Kirjat

Harri Virolainen ja Ilkka Virolainen: Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia. Tammi, 2014.

yksinkertainen ja yksipuolinen

esitystapa toistuu kautta linjan.

HARRI JA ILKKA VIROLAINEN ovat kirjoittaneet merkittävän tietosanakirjan yliluonnollisista ilmiöistä. Merkittävä kirja on siinä mielessä, että alan kirjallisuudessa tämän tasoinen tuote on ollut melko harvinainen. Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi sen tietokirjana.

Kirjoittajilla on omakohtaisia kokemuksia telepatiasta ja energiahoidoista. Virolaiset ovat tutustuneet useiden muiden ihmisten kokemuksiin ja kertomuksiin. Heillä on povitaskuissaan maisterintutkintoja ja yksi tohtorintutkinto. Miesten tiedoista kertyi hieman alle 200 sivua luettavaa. Paranormaalin maailman tarkastelussa käydään läpi nelisenkymmentä ilmiötä. Ensyklopediaksi kirja on lyhyemmästä päästä. Onneksi se on sujuvampaa luettavaa kuin monet muut tietokirjat.

Parapsykologisen tutkimuksen hankaluutena on tunnetusti ilmiöiden altistaminen laboratorio-olosuhteisiin. Nykyään tutkimusala ei ole yhtä suosittua kuin menneinä vuosikymmeninä. Enemmistö aihetta tutkivista keskuksista on yksityisesti rahoitettuja. Suurista läpimurroista tutkimuksessa ei voida puhua. Vähäinen tutkimusinto on Virolaisten mielestä selitettävissä mm. yliopistomaailman asennetasolla: ”Ilmiöihin suhtaudutaan epäillen, eivätkä ilmiöt ole saavuttaneet uskottavuutta tieteen näkökulmasta.”

Myös kielenkäyttö on vähättelevää, kun vaihtoehtohoitoja kutsutaan ”uskomushoidoiksi”. Verorahoja ei saa millään suunnattua alan laitoksiin. Kaikkein rankin syytös tiedemaailmaa kohtaan esitetään salausväitteissä. Pätevää tutkittua tietoa yliluonnollisista ilmiöistä kuulemma löytyy, mutta mullistusta pelkäävät tiedemiehet salailevat tuloksia. Juuri tämä salatun tieton paljastaminen kiehtoi minua ensyklopedian mainospuheissa.

MONI MYSTEERI PALJASTETAAN

TÄLLÄ HETKELLÄ alan uraa uurtavat laitokset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Merkittävimpänä kirjassa mainitaan ”Institute of Noetic Science” ja ”International Congress of Consciousness”. Erilaisia parapsykologiaa tutkivia yhdistyksiä ja tieteellisiä lehtiä on senkin edestä ympäri maailmaa.

Ensyklopedia yllättää kriittisyydellään. Moni kuuluisa mysteeri paljastetaan. Kirjan aloitus on lupaava. Skeptikoita ilahduttavalla tavalla Virolaiset kertovat, miten taikatempuilla ja huijauksilla on myyty yliluonnollisia elämyksiä kansalle. Taikurit voivat teeskennellä hallitsevansa luonnonvoimia, mentalisti saa yleisön vakuuttumaan telepatian todellisuudesta. Ensyklopedia tekee selväksi, että moni meediona tai selvänäkijänä itseään mainostava ei ole muuta kuin hyväuskoisten petkuttaja. Tämän takia alan tutkiminen on aina ollut haastavaa.

Monen suositun yliluonnollisen ilmiön takana ovat luonnolliset tapahtumat. Täysin selittämättömät ilmiöt jäävät vähemmistöön. Väärennöksiä ja lavastettuja kuvia laatineet huijarit tuodaan myös esille kiitettävällä tavalla. Esim. Loch Nessin myytin luoneiden Christian Spurlingin ja Marmaduke Wetherallin nimet mainitaan. Miehet askartelivat lelusukellusveneelle muovisen ja puisen hirviön pään 30-luvulla. Kuvat levisivät ”The Daily Mailin” avustuksella. Samanlainen paljastustarina myytin oikeista taustoista kerrotaan myös Isojalasta.

Alkupuoliskon sivujen kääntelyn jälkeen olin melkein innoissani lukuelämyksen jatkamisesta.

ODOTIN LIIKAA

TOISAALLA KIRJASSA KRIITTISYYS on sitten jo jäänyt vähemmälle. Mitä erikoisempi ja näyttävämpi yliluonnollinen kyky ihmisillä on, sitä todennäköisemmin sen todistusaineisto sisältää vain anekdootteja. Useissa ensyklopedian aiheissa tarjolla olisi saanut olla myös syvällisempi katsaus taustoihin. Lukijalle esitellään ihmisten näkemykset siitä, mitä on milloinkin tapahtunut, mutta skeptikoiden näkökulma jää valitettavan usein pois.

Odotin ensyklopedialta liikaa. Veljekset olivat aikaisemmin puhuneet siitä, että tutkijat salailevat todisteita yliluonnollisesta. Ajattelin, että ehkä ensyklopedia paljastaisi nämä mullistavat löydöt maailmalle. Kirja ei kuitenkaan sisältänyt odottamaani tieteellistä materiaalia. Aiheina olevat yliluonnolliset kyvyt kuvaillaan kyllä hyvin, mutta se miten niitä on tutkittu jätetään mysteeriksi. Tutkimusmenetelmien yksityiskohdat ja se, miten huijausmahdollisuuksia on yritetty karsia, täytyy selvittää muista lähteistä. Joidenkin meedioiden ja kaukonäkijöiden kerrotaan tehneen hienoja tekoja. Siinä kaikki. Lukija joutuu selamaan lävitse kirjallisuusviitteet, jotta pääsee tarinoiden tarkemman sisällön pariin.

EFO, ”Empty Force”, on kotimaisen mestarin kehittämä kamppailu-urheilulaji, jossa vastustajaa ei kukisteta fyysisella voimalla. Miestä ja naista kaatuu tatamille energiasiirron avulla. Seuran Youtube-kanavalla on videoita, joissa lajin perustaja Jukka Lampila kukistaa aikuisia miehiä itsepuolustustilanteessa lähes olemattomalla kosketuksella. Roteva vastustaja kaatuu tuskissaan maahan. Erittäin mystisen näköistä menoa. Oletin ensyklopedian kertovan edes tästä perinpohjaisesti. Onhan toinen veljeksistä EFO:n harrastaja ja mielenkiintoisella lajilla on kotimaiset vaikuttajat. Yllätyksekseni lajia esitellään kirjassa vain yhden sivun verran.

Tämä saattaa johtua siitä, Espanjassa järjestetyssä testissä skeptikko ei kaatunutkaan maahan olemattoman kosketuksen voimasta. Testin jälkeen Lampila selitti bushidokoodin, kunnian ja rohkeuden olevan tärkeämpää kuin toisten ihmisten fyysinen vahingoittaminen. Videot hyökkääjän tainnuttamisesta energialla ovat vain mainoksia.

SE ON HIEMAN MONIMUTKAISEMPAA

ERÄS ESIMERKKI ensyklopedian tasosta olkoon vaikkapa otos valoravintoa käsittelevästä luvusta.

”Intialainen sadhu Prahlad Jani kertoo eläneensä ilman ruokaa ja juomaa vuodesta 1940 lähtien. Neurologi Sudhir Shah on tutkinut häntä tutkimusryhmänsä kanssa kahdesti Sterlingin sairaalassa Intiassa. Kokeen alussa Prahla Janin paino mitattiin ja lisäksi varmistettiin, että hänen suolensa on tyhjä. Hänet suljettiin tarkoin valvottuun huoneeseen 15 päivän ajaksi. Kokeen lopuksi Prahlad Janin piano mitattiin, häneltä otettiin verinäyte ja varmistettiin, että hänen suolensa on tyhjä. Hän ei käynyt tutkijoiden mukaan kertaakaan vessassa kokeen aikana. Tutkijat kertoivat, ettei Prahlad Janin paino laskenut eikä hänen aineenvaihduntansa häiriintynyt tutkimusjakson aikana.”

