Skeptikko · Skeptikko 1/2024
Informaation tulva muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa
Tiina Raevaara
ON HÄMMÄSTYTTÄVÄN YLEINEN AJATUS, että nuoriso laiskottelee, ei ole yhtä ahkera ja aikaansaava kuin edelliset sukupolvet eikä toisaalta kohtaa todellisia haasteita, sillä elämä on muuttunut niin helpoksi. Ajatus tuntuu olevan aikakaudesta riippumaton, ja siihen on luultavasti voinut törmätä yhtä lailla ennen ajanlaskun alkua, keskiajalla kuin nykyäänkin.
Nurisija ei ehkä huomaa sitä, kuinka ihmisten arki on muuttunut. Elämään on ilmaantunut aivan uudenlaisia hankaluuksia. Kaikki asiat eivät missään nimessä olleet ennen paremmin, mutta jotkut asiat olivat yksinkertaisempia ja helpompia.
Voi olla, että vaikkapa syntymäni aikoihin 45 vuotta sitten keskiverrolle suomalaiselle maailma aukeni helpommin käsitettävänä paikkana kuin nyt syntyville sukupolville. Tietoa oli 1970–1980-luvun vaihteessa tarjolla vähemmän ja sen saavuttaminen oli hitaampaa. Vaikka informaatiosotaa käytiin silloinkin, asiasta ei puhuttu niin paljon kuin nyt eikä se samalla tavalla kohdannut yksilöä.
Sitä en tiedä, kumman sukupolven käsitykset ovat lähempänä totuutta. Kivikaudella nykymuotoonsa kehittyneille ihmisaivoille muutaman vuosikymmenen takainen informaatiomaisema oli todennäköisesti paljon helpompi ottaa haltuun kuin tämä nykyinen. Nyt länsimaalainen, moderni yksilö joutuu jatkuvasti tekemään päätöksiä siitä, mitä lukee ja katselee, ja epäilemään samalla kaiken paikkansapitävyyttä ja tasapuolisuutta. Uutta sisältöä olisi tarjolla koko ajan loputtomasta määrästä eri kanavia.
Vaikka tiedon luotettavuudesta, medialukutaidosta, informaatiosodasta tai vaikkapa totuudenjälkeisestä ajasta puhutaan paljon, itse ongelma vain kasvaa. Esimerkiksi jokaisen verkonkäyttäjän saatavilla olevilla tekoälytyökaluilla pystytään jo nyt tuottamaan niin uskottavan kuuloisia identiteettejä, kasvoja, puheääniä ja viestejä, että alkaa olla syytä epäillä kaikkea vastaantulevaa digitaalista sisältöä.
Jatkuva epäluottamus informaatioon muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa. On suorastaan traaginen paradoksi, kuinka tiedon avoimuudelle ja vapaalle saatavuudelle rakentuva tietoyhteiskunta onkin todellisuudessa infosotayhteiskunta, jossa asiat muuttuvat sitä hämärämmiksi ja epäselvemmiksi mitä enemmän informaatiota tuutataan verkkoon.
Yksilö ei voi kuin yrittää selvitä digisisällön viidakossa ikivanhoilla vaistoillaan. Muodostuu sisäryhmiä ja ulkoryhmiä. Tietoa otetaan vastaan sen mukaan, sopiiko sen ryhmän identiteettiin tai kuinka muut ryhmät siihen suhtautuvat. Valitaan johtajat ja kuunnellaan heitä, korvat suljetaan muiden sanomisilta.
Digipaastot ja sosiaalisesta mediasta vetäytymiset kertovat siitä, että ihmiset alkavat väsyä väistelemään kiihtyvää liikennettä tiedon valtaväylillä. Itseni ikäiset ihmiset muistavat vielä, kuinka rauhalliselta mediamaisema tuntui niinkin isojen murrosten kohdalla kuin Neuvostoliiton hajotessa, mutta nuoremmat sukupolvet ovat syntyneet suoraan keskelle todellisuutta, jossa nopeatahtiseksi pätkitty informaatio tunkeutuu sisään kotiin lukuisista laitteista eikä mikään nähty ole välttämättä totta.
Millaiseen maailmankuvaan tämä johtaa? Onko parempi saada alusta alkaen vastaansa mahdollisimman paljon sekä luotettavaa että vääristeltyä informaatiota, vai saada vähemmän informaatiota, joka kuitenkin saattaa olla suomettuneeseen tapaan kallellaan aina tiettyyn suuntaan?
Onko mediamaiseman rauhallisuus seikka, joka tekee ihmiselle hyvää – vai johtaako se vain väistämättä siihen, että ihmisestä kasvaa väärään turvallisuudentunteeseen tuudittautunut liiankin kuuliainen kansalainen?
Kysymyksiä riittää, mutta vastauksia joudutaan odottamaan, sillä isot muutokset ihmisten käytöksessä ja maailmankuvan muodostuksessa näkyvät vasta joskus jälkeenpäin, kun historioitsijat ja muut tieteentekijät tarkastelevat digitaalista murrosta omasta ajastaan käsin.
Se on kuitenkin selvää, että yksilölle nykyhetki tarjoaa aivan uudenlaisia vaatimuksia pirstaloituneen informaatiosisällön muodossa.
Asiaa ei ole syytä väheksyä, sillä se, millaiseksi koemme todellisuuden, määrittelee kaikkea toiminnassamme.

kokouskutsu
Rationalistista Ja Tiedepohjaista Maailmankuvaa, Ajatuksen, Uskonnon Ja Katsomuksen Vapautta, Humanismia Sekä Uskonnoista Riippumatonta Kulttuuria Edistävät Järjestöt Järjestivät ”sekulaarin Tapaamisen” Helsingissä Syksyllä 2022. Elokuussa 2023 Suomen Sekulaarit Järjestöt Olivat Esillä Infotaulussa Ja Postereissa Maailman Humanistikongressissa Kööpenhaminassa. Muuten Yhteistyö On Jäänyt Valitettavan Vähäiseksi, Ainakin Skepsiksen Osalta.
kuva: Riku Bähr
SKEPSIS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS PIDETÄÄN TIISTAINA 19.3.2024, KLO 18.30 ALKAEN. PAIKKA: TIETEIDEN TALO, SALI 208, KIRKKOKATU 6, HELSINKI.
MYÖS ETÄOSALLISTUMINEN ON MAHDOLLISTA, KS. OHJEET: WWW.SKEPSIS.FI/TAPAHTUMAT

Sergio Cerrato / Pixabay
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2024. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Älä koskaan käytä H-sanaa
Minä, skeptikko
Jännitysnäytelmä tieteiden talolla
Uusi puheenjohtaja ja skeptisen ajattelun tärkeys
Mobiilisäteilyrintamalla hiljaista – WHO uudelleenarvioimassa luokitustaan
Ihmistieteen uskottavuuskriisi – rakenteellisen syrjinnän teorian osoittaminen epätieteeksi
Sisältövaroitus: stressiä, hormoneja, teinejä..
Ihme juttuja
Ayurveda
Mullistava laite sähkön säästämiseen!
Skeptikko vitsien armoilla
Alkemian historia
Pahan päivän varalle
Perttu Häkkinen. Valonkantaja
