tai ”herätyksen kokenut” ei ole uskoon tullut henkilö vaan sellainen, joka ”on herännyt ymmärtämään yhteiskunnan sortavat rakenteet ja toimii niiden purkamiseksi. Woke-ihmisellä on kriittinen tietoisuus, joka auttaa häntä näkemään sortoa silloinkin, kun muut eivät sitä huomaa.”

Seuraavaksi heräämisen ja silmien avautumisen voisi nostaa globaalille tasolle ja miettiä, miten syvälle meihin on juurrutettu ”the west and the rest” -ajattelu. Me länsimaiset ihmiset olemme järkyttävän itsekeskeisiä, meillä on vain oma egomme ja napamme. Olemme pikku hiljaa oppineet näkemään rasismia ja muita sorron tunnusmerkkejä ja piirteitä maittemme sisällä, mutta emme tajua, kuinka vääristynyt koko maailmankuvamme on. Hyväksymme huomaamattamme sen, että ihmiset jaetaan kasteihin, joilla on hyvin erilainen ihmisarvo.

Osmo A. Wiio määritteli aikoinaan, että uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen sen etäisyyden neliöön. Kyse ei ole kuitenkaan maantieteellisestä etäisyydestä vaan henkisestä, mikä syntyy kyvystä ja halusta samaistu a muiden ihmisten asemaan. Kun Nigeriassa on kuollut ampumavälikohtauksessa 70 lasta, otsikot ovat laimeita verrattuna siihen, kun Australiassa on puukotettu kaksi koululaista. #metoo -liike on paljastunut järkyttäviä valtarakenteiden hyväksikäyttöä yhteiskuntamme sisälle. Mutta se on paljastanut myös rasistisen tapamme ajatella. Uutiskynnyksen ylittää se, että Ranskan entinen presidentti on naistoimittajan mukaan kosketellun valokuvaustilanteessa hänen takapuoltaan. Sen sijaan vaille huomiota jäävät sudanilaisten tyttöjen päivittäiset raiskaukset. Tämän asian näkeminen olisi kuitenkin aivan liian suuri ponnistus aivoillemme, koska se vaatisi omaksumiemme arvohierarkioiden täysremonttia – joten antaa olla.

Mutta jos Virtanen haluaa ottaa vastaan tämän ison haasteen ja tehdä asiasta uuden kirjan, tässä ehdotus työnimeksi ”Miten vapaa media kaventaa maailmankuvaamme”. Lopulliseksi nimeksi tulisi henkilökohtaisemmin ja raflaavammin: ”Tiesitkö että olet rasisti?”

ASIANTUNTIJUUS UUDISTUSPAINEESSA

Ilari Hetemäki, Anna-Kaisa Kuusisto, Marja Lähteenmäki, Esa Väliverronen (toim): Hyvä ja paha tieto. Gaudeamus, 2021.

VUODEN 2021 Tieteen päivien kirja ”Hyvä ja paha tieto” koostuu lyhyistä artikkeleista ja tietoiskuista. Poikkeuksellisesti verkossa järjestetyn tapahtuman esityksiin heijastui monella tapaa yhteiskuntia, tiedettä ja asiantuntijuutta mullistanut koronakriisin aika. ”Siinä missä vaihtoehtoisista faktoista on tullut aikamme symboli, vastavoimana poliittisille kärjistyksille toimii tieteellinen tutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät välineet ovat todellisuuden hahmottaminen ja metodinen haltuunotto, kriittinen ajattelu ja argumentointi”, teoksen toimittajat kirjoittavat esipuheessaan.

Kirjan ensimmäisen osan teemoja yhdistää kyky kriittiseen epäilyyn. Toinen osa tarjoaa näkemyksiä tieteellisen tiedon julkisen esittämisen areenoista ja tutkimustiedon merkityksestä yhteiskuntaa ohjaavien päätösten taustalla.

Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen kärjistää: ”Kun aiemmin asiantuntijan statuksee n vaadittiin tieteellinen koulutus ja ammatillinen erikoistuminen, nykyään siihen saattaa riittää kirjan julkaiseminen tai blogin pitäminen.” Tästä huolimatta Suomessa arvostetaan Tiedebarometrin mukaan tiedettä entistä enemmän ja luotetaan entistä vähemmän ns. kvasitieteeseen. Väliverrosen mielestä sekä puheet asiantuntijuuden kuolemasta että sen uudesta arvonnoususta ovat vahvoja yksinkertaistuksia. Kyse on erilaisista, ristiriitaisista kehityskuluista, jotka luovat kysyntä ä uudentyyppisille asiantuntijoille.

Professori Mika Pantzar Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta kirjoittaa, että vakiintuneessa lääketieteessä kynnys ottaa huomioon yksittäisten ihmisten kertomukset on ollut korkea. Uskomushoitojen kannattajilla on usein tapana viitata anekdootteihin, eikä ole ihme että lääketieteen piirissä keskustelu vaikkapa luonnontuotteiden käytöstä syöpähoidoissa on torpattu alkuunsa. ”Mutta voisiko kertomuksilla sittenkin olla jonkinlainen rooli jopa kliinisessä lääketieteessä? Voisiko sosiaalisen median analytiikan ja massadatan hyödyntämisen myötä arvioida uudelleen kollektiivisen ja jaetun kokemusmaailman arvoa terveydenhuollossa?”

Kirjan kolmas osa keskittyy sekä digitaalisten paikannus- ja algoritmiteknologioiden sovellusten eettisyyteen että planeetan elinkelpoisuuden ja luonnon monimuotoisuuden kysymyksiin.