Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2011

En tahdo keskustella kanssasi

Tomi Vainio

Teksti Tomi Vainio

Kun kolme joensuulaista skeptikkoa matkusti Imatralle pitämään osastoa Hengen ja tiedon messuilla, ei kahnauksilta voitu välttyä.

Joensuulaisten skeptikoiden hyvät kokemukset kesän Ilosaarirockista innostivat meitä toteuttamaan ”haaraosaston” matkan Imatran Hengen ja tiedon messuille tammikuussa. Matkaan lähtivät kokemattoman itseni lisäksi messukonkarit denis Galkin ja Vesa Tenhunen. Suuntana Imatralla oli ITY-nuorisotalo.

Paikalla oli yli 20 näytteilleasettajaa ja hörhökentän koko kirjo edustettuna: homeopatiaa, iirisanalyysiä, Grander-vedenenergisointilaitteita, meedioita, tarot-korttien tulkintaa, avaruusolentojen kontaktihenkilöitä, viljaympyröiden tulkitsijoita, henkisen kasvun ja tietoisuuden experttejä, ravintoterapeutti, teosofiaan sekoitettua biologiaa ja fysiikkaa, luonnonainemyyntiä, varvulla katsojia, parantajakouluttajia, enkeliparantajia, kvanttikosketusparantaja, aurakuvausta, ennustusta, kristosofiaa, shamanismia ja riimujen tulkintaa. Lisäksi löytyi runsas kirja-, dVd- ja Cd-valikoima rajatiedon aihepiireistä.

SKEPTISESTI VÄRÄHTELEVÄT KIVET

Vastaanotto oli huomattavan erilainen kuin Skepsiksen osallistuessa Ilosaarirockiin. Hengen ja tiedon messuilla kävi viikonlopun aikana ehkä 200 sisäänpääsyn maksanutta ihmistä. Meille tehtiin kyllä heti selväksi useammalta taholta, että olemme ns.

vastapuolta, joko sanallisesti tai sitten pöytämme ohi käveltiin syrjäsilmäillen ja naama rutussa. Muutamia rationaalisiakin ihmisiä toki löytyi. Joiltakin messuvierailta saimme kuulla hiljaa lausuttuna: ”Täällä käydessä järki kannattaa todellakin pitää mukana.” Kyseisten ihmisten messuvierailu ei luultavammin perustunut täysin vapaaehtoisuuteen.

Olimme varustautuneet plasmapallolla, magneettisesti leijuvalla maapallolla, homeopaattisella kossulla ja ”skeptisesti värähtelevillä kivillä”, jotka saavat ihmisen epäilemään kaikkea. Moni ei kirjaimellisesti uskaltanut koskea näihin kiviin. Erään vanhemman rouvan ystävä nappasi kivet pois tutultaan ja palautti ne nyrpeä ilme naamallaan takaisin laatikkoon.

Muuan toinen rouva oli oiva osoitus siitä, miten herkkäuskoisia ihmiset ovat. Hän otti yhden skeptisesti värähtelevän kiven käteensä, piteli sitä hetken aikaa ja sanoi, ettei se tunnu missään. Kehotin ottamaan toisen kiven, vieläkään ei kuulemma tuntunut missään. Tämän jälkeen ohjeistin rouvaa pitämään käsiä vaaka-asennossa, kunnes alkaa tuntua – ja kyllähän nainen käsiään pitikin vaakatasossa noin minuutin sanomatta sanaakaan. Lopulta hän laski kätensä omatoimisesti alas ja käveli hiljaa pois. Koimme häivähdyksen siitä korruptoivasta vallan tunteesta, joka seuraa, kun oivaltaa, että ihminen tottelee järjettömiä käskyjäsi täysin kyselemättä.

Plasmalamppu tuntui olevan monelle uusi yllätys ja homeopaattiselle kossulle kiristeltiin hampaita ja päiviteltiin, miten joku kehtaa laskea leikkiä vakavasta asiasta. Moni kuitenkin ymmärsi vitsin ja nauroi sille.

Paikalla oli edustettuna hörhökentän koko kirjo…

SURULLISIA TAPAUKSIA

Skepsiksen standilla kävi yllättävän vähän ihmisiä. Odotin henkilökohtaisesti enemmän vastaanväittäjiä paikalle, koska skeptikot omaavat tietyn maineen, mutta maine näyttikin toimivan pelotteena. Koska ihmisiä ei tullut kinaamaan pöytämme viereen, piti meidän lähteä kinaamaan muihin pöytiin.

Osa huuhaaporukasta on kehittänyt vastaamattomuudesta suoranaisen taiteen. Kysyin Esko Jalkanen ry:n standilta olleelta mieheltä, mikä on hänen mainostamansa bioenergiakenttä. Kuka sen on löytänyt, millä koejärjestelyillä, miten sitä mitataan ja millä tavalla kristallipyramidi tehostaa tätä kenttää? Bioenergiakenttä on kuulemma kaikkien ympärillä oleva energiakenttä. Sveitsistä löytyy lastenruokatehdas, jolla on välineet mittaukseen – se tehdään yliaistillisesti tai kuparilankojen avulla. Kysyin kyseisen tehtaan nimeä – hän ei muistanut sitä. Kuulemma minun tehtäväni on ottaa selvää asiasta tehtaan kotisivuilta. Yllätyksekseni hän ei suostunut kertomaan nettiosoitetta. Kun kysyin, miten voin lukea asiasta enempää, mies ilmoitti, ettei tahdo enää keskustella kanssani, koska olen vastapuolta. Olin kuulemma ensimmäinen ihminen kymmeneen vuoteen, joka kehtasi messuilla epäillä hänen väitettään bioenergiakentistä.

Samaa taktiikkaa käytti myös ”Uuden biologian” kauppaaja, joka vastasi jokaiseen kysymykseen: ”Lukekaa se ja se kirja”.

Surullisin tapaus messuilla oli eläkeläisrouva, joka uskoi kyselemättä selityksen homeopaattisesta kossusta ja yritti sosialisoida homeopaattisen kossun lasipullot juotavaa tarjotessamme, piti sormeaan pitkään plasmalampun päällä ja kysyi mihin lamppu vaikuttaa. Hän myös tiedusteli, voiko skeptisesti värähteleviä kiviä syödä. Mummo oli vähän hölmistynyt, kun kerroimme, ettei plasmapallon sähköpurkaus vaikuta yhtään mihinkään – se vain näyttää hienolta – ja kiviä ei kannata syödä.

Tunsin pakottavaa tarvetta lähteä kiertämään messualuetta mummon turvaksi, koska juuri hänen kaltaisiltaan ihmisiltä huuhaan myyjät ja huijarit pystyvät helposti nyhtämään eläkkeet lompakosta.

VESIENERGISOIJAT BMW:N TEHTAILLA

Ehdottomasti eniten Skepsiksen ryhmä väitteli veden energisointilaitteita myyneen Riikosen pariskunnan kanssa. Laitteiden väitetään tehostavan maan magneettikentän vaikutusta veteen, jolloin vesimolekyyleihin välittyy laitteen sisältämän informaatioveden viestiä ja vesi alkaa itse puhdis- [1] taa itseään maan magneettikentän vaikutuksesta muodostamalla klusterirakenteita. Lukion fysiikankin lukenut ymmärtää, että laitteessa on jotain vähän hämärää ja sen väitetyt vaikutukset erikoisia.

Tästä tehosta esiteltiin lukuisia erilaisia ”todisteita”: ekonomin tekemää homehtumiskoetta kahdella maitolasilla, kirliankuvia bioenergista, Masaru Emoton tutkimuksia ja virallista VTT:n hiilivetymittausta kahdesta heille toimitetusta vesinäytteestä – testin tulos oli, ettei vesinäytteissä ollut hiilivetyjä. VTT:n testipaperista ei tosin käynyt selville, mistä vesinäytteet oli otettu, kuka ne oli ottanut, milloin, verrattiinko testitulosta mihinkään ja miksi oli testattu nimenomaan hiilivetyjä.

Lisäksi todisteina esitettiin maahantuojan Life force ky:n kansiota, jossa oli joukko tyytyväisten käyttäjien todistuksia. Tarinoiden lähteinä olivat –

YLLÄTYS YLLÄTYS – LIFE-FORCE KY, GRANDER DVD:T, -Cd:t ja Granderin oma mainoslehtinen. Riikosen mielestä epäilijöillä on myös käännetty todistusvelvollisuus osoittaa, että laite ei toimi. Heidän ei tarvitse mitenkään puolustaa laitteensa toimintamekanismia. Olisin saanut laitteen Skepsiksen testiin 3500 €:lla.

Tiesittekö, että BMW:kin kuulemma käyttää Grander-vesienergisoijia tehtaillaan? Tätä ei kuitenkaan lue heidän nettisivuillaan missään, koska kyseessä on suuri tuotantosalaisuus – vaikka laite on Riikosten mukaan patentoitu Euroopassa. He ilmeisesti luulevat, että patentointi tarkoittaa samaa kuin keksinnön salaaminen. Kuitenkin tätä BMW:n liikesalaisuutta markkinoidaan avoimesti Hengen ja tiedon messuilla sekä ulkomaisilla Grander-jälleenmyyjien sivuilla [2] .

Riikosen vaimolta tuli aiheesta kovan luokan argumentti: ”Emme mekään laita kotisivuillemme käyttämämme imurin merkkiä”. Ilmeisesti heidän imurimerkillään on tärkeä osa Grander-laitteiden valmistuksessa ja myynnissä.

Vedenenergisointilaitteista on oikeusjuttuja käyty useassa maassa. Esimerkiksi Uuden-Seelannin tuomioistuimessa laite joutui myyntikieltoon vuonna 2005, mutta vapautui siitä, koska valmistaja antoi [3][4][5] kolmen kuukauden tyytyväisyystakuun. [6] Saksalaisen Klaus Faißnerin diplomityön mukaan Grander-laite ei vaikuttanut mitenkään muuten veteen paitsi alensi pintajännitystä noin 20 %. Tämän todettiin myöhemmin Max Planck instituutin selvityksessä aiheutuneen vesiletkun epäpuhtaudesta [7] .

Riikosten myymistä laitteista kallein, W400-malli maksaa 1.7. 2010 päivätyn hinnaston mukaan 12 754 €/kpl – kallis hinta hyödyttömästä 115 kg:n lisäpainosta ja kahden metrin mutkasta vesiputkistossa.

VÄITTELYTAKTIIKOITA

Riikosen väittelytaktiikkana oli myös vetoaminen tiedonpuutteeseen. Hän kyseli minulta esimerkiksi fysiikasta paljon kaikkea. Kun jossain vaiheessa en luonnollisestikaan enää tiennyt vastausta johonkin, niin kuulin voitonriemuisen: ”Siinäpäs se, siinäpäs se! Tiede ei tiedä kaikkea”. Kyseessä taisi olla keskustelu kvanttifysiikasta.

Seuraavaksi Riikonen lähti voitonriemuisena pois ja paikalle tuli kahden minuutin kuluttua toinen herra, joka haukkui skeptikot, koska olemme kohottaneet itsemme Jumalan asemaan, väitämme tietävämme kaiken ja tahdomme lytätä muut ihmiset. Vastasin syytökseen seuraavasti: ”Herra hyvä, tästä lähti juuri äsken henkilö, joka oli erittäin iloinen siitä, että tiede ei tiedä kaikkea, ja myönsin tämän tietämättömyyden itse. Nyt te väitätte, että me skeptikot tiedämme kaiken ja vielä ylpeilemme tietävämme kaikesta kaiken. Miten päin tämä nyt on?” Mies poistui paikalta hyvin ärtyneenä.

Messuilla ollut homeopaatti ja iridologi Timo Lietonen oli mielenkiintoinen henkilö, pankkisektorilla työskennellyt diplomi-insinööri, joka kyllästyi oravanpyörässä juoksemiseen. Hänen kanssaan juttelimme useita tunteja. Lietonen tuntui tietävän aika tarkkaankin, miten tieteessä tutkimustyötä tehdään ja tuloksia arviodaan, mutta jostain syystä nämä mainitut periaatteet tuntuivat unohtuvan homeopatian ja iirisdiagnoosin kohdalla. Näkemyseroja meillä oli paljonkin, mutta muuten kyseessä oli yllättävän fiksun oloinen mies. Emme esimerkiksi olleet samaa mieltä Lietosen väitteistä, että nykyiset tutkimuslaitteet eivät ole vielä riittävän herkkiä havaitsemaan bioenergiakenttiä, veden muistia tai maasäteilyä, mutta pystyimme yhtymään näkemyksiin ristiriitaisista tutkimusrahoituksista joissain tapauksissa ja ylipäätään varovaisuusperiaatteista tutkimustyötä tehdessä.

Salissa soiva NewAge -musiikki kyllästytti lauantaina sen verran, että latasin läppäriin mukaan melodista heviä sekä industrial technoa ja ajattelin kuunnella sitä tilaisuuden tullen. Musiikki läppärin kaiuttimista kuulosti kuitenkin niin surkealta, että jätin hevin kuuntelun suosiolla yhteen kappaleeseen. dark Agen ”Outside the inside” -kappale kestää 3:43 minuuttia. Tässä ajassa joku messuosallistuja oli jo tehnyt minusta valituksen järjestäjille. Lähes heti paikalle saapui järjestyksenvalvoja, joka tiedusteli, olenko kuunnellut hevimusiikkia. Koska en soittanut musiikkia enää, kielsin tapahtuneen. Valvoja ohitti asian ilmoittajan väärinkäsityksenä. Hän osoitti kykenevänsä perustuslailliseen pohdintaan miettiessään voisiko edes kieltää tietyn musiikkityylin soittamista, koska mitään musiikillista linjaa ei oltu päätetty.

Lähteet: 1. http://www.vesiriikonen.fi/talokohtainen/

talokohtainen.html 2. http://www.harvesthaven.com/water/gran-

der/granderqanda.html 3. http://www.ecoworld.co.nz/ 4. http://www.comcom.govt.nz/media-releases/detail/2005/livingwaterquackeryresultsin136000/ 5. http://www.comcom.govt.nz/media-releases/detail/2009/companyfinedforenergisedwaterclaims/ 6. Heckel, M.; Heining, P. (2003) Oberflächenspannungsänderung durch Grander-Belebung nicht bestätigt. Skeptiker 3/2003: 98-101.

Kirjoittaja On Joensuunlainen Biologian Opiskelija Itä-suomen Yliopistosta.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Tuomioistuin tieteellisesti epäselvien kysymysten ratkaisijana
Totta ja tarua aivoista
Arpajaisvoitto: George Hrab
Geoloogista toimintaa
Sokrates-palkinto Esko Valtaojalle
Hyvinvointimakuupussi parantaa kaiken
Ufoja Jerusalemin taivaalla
Raha maailmaa pyörittää
Skeptikko 20 vuotta sitten
Vuorovaikutus vai vedätys
Taikuutta ja yliluonnollisia mausteita
Omituisten otusten kerhossa
Keskustelua. Mitä vikaa on metafysiikassa?
Keskustelua. Itävallan malli
Myytit, lyhdyt ja kauppiasmoraali

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit