Skeptikko · Skeptikko 1/2014
Peltokuvioita ja poliittisia loitsuja
Peltokuvioita
LUMINEN SUOMI ei pääse kokemaan vihreiden maiden ongelmia. Vuosikymmeniä skeptikoita vaivanneet peltokuviot eivät ole kadonneet minnekään, sillä jossain päin maailmaa on aina kesä. Ilmiö toistaa itseään perinteisillä kertomuksilla yöllä pellolla vilkkuvista valoista. Kukaan ei näe ketään itse teossa tekemässä kuvioita. Näin pääsi käymään Kalifornian osavaltiossa 29. joulukuuta. Salinasin maaseutu joutui tuntemattomien ilkitekijöiden uhriksi. Aamun ensimmäisinä tunteina erään pellon ohitse ajoi auto. Kuljettaja ja hänen ystävänsä näkivät outoja heiluvia valoja pellon yllä. He pysähtyivät ja lähtivät seikkailemaan valoja kohti. Valitettavasti valojen lähde katosi. Sen sijaan miehet huomasivat seisovansa keskellä peltokuviota.
Aurinko nousi ja uutiskanavan helikopteri pääsi lentämään kuvion ylitse. Runsaasti suoria kulmia, neliöitä ja ympyröitä sisältävä painauma viljassa ei voinut olla luonnonvoimien aiheuttama. Lehdistössä kiersi jo vakiokamaksi muodostunut ihmettely. Pari haastattelua alan asiantuntijoilta sekä epämääräiset kysymykset avaruusolentojen mahdollisesta vierailusta Kaliforniassa viihdyttivät yleisöä. Harva vaivasi päätään sillä, miksi valot ylipäätään laittoivat kuskin painamaan jarrua kesken ajomatkan.
Uusi peltokuvio pysyi viihdeuutisten otsikoissa lyhyen hetken. Sitten hämmentävän kuvion alkuperä tuli ilmi kuvion tilanneen tahon suunnalta. NVIDIAteknologiayritys oli maksanut sopivan summan dollareita tekijöille. Pellossa komeili heidän uuden Tegra K1mikroprosessinsa kuva. Tempaus oli vain erikoisempaa markkinointia.
Firma vakuutteli, että kuvion tekijät olivat planeettamme normaaleja asukkaita. On kuitenkin teoriassa mahdollista, että avaruusoliot levittävät mainoksiaan ja jengimerkintöjään viattomien maanviljelijöiden maille. NVIDIA ei lehdistötiedotteessaan osannut kertoa miten kuvio oli tehty. Se on alan ammattisalaisuus. Esimerkiksi ”CircleMakers”-niminen ryhmä tekee monimutkaisia peltokuvioita tilaustyönä. Suunnitelmat tehdään tarkasti paperille, josta ne siirretään peltoon lankun ja köyden avulla. Peltokuvioita tekevät ihmiset näkevät itsensä taiteilijoina. Myytti avaruudesta peräisin olevista peltotallaajista sopii hyvin heille.
Salaperäisyys auttaa levittämään sanaa.
NVIDIA:n sivuilla oli video, jossa haastateltiin peltokuvion tekijöitä. Kaikki näkevät, että kuvio tehtiin peltoon keskellä päivää. Alkuperäiset yöllä ajaneet kaverukset olivat osa mainoskampanjaa. Heidän tarinallaan kuvio saatiin sopivasti mikroprosessorin julkaisun aikana jopa kansainvälisiin uutisiin. Kuviota alettiin tulkitsemaan. Jokunen kommentoija huomautti sen muistuttavan ihmisten kyvyille mahdotonta prosessoria.
Salaperäinen taiteellisuus nousi otsikoihin myös toisella, erittäin oudolla tavalla. Eräät New Yorkin kaupunginvaltuustoon kisaavat naiset eivät olleet lähimpiä ystäviä. Demokraatti Melissa Mark-Viverito voitti vaalit. Hän sai postissaan miljoonan dollarin siviilihaasteen. Hävinnyt demokraatti Gwen Goodwin syytti Melissaa vaalikampanjansa sabotoimisesta noituudella.
Goodwinin asunto sijaitsi kerrostalossa, jonka ulkoseinään oli tehty karibialainen loitsu. Tuo loitsu haittasi naisen mielenrauhaa, aiheutti verenhyytymän jalkaan sekä sai hänen ystävänsä mielenterveyden järkkymään. Talon julkisivulla komeilee värikäs ja pramea lintu, jolla on julma katse. Linnun pää on juuri Goodwinin ikkunan alla. Hän tulkitsee linnun tarkoittavan samanlaista uhkailua kuin hakaristin tai hirttosilmukan maalaaminen olisi ollut.
Sattumaako? Ehkä jonkun mielestä, mutta miten tuo valtava lintu päätyi asuntolan seinään? Yön pimeydessä liitelevät noidat eivät olleet syyllisiä. Katutaideprojektin aikana maalattu kuva oli osa Mark-Viveriton johtamaa urbaanitaidekampanjaa. Virallisena tarkoituksena oli juhlistaa latinokulttuuria viiden rakennuksen maalauksilla Itä-Harlemissa. Lintu maalattiin julkisella rahalla kaikkien silmien alla. Se oli täydellinen peitetarina mustan magian levittämiseen.
Tällaisissa epätodennäköisessä tapauksessa oikeuden aikaa ei tuhlata minuuttiakaan Goodwinin murheiden takia. Jos niin kuitenkin sattuisi käymään olisi asiantuntijoilla ihmettelemistä. Mistä me voisimme tietää, onko poliitikko syyllistynyt noituuteen? Miten asia päätetään rikosoikeudessa? Pätevien lakimiesten täytyisi palata menneiden vuosisatojen noitaoppeihin.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2014. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, Skeptikko
Alfa-lehti – Skeptikon henkinen edeltäjä
Denialism ei ole oikeaa skeptisyyttä
Skepsis palkitsi Luonnontieteellisen museon
Puheenjohtajan palsta
Ihmiset toimivat rationaalisesti vain poikkeustapauksissa
Veri roiskuu uskomusbisneksessä
Onko luomisoppi pätevä malli tehdä modernia tiedettä?
Vielä kerran rokotekritiikistä - Artikkelissa mainitut viitteet
Esiäitimme ja -isämme
Skeptikko 20 v. sitten
Uskonto perustuu moraalitunteisiin
Pahuutta, myyttejä ja humpuukia
Luvatut paljastukset jäävät puuttumaan
Uskomushoitokritiikkiä nimimerkin takaa
Liisa Kuusipalo vastaa
