Skeptikko · Skeptikko 1/2013
Pääkirjoitus
Y L I 2 5 V U O T T A K Y S Y M Y K S I Ä
VIIME VUONNA Skepsiksen Huuhaa-palkinnon sai Valkee Oy korvavalojensa markkinoinnista, joka meni selkeästi tutkimuksen edelle. Palkintoa ehdotettiin myös monille muille tahoille:
Kaikille Enkeleistä ja Valosta kertoville web-sivuille, joiden perustajien ainoana tarkoituksena on kerätä rahaa hyväuskoisilta ja epätoivoisilta henkilöiltä.
Suomen Yleisradiolle, erityisesti TV2:lle, koska se on käyttänyt julkisesti rahoitettuja resursseja suoraan ja oleellisesti kritiikittömään taikauskon edistämiseen ”Meediot”-sarjallaan.
Detox-hoitokoneelle, joka on rantautunut vauhdilla suomalaisiin kauneudenhoitopaikkoihin. ”Ihmisen kummassakin jalassa on yli 2000 huokosta, joiden kautta toksiinit voidaan poistaa hyvin tehokkaasti. Jalkoja pidetään lämpimässä vedessä, johon on lisätty merisuolaa veden johtokyvyn lisäämiseksi. Kytkettäessä laite päälle muodostuu veteen elektrolyysi, joka vapauttaa negatiivisia ioneja veteen. Ne imeytyvät kehoon osmoosin kautta ja näin kehon kudokset ja veren punasolut saavat uutta energiaa ja happea.”
Itä-Suomen yliopiston KTL:n tutkimusryhmälle, joka D-vitamiinitutkimuksellaan murensi uskoa suomalaisen tutkimuksen laatuun. ”Ansioina yhden vitamiinipurkin tutkiminen omalla menetelmällään, jota ei oltu validoitu käyttöön, referenssinäytteiden puuttuminen analyysistä ja eristämisestä sekä julkaisuushakuinen tulosten esittäminen Ylellä.”
Shoo!Tag-kortille, joka mukamas antaa ihmisille, koirille ja hevosille kolmiulotteisen elektromagneettisen staattisen kentän suojaksi hyttysiä ja punkkeja vastaan. ”Kortteja on ollut myynnissä mm. Espoon Iso-Omenan apteekissa.”
Metsäntutkimuslaitokselle ja sen julkaisemalle englanninkieliselle Metsät ja terveys -aiheiselle uutiskirjeelle. ”Kieltämättä hämmästyin, kun huomasin, että kirjeessä muina miehinä esiteltiin japanilaista huuhaa-tutkimusta (chi-voima) ikään kuin se olisi tiedettä tieteen joukossa. Jos Metsäntutkimuslaitoksessa ei nähdä eroa tieteen ja huuhaan välillä, se kertoo jonkinasteisesta ongelmasta.”
ET-lehdelle, jonka numerossa 11/2012 kerrotaan sivulla 49, että puut lähettävät sähkömagneettista energiaa, jota ihminen voi hengittää. ”Tämän tietää Mirja Nylander, joka toimii Mikkelissä metsurina, keräilytuoteneuvojana sekä metsänhoitajana. Hän pystyy myös selittämään, että sähkömagneettinen energia syntyy veden virtauksesta puun sisällä. Lieneekö tiedossa mitään perää?”
Bemer-terapialle, verkostomarkkinoinnilla levitettävälle huuhaahoitolaitteelle, jonka väitetään parantavan verenkiertoa pienissä suonissa ja siten sopivan kaikkiin vaivoihin. ”Eikä siinä vielä kaikki, laite sopii myös terveille torjumaan tauteja ja vaivoja, jopa parantamaan urheilusuoritusta yms. Firman kotisivuilla on valtava paketti hämäävää, pseudotieteellistä höpöttelyä ja vakuuttelua, että laite on lääketieteellisesti osoitettu tehokkaaksi. CEmerkintäkin on! Mutta yhtään tieteellistä tutkimusta ei tehon todisteeksi mainita.”
Henkisen kehityksen akatemialle, jonka mukaan parantuminen on kaikille mahdollista. ”Kaikki taudit voidaan parantaa, ei ole mitään rajoituksia, sairautta tai vaivaa, josta ei olisi mahdollista parantua. Silti kaikki eivät parannu – koska siihen tarvitaan yksilön omaa tahtoa ja vastuun ottamista itsestään. Parantuminen on yksilön vapaa valinta.” Akatemian nettiosoite tutkimuskeskus.com on harhaanjohtava, sillä kyse on täydestä huuhaasta ja puoskaroinnista.
Nettisivustolle bebesinfo.fi, joka on äitiyteen, raskauteen, synnytykseen ja vauvanhoitoon erikoistunut ns. asiantuntijaryhmän ylläpitämä sivusto. Tavoitteena on painostaa tulevia äitejä luonnonmukaiseen synnytykseen ja vauvanhoitoon vähintäänkin kyseenalaisia, jopa räikeän virheellisiä väitteitä esittämällä. ”Synnytys etenee aina turvallisemmin ja mutkattomimmin mitä vähemmän sen kulkuun puututaan toimenpiteillä. Puudutukset synnytyksen aikana, esim. epiduraali vaikuttavat myös vauvan tyytyväisyyteen ensipäivinä sekä aiheuttavat imetysongelmia mm. oikean imemisotteen kanssa.”
Huuhaa-palkinto meni kuitenkin ilmeisen oikeaan osoitteeseen. Sen myöntämisen jälkeen Valkee Oy yritti kohentaa imagoaan. Yritys mm. ilmoitti halustaan parantaa ja kasvattaa tutkimustoimintaansa. Mitä tapahtui? Valkee käynnisti testin, johon valittiin 60 ihmistä hakemusten perusteella. ”Ellet ole kiertueväsymystä poteva iskelmätähti tai aivan poikki oleva sahanomistaja, kuulemme mielellään perustelusi testiryhmään soveltumisestasi. Hyvät perustelut takaavat paikan valossa. Testin aikana ainoa velvollisuutesi on raportoida anonyymisti ja rehellisesti tuntemuksiasi koko kansalle internet-foorumilla. Sinä sekä kansa päättävät, ovatko kirkasvalokuulokkeet ratkaisu suomalaisten kaamosmasennusoireisiin.” Siinäpä sitä tutkimusta kerrakseen. Ehkä parempaa on luvassa, sillä Valkee myös ilmoitti etsivänsä ”18-65 -vuotiaita kaamosmasennusoireista kärsiviä henkilöitä tutkimukseen, jossa selvitetään kirkasvalokuulokkeiden tehoa vertaamalla sitä lumehoitoon”.

Järvinen Risto Kuva: K.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Ilmastonmuutos on täällä
Valkee taistelee imagostaan
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Kuukauden kulttuurihenkilö ja muita poimintoja
Skeptikko haastettu oikeuteen Etelä-Afrikassa
Lisäaineet ruoassa – turha huolenaihe
Spiritualisteja, meedioita ja ajatustenlukijoita Suomessa 1800-1900-lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Sandy Hookin joukkoharha
Maailmankuviensa vangit
Ateismia vasta-alkajille ja uusateisteille
Linnakundista kirurgiksi – ilman Jeesusta tai muuta mystiikkaa
UFO olikin tasapainoilukiekko
