KIRJAT

PYRRHON NÄKI, KOKI JA VIISASTUI

Jukka Laajarinne: Mykistynyt mies. Aula, 2021.

ÄNSIMAISEN ajattelun suurmiehiä vilisevä Jukka Laajarinteen ”Mykistynyt mies” herättää villejä ajatuksia. Romaani on kiinnostava ja vetävä, sujuva ja erikoinen.

Mykistyneen miehen pitäisi olla noin sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua tehdyn teoksen tuore suomennos. Teoksen, joka kertoo noin 2300 vuotta sitten eläneestä antiikin kreikkalaisesta filosofi Pyrrhon Elisläisestä. Onko teos veikkohuovismainen, ”Veitikan” kaltainen näennäishistoria, jossa ei ole totuutta nimeksikään ja jossa päähenkilöä ei kohdella kovin hellästi? Asian selvittäminen vaatii paneutumista. Huovinen muuten totesi päähenkilöstään, ettei tämä ollut kummoinen häpykukkulan valloittaja. Terävä, jopa merkittävä huomio miehestä, joka tuhosi miljoonia ihmishenkiä. Tuhooja oli myös Mykistyneessä miehessä seurattava Aleksanteri Suuri.

Huovisen ”Veitikka” nauratti välillä ääneen , ”Mykistynyt mies” hyrisyttää ja ihmetyttää. Kerronnassa on imua ja lukija menee mukana. Tarkka lukija ymmärtää ”suomennoksen” huijaukseksi ja teoksen Laajarinteen omaperäiseksi romaaniksi.

Skeptisismin esi-isäksi mainittu Pyrrhon puolestaan saa Laajarinteeltä ankaraa, tietynlaista ”mieheksi kasvamisen” mallia mukailevaa käsittelyä. Tuota ”miehisyyttä” ja sen mahdollista ihailua sopii epäillä. Sotaisat ja julmat teot kerrotaan tarkasti, mutta niillä ei mässäillä – vaikka niitä riittääkin.

Romaanitaiteen ja notkean kirjoitustyylin hallitseva Laajarinne herättää lukijan pohtimaan elämän kummallisuuksia. Välillä ollaan poikarakkauden parissa, välillä hurmeen syleilemiä myyttien luojia, melkein sankareita itsekin. Aikansa mediagurut eivät ole mitään viattomia runopoikia. He näkevät ja kokevat niin kamalia asioita, että lukijakin mykistyy.

Pyrrhonin (noin 360 – 270 eaa.) aikoina miesten välinen ystävyys saattoi pyörähtää rakkauden tai ainakin erotiikan puolelle. Teoksessa Pyrrhon kokee kovia henkisesti ja fyysisesti. Loppua kohti hän esiintyy välinpitämättömänä ja tylynä, enemmän kyynisenä kuin viisaana.

Pyrrhon seikkailee valloittajakuningas Aleksanteri Suuren sotaretkellä ja kirjaa sankarinsa tekosia. Vuosien ajan totuus katoaa runoilijoiden sankaritarinoihin, myytteihin. Oppimishaluinen Pyrrhon huomaa jo varhain elämän epäoikeudenmukaisuuksia ja arveluttavia lainalaisuuksia, mutta kirjaa sotaisan kuninkaan sankaritekoja. Ja muokkaa ja keksii niitä. Aleksanteri Suuren raakalaismaisuus paljastuu lukijalle mutta myös Pyrrhonille. Pian Pyrrhon Elisläinen alkaa pelätä henkikultansa puolesta.

Mykistyneen miehen voi lukea allegoriana hullusta ajastamme. PR-koneistot ja mainostoimistot ja ajatushautomot putsaavat päättäjien tekosia. Myyttejä ei ehkä synny, mutta aineistoa medialle syötettäväksi tulee liukuhihnalta. Putineilla ja trumpeilla on valtavat valehteluorganisaatiot muokkaamassa totuutta. Vähänkään skeptinen ihminen ei voi uskoa juuri mihinkään.

Teos saa ajattelemaan maailmanmenoa ja totuuden vääristelyä ja sen historiaa. Kirjan omien totuuksien osumatarkkuus voi maallikolle olla samaa luokkaa kuin jos kirjallisuusihmiselle väitettäisiin, että Kuikka-Koponen kirjoitti ”Decameronen”. Ehkä Jukka Laajarinne on aikamme Boccaccio, Koponen tai Huovinen. Hirmuisesti hän on tehnyt töitä selvitellessään historian mahdollisia käänteitä ja sotaretkien Pyrrhonille tuomaa viisautta. Oppi-isiä ja neuvonantajia ja esikuvia tulee vastaan tuon tuosta.

Teos toimii historiallisen romaanina – tarinassa on imua ja se vie mennessään tietystä filosofisesta saivartelusta huolimatta. Mykistyneen miehen naiskuva on aikakaudelle tyypillisesti parhaimmillaankin ohut. Sitäkin enemmän se kertoo aikansa yhteiskunnasta ja arvoista, kuten ”kääntäjä” esipuheessaan toteaa.

”Kuka kaikista itämaan tietäjistä ottaa selvän?” Tekijän lausahdus sramatien, brahmanien ja muiden askeettien erottamisesta ja sekoittamisesta kuvaa hyvin koko teosta. Mykistynyt mies on täynnä erikoisia nimiä, termejä ja viittauksia, joten lähes 50-sivuinen Selitykset-osio on tarpeen.

Pyrrhonista itsestään tiedetään aika vähän, joten hän sopii Jukka Laajarinteen romaanihenkilöksi mainiosti. Pyrrhonin omia tekstejä ei ole. Maalaisjärjen ja kokemusperäisten havaintojen epäilijä synnytti mielenkiintoisen filosofisen suunnan. Mielentyyneyttä.

Ei sen enempää.