Minä, skeptikko

Aulis Koivistoinen on Skepsiksen Kuopion

alueyhteyshenkilö ja täysin rekisteröimättömän

”Eppäillä soppii” -yhdistyksen perustajajäsen.

OLEN VUONNA 1957 SUONENJOELLA SYNTYNYT tyypillinen vesimies (joka on tärkeä tieto skeptikolle). Koulutukseltani olen Suomen huonoin juristi (kuten Lönnrot oli Suomen huonoin lääkäri). Olen naimisissa ja päädyin työn perässä Kuopioon vuonna 2004. Toimin nykyään maistraatissa kuluttajaoikeusneuvojana, joka virka ei ehkä sittenkään ole kaikkein tärkein maailmankaikkeudessa.

Aiemmin asuin 16 vuotta Heinolassa. (Siellä muuten on tapahtunut vuonna 1969 tiettävästi historian merkittävin humanoidikontakti kahden pienviljelijä-metsurin ja naishumanoidin välillä erään heinäladon takana, joka on vieläkin pystyssä ja josta voisi tulla merkittävä matkailukohde – skeptikotkin voisivat siellä vierailla.)

Lapsuuskotini oli äärimmäisen köyhä, myös hengellisesti. Meillä ei ollut edes Raamattua, rukouskirjasta puhumattakaan, koska Raamattu varastettiin siskoltani koulussa. Resuinen virsikirja kotonani oli, ja se oli minulle tärkeä, koska kansakoulussa piti opetella joka päivä ulkoa yksi virsi. Ensimmäinen ulkoa oppimani virsi syyskuun alkupuolella 1964 oli silloisen kirjan virsi n:ro 162, joka menee näin: ”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa ja kivet kalleimmatkin, on sen rinnalla vain multaa…”

ENNEUNESSA JUHA MIETO

KAKSI SORMEA VAIKKA MISSÄ voin vannoa, että en ole koskaan uskonut jumaliin, en menninkäisiin enkä maahisiin; mörköjä tosin pelkäsin, vaikka en niihinkään uskonut. Varhaispuberteetissa uskoin ufoihin ja pidin koulussa aiheesta esitelmänkin – vieläkin hävettää.

Minusta teki skeptikon vuonna 1960 ilmestynyt Otavan ”Suuri tietosanakirja”, jota opiskelin, koska muitakaan virikkeitä ei pyhäkoulun lisäksi maalla ollut. Olin innokas pyhäkoulussa kävijä. Raamatun väkivaltaa tihkuvat seikkailukertomukset innostivat minua; seksiä, jota Raamatussa on myös kosolti, ei minun lapsuudessani vielä oltu keksitty.

Kerran elämässäni olen törmännyt yliluonnollisuuteen. Käsittämätön asia oli se, että näin unessa etukäteen Naganon olympialaisten 30 km:n hiihdon, jonka Myllylävainaa voitti. Mitään järkevää syytä en ilmiölle keksi. Joku yö sitten seurasin tulevien Lahden 2017 MM-hiihtojen naisten 4 x 10 km:n viestiä. Jostain syystä Juha Mieto oli aloitusosuudella ja hyvin hän aloittikin, mutta kääntyi sitten Karpalosuon rinteestä väärälle ladulle ja ymmärsi huudoistani huolimatta pysähtyä vasta Lahden maauimalan rannassa. Suomen naiset jäivät kisassa kymmenenneksi.

Nuorena pidin Jumalan olemassa oloa sangen epätodennäköisenä, mutta nyt alan epäillä, että jonkinlainen superäly saattaa maailmankaikkeudessa olla olemassa. Esimerkiksi meille vieras sivilisaatio on voinut tehdä jostain taivaankappaleesta elektroniikkaromun kaatopaikan, jossa tuuli on sopivasti yhdistellyt johtoja, kunnes lopulta on syntynyt jonkinlainen superäly, jota minun puolestani voisi kutsua vaikka jumalaksi, jos joku niin haluaa.

HAAVEENA JAKAA PROPELLIHATTUJA

SKEPSIKSESTÄ MINULLE KERTOI ehkä 80-luvun lopulla silloinen kollegani, äänekoskelainen skeptikko ja vapaa-ajattelija Kari Saari, joka houkutteli minua myös jäseneksi. Saattaa olla, että tilasin Skeptikko-lehden kaikki vuosikerrat noin 20 vuotta sitten ja liityin samalla myös yhdistykseen.

Minusta Skepsis ry ja sen lehti ovat älyllisesti riemastuttavia. Joskus olen eksynyt skeptikoiden nettikeskustelupalstalle ja hämmästynyt, miten pitkälle maassamme on päästy avohoidossa.

Olen aika huono skeptikko, koska en ole kovin fiksu ja yleissivistyksessäni sekä kielitaidossani on puutteita; esimerkiksi en vieläkään ymmärrä suhteellisuusteoriaa tai sitä, miten ompelukone toimii. Auton tasauspyörästön toimintaperiaatteen ymmärtäminen on vaatinut minulta vuosien pohdiskelun. Esikuvani skeptikkona on ”Tuntemattoman sotilaan” kapteeni Kaarnan lähetti Mielonen, joka totesi, että ”eppäillä tuota soppii”, kun Kaarna väitti, että tankki se on, vaikka Mielosen mielestä kuulosti siltä, että panssaritorjuntatykillä sivaltelloo…

Savolaiset skeptikot ovat lievästikin sanottuna erikoisia ihmisiä. Vihdoinkin olen löytänyt porukan, jossa tunnen olevani yksi normaaleimmista: paikallisten skeptikoiden yhdistyksen.

Olin pitkään ihmetellyt, miksei Kuopion yliopistokaupungissa ole skeptikoiden yhdistystä. Joskus soittelinkin keskustoimistolle ja kerroin halukkuuteni yhdistystoiminnan käyntiin polkaisemiseen. Sitten törmäsin yliopiston tietokoneen ääressä nuoreen mieheen, joka oli kuin minä 30 vuotta sitten, eli tiesi kaiken eikä edes yrittänyt sitä mitenkään peitellä. Hänkin innostui yhdistyksen perustamisesta.

”Savon skeptikot” eli täysin rekisteröimätön ”Eppäillä soppii” -yhdistys perustettiin muikkuravintola Sammon luodinreikätaulun ääressä Silvo Sokan rakettilennon vuosipäivänä 7.10.2013. Yhdistyksen pikkujoulu pidettiin Sammossa 15. helmikuuta 2014 kuopiolaissyntyisen vaihtoehtotiedemies Kauko Niemisen 80-vuotispäivän kunniaksi; samalla tutustuimme hänen eetteripyörreteoriaansa. Tämän vuoden aprillipäivänä keskustelimme itähämäläisestä ufo-uskonnosta, josta vaimoni on tehnyt tutkimuksen yliopiston uskontotieteen laitokselle. 7.10.2014 yhdistyksemme perustajajäsen Jussi Koponen alusti lestadiolaisesta alakulttuurista.

Itselläni on kunnianhimoisena haaveena, että tulevaisuudessa ”Eppäillä soppii” -yhdistys palkitsisi vuosittain propellihatulla jonkun vaihtoehtohoitajan, joka on erityisen ennennäkemättömän ennakkoluulottomasti markkinoinut hoitomuotojaan.

Skepsikselle olisi hyvä saada aatetta eteenpäin vievä maata kiertävä luennoitsija. Mutta ihan hyvä on, jos Skepsiksen toiminta jaksaa nykyiselläänkin jatkua.

skeptikko Koivistoinen Ei Pelkää Maa- Tai*** ***tyhjentämään Kesämökin Huussin, Jotta Saadaan

muutakaan Säteilyä, Vaan Valmistautuu Asiallisin Varustein*** ***tuotettua Elämän Tarkoitusta: Hyvää Kasvupohjaa Kukkasille.

ELÄMÄN TARKOITUS LÖYTYY ISKELMÄSTÄ

OLEN KIRJA- JA URHEILUHULLU. Rouva oli tehnyt minulle blogin 50-vuotislahjaksi ja nyt minun on pakko kirjoittaa sitä päivittäin, koska muuten ihmiset luulisivat minun kuolleen. Merkittävin lukemani kirja on ilman muuta Kalle Päätalon Iijoki-sarja kokonaisuudessaan.

Tulevaisuudensuunnitelmani on päästä terveenä eläkkeelle, lotossa voittaminen on suuri haaveeni.

Me alamme lähestyä täydellistä maailmaa, kunhan ihmiset lopullisesti vapautuvat työn orjuudesta ja tietokone ohittaa ihmisjärjen ja ratkaisee kaikki epäkohdat, joita on nykyään niin paljon, ettei tartte juuri kavereilta kysellä.

Elämän tarkoituksen ratkaisi iskelmälaulaja Helena Siltala jo syksyn lehdistä kertovassa 50-luvun iskelmässään ”Tuuli tuo, tuuli vie”. Mielestäni elämän tarkoitus on siis tuottaa hyvää kasvupohjaa kukkasille.

Elena Kotala