Maailmanloppu tulee — Oletko valmis?

Maailmanloppu voi eri ihmisille tarkoittaa eri asioita.

Seuraavassa tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen tarkastelee

tapahtumia, jotka voisivat hävittää koko ihmiskunnan.

SUURIN OSA esitetyistä maailmanlopun ennusteista on pelkkiä uskomuksia, mutta on myös paljon todellisempia uhkatekijöitä – jotkin mahdollisia vaikkakin epätodennäköisiä, jotkin vuorenvarmoja.

LASKELMIA, MITTASUHTEITA JA NELISÄKEITÄ

ERILAISIA USKONTOIHIN ja uskomuksiin perustuvia maailmanlopun ennusteita on niin suunnattomasti, että täydellisen luettelon laatiminen on mahdotonta. Wikipediasta niitä löytyy pitkä lista. Seuraavassa on vain joitakin esimerkkejä.

Raamatussa maailmanloppu liitetään Jeesuksen toiseen tulemiseen ja tuhatvuotiseen valtakuntaan. Matteuksen evankeliumissa 16:28 sanotaan: ”Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.” Tuhatvuotisen valtakunnan olisi siten pitänyt päättyä jo liki vuosituhat sitten. Eipä mitään tapahtunut.

Raamatun perusteella on laskeskeltu, milloin maailma luotiin ja milloin sen pitäisi päättyä. Piispa James Ussher laski 1664, että maailma luotiin 26.10.4004 eKr. kello 9 (ilmeisesti Greenwichin aikaa) ja se tuhoutuisi 6000 vuotta myöhemmin, lokakuussa 1997. Ei silloinkaan tainnut mitään kovin ihmeellistä tapahtua.

Uskonto piti ihmisiä tiukassa otteessa vielä jokunen vuosisata sitten. Raamattuun perustuvia laskelmia ovat tehneet paavien ja piispojen ohella monet muutkin, jopa sellaiset tutkijat kuin Isaac Newton ja logaritmien keksijä John Napier eli Neper.

Kun mitään ei tapahtunut, ennustuksia korjailtiin milloin milläkin tekosyyllä. Esimerkiksi milleriläisten lahkon perustaja William Miller teki laskelmia 15 vuotta ja päätyi päivämäärään 3.4.1843, mutta siirsi sitä aina vähän kerrallaan myöhemmäksi.

Pyramidologi Charles Piazzi Smyth oli näkevinään suuren pyramidin mitoissa yhteyden maailmanhistorian tapahtumiin. Jehovantodistajien perustaja Charles T. Russell innostui Smythin ajatuksista ja päätteli niiden perusteella, että Jeesuksen toinen tuleminen oli tapahtunut 1874 ja että tuhatvuotinen valtakunta alkaisi 1914. Ehkäpä silloin alkanut ensimmäinen maailmansota oli siitä merkkinä.

Astrologit, selvänäkijät ja muut ennustajat ovat luonnollisesti upottaneet lusikkansa maailmanlopun soppaan. Kuuluisin heistä on Nostradamus, jonka runomuotoiset ennustukset ovat yleensä hämäräperäisiä ja vailla täsmällistä tietoa tapahtumien ajankohdasta. Yksi harvoista poikkeuksista on seuraava:

Lan’ mil neuf cens Du ciel viendra Resusciter le grand Avant apres Mars

nonante neuf sept mois grand Roy deffraieur

Roy D’ANGOLMOIS. regner par bon heur.

Vapaasti suomennettuna:

Vuonna 1999 seitsemännessä kuussa Taivaalta tulee suuri Kauhun Kuningas Tuomaan takaisin henkiin Mongolien suuren Kuninkaan. Ennen ja jälkeen Mars hallitsee hyvällä onnella.

Kaipa tätäkin na. Nostradamus as tulevaisuuteen, toteutuisikaan.

voi pitää maailmanlopun ennusteeajoitti ennusteen viisaasti niin kauettei joutuisi vastuuseen, vaikka se ei

EIVÄT HARMITONTA HÖMPPÄÄ

MONILLA ON TAPANA pitää huuhaa-ilmiöitä harmittomana hömppänä, niin myös tällaisia ennustuksia. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, sillä ne herättävät pelkoa ja ahdistusta herkkätunteisissa ihmisissä, jotka saattavat ottaa ne tosissaan.

Vielä pahempaakin on tapahtunut. Taivaan portti -lahkon perustaja Marshall Applewhite väitti avaruusaluksen seuraavan komeetta Hale-Boppia; ainoa keino pelastua tuholta ja päästä alukseen oli itsemurha. Applewhite ja 38 hänen seuraajaansa surmasivat itsensä maaliskuussa 1997.