Siinä kaikki, mitä ensyklopedia kertoo Janin uskomattomasta tavasta elää valolla. Aivan kuin asia olisi sillä selvä. Ei mainintaa siitä, miten tutkimusryhmän tapa testata Janin kykyä on asetettu kyseenalaiseksi intialaisten skeptikoiden parissa. Jani sai liikkua valvontakameran näkökentän ulkopuolelle. Hänen palvojansa saivat käydä vierailulla. Paikalle pyrkineet skeptikot eivät saaneetkaan lupaa tarkkailla koemenettelyä.

Sama yksinkertainen ja yksipuolinen esitystapa toistuu kautta linjan. Lähes kaikkiin tapauksiin olisi helposti saatavilla kriittisempi katsaus. Nyt sen löytäminen jää lukijan uteliaisuuden vastuulle. Tämä vaivasi minua moneen otteeseen. Aivan liian usein ajattelin ”kyllä, mutta se on hieman monimutkaisempaa…”, kun aiheena oli asia, johon olin jo perehtynyt skeptikkokirjallisuuden kautta.

KIRJA KELPAA SKEPTIKON HYLLYYN

EHKÄ PARAS HAVAINNOLLISTAJA kirjoittajien toiveikkuudesta yliluonnollisuuden suhteen kirjoitetaan aivan ensyklopedian lopussa.

”Yliluonnollisissa ilmiöissä ei ole mitään ihmeellistä tai erikoista. Ainoastaan ihmisen mieli tekee jostakin asiasta yliluonnollisen. Sitä, mitä tänään pidetään yliluonnollisena, pidetään huomenna luonnollisena. Monet yliluonnollisena pidetyt ilmiöt on kyetty todistamaan lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa. Tiede on ilmiöiden suhteen vielä jälkijunassa, mutta yliluonnollisiksi luokitellut ilmiöt, joista ihmisillä on ollut kokemuksia kautta aikojen, virallistetaan myös tieteen puolesta enemmin tai myöhemmin. Tieteen luonteeseen kuuluu jatkuva uudistuminen. Vaikka tiede ei vielä tänään ole virallisesti tunnustanut kaikkia ilmiöitä, saattaa tilanne olla toinen jo huomenna.”

Ajatukseltaan tuo on aivan oikean. Tutkijoilla on runsaasti töitä, jotta tänään yliluonnollisena pidetty ilmiö pääsisi arkipäiväisten ilmiöiden pariin. Toistaiseksi tieteellisesti pätevin todistusaineisto on kerätty tilastotieteen meta-analyyseillä. Muuten aineisto on jäänyt anekdoottien varaan. Kuudes aisti, kuolemanrajakokemukset ja muut vastaavat voimat eivät helposti altistu tutkittavaksi. Toki esteenä voivat olla myös tutkijoiden ennakkoasenteet. Ilmiöitä ei pystytä tarkastelemaan objektiivisesti, jos tieteellinen vallankumous pelottaa tutkijoita.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia on lukemisen arvoinen kokemus. Harri ja Ilkka Virolainen ovat taltioineet ajankohtaisia paranormaaleja tapauksia. Aiheet ovat monipuolisia: jälleensyntymisistä kummituksien kautta psykometriaan. Ne on esitelty selkein sanakääntein. Toivottavasti lukijalle jää halu selvittää hieman enemmän jokaisesta aiheesta. Näin ensyklopedia toimisi hyvänä karttana uteliaille yliluonnollisten ilmiöiden maailmassa. Kirja kelpaa skeptikon kirjahyllyyn. Luvatut paljastukset salatuista tutkimuksista yliluonnollisen maailman todellisuudesta jäivät kuitenkin puuttumaan.