Skeptikko · Skeptikko 1/2014
Liisa Kuusipalo vastaa
ARVOISA SKEPSIS. Koska Skeptikko-lehtenne artikkelissa ”OMG! Huuhaa-palkinto GMOkampanjalle” suomitte voimakkain sanoin myös persoonaani, lienen oikeutettu lyhyeen vastineeseen. Ilmoitatte noudattavanne journalistien yleisiä käytäntöjä, kiitos siitä.
Arvostan suuresti Skepsiksen toimintaa. On hienoa että pidätte esillä kriittistä ajattelua, varovaista harkintaa ja lähdekritiikkiä. Omassa toiminnassani kansalaisjärjestössä GMO-vapaa Suomi yritän edustaa samoja arvoja.
GMO-vapaa Suomi ei ole jyrkästi tieteen vastainen tai vaaraksi ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuudelle, kuten esitätte. Itse koen toimivani nimenomaan tieteen ja ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta. Kukaan ei tullut ottamaan Skepsiksen palkintoa vastaan, koska tieto tuli vasta, kun palkinto oli jo jaettu.
Tiede ei ole uskontoa, joten kaikki, mitä sen nimissä tehdään ei ole pyhää. Tiedeyhteisö ei ole tuominnut tuloksia, joihin viittaan, sillä tiede ei toimi niin. Jos tuloksia ei uskota, tehdään uusi tutkimus samoin lähtöasetuksin, ja katsotaan toistuuko löydös. Gm-tutkimusten kanssa ei ole toimittu näin. Tutkijoiden tulokset on kiistetty ja heihin on kohdistunut voimakas julkinen painostus. Pahimmillaan he ovat menettäneet työnsä.
Uusia kriittisiä tutkimuksia gm-kasveista ei tule, koska gm-firmat ovat kieltäneet patentoimiensa kasvien käytön muihin kuin heidän hyväksymiinsä tutkimuksiin. Voi hyvällä syyllä kysyä, että miksi. Valtaosa gm-tutkimuksista on firmojen itse tekemiä. Tutkimukset eivät käsittele ympäristövaikutuksia tai terveellisyyttä.
Artikkelissanne puhutte tiedeyhteisön konsensuksesta. Konsensus on kuitenkin vain mielipide, eikä se kumoa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Ikäviä tuloksia ei aina haluta ottaa huomioon, mikä on inhimillistä.
GMO-vapaa Suomi ei pyri estämään kaikkea geenitekniikkaa Suomessa, vaan hyväksyy tekniikan suljetun käytön esimerkiksi lääketeollisuudessa. Vastustamme geenitekniikalla muokattujen eliöiden vapauttamista luontoon, esimerkiksi siis gm-kasvien viljelyä pelloilla.
Geenitekniikka on sinänsä kunnioitettavaa käsityöläisyyttä, jossa menestys perustuu ”yritys ja erehdys” -menetelmään, kuten Nobel-palkinnon saaneessa lobotomiassa aikoinaan. Onnistuneita mutantteja kloonataan, sillä läheskään kaikki geenin siirron kohteet eivät toimi kuten pitäisi. Tämä johtuu siitä, että menetelmä ei perustu vankkaan tieteelliseen teoriaan, jonka pohjalta tulokset voisi ennustaa.
Geenitekniikka perustuu vanhentuneeseen ”yksi geeni – yksi ominaisuus” -oletukseen. Viime joulukuussa huomattiin, että DNA:ssa on toinenkin koodisto. Emäsryhmien muodostama koodi määrittelee, kuinka valmistuva proteiini laskostuu, eli miten se toimii. Näitä asioita kasvien geenitekniikka ei halua ottaa huomioon. Muuntogeenirakenne tehdään muistuttamaan virusta, jotta se tunkeutuisi terveeseen kasvisoluun.
Valitettavasti geenitekniikalla muokattujen kasvien käytöstä on havaittu asioita, joiden ei pitänyt tapahtua. Gm-rakenteet eivät hajoakaan pellolla, vaan huuhtoutuvat vesistöihin. Gm-maissin muunnettuja geenejä löytyy kymmenien kilometrien päästä, simpukoiden lisääntymisrauhasista. Mitä ne siellä tekevät? Tiiviiksi rakennettu muuntogeeninen aines säilyy maaperässä, ja kulkeutuu ravintoketjussa – kuten ympäristömyrkky.
Varovaisuusperiaatteen perusteella menetelmää sovelletaan vasta, kun tiedetään, että se on turvallinen ja sen vaikutukset peruttavissa. Miten otetaan kiinni luontoon karannut muuntogeeni, jos se osoittautuu vaaralliseksi? Ei mitenkään. Peruutusnappia ei ole, ja meillä on yksi ainoa maapallo. Kriittisyys ja varovainen harkinta eivät ole huuhaata.
Itse toivon kaikkein eniten, että olisin väärässä, ja geenitekniikka osoittautuisi turvalliseksi. Jos olen oikeassa, olemme jo panneet alulle jotain, jota emme ehkä voi perua. Geenien varassa on kuitenkin koko maailman elollinen luonto ja me kaikki sen mukana.
Toivon onnea ja menestystä Skepsiksen toiminnalle. On hyvä muistaa ero kyynisyyden ja skeptisyyden välillä. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, eikä kaikki ole riskitöntä, vaikka sitä tieteellä perustellaan.
ystävällisesti Tervehtien liisa Kuusipalo joensuussa 13.3.2014

SKEPSIKSEN
HAASTE

EUROA 10 000
KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA
VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA
ILMIÖN.
PARANORMAALIN

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.
Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.
Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50
Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan
Vuodelle 2014 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).
Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.
Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Skepsis Ry, Paula Heinonen, Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki.
Yli 25 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166 Secretary@skepsis.fi
Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2014 Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Tiina Raevaara Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Timo Tontti
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hy-
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Kuopio: Aulis Koivistoinen Puh: 050 5439 647 Aulis.koivistoinen@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Väksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.

Lähde mukaan skepsiksen kevätretkelle kotkaan! lauantaina 24. toukokuuta
Tutustumme Merikeskus Vellamoon Ja Akvaariotalo Maretariumiin. Bussikuljetus Kiasman Edestä Helsingistä Klo 9.30 – Paluu Samaan Paikkaan Noin Klo 19.00.

Tiedustelut Ja Ilmoittautumiset: Paula Heinonen (secretary@skepsis.fi, 040 - 820 9166).









Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2014. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, Skeptikko
Alfa-lehti – Skeptikon henkinen edeltäjä
Denialism ei ole oikeaa skeptisyyttä
Skepsis palkitsi Luonnontieteellisen museon
Puheenjohtajan palsta
Ihmiset toimivat rationaalisesti vain poikkeustapauksissa
Veri roiskuu uskomusbisneksessä
Peltokuvioita ja poliittisia loitsuja
Onko luomisoppi pätevä malli tehdä modernia tiedettä?
Vielä kerran rokotekritiikistä - Artikkelissa mainitut viitteet
Esiäitimme ja -isämme
Skeptikko 20 v. sitten
Uskonto perustuu moraalitunteisiin
Pahuutta, myyttejä ja humpuukia
Luvatut paljastukset jäävät puuttumaan
Uskomushoitokritiikkiä nimimerkin takaa