Tähtitaivaan tapahtumiin on liitetty muitakin maailmanlopun merkkejä. Astrologi Johannes Toledolainen ennusti, että maailmanloppu tulee 1186, kun kaikki planeetat ovat Vaa’an tähdistössä. Vastaavanlaisen kauhuskenaarion esittivät John Gribbin ja Stephen Plagemann 1974 kirjassaan ”The Jupiter Effect”. Heidän mukaansa planeettojen konjunktio 1982 aiheuttaa suurta tuhoa. Todellisuudessa planeetat sijaitsivat melko leveässä sektorissa ja niiden aiheuttamat vuorovesivoimat olivat niin mitättömiä, ettei niillä voinut olla mitään merkitystä.

Tuoreessa muistissa on vielä päivämäärä 21.12.2012, jolloin maailman piti päättyä mayojen uskomuksen mukaan. Todellisuudessa tuolloin vain vaihtui mayojen kalenterin pitkä jakso, mikä vastaa omassa kalenterissamme vuosituhannen vaihtumista. Mitään mainintaa maailmanlopusta mayojen kirjoituksissa ei ole.

IHMISKUNTA TUHOUTUU OMAAN HÖLMÖYTEENSÄ?

KYLMÄN SODAN AIKANA Yhdysvallat ja Neuvostoliitto rakensivat ydinaseita kiihtyvään tahtiin. Pelkona oli, että mahdollinen ydinsota voisi tuhota koko ihmiskunnan. Tekninen häiriö olisi voinut laukaista ydinpommia kuljettavan ohjuksen, jota olisi seurannut vastaisku ja sitä taas seuraava ohjusaalto.

Kirjallisuudessa ja elokuvissa pohdittiin mahdollisuutta, että joku mielenhäiriöön joutunut henkilö voisi aloittaa ydinsodan; mainio esimerkki on Stanley Kubrickin ohjaama ”Tohtori Outolempi”. Poliittisen tilanteen muuttuessa tämä uhkakuva on lieventynyt.

Ihmisten aiheuttama uhka ei kuitenkaan ole poistunut, vaan muuttanut muotoaan. Saasteet myrkyttävät ympäristöämme ja ilmaston muutoksella voi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Ihmisten hölmöyttä ei voi jättää pois laskuista, varsinkin kun ihmisten määrä jatkaa holtitonta kasvuaan.

GEOLOGISET KATASTROFIT

VAIKKA MAA ON PÄÄLLISIN PUOLIN kohtalaisen rauhallisen tuntuinen paikka, pinnan alla myllertää valtavia voimia. Esihistoriallisiin sukupuuttoaaltoihin ovat mahdollisesti vaikuttaneet Siperian ja Intian Deccanin laakiobasalttipurkaukset.

Edellinen tapahtui noin 250 miljoonaa vuotta sitten. Se ei ollut mikään pikainen tapahtuma, vaan jatkui miljoonan vuoden ajan. Samaan aikaan tapahtui permikauden lopun joukkotuho, jossa suurin osa eliöstöstä tuhoutui. Ainakin osasyynä oli Siperian purkaus, jonka seurauksena ilmasto jäähtyi pitkäksi aikaa. Kyseessä oli evoluution pullonkaula, johon elämän kehitys olisi voinut pysähtyä.

Jälkimmäinen purkaus tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten, ja on voinut asteroiditörmäyksen lisäksi osaltaan vaikuttaa hirmuliskojen katoamiseen. Aivan vastaavia tapahtumia ei ole odotettavissa, mutta pienemmät katastrofit ovat mahdollisia.

Sumatran Toba-tulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli koitua tuhoisaksi silloin vielä hyvin pienelle ihmiskunnalle. Arviolta vain muutaman tuhannen ihmisen populaatio jäi henkiin. Yellowstonen kansallispuiston alla on laaja magmakammio, jonka purkautuminen voisi tehdä suuren osan Pohjois-Amerikan mantereesta elinkelvottomaksi. Mantereelta löytyy merkkejä muutamista aikaisemmista vastaavanlaisista purkauksista. Tuho ei kuitenkaan ulottuisi koko maapallolle, joten aivan maailmanlopuksi se ei kelpaa.

AURINKOKUNNAN PIENKAPPALEIDEN TÖRMÄYKSET

AURINKOKUNNAN ALKUAIKOINA planeettojen ympärillä risteili paljon rakennusjätettä. Osasta muodostui asteroideja ja komeettoja, osa törmäsi isompiin kappaleisiin. Kuun pinnalla voi nähdä runsaasti merkkejä näistä muinaisista törmäyksistä merinä ja kraattereina. Maahan osuessaan nämä kappaleet voisivat aiheuttaa huomattavaa tuhoa, kuten Yukatanin Chicxulubiin 65 miljoonaa vuotta sitten osunut asteroidi.

Matemaatikko Jacques Bernoulli ennusti, että vuoden 1680 komeetta tulee takaisin ja tuhoaa Maan 1719. Muutenkin komeettoja pidettiin aikoinaan tuhon enteinä, vaikka mitään todisteita ei ollutkaan.

Historialliselta ajaltakin tunnetaan merkkejä pienkappaleiden törmäyksistä ja läheltä piti -tapauksista, mutta tuhot ovat aina olleet hyvin paikallisia. Vähitellen törmäykset ovat käyneet harvinaisemmiksi, ja tehokkaan havaintotoiminnan avulla on onnistuttu kartoittamaan jo suuri osa potentiaalisesti vaarallisten kappaleiden radoista. Jos rata tunnetaan ja kappale näyttää olevan törmäyskurssilla, sitä voidaan yrittää torjua. Tämä edellyttää, että aikaa törmäykseen on ainakin useita vuosia.

Komeettojen tapauksessa torjunta ei ole mahdollista, sillä niitä putkahtelee silloin tällöin aurinkokuntaa ympäröivästä komeettapilvestä, joten aikaa valmistautumiseen jää ehkä vain kuukausia. Niinpä vanha ajatus komeetoista tuhon tuojina ei ole täysin aiheeton. Tosin uhka ei ole kovin suuri, sillä on todella epätodennäköistä, että komeetta ja Maa osuisivat samaan paikkaan juuri samaan aikaan.

LÄHITÄHTIEN SUPERNOVARÄJÄHDYKSET

KUN MASSIIVINEN TÄHTI on käyttänyt kaikki energiavaransa, energiavuo ei pysty enää vastustamaan painovoimaa. Tähden sisäosat luhistuvat, ja luhistumista seuraava iskuaalto räjäyttää tähden ulko-osat hajalle supernovana.

Jos meitä lähellä oleva tähti räjähtäisi supernovana, syntyvä voimakas gamma- ja röntgensäteily ja niitä seuraava nopeasti laajeneva kaasupilvi voisivat ehkä hävittää monet elämänmuodot maapallolta. Jotta tähti räjähtäisi, sen massan on oltava ainakin noin kolme Auringon massaa. Lähitähdet ovat tätä pienempiä, joten niistä ei ole vaaraa.

Paras ehdokas seuraavaksi Orionin Betelgeuze, joka kuitenkin lisen 600 valovuoden etäisyydellä. lisesti sykkivä jättiläistähti, joka voi supernovaksi on

on melko turval- Se on epäsäännöl-

räjähtää milloin tahansa, tänään tai tuhannen se voinut jo räjähtää, mutta meille asti. Näin kaukanakin muttei tuhoisa.

vuoden kuluttua. Tai onhan tieto siitä ei ole vielä ehtinyt

räjähdys olisi komea näky,

GAMMAPURKAUKSET

YDINKOKEIDEN GAMMASÄTEILYÄ tarkkailevat satelliitit havaitsivat 1960-luvun lopulla lyhytkestoisia säteilypulsseja, jotka eivät tulleet koealueilta vaan taivaalta. Pulssi vaimenee hyvin nopeasti; pisimmilläänkin sen kesto on vain minuutin luokkaa. Siksi optisten vastineiden löytäminen onkin ollut tavattoman vaikeaa. Lopulta siinä on onnistuttu satelliittien ja maanpäällisten observatorioiden välisen nopean tiedonvälityksen ansiosta.

Havaintojen perusteella gammapurkauksia tapahtuu kaikissa suunnissa, ja punasiirtymien perusteella ne ovat hyvin kaukaisia, Linnunradan ulkopuolisia kohteita. Purkausten aiheuttajiksi arvellaan poikkeuksellisen massiivisten ja lyhytikäisten tähtien supernovaräjähdyksiä, joita kutsutaan myös hypernoviksi. Kaikkein lyhytkestoisimpien purkausten mekanismi on kuitenkin vielä melkoinen arvoitus.

Jos tällainen purkaus tapahtuisi meidän puolellamme Linnunrataa, säteily pystyisi hävittämään elämän maapallolta. Sellainen ei ole kovin todennäköistä, mutta ei sitä voi mahdottomanakaan pitää, ainakaan ennen kuin tiedämme ilmiöstä enemmän.

AURINGON LOPPUVAIHEET

AURINKO ON NYT noin kymmenen miljardia kestävän vakaan ja rauhallisen pääsarjavaiheensa puolivälissä. Sen energia syntyy fuusioreaktioissa Auringon keskellä. Vedyn muuttuessa heliumiksi energiaa tuottava alue siirtyy vähitellen ulommas. Kun matka säteilyn syntysijoilta pinnalle lyhenee, Aurinko kirkastuu, tosin hyvin hitaasti.

Auringon säteilyn lisääntyminen on niin hidasta, että sitä on ihan turha syyttää ilmaston lämpenemisestä. Vaikutukset näkyvät vasta miljoonien vuosien kuluessa. Muutos on kuitenkin väistämätön. Arvioidaan, että noin miljardin vuoden kuluttua olot maapallolla käyvät elämän kannalta sietämättömiksi. Tämä on tavattoman pitkä aika; onhan nykyihminen lisääntynyt ja täyttänyt maata vasta parikymmentä vuosituhatta. On mahdotonta sanoa, millaisia muotoja älyllisellä elämällä on miljardin vuoden kuluttua.

Aurinko jatkaa senkin jälkeen kirkastumistaan. Fuusioreaktioiden lähetessä pintaa säteilypaine pullistaa Auringon punaiseksi jättiläiseksi. Aurinko laajenee ja nielaisee ainakin Merkuriuksen ja Venuksen sisäänsä. Maa jää ehkä Auringon ulkopuolelle, mutta se on laiha lohtu. Viimeistään tässä vaiheessa meret ovat haihtuneet ja jäljellä on karrelle palanut planeetta.

Aurinko ei räjähdä supernovana, vaan puhaltaa lopulta uloimmat kerroksensa avaruuteen laajenevaksi planetaariseksi sumuksi. Jäljelle jää valkea kääpiö, joka ei enää tuota uutta energiaa ydinreaktioilla, vaan loistaa säteilemällä siihen varastoitunutta energiaa ja hiipuu hitaasti mustaksi kääpiöksi.

Järvinen Risto K.

hannu Karttunen On Turun Yliopiston Tähtitieteen*** dosentti, Skepsiksen Tieteellisen Neuvottelukunnan jäsen, Skeptikko-lehden Entinen Päätoimittaja Ja ***tieto-finlandian Voittaja.

MAAILMANKAIKKEUDEN LÄMPÖKUOLEMA

AURINGON ENERGIAN EHTYMINEN merkitsee loppua aurinkokuntamme elämälle. Mutta koko maailmankaikkeuden mittakaavassa sillä on vähemmän merkitystä kuin yhden hehkulampun sammumisella koko maapallon kannalta. Muualla maailmankaikkeudessa on paljon planeettoja, mahdollisesti elinkelpoisiakin. Elämä voi siis vielä jatkua jossakin ainakin periaatteessa.

Edessä on kuitenkin vielä väistämättömämpi kohtalo. Energian määrä tilavuusyksikköä kohti on rajallinen, ja energialla on ikävä tapa muuttua koko ajan käyttökelvottomampaan muotoon, kuten lämpöopin toinen laki sanoo. Lopulta käyttökelpoinen energia ehtyy ja elämä käy mahdottomaksi. Maailmankaikkeuteen jää vain jäähtyviä pimeitä kohteita, kuten sammuneita tähtiä, mustia aukkoja, kylmiä planeettoja, kylmää tähtienvälistä kaasua ja pölyä ja tietysti sitä hämäräperäistä pimeää ainetta.

Tämä ei kuitenkaan ole maailmankaikkeuden lopullinen kohtalo. Käsittämättömän pitkän ajan kuluessa tähtien raadot luhistuvat mustiksi aukoiksi, sitten mustat aukot hajoavat ja lopulta jäljelle jääneet hiukkaset tuhoavat toisensa ja niiden energia muuttuu säteilyksi. Suunnattoman pitkän ajan kuluttua maailmankaikkeudessa on jäljellä pelkkää säteilyä, jonka aallonpituus kasvaa kylmän ja pimeän avaruuden laajentuessa hamaan ikuisuuteen. Maailmankaikkeudesta tulee tosi tylsä paikka, mutta sitähän ei kukaan ole näkemässä.