Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2014

Vielä kerran rokotekritiikistä - Artikkelissa mainitut viitteet

Denis Galkin ja Vesa Tenhunen

Vielä kerran

rokotekritiikistä

”Pseudotieteellisten väitteiden esittäminen ja pelon ilmapiirin luominen ei

edesauta kenenkään hyvinvointia.”

ROKOTEKRIITTISYYS ON LISÄÄNTYNYT länsimaissa 2000-luvun alussa. Kriittisyys esiintyy joko rokotteiden ja rokottamisen hyötyjen epäilynä tai sitten suoranaisena rokotteiden vastustamisena. Vastustus ilmenee yleensä niin kieltäytymisenä rokotteiden ottamisesta kuin rokotteiden vastaisten näkemysten levittämisenä.

Kaliforniassa vuonna 2010 rokotevastaisuus johti pienimuotoiseen hinkuyskäepidemiaan, Isossa- Britanniassa tuhkarokko on yleistynyt viime vuosina 2,3 MMR-rokotteesta kieltäytymisten takia. Suomessa rokotekriittisyys oli voimakkaimmillaan todennäköisesti vuonna 2009. Tuolloin heräsi epäilys sikainfluenssarokote Pandemrixia kohtaan, kun rokottamisen jälkeen narkolepsia yleistyi lapsilla huomattavasti. Samana vuonna Skepsis ry antoi Rokotusinfo ry:lle huuhaapalkinnon ”yksipuolisen ja näennäiskriittisen rokotetiedon levittämises-

4 tä”. Yhteys Pandemrix-rokotteen ja narkolepsian välillä vahvistettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) loppuraportissa 31.8.2011.

Rokotekriittisyys ei kuitenkaan ole hävinnyt, vaan se voi hyvin. THL on ottanut 1.11.2013 kansalliseen rokotusohjelmaan suomalaisille uuden niin kutsutun pa- 6 pilloomavirusrokotteen eli HPV-rokotteen. Vaikka rokote on uusi Suomessa ja otettu rokotusohjelmaan vastikään, maailmalla se on ollut laajassa käytössä jo kymmenen vuotta. Sitä on annettu noin 175 miljoona annosta. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt Suomen Terveysjärjestö ry:tä (entiseltä nimeltään Suomen Luontaisterveyden Liitto ry) leimaamasta rokotetta huonosti tutkituksi ja 8 hyvin vaaralliseksi.

KUOLLEISUUS EI PARAS MITTARI

ROKOTEKRITIIKKI ON USEIN pseudo- eli näennäistieteellistä kritiikkiä. Tällainen kritiikki näyttää päällisin puolin tieteelliseltä ja perustellulta. Se ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua, vaan osoittautuu tarkemmin analysoitaessa hyvin hatariin tai epätieteellisiin väitteisiin perustuvaksi.

Hyviä esimerkkejä pseudotieteellisyydestä ovat sähköyliherkkyys ja korvavalot. Sähköyliherkkyydessä on tutkimuksien mukaan kyse itsesuggestiosta, sillä koehenkilö ei koetilanteessa pysty erottamaan sitä, kohdistuuko häneen 9 sähkömagneettista säteilyä vai ei. Korvavaloilla puolestaan viittaan Valkee-nimisen yhtiön markkinoimiin ledvaloihin, joiden väitetään ehkäisevän kaamosmasennusta korvakäytävien kautta. Riippumattomien tutkijoiden tekemien tutkimuksien mukaan korvavalot eivät kuitenkaan vaikuta ihmisen vuorokausirytmiin, valppauteen ei- 10 vätkä psykomotoriseen suorituskykyyn.

Rokotteisiin kohdistuvassa kritiikissä nousee usein esille se, että sairauksista johtuva kuolleisuus on ollut laskus- 11 sa jo ennen rokoteohjelmien alkamista. Kuolleisuuden tutkiminen ei kuitenkaan ole paras mittari mittaamaan rokotteiden tehoa. Kuolleisuuteen vaikuttaa vahvasti myös hyvinvoinnin kehittyminen kuten yleisen hygienian ja ravitsemuksen parantuminen.

Hyvä tapa tutkia rokotteiden tehoa on tarkastella tietoon tulleita sairastumistapauksia. Tätä menetelmää soveltamalla on voitu vertailla hinkuyskätapauksien määrää maissa, joissa hinkuyskä-rokotteen antaminen keskeytettiin 1970- ja 1980-luvun taitteessa niihin maihin, joissa rokotteen antamista ei keskeytetty. Esimerkiksi Ruotsissa vuoden 1974 jälkeen hinkuyskätapauksien määrä kasvoi merkittävästi hinkuyskä-rokotteen vastustuksen ja sitä seuranneen rokotteen rokotusohjelmasta poiston seurauksena. Norjassa hinkuyskä-rokotteen antaminen jatkui normaalisti, eikä vastaavaa hinkuyskätapauksien li- 12 sääntymistä havaittu.

JOHDATTELEVIA KYSYMYKSIÄ JA VIHJAILEVIA VÄITTEITÄ

ROKOTEKRITIIKKI EI OLE ongelmatonta. Keskivertokansalaisesta, jolla on paljon kiinnostusta omaa terveyttään kohtaan, saattaa kritiikki tuntua erittäin perustellulta ja asialliselta. Väitteitä esitetään yleensä runsaasti, ja ne vaikuttavat uskottavilta. Esimerkiksi HPV-rokotteesta Suomen Terveysjärjestö ry esittää sivuillaan pitkän listan vakavia haittavaikutuksia, joita rokotteen on uutisoitu aiheuttaneen. Luettelossa on muun muassa kuulon menetys, verenvuoto, värisokeus ja krooninen kipu. Osan rokotetuista väitetään vammautuneen 13 pysyvästi.

Edellinen esitystapa on pseudotieteelliselle kritiikille hyvin tavanomaista. Kritiikissä esitetään kaikki mahdolliset vähänkin asiaan liittyvät haitat, mutta hyödyt tai muut omaa näkökulmaa vastaan olevat seikat jätetään huomiotta. Lähteitä väitteille ei ole tai jos on, ne ovat peräisin tieteelliseltä arvoltaan kyseenalaisista julkaisuista. Lähteet voivat olla myös ns. lainauslouhintaa eli kelvollisista tutkimuksista peräisin olevia, mutta kontekstistaan irrotettuja yksityiskohtia.

Kun lukee tarkemmin, huomaa Suomen Terveysjärjestö ry:n toteavan vain, että maailmalla on uutisoitu HPV-rokotteen sivuvaikutuksista. Yhdistyksen sivuilla ei suoraan väitetä, että HPV-rokotteella on luetteloituja sivuvaikutuksia, vaan oikeastaan vain esitetään kysymyksiä. Tämä taktiikka on asiantuntijoiden näkökulmasta väsyttävä. Johdattelevien kysymysten ja vihjailevien väitteiden esittäminen on paljon helpompaa kuin kysymyksiin vastaaminen ja väitteiden kumoaminen. Tätä väittelystrategiaa tuntematon henkilö saattaa erehtyä luulemaan, että rokotekritiikillä on vahva ja tieteellinen pohja.

Koska maailmalla rokotetta on annettu kymmenessä vuodessa noin 175 miljoonaa annosta, otanta on niin suuri, että sekaan mahtuu väistämättä tapauksia, joissa lyhyen ajan sisällä rokotteen saamisesta henkilö sairastuu vakavasti tai jopa kuolee. Näihin tapauksiin vetoaminen on argumentaatiovirhe, jossa kausaliteetti ja korrelaatio sekoitetaan keskenään. Tilastollisella korrelaatiolla tarkoitetaan tilastollista yhteyttä. Klassinen esimerkki korrelaatiosta on jäätelön myynnin lisääntymisen yhteys hukkumiskuolemiin. Kausaliteetilla puolestaan tarkoitetaan syy- ja seuraussuhdetta, jossa aikaisempi tapahtuma on jälkimmäisen tapahtuman syy.

EPÄMÄÄRÄISIÄ LÄHTEITÄ JA YKSITTÄISTAPAUKSIA

SUOMEN TERVEYSJÄRJESTÖ RY:N hallitukseen kuuluva neurologian erikoislääkäri Nina Bjelogrlic-Laakso kuuluu rokotekriitikoiden terävimpään kärkeen. Bjelogrlic- Laakso toteaa 23.10.2013 Iltalehden haastattelussa mm.

seuraavaa:

”Lähtökohtani on, että jos nuori ihminen yhtäkkiä kuolee tai vammautuu, yleensä siihen on jokin löydettävissä oleva syy. Jos ei mitään muuta syytä löydetä, kyllähän edeltävän rokotteen täytyy olla yksi vaihtoehto.”

Bjelogrlic-Laakso on täysin oikeassa: rokotetta täytyy pitää yhtenä vaihtoehtona pohdittaessa syytä äkilliseen kuolemantapaukseen. Pseudotieteellinen kriittisyys kuitenkin lähtee usein siitä, että omaan agendaan sopivaa vaihtoehtoa pidetään oikeana, vaikka ainoa vaihtoehtoa tukeva argumentti on pelkkä ajallinen korrelaatio.

Tieteellinen debatointi ja kritiikki ovat aina toivottavia. Tosiasia kuitenkin on, että pseudotieteellisten väitteiden esittäminen ja pelon ilmapiirin luominen ei edesauta kenenkään hyvinvointia. Kun epäilee, että väitteet ovat löyhää pseudotieteellistä kritiikkiä, kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota siihen, minkälaisten argumenttien varaan väitteet rakentuvat. Jos kritiikki perustuu epämääräisiin lähteisiin ja rakentuu yksittäistapauksien varaan, tulisi kuulijan sisäisen skeptikon herätä.

hallintotieteen Kandidaatti Joka On luonnontieteistä. Skepsis Ry:n Hallituksen vuodesta 2005. Hän On Skepsis Ry:n

artikkelin Viitteet Löytyvät Skepsiksen Nettisivuilta: skepsis.fi/julkaisuja/skeptikko2014.aspx

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2014. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, Skeptikko
Alfa-lehti – Skeptikon henkinen edeltäjä
Denialism ei ole oikeaa skeptisyyttä
Skepsis palkitsi Luonnontieteellisen museon
Puheenjohtajan palsta
Ihmiset toimivat rationaalisesti vain poikkeustapauksissa
Veri roiskuu uskomusbisneksessä
Peltokuvioita ja poliittisia loitsuja
Onko luomisoppi pätevä malli tehdä modernia tiedettä?
Esiäitimme ja -isämme
Skeptikko 20 v. sitten
Uskonto perustuu moraalitunteisiin
Pahuutta, myyttejä ja humpuukia
Luvatut paljastukset jäävät puuttumaan
Uskomushoitokritiikkiä nimimerkin takaa
Liisa Kuusipalo vastaa

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit