Skeptikko · Skeptikko 2/2011
Skeptikko 20 vuotta sitten
YHTEENVETONA VOI SIIS TODETA, että grafologian toimivuudesta ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Grafologian käytöstä työhönotossa on toisinaan saatu joitakin positiivisia tuloksia, mutta tutkimuksissa on menetelmällisesti ollut toivomisen varaa. Jotkut tutkimukset kuitenkin viittaisivat siihen, että käsiala saattaisi sisältää jotakin persoonallisuuteen liittyvää informaatiota.
Joillakin ihmisillä voisi näin ollen olla taito tehdä persoonallisuutta koskevia päätelmiä käsialan perusteella. Vaikka tästä ei ole vakuuttavaa näyttöä, on tämä teoriassa mahdollista. Toisaalta se, että tästä olisi näyttöä, ei vielä tekisi grafologiaa tieteeksi: tähän tarvitaan systemaattista teoriaa siitä, miten käsiala on yhteydessä persoonallisuuteen, sekä näiden teorioiden paikkaansapitävyyttä tukevia empiirisiä tutkimuksia. Tällaista systemaattista, teoreettisesti perusteltua ja empiiriseen aineistoon pohjautuvaa tutkimuksellista todistusaineistoa, jonka perusteella grafologiaa voisi kutsua tieteeksi, saa toistaiseksi tieteellisistä julkaisuista etsiä turhaan. Tätä odotellessa ovat puheet grafologian tieteellisyydestä ennenaikaisia.
Onko grafologia sitten silkkaa valetiedettä vai ns. esitiedettä, josta joskus kehittyy tiede? Jotkut grafologisiin teorioihin sisältyvät perusteettomat oletukset ovat ehkä selvää valetiedettä. Toisaalta periaatteessa on mahdollista, että käsialan ja persoonallisuuden yhteyksistä saadaan joskus aikaiseksi tieteeksi kelpaavia teorioita. Tieteiden taustalla on toisinaan löydettävissä valetieteiksi luokiteltavia alkumuotoja (esim. frenologia —» neuropsykologia tai alkemia —» kemia). Tieteeksi kehittyminen on kuitenkin vaatinut hintanaan luopumista perusteettomista oletuksista ja alistumista tosiasioiden edessä.
Grafologian perusoletus persoonallisuuden ja käsialan yhteydestä on ajatuksena sinänsä uskottava. Sen sijaan oletus, että pelkästään käsialan perusteella voidaan tehdä persoonallisuutta koskevia pitkälle meneviä johtopäätöksiä, on arveluttava, koska systemaattinen ja tutkimuksin vahvistettu tietopohja tällaisten päätelmien luotettavaan tekemiseen puuttuu. On yleisemminkin kyseenalaista, voidaanko pelkästään yhden menetelmän avulla – oli kyseessä sitten yksittäinen psykologinen testi tai käsialatutkimus – tehdä kattava ja luotettava kuvaus persoonallisuudesta. Tämän vuoksi kliinisen psykologin persoonallisuutta koskevassa kartoituksessa käytetään useita menetelmiä enkä usko, että ammattitaidostaan kiinni pitävä kliininen psykologi suostuisi tekemään laajaa kuvausta persoonallisuudesta pelkästään yksittäisen testin tuloksen perusteella, haastattelematta tai tapaamatta tutkittavaa henkilöä. Tämä siitä huolimatta, että hänellä on käytössään menetelmiä, joiden toimivuudesta on parempaa näyttöä kuin grafologiasta.
TERMI LUONNONLÄÄKE (JATKOSSA LN-LääKE) tuo mieleen myönteisiä asioita. Sairauksien parantaminen on LN-lääkinnän käyttöaiheista julkisuudessa eniten esillä. Erityisesti ikääntymisen myötä yleistyviä sairauksia ei kyetä parantamaan, joten potilaat ovat valmiita kokeilemaan kalliitakin ”vaihtoehtohoitoja”. Ihmeparanemiskertomukset kiinnostavat, joten niillä tiedotetaan aikakaus- ja ilmaisjakelulehdessä uusista LN-lääkkeistä ja niiden käyttöaiheista, myös niistä, joiden mainonta on kiellettyä (esim. syövän hoito).
LN-lääkkeistä eniten Suomessa käytetään fytoterapiatuotteita eli yrtti- ja rohdosvalmisteita. Homeopaattisia ja antroposofisia valmisteita on Suomessa myyty vähän, mutta 1980-luvun lopulla niiden ja niillä annetun hoidon mainostusta on voimakkaasti lisätty. Koska antroposofiset käsitykset (mm. tähtien asennon merkitys lääkkeen teholle) ovat suomalaisille vieraita, myydään antroposofisia valmisteita (mm. misteliuutteet) muiden luonnonlääkkeiden tapaan, ilman erityisiä ideologisia korostuksia.
Timo Kaitaro
Veijo Saano Lainaukset Lehdestä Skeptikko 10, Talvi 1991 Skeptikot Verkossa: Wwwskepsis.fi/lehti.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Tuomioistuin tieteellisesti epäselvien kysymysten ratkaisijana
Totta ja tarua aivoista
Arpajaisvoitto: George Hrab
Geoloogista toimintaa
Sokrates-palkinto Esko Valtaojalle
Hyvinvointimakuupussi parantaa kaiken
Ufoja Jerusalemin taivaalla
Raha maailmaa pyörittää
Vuorovaikutus vai vedätys
En tahdo keskustella kanssasi
Taikuutta ja yliluonnollisia mausteita
Omituisten otusten kerhossa
Keskustelua. Mitä vikaa on metafysiikassa?
Keskustelua. Itävallan malli
Myytit, lyhdyt ja kauppiasmoraali
