Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Minä, skeptikko · Skeptikko 1/2013

Minä, skeptikko

Otto J. Mäkelä

Otto Mäkelä J.

Skepsiksen tuoreen puheenjohtajan mielestä tiedon

korvaaminen uskolla on älyllisen vastuun välttelyä.

SYNNYIN HELSINGISSÄ vuonna 1965, mutta perheemme muutti Jyväskylään ollessani vielä pieni. Vanhempani antoivat elämälleni alusta lähtien kaksi toisistaan poikkeavaa näkökulmaa äitini ollessa kulttuuritutkija ja isäni insinööri.

Aloitin koulunkäyntini 6-vuotiaana yhden lukukauden täydellisellä kielikylvyllä amerikkalaisessa peruskoulussa, kun äitini valmisteli väitöskirjaansa Amherstin yliopistossa Massachusettsissa. Jo nuorella iällä science fiction nousi suosikikseni. Yksi ensimmäisiä mediascifin muistoistani on Gerry Andersonin ”Thunderbirds”, joka oli minulle kova hitti kummallakin puolella Atlanttia.

”EN EDES HARKINNUT RIPPIKOULUA”

PERHEEMME OLI VARSIN USKONNOTON, mutta Suomessa koulussa ala-asteella monta vuotta luokanvalvojana toiminut erittäin vanhakantainen opettajani ei varmasti olisi sulattanut muuta vaihtoehtoa kuin hyvin tiukka luterilaisuus. Näihin aikoihin ahmin sekä science fictionia että von Dänikenin kaltaista ”parakirjallisuutta”, mutta vähitellen käsitin kuinka heikolla pohjalla jälkimmäisissä esitetyt väitteet ovat. Samalla minulle alkoi aueta se, että kristinusko on vain yksi monista uskontojen, mytologioiden ja folkloren laajassa kirjossa.

Siirtyessäni Jyväskylän normaalikoulun yläasteelle minulle olikin jo varsin selvää, että paras työkalumme todellisuuden ymmärtämiseksi on luonnontiede, enkä edes harkinnut rippikouluun menemistä. Norssissa tutustuin lähemmin juuri markkinoille tulleisiin henkilökohtaisiin tietokoneisiin sekä sain mahdollisuuden käyttäjätunnuksiin yliopiston suurtietokoneille, joiden avulla tuolloin Suomeenkin rantautuneiden kansainvälisten tietoverkkojen kautta koko maailma alkoi avautua.

Lukioaikana tapasin Paulan, rakkaani jonka kanssa edelleen jaan elämäni. Lukioni oli varsin luonnontiedepainotteinen, jatkoinkin Jyväskylän yliopistoon suuntautuen matematiikan ja tietojenkäsittelyn ohjelmiin. Olin tuolloin aktiivisesti mukana sekä Jyväskylän science fiction -seura 42:n toiminnassa että Kari Saaren aloittamassa Skepsiksen paikallisryhmässä, jossa vaikutti myös Matias Aunola, Skepsiksen tuleva puheenjohtaja 2004-2007.

Yksi toiminnan kohokohdista oli James Randin vierailu 1997, jonka jälkeen olenkin pitänyt häneen yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti.

”HUOLESTUTTAVIN NYKYILMIÖ ON TIEDEVASTAISUUS”

TYÖELÄMÄ ATK-ALALLA vei mennessään kesken opiskelujen, enkä koskaan valmistunut. Olin aluksi yksityisessä yrityksessä ja sittemmin Jyväskylän yliopiston palveluksessa.

Työnkuvakseni ovat vähitellen muodostuneet internetin peruspalvelut kuten sähköposti sekä niihin liittyvät turvallisuuskysymykset. Siirryimme töiden perässä 1990-luvun lopulla Helsinkiin, aluksi TeliaSoneran ja sittemmin Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) palvelukseen. Skepsis värväsi minut tuolloin seuran varapuheenjohtajaksi, jolloin pystyin kehittämään seuran internet-pohjaisia palveluita.

Minuun vaikuttaneista kirjoista voisin mainita kolme: Alfred Besterin ”Määränpäänä tähdet” (”The Stars My Destination”), J.R.R. Tolkienin ”Taru sormusten herrasta” (”The Lord of the Rings”) ja Martin Gardnerin ”Fads & Fallacies in the name of science”.

Minulla on (kuten monella nykyihmisellä) ollut hyvin vähän edes heikosti paranormaaleiksi luettavia kokemuksia, kenties johtuen tulkintakehyksestäni. Koen, että tiedon korvaaminen uskolla on älyllisen vastuun välttelyä ja että paranormalismin kaupustelu on joko tiedotonta tai jopa tietoista ihmisten huijausta.

Huolestuttavimpana nykyilmiönä koen Yhdysvalloissa (sillä sieltähän monet muoti-ilmiöt tulevat) viime vuosina nousseen tiedevastaisuuden, etenkin ympäristönsuojelun halveksunnan, kun ihmiskunta on selkeästi tullut planeettamme kestokyvyn rajoille.

On oikeastaan hieman surullista, että nykyisessä ”postmodernissa” yhteiskunnassa on vanhahtavan oloista sanoa, että kannatan tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. Toivon voivani kehittää Skepsiksen näkyvyyttä kuten edeltäjänikin ovat tehneet siten, että voimme jatkossakin toimia kriittisen ajattelun edistäjinä.

Seura kaipaa lisää eloa etenkin paikallistoimintaan: ole yhteyksissä meihin, mikäli olet kiinnostunut aloittamaan seuran tukemaa toimintaa omalla paikkakunnallasi.

Ja elämän tarkoituksen etsiminen itse elämän ulkopuolelta on turhaa; elämän tarkoitus on tietenkin elämä itse.

Tititttitititttitliiiiilllllsiiiieieeeniiiiännnnnnniiieeeesssssssiiilliiiiiitt vavviaaaaaaavvvvv memmmmmreeeekrrrrkkkkkikkkkkkkkkkrrreeemm

UNINVIEVRSUSMILTLA?AATTLIIMMUUSRREEVINUU

Skeptisillä ihmisillä näyttää olevan

aivoissaan tiedonkäsittelyn suodatin,

joka hylkää yliluonnolliset uskomukset.

HELSINGIN YLIOPISTON ja Aalto-yliopiston tutkijat Marjaana Lindeman, Annika M. Svedholm, Tapani Riekki, Tuukka Raij ja Riitta Hari ovat osoittaneet tutkimuksessaan, että paranormaaleihin ilmiöihin uskominen saattaa olla tiedonkäsittelymme lähtökohta, jota kasvun ja kehityksen myötä ehkäistään.

Tutkimuksessa yliluonnolliseen uskovista ja skeptikoista selvitettiin, mistä on kysymys, kun ihmiset tulkitsevat odottamattomia näkymiä tai tapahtumia yliluonnolliseksi merkiksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Koehenkilöt lukivat aivokuvantamisen aikana lyhyitä tarinoita elämän kriittisistä tapahtumista, jotka eivät vielä olleet ratkenneet (esimerkiksi ”Olet alkanut pelätä, että puolisosi haluaa avioeron”). Koehenkilöitä pyydettiin eläytymään tilanteisiin, minkä jälkeen heille näytettiin valokuva (esim. tiiliseinä, jäätelöannos tai myrskypilvet), joka ei suoraan liittynyt tilanteeseen.

YLILUONNOLLISTEN USKOMUSTEN AIHIOITA ON KAIKILLA

YLILUONNOLLISEEN KUTEN ASTROLOGIAAN, henkiin ja kuolemanjälkeiseen elämään uskovat henkilöt pitivät heille näytettyjä kuvia merkkeinä siitä, miten asiat tulevat ratkeamaan, selvästi useammin kuin skeptikot.

Kuvien katselemisen aikana skeptikoiden ja yliluonnolliseen uskovien aivoaktivaatioissa ei ollut muuten eroa, mutta vain skeptikoilla aktivoitui otsalohkon alempi oikeanpuolinen alue. Tämä on aivoalue, josta tarpeettoman ja perusteettoman tiedon hylkäämistä ohjaillaan.

Tutkimuksen tulokset tukevat viime aikoina esitettyä oletusta, että yliluonnollisten uskomusten aihioita on kaikilla ihmisillä. Skeptisillä ihmisillä näyttää olevan vahvempi tiedonkäsittelyn suodatin, joka hylkää ihmiselle luontaiset ylireagoinnit ja yliluonnolliset uskomukset.

Tutkimukseen osallistui 12 yliluonnolliseen uskovaa ja 11 skeptikkoa, edustava otos 15-56 -vuotiaita suomalaisia. Tutkimusta rahoittivat muun muassa Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia. Tutkimus julkaistiin 24.9.2012 lehdessä ”Social Cognitive and Affective Neuroscience”.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Ilmastonmuutos on täällä
Valkee taistelee imagostaan
Puheenjohtajan palsta
Skeptikko 20 v. sitten
Kuukauden kulttuurihenkilö ja muita poimintoja
Skeptikko haastettu oikeuteen Etelä-Afrikassa
Lisäaineet ruoassa – turha huolenaihe
Spiritualisteja, meedioita ja ajatustenlukijoita Suomessa 1800-1900-lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Sandy Hookin joukkoharha
Maailmankuviensa vangit
Ateismia vasta-alkajille ja uusateisteille
Linnakundista kirurgiksi – ilman Jeesusta tai muuta mystiikkaa
UFO olikin tasapainoilukiekko

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit