Minä, Skeptikko

”Karismaattisinkin puhuja on avuton

kaksoissokkokokeen edessä”, sanoo Jari Koponen,

Skeptikko-lehden edeltäjän Alfa-lehden tekijä.

NÄIN 65:N VIRALLISEN eläkeikävuoden saavuttaneena voi omistautua asioille, jotka ovat kiinnostaneet koko elämän ajan. Tietokirjailijana paneudun kirjallisuudentutkimukseen ja tiedetoimittajana seuraan luonnontieteiden kehitystä. Lisäbonuksena on pienen lapsenlapsen kasvun seuraaminen.

Kirjallisuus, klassinen musiikki ja luonnontieteet olivat nuoruudessa ne alueet, jotka kiinnostivat eniten ja jotka ovat pysyneet mielenkiintoni keskiössä jatkossakin. Tyypillisenä kirjojenahmijana luin paljon kaikilta mahdollisilta alueilta. Kiinnostus luonnontieteisiin johti siihen, että aikanaan valmistuin Helsingin yliopistolta kemistiksi.

Kvasitieteisiin törmäsin vasta muutettuani Helsinkiin ja aloitettua opintoni. Ajattelin, että mihin tuloksiin päädyttäisiin, jos älyttömiltä tuntuneita väitteitä testattaisiin luonnontieteellisin kriteerein. Tapaus johti toiseen ja lopulta Alfa-lehden syntymiseen. Asiaan vaikuttaneista henkilöistä mieleeni muistuvat S. Albert Kivinen, Vapaaajattelijoiden Erkki Hartikainen, Kalevi Pusa ja Pekka Hartola.

Lehti ei ollut pitkä-ikäinen, viisi numeroa vuosien 1976-1978 aikana. Tilaajakunta oli suppea ja tilausmaksutulot sitä myöten vähäisiä, joten käytännössä kustansin lehden teon itse. Varsin pian minulle kävi selväksi erilaisten kvasioppien vakiopiirteet: auktoriteettiusko, kritiikin sietämättömyys, tosiasioiden väistäminen, ad hoc-selitysten käyttö (syynä olivat villasukat, kun vesisuonten etsintäkoe epäonnistui) ja terveen järjen passittaminen pakkolomalle.

Keinona olivat muun muassa vetoaminen ihmisten perusominaisuuksiin, kuten helppojen selitysten kaipuuseen ja tunteeseen kuulumisesta valittujen joukkoon. Ikävimpiä olivat opit, joissa pyrittiin aivopesuun, alistamiseen ja rahastamiseen, joista tuolloin pahimpana esimerkkinä oli scientologia.

UUSI AIKA JA UUDET VAATTEET KVASITIETEISSÄKIN

KARISMAATTINEN PUHUJA on taitava yleisön manipuloija, joka pystyy puheellaan muuttamaan mustan valkoiseksi. Siksi Skepsiksen 10 000 euron palkkiotäky on hyvä veto, karismaattisinkin puhuja on avuton kaksoissokkokokeen edessä. Samoin tekstimuotoinen väittely riistää mahdollisuuksia harhautukseen, eli Skeptikko-lehti on seuran kannalta ensiarvoisen tärkeä väline.

Yllä esitetyt havainnot ja oma elämäntilanne johtivat siihen, että kyllästyin koko asiaan. Hedelmätön maa ei anna satoa. Kvasitiede ei tuota mitään oikeaa tietoa ja kvasitiede aiheena sopii psykologian ja sosiologian sekä joissakin tapauksissa neurofysiologian tutkimuskohteeksi. Kun sitten Sveitsistä palattuani kuulin Skepsiksen perustamishankkeista, olin tyytyväinen. Tekeillä oli organisaatio, joka hoitaisi asiaa jatkossa paremmin mitä kukaan yksittäinen ihminen pystyy.

Olin mukana Skepsiksen perustavassa kokouksessa ja minua jopa ehdotettiin mukaan johtokuntaan, mutta tähän toimintaan ei aikani riittänyt. Olenkin alusta alkaen ollut Skepsiksen passiivijäsen ja Skeptikkoonkin olen kirjoittanut vain yhden artikkelin vuonna 1995. Syy on selvä: en ole näissä asioissa enää ajan tasalla.

Noista 1970-1980 -lukujen median esiinnostamista kvasitieteistä ei nykyään julkisuudessa paljoa näy. Ei Skepsiksen toiminta ole silti tarpeettomaksi käynyt, uusi aika ja uudet vaatteet kvasitieteissäkin. Toinen asia on kuitenkin, mihin asetetaan toiminnan raja.

Muun muassa monet poliittiset ja taloudelliset ideologiat alkavat ikävällä tavalla muistuttaa kvasitieteitä. Näitä yhden totuuden ja ainoan vaihtoehdon karismaattisia tyrkyttäjiä on liikkeellä pilvin pimein, ja vaikutukset ovat paljon valtavampia kuin minkään perinteisen huuhaa-liikkeen.

Toisentyyppisestä esimerkistä käy vaikkapa asenteet ilmastonmuutokseen, johon liittyvää keskustelua on käyty tämänkin lehden palstoilla.

Minulle on selvää, että luonnotieteet ja luonnontieteellinen metodi tuottavat objektiivisinta ihmiselle mahdollista tietoa, joka on aidosti uutta, täysin odottamatonta ja muilla keinoin saavuttamatonta. Tätä tietoa tulisi entistä enemmän, vastuullisemmin ja järkiperäisemmin käyttää kaikkien ihmisten hyväksi.

Elämän tarkoitus? Elämällä on yhtä vähän tarkoitusta kuin evoluutiolla on päämäärää. Elinympäristön vaikutteiden alla jokainen luo elämälleen oman tarkoituksensa tai tarkoituksettomuutensa.