Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2013

Puheenjohtajan palsta

Otto J. Mäkelä

uheenjohtajan

Toisten maailmojen asukkaiden meemit tartuttamat

VIIME SYKSYNÄ Skepsiksen tilaisuuden, Hanna Nohynekin ”Rokottamisen perusteet” -luennon jälkeen päädyin ravintolassa istumaan luennolla hieman erikoisen oloisia ennakko-oletuksia sisältäneitä kysymyksiä esittäneen naisen viereen. Kevyellä yllyttämisellä hän alkoi puhua varsin hiljaisella äänellä hyvin nopeasti, ikäänkuin valmiiksi tehdystä skriptasta tai puuromaisena etenevästä ajatuksenvirrasta.

Ajatusten lento nousi niin korkealle, että minulla ja vastapäätä istuneella Denis Galkinilla alkoi ilmetä vakavaa hapenpuutetta sekä melkoisia vaikeuksia ymmärtää naisen sanomaa meluisassa ravintolassa.

Naisen ajatusmaailman keskus tuntui olevan kaikkialle ulottuva ”Hyvä Veli” -verkosto, jonka olemassaolosta oikeastaan vain hän on selvillä. Suomessa on noin kaksi miljoonaa verkoston jäsentä, joilla on useita henkilöllisyyksiä. Tämä johtaa siihen, että Suomen muu väestö on tosiasiassa paljon pienempi kuin julkisesti saatavilla olevien tilastojen viisi miljoonaa.

Kaikki tietokonejärjestelmät on tietenkin asetettu valehtelemaan asiasta, ja muutenkin elämme valhetodellisuudessa: yliopistot opettavat valetieteitä valikoiden oppilaansa ja tuhoten uusien ajatusten kehittämiskyvyn. Yliopistoissa opetetut teoriat ovat tietenkin valhetta. Ravintolan nainen tosiasiassa keksi suhteellisuusteorian 9-vuotiaana. Einsteinin osuus asiassa on vain propagandaa (tässä kohdassa onnittelin häntä säilymisestä varsin nuorekkaana 106-vuotiaana).

Jossakin vaiheessa nainen tulee pystymään isänsä, alkuperäisen Hyvän Veljen, Jeesuksen avulla murtamaan pahan vallan, valtavan elämänkokemuksensa pohjalta hän tulee käymään todellista oikeutta sitä vastaan. Sitten hän nousee Suomen oikeutetuksi perustuslailliseksi monarkiksi.

Näistä vahvoista tieteellisistä ansioistaan huolimatta naista ei tietenkään häirinnyt se, ettei hän kyennyt kysyessäni kertomaan, mitä ”teoria” tieteellisessä sanastossa tarkoittaa (hän kääntyi jatkuvasti puhumaan ”teoriasta ja käytännöstä”), eikä hän myöskään lainkaan tuntunut ymmärtävän tieteellisten väitteiden falsifioituvuuden vaatimusta.

Olen kohdannut tällaisia tarinankertojia aiemminkin, esimerkiksi chemtrail-uskoisten ja 9/11-salaliittoteoreetikkojen parissa hieman kaivelemalla alkaa helposti löytyä vastaavaa ajatusten lentoa.

Suomessa Arto Lauri tuntuu olevan palvottu suurguru ydinvoimasalatieteisiin uskovien piireissä. Hänen väitteitensä mukaan ydinreaktioita koskevaa julkisesti saatavaa oppikirjafysiikkaa on 1960-luvulta lähtien vääristelty. Tosiasiassa ydinvoimaloista loistavat ”betasoihdut” ja neutriinosäteily vaarantavat koko ihmiskunnan olemassaolon. Vain hän on välttynyt suuren salaliiton levittämältä harhatiedolta, jonka johdosta TVO ja SUPO vainoavat häntä. Tästä huolimatta hänelle ei tunnu tuottavan ongelmia saada sanomaansa ihmisten kuultavaksi.

Hämmästyttävän monen aluksi ihan järkeenkäyvän oloisen ”vaihtoehtoajatuksen” takaa tuntuukin löytyvän ihmisiä, jotka selkeästi asuvat aivan toisissa maailmoissa kuin me tavalliset tallaajat. Sääli vaan, että nämä meemit sitten tarttuvat aivan normaaleihin ihmisiin, jotka eivät oikein ymmärrä millaisista sfääreistä nämä alkuperäiset jutunkertojat keskuuteemme saapuvat, vaan luulevat että heidän tarinansa voidaan suoraan ymmärtää kertomuksiksi arkitodellisuutemme ilmiöistä.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2013. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Ilmastonmuutos on täällä
Valkee taistelee imagostaan
Skeptikko 20 v. sitten
Kuukauden kulttuurihenkilö ja muita poimintoja
Skeptikko haastettu oikeuteen Etelä-Afrikassa
Lisäaineet ruoassa – turha huolenaihe
Spiritualisteja, meedioita ja ajatustenlukijoita Suomessa 1800-1900-lukujen taitteessa
Vuorovaikutus vai vedätys
Sandy Hookin joukkoharha
Maailmankuviensa vangit
Ateismia vasta-alkajille ja uusateisteille
Linnakundista kirurgiksi – ilman Jeesusta tai muuta mystiikkaa
UFO olikin tasapainoilukiekko

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit