Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2013

UFO olikin tasapainoilukiekko

SKEPTIKOSSA 4/2012 esiteltiin lehden suuren ufo-valokuvauskilpailun satoa. Mukana oli oheinen kuva, jonka ottajaksi mainittiin virheellisesti Anu Puttonen. Todellisuudessa kuvan oli ottanut helsinkiläinen Olavi Anttila, 7v. Hän innostui asiasta selailtuaan isänsä Skeptikko-lehteä.

Isä ja Olavi keskustelivat siitä, kuinka ufo-valokuvauskilpailu on hyvä keino osoittaa, että lähdekritiikki on tärkeä taito. He pohtivat ensin ufon piirtämistä valokuvaan kuvankäsittelyohjelmalla, mutta totesivat, että kuvasta ei niin ehkä tulisi kovin hyvän näköistä. Sitten Olavi huomasi, että isän tasapainoilukiekko on aika lailla ufon muotoinen, kun se on kupoli ylöspäin.

Isä ja poika eivät jääneet odottamaan aurinkoista päivää, vaan päättivät hieman synkeän pilvikelin vain lisäävän autenttisuuden tuntua kuvaan. He menivät ulos, isä heitteli tasapainokiekkoa monta kertaa ilmaan ja Olavi otti siitä kuvia siten, ettei isä tullut kuvaan mukaan. Isä viskoi kiekkoa suoraan ylöspäin, näin saatiin syvyysetäisyys hallintaan ja viereistä kerrostaloa sopivasti kuvaan mukaan.

Ufon lento-ominaisuudet tosin osoittautuivat sivusuunnassa hieman arvaamattomiksi – isän sormi kun tuppasi heittäessä jäämään sen reunaan kiinni. Tasapainoilukiekolla oli painoa useita kiloja, joten isä joutui muutaman kerran tosissaan suojaamaan päätään – ja taisi siinä jonkin kerran hiekkalaatikon reuna kumahdella laskeutumisessa.

Olavi valitsi isänsä kanssa kuvista parhaat ja sitten ne lähetettiin lehteen.

Skeptikko-lehti pahoittelee virhettään. Onnea, Olavi, hienosta kuvasta!

Jose Ahonen Kuva :

MYYDÄÄN YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMISSÄ TILAISUUKSISSA JA POSTITSE.

TILAUKSET: SECRETARY@SKEPSIS.fi TAI 09 698 1976

MALLIT: 1. IHANKO TOTTA? 2. SAPERE AUDE KOOT: S, M, L, XL, XXL.

Vain 15 €

NÄYTÄ SKEPTIKOLTA!

Hanki Skepsis Ry:n T-paita

TILAA MYÖS SKEPSIS RY:N HAALARIMERKKI! USKO, ETTÄ SAAT SEN HINTAAN 2,50 €! TILAUKSET: DENIS.GALKIN@SKEPSIS.fi

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Ilmastonmuutos on täällä
Valkee taistelee imagostaan
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Kuukauden kulttuurihenkilö ja muita poimintoja
Skeptikko haastettu oikeuteen Etelä-Afrikassa
Lisäaineet ruoassa – turha huolenaihe
Spiritualisteja, meedioita ja ajatustenlukijoita Suomessa 1800-1900-lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Sandy Hookin joukkoharha
Maailmankuviensa vangit
Ateismia vasta-alkajille ja uusateisteille
Linnakundista kirurgiksi – ilman Jeesusta tai muuta mystiikkaa

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit