Kirjat

Peter C. Gøtzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut lääke- hoidon. Sitruuna Kustannus, 2014.

Hurjista esimerkeistään

huolimatta ”Tappavat lääkkeet”

-kirja ei ole lääketeollisuutta ja

lääkkeitä vastaan.

PROFESSORI GØTZSCHEN KIRJA on lyönyt laineita lääketeollisuuden ongelmilla. Sanoja ei säästellä eikä kritiikkiä ole siloteltu herkkiä ihmisiä varten. Miehen teesit ovat selkeitä. Ongelmakohdat tuodaan esiin kansantajuisesti. Viitteistä löytyy itse tutkimuksia ja selontekoja, joiden parissa vierähti enemmän aikaa kuin luulin.

Kokonaisuutena Gøtzsche murtaa useita lääketeollisuuteen liittyviä myyttejä. Lääketutkimuksen ei ole pakko olla kallista niin kuin teollisuus antaa ymmärtää. Kalliiden lääkkeiden tuomat säästöt eivät ole isompia kuin niiden aiheuttaman kustannukset. Useita samantyyppisiä lääkkeitä ei tarvita, koska eri potilaat reagoivat eri tavalla niihin.

Lääketeollisuuden ja terveydenhuollon yhteistyössä on suuria ongelmia. Lääketutkimus on liian lähellä puhdasta markkinointia. Tutkimuksia ei suoriteta tarpeeksi hyvin. Tuloksia pimitetään liikesalaisuuksiin vedoten. Uutta lääkettä ei verrata edeltävään vastaavaan lääkkeeseen, vaan mieluummin pelkkään lumehoitoon. Tai jos verrataan relevanttiin vanhaan lääkkeeseen, niin annostelu muutetaan uudelle lääkkeelle suotuisaksi.

Vanhaa lääkettä anniskellaan aivan liian vähän, jotta hoitovastetta ei ilmene. Tai anniskellaan aivan liikaa, jolloin haittavaikutukset ovat pahemmat kuin uudella lääkkeellä. Annosmäärän nosto ei lisää hyötyjä, mutta lisää varmemmin haittavaikutuksia.

Uusien lääkkeiden hyväksyntä ja valvonta ei toimi. Viranomaiset välittävät yritysten intresseistä potilasturvallisuutta enemmän. Lääketeollisuuden toimintaa voi verrata mafiaan. Rikokset ovat toistuvia ja isot firmat ovat maksaneet sakkoja miljardien eurojen edestä.

Näiden ongelmien takia markkinoille pääsee lääkkeitä, jotka eivät ole tehokkaampia kuin vanhat lääkkeet.

Kaikkein vakavimpana ongelmana on se, etteivät uudet lääkkeet ole välttämättä turvallisempia kuin edelliset lääkkeet. Sivuvaikutusten salaamisella on tappavia seurauksia. Ihmishenkiä menetetään ennen lääkkeen poisvetämistä. Lisäksi kalliimpien ja vähemmän hyödyllisten lääkkeiden korvaaminen veronmaksajien rahoilla tuhlaa satoja miljoonia euroja vuosittain monen valtion budjetista.

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTO TEOLLISUUDEN PUOLELLA

ONGELMA EI PESI pelkästään lääkevalmistajien puolella. Valvontaviranomaiset ovat syyllistyneet valmistajien intressien suojelemiseen potilasturvallisuuden kustannuksella. Euroopan lääkevirasto EMA kävi tällaista teollisuuden puolustustaistelua.

Eräs suosittu laihdutuslääke oli juuri vedetty pois markkinoilta. Gøtzsche ja kumppanit pyysivät lääkevirastolta kahden laihdutuslääkkeen kliinisten tutkimusten raportit ja tutkimusprotokollat. Asiakirjat haluttiin riippumattomien tutkijoiden tutkimukseen. Ryhmä halusi selvittää mahdolliset haittavaikutukset. He olivat aikaisemmin arvioineet 44 lääkeyhtiön tutkimuksen vastaavat raportit, eikä niistä ollut löytynyt mitään, mikä vaarantaisi kaupalliset intressit. EMA kieltäytyi antamasta tietoja. Potilaiden hyvinvoinnin turvaaminen unohtui jonnekin. Selvityspyyntöjen jälkeen EMA:n toistuva kieltäytyminen keskittyi neljään kohtaan: se halusi suojella yhtiöiden kaupallisia etuja, luovuttamiselle ei ollut yhteiskunnan edun kannalta pakottavia syitä, tietojen luovuttaminen olisi hallinnollisesti mutkikasta, eikä tiedoista olisi tutkijoille hyötyä sen jälkeen, kun EMA poistaisi niistä luottamukselliset tiedot. Kaupallisten etujan vaarantumista ei perusteltu millään konkreettisella. Tutkijaryhmän puolella oleva oikeusasiamies pääsi perehtymään asiakirjoihin. Niistä ei löytynyt mitään salattavaa tietoa. Kun ryhmä vuosia myöhemmin lopulta sai paperit luettavakseen, niistä ei oltu poistettu mitään.

Tietojen salaaminen taloudelliseen tappioon vedoten on yleisesti käytössä. Esim. Rochen lakimiehet uhkasivat haastaa Tanskan valtion oikeuteen, jos sen lääkeviranomaisten luovuttamista haittaraporteista koituisi menetyksiä. Uhka rahan menetyksestä oli realistinen, jos lääke olisi vaarallinen ja se pitäisi vetää markkinoilta. Miten Rochen huoli olisi kuitenkaan mitenkään perusteltavissa tärkeämmäksi kuin potilaiden terveys?