Kirjat · Skeptikko 1/2013
Linnakundista kirurgiksi – ilman Jeesusta tai muuta mystiikkaa


SKEPSIKSEN
MUUTA MYSTIIKKAA
Arno Kotro, Christer Lybäck: Veitsen terällä. Otava, 2012.
Christer Lybäckin elämäkerta

osoittaa, että paatunut alkoholisti ja
linnakundi voi muuttaa elämänsä
muutenkin kuin tulemalla uskoon
tai lankeamalla yliluonnolliseen.
CHRISTER LYBÄCK oli 9-vuotias, kun hänen elämänsä suistui raiteiltaan. Isän kuolema sysäsi pojan viina- ja vankilakierteeseen.
Nuorena hän joutui poikakotiin, jossa mm. päätyi pelaamaan spiritismiä. Joukkosuggestion vallassa kynttilän valossa pojat kokeilivat, pystyykö pelkän ajatuksen voimalla avaamaan vaatekaapin oven. Poikakodin vanhemmat asukit perinteisesti vedättivät tulokkaita. Nyt he olivat väsänneet kaapin oveen naruviritelmän, jolla he kesken istunnon kiskaisivat oven äkkiä levälleen. Kauhistunut Christer juoksi sokissa käytävään.
Nicky Cruzin kirja ”Juokse poika juokse” teki Christeriin suuren vaikutuksen, koska hän tajusi, että myös hänellä on mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Hän ei tosin tiennyt, millä keinolla, koska ei kokenut uskoon tuloa ratkaisuksi omalla kohdallaan. Köyliössä hän kuitenkin rukoili Jumalaa, ettei hänen enää tarvitsisi lusia ja elää sellaista elämää. Minkäänlaista vastausta ei rukouksiin tullut. Hän päätti myöhemmin, etteivät rukouksetkaan ole häntä varten.
Vankien piti käydä kirkossa. Vankiloissa oli käytännössä valtakunnallinen pistelaskusysteemi. Kaikki vangit saivat kymmenen pistettä kuukaudessa, jos käyttäytyivät hyvin. Kun pisteitä oli riittävästi, sellin lattialla sai pitää mattojakin. Jos kieltäytyi kirkosta, menetti kaksi pistettä. Se taas leikkasi työstä maksettavaa palkkaa.

HAASTE

10 000 EUROA
KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA
Christerin kaikkien ongelmien taustalla oli viina. Sörkan vankilassa hän hakeutui alkoholisteille tarkoitettuun vertaisryhmään. Ryhmä ei ollut luonteeltaan uskonnollinen, mikä sopii Christerille hyvin. Ryhmässä kyllä puhuttiin korkeimman voimasta. Christerille tuo voima oli vertaisryhmä itse, sen merkillinen taikapiiri ja henki.
26-vuotiaana Christer päätti muuttaa elämänsä. Hän pani korkin kiinni, kävi vankilassa koulut loppuun ja toteutti unelmansa. Nykyisin hän on tohtoriksi väitellyt arvostettu kirurgi.
Ennen väitöstilaisuutta kohtalon ruoska kuitenkin iski taas. Christerin sydän pysähtyi kesken umpilisäkeleikkauksen. Hän tunsi putoavansa loputtoman syvään mustaan kuiluun. Minkäänlaista valoa ei näkynyt tunnelin päässä. Elämä ei kulkenut filminauhana silmien edessä. Mitään myyttistä valo-olentoa hän ei nähnyt.
Tapahtuma jätti Christeriin oudot jäljet. Kuoleman kokenut mies tunsi olonsa kummallisella tavalla vieraaksi. Vastauksia saadakseen hän alkoi tutustua vastaaviin kertomuksiin, joissa ihmiset ovat olleet hetken kuolleena ja heränneet henkiin.
Hän hukkasi elämänilonsa. Alan kirjallisuudessa puhutaan post-traumaattisesta stressireaktiosta. Tutkimusten mukaan kuolemankokemuksesta selviäminen kestää hyvinkin pari vuotta.
Christer vaipui niin lohduttomaan kuiluun, että ylösnousu ei tuntunut mahdolliselta. Hän soitti läheiselleen, joka lähti saman tien ajamaan hänen luokseen 50 kilometrin päästä.
”Sinä yönä istuimme yhdessä aamuun saakka ja sain pätkän elämänlankaa takaisin, ja matka jatkui.”
Lybäckin selviytymistarina on äärimmäisen mielenkiintoinen. Arno Kotro on kirjoittanut sen ylös ytimekkäin, taidokkain lausein.
VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA
ILMIÖN.
PARANORMAALIN


Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!
Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.
EI MYYTTISTÄ VALO-OLENTOA
VANKILASSA CHRISTER luki kirjoja astanga-joogasta ja teki tinkimättömästi keskittymis- ja hengitysharjoituksia. Kerran, äärimmäisen keskittymisen jälkeen, mies hätkähti. Hän huomasi, että tajunta irtoaa hiljalleen kehosta ja kohoaa sellin kattoon. Christer katsoi katonrajasta sellin lattialla olevaa kehoaan. Ruumiistapoistumiskokemus oli järkyttävä. Mies päätti, että mielenharjoitukset on lopetettava. Niitä ei yksinkertaisesti uskaltanut jatkaa.
Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50
Vuodelle 2013 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).
Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan
Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.

Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki.
Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/

SKEPSIKSEN
HAASTE

10 000 EUROA
KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA
VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA
ILMIÖN.
PARANORMAALIN

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.
Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.
Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50
Vuodelle 2013 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).
Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan
Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.
Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki.
Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/
Yli 25 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki Puh. (09) 698 1976 Membership@skepsis.fi
Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2013: Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Heikki Nevala Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Tiina Raevaara, Timo Tontti.
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
– Edistää Kriittistä Ajattelua, Tieteellisen Tiedon Hankintamenetelmien Opetusta Sekä Tieteeseen Ja Järkeen Perustuvaa Käsitystä Maailmasta. – Edistää Kiisteltyjen Tai Erityisen Poikkeuksellisten Väitteiden Tieteellistä Tarkastelua. – Edistää Keskustelua Tieteelliseen Maailmankuvaan Liittyvistä Tärkeistä Aiheista. – Ylläpitää Tällaisesta Toiminnasta Kiinnostuneiden Ihmisten Verkostoa, Järjestää Kokouksia Ja Keskustelu- Ja Luentotilaisuuksia Sekä Harjoittaa Tiedotus- Ja Valistustoimintaa.
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hy-
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Oulu: Mikko Repka Puh: 050 482 1419 Mikko.repka@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Väksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Ilmastonmuutos on täällä
Valkee taistelee imagostaan
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Kuukauden kulttuurihenkilö ja muita poimintoja
Skeptikko haastettu oikeuteen Etelä-Afrikassa
Lisäaineet ruoassa – turha huolenaihe
Spiritualisteja, meedioita ja ajatustenlukijoita Suomessa 1800-1900-lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Sandy Hookin joukkoharha
Maailmankuviensa vangit
Ateismia vasta-alkajille ja uusateisteille
UFO olikin tasapainoilukiekko
