Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Kirjat · Skeptikko 1/2024

Pahan päivän varalle

Risto K. Järvinen

katastrofimyytit pahentavat katastrofeja

Mari Koistinen: Pahan päivän varalle. Tammi, 2024.

IIME VUOSINA olemme kokeneet isoja, globaalisti vaikuttavia kriisejä. Koronapandemia toi huoltovarmuuden ja varautumisen merkityksen esiin vahvasti, ja myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut niin mieliimme kuin tavaravirtoihin. Mari Koistinen pohtii ajankohtaisessa kirjassaan muun muassa, miten toimimme kriiseissä ja kuinka niistä voi selviytyä.

Skeptikkona kiinnostuin erityisesti Koistisen esittelemistä katastrofimyyteistä. Lukuisissa kriiseistä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että häiriötilanteissa ihmiset tyypillisesti auttavat ja tukevat toisiaan. ”Päinvastainen uskomus, jonka mukaan meillä olisi taipumus käyttäytyä onnettomuustilanteissa järjettömästi ja itsekkäästi, elää kuitenkin sitkeästi.”

Yksi yleisimmistä katastrofimyyteistä on joukkopaniikki. Ihmisten ajatellaan kokevan katastrofeissa liioiteltua pelkoa, joka johtaa heidät käyttäytymään järjettömästi ja sosiaalisten sääntöjen vastaisesti. Toinen myytti on, että kriisitilanne tuo esiin ihmisissä olevan pahan, jonka myötä katastrofi riistäytyy väkivallaksi ja ryöstelyksi. Avuttomuus on kolmas myytti: onnettomuudesta hengissä selvinneiden ajatellaan olevan liian järkyttyneitä ja passiivisia auttaakseen edes itseään, saati muita.

Vuonna 2005 New Orleansissa riehui harvinaisen voimakas hurrikaani Katrina, jonka seurauksena merenpinta kohosi ennätyskorkealle ja kaupungin tulvavallit pettivät. Media julkaisi rajusti liioiteltuja huhuja kriisin aikana tapahtuneista väkivaltaisuuksista, mikä osaltaan hidasti pelastustöitä. Kaupunkiin lähetettiin aseistautuneita joukkoja paitsi pelastamaan ihmisiä myös suojelemaan omaisuutta. ”Tämä johti esimerkiksi siihen, että viisi poliisia ampui aseettomien ihmisten joukkoa tappaen heistä kaksi ja vahingoittaen vakavasti neljää.”

Hurrikaanilta suojautui 30 000 ihmistä Superdomestadionille, jossa huhujen mukaan tapahtui murhia ja raiskauksia. Myöhemmin todettiin, ettei stadionilla tapettu eikä raiskattu ketään, ja ylipäätään huhut väkivallasta ja ryöstelystä kaupungissa olivat rankasti liioiteltuja.

Kun myös moni pelastustöihin osallistuvista viranomaisista saattaa itsekin uskoa paniikkimyyttiin ja ryöstelyyn, se voi vaikuttaa viranomaisten toimintaan. ”Kokonaisuudessaan kouluttautuminen pelastus- ja järjestyksenvalvontatehtäviin kuitenkin näyttää vähentävän uskomista myytteihin, ja moni viranomainen luottaa kansalaisten kykyyn toimia järkevästi.”

Kun oletetaan, että kansa hätääntyy, kyseessä on itse asiassa ns. eliittipaniikki. Koistinen kertoo, että se on tutkijoiden Caron Chess ja Lee Clarke luoma termi, jolla kuvataan vallanpitäjien näkökulmaa katastrofeihin. ”Eliitti eli viranomaiset, poliisi ja talouseliitti saattaa ajatella, että koska ihmisluonto on pohjimmiltaan itsekäs, kansalaisista tulee katastrofitilanteissa vaarallisia.”

Eliitti kuvittelee helposti, että sillä on valta ja voima pitää muut aisoissa, jolloin se keskittyy ihmisten hallintaan, eikä itse katastrofin hoitamiseen. Näin tapahtui mm. Mexico Cityn 10 000 ihmistä vieneessä maanjäristyksessä 1985. ”Hermostuneet virkamiehet saattavat jopa aktiivisesti estää ihmisiä auttamasta itseään ja naapureitaan, ja eliitti voi itse lietsoa paniikkia ja mahdollisesti jopa hyötyä siitä.”

Eliittipaniikin voi jaotella kolmeen osa-alueeseen: eliitti pelkää paniikkia, eliitti aiheuttaa paniikkia ja eliitti joutuu paniikkiin. Se, että eliitti itse menee paniikkiin, voi näkyä esimerkiksi niin, että rikkaat ostavat bunkkereita, joihin voivat tarvittaessa paeta turvaan. Kun taas eliitti pelkää paniikkia, se saattaa jättää viestimättä uhasta, koska uskoo avoimuuden aiheuttavan paniikkia. Eliitin aiheuttama paniikki puolestaan voi katastrofitilanteessa näkyä niin, että armeijaa ja poliisia käytetään omaisuuden vartioimiseen, joka johtaa siihen, että katastrofitilanne pahenee, koska viranomaiset keskittävät energiansa ihmisten kontrollointiin, eivät auttamiseen.

Toki kirjassa kerrotaan paljon muutakin kriiseistä, kuten esimerkiksi huoltovarmuuden ja varautumisen historiasta, vesi- ja sähkökatkoon varautumisesta ja kolmen vuorokauden kotivarasta. Koistinen korostaa, että nykyaikaisiin kotitalouden varautumistaitoihin kuuluu myös digitaalisen maailman ja tietoturvan huomioiminen. Jokaisen, joka käyttää kännykkää, erilaisia sovelluksia ja nettiyhteyksiä, pitäisi olla perillä siitä, miten huijauksia tehdään ja miten niiltä voi suojautua. Esimerkiksi Kyberturvallisuuskeskus julkaisee verkkosivuillaan katsauksia, neuvoja ja tietoja aiheeseen liittyen.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2024. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Älä koskaan käytä H-sanaa
Minä, skeptikko
Jännitysnäytelmä tieteiden talolla
Uusi puheenjohtaja ja skeptisen ajattelun tärkeys
Informaation tulva muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa
Mobiilisäteilyrintamalla hiljaista – WHO uudelleenarvioimassa luokitustaan
Ihmistieteen uskottavuuskriisi – rakenteellisen syrjinnän teorian osoittaminen epätieteeksi
Sisältövaroitus: stressiä, hormoneja, teinejä..
Ihme juttuja
Ayurveda
Mullistava laite sähkön säästämiseen!
Skeptikko vitsien armoilla
Alkemian historia
Perttu Häkkinen. Valonkantaja

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit