne olivat tuhoamassa QAnonin! Tässä piilee tapahtuman toinen tragedia, sillä itse asiassa Capitolille hyökänneet qanonistit olivat Q:n vakaumuksellisia tukijoita ja rohkeimpia sotureita – ja osallistuessaan viimein itse vuosien ajan implikoituun taisteluun ”vapauden puolesta” heidät leimattiin viiveettä liikkeen pahimmiksi viholli- siksi. Heistä tuli välittömästi symboleja syvävaltiolle, jonka vastainen sota oli hallinnut heidän elämäänsä vuosia. Epäluulon logiikka tuhoaa sankarinsa.

Nämä Q:n soturit olivat silti myös käsittäneet väärin lähteensä perimmäisen viestin. Arvelin yllä Welchin Pizzagate-hyökkäyksen olleen Trumpin aikakauden alulle symbolisesti merkittävä teko: siinä tapauksessa Capitolin valtaus on sen irvokas peilikuva, Trumpin ajan lopun suuri symboli. Molemmissa tapauksissa on kyse siitä, että taistelu tiedosta muuttuu suoraksi toiminnaksi. Mutta qanonismissa suoran toiminnan ei pitänyt olla osa tarinaa. QAnonin utopialle keskeistä oli se, että anonit kokivat olevansa suorassa yhteydessä valtio- ja sotilasjohtoon, joka tietää mitä tekee. Kaikki keskushahmot painottivat toistuvasti, että tärkeintä on odottaa. ”Me voitamme Cabalin, pidätykset alkavat pian, Trump hoitaa kaiken kuntoon, kenraalit puuttuvat asiaan”… Q myi sekä lohduttoman nykytilan että lääkkeen lohduttomuuteen. Toisin sanoen usko QAnoniin piti sisällään ajatuksen, että seuraajat voivat elää rauhassa, sillä suuremmat voimat pelastavat lopuksi päivän ja aloittavat uuden kulta-ajan.

QAnon johti väkivaltaan (muulloinkin kuin Capitolilla), mutta Q:n viestit eivät suoraan kehottaneet ketään siihen, pikemminkin päinvastoin: qanonismin luonteeseen kuului tiedon jakaminen ja onnellisen lopun odottaminen. Kun optimistinen kehys Trumpin myötä sortui, tulevaisuuden pelastaminen palasi ihmiste n omaksi tehtäväksi, ja suuri osa heistä oli siihen heikosti varautuneita. Capitolin valtaus jää muistiin päivänä, joka ei osoittanut vain Trumpin nimeen vannovan kansanosan raivoa vaan myös todisti, ettei salaliittoteorian dynamiikka ole kenenkään hallittavissa. Lopulta se kääntyy itseään vastaan.

LOPUN ENTEITÄ?

CAPITOLIN VALTAUKSEN JÄLKEEN somejätit hyökkäsivät QAnonia vastaan ennennäkemättömällä voimalla. Tämä väistämätön liike vahvisti entisestään stigmatisoidun tiedon piirien eriytymistä valtavirrasta, sillä nyt monet salaliittoaktivistit siirtyivät lopullisesti omille sosiaalisen median alustoilleen, ensisijaisesti laitaoikeiston suosimiin ”Gabiin” ja ”Parleriin”. Monet hylkäsivät Q:n, toiset vaikenivat. Joe Bidenin virkaanastujaisten jälkeen eräät asettivat uusia päivämääriä ennustuksille tai vannoivat Trumpin yhä salaa hallitsevan maata, mutta olen havainnut useiden Q-aktivistien suhtautuvan tällaiseen silkalla halveksunnalla: he toteavat suoraan, että uskovat vain Q:ta, joka ei viimeisissä dropeissaan joulukuussa 2020 sanonut mitään uusiin profetioihin viittaavaa. Yhteisön sisällä käydään valtakamppailua tiedosta siinä missä muuallakin.

Joka tapauksessa QAnon hävisi ainakin sillä perusteella, että sen utopia muuttui vaikeammaksi uskoa. Esitin aiemmin, että nykyinen salaliittoteoreettisuus toimii vastatietona, ja salaliittokulttuurin dynamiikat huomioiden voi tehdä seuraavan päätelmän: koska QAnon on edelleen stigmatisoitua tietoa ja sen vihollinen on nyt entistä voimakkaampi, myös QAnon säilyy, tavallaan. Liikkeellä on syy jatkaa taistelua, joka saattaa saada optimismin vähentyessä entistä apokalyptisempia sävyjä. Mutta QAnon ei ole sellainen ”salaliittoteorioiden äiti” jollaiseksi se ehdittiin mieltää: se hyödynsi internetiä muita paremmin, mutta nojasi liikaa Trumpin hahmoon ja heikkeni hänen myötään. On ajan kysymys, versooko näistä lähtökohdista pienempiä suuntauksia vai omaksuuko liike hitaasti toisen jättisalaliiton ajatuksen. Mutta vaikka itse Q jäisi elämään vastatiedon historiaan, hän tuskin asettuu enää keskipisteeseen.

Toivon tämän artikkelin valottaneen erästä oleellista puolta qanonismissa: se rakensi vanhan ja tunnetun pohjalle ja houkutteli riveihinsä pitkälti niitä, jotka olivat valmiiksi osa kulttista miljöötä, netin vaihtoehto-oikeistoa ja Yhdysvaltain paramilitääristä kenttää. On syytä olettaa, etteivät taustalla piilevät ideat ja oletukset katoa, vaikka QAnon menettäisi arvoaan maailmanselityksenä. Salaliittokulttuuri kehittyy pinnan alla, kunnes jokin aalto tuo sen taas valtavirran tietoisuuteen. Nämä aallot syntyvät monien ryhmien ja instituutioiden yhteisvaikutuksesta: ne ovat rakenteellisia ja hankalia estää.

Lähdeviitteet

Aliapoulios, Max, Papasavva, Antonis, Ballard, Cameron, De Cristofaro, Emiliano, Stringhini, Gianluca, Zannettou, Savvas & Blackburn, Jeremy (2021): ”The Gospel According to Q: Understanding the QAnon Conspiracy from the Perspective of Canonical Information.” ArXiv. Asprem, Egil & Dyrendal, Asbjørn (2015): ”Conspirituality Reconsidered: How Surprising and How New is the Confluence of Spirituality and Conspiracy Theory?” Journal of Contemporary Religion 30(3).

Barkun, Michael (2003): A Culture of Conspiracy: Apocalyptic Visions in Contemporary America. Bratich, Jack Z. (2008): Conspiracy Panics: Political Rationality and Popular Culture. Butter, Michael (2014): Plots, Designs, and Schemes: American Conspiracy Theories from the Puritans to the Present. Fenster, Mark (2008): Conspiracy Theories: Secrecy and Power in American Culture. Thalmann, Katharina (2019): The Stigmatization of Conspiracy Theory since the 1950s: ”A Plot to Make us Look Foolish”. The George Washington University Program on Extremism (2021): ”’This is Our House!’ A Preliminary Assessment of the Capitol Hill Siege Participants.”

Ward, Charlotte & Voas, David (2011): ”The Emergence of Conspirituality.” Journal of Contemporary Religion 26(1). Ylä-Anttila, Tuukka (2018): ”Populist knowledge: ‘Post-truth’ repertoires of contesting epistemic authorities.” European Journal of Cultural and Political Sociology 5(4).

Data-analyysin (Aliapoulios et al. 2021) mukaan on todennäköistä, ettei Q ole vain yksi henkilö: viestien kirjoitustyyli vaihtelee liikaa.

Salaliittoteorioiden pelillisyydestä on kirjoittanut mm. Fenster (2008).

Ward ja Voas (2011) pitävät salaliittohenkisyyttä internetin tuotoksena. Tätä kritisoivat mm. Asprem & Dyrendal (2015) osoittaessaan salaliittohenkisyyden esoteriayhteydet. 4

Näin argumentoi varsinkin Thalmann 2019. Salaliittoteorioiden siirtymisestä yhteiskunnan marginaaliin Butter 2014 ja Thalmann 2019. Vastatiedosta populismissa Ylä-Anttila 2018.

6

Salaliittopaniikkien lähtökohdista Bratich 2008. The George Washington Universityn raportti maaliskuulta 2021.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2021. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
MS/Estonia – salaliitto sitenkin?
Minä, skeptikko
Tarkka tieto ilmenee tarkkoina ilmaisuina
Kokoaan kiehtovammat salaliittoteoriat
Valtsun tuolissa: Ovatko professorit aina oikeasssa?
Juttuja rapakon takaa
Covid-19 ja salaliittoteoriat. Osa 1: Salaliittoteorioiden psykologiaa
Stonehenge – mitä monumentille kuuluu nyt? Osa 2
OK, Boomer! Pilkunviilaajat
To do: terveys
Terveys ja humpuuki
Ääripäät. Miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea
Hyvä ja paha tieto
Mykistynyt mies
Huijauskoodit elämään
Rodun käsitteestä, vielä kerran

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit