HEIKKI NEVALA: SILMÄNKÄÄNTÄJIÄ, KONSTINIEKKOJA JA LOIHTUTAITEILIJOITA. TAIKURIEN VAIHEITA SUOMESSA 1800-LUVULTA 1960-LUVULLE. SKS 2011.

Heikki Nevalan kirja ”Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita” kartoittaa kotimaisten taikureiden vaiheita ja taikuutta suomalaisessa viihdekentässä 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle saakka. Mukana ovat kaikki olennaisimmat taikurit Kuikka Koposesta Solmu Mäkelään ja myös historiaan unohtuneet ”konstiniekat” saavat nimensä historiaan viimeistään tämän kirjan kautta.

Kirjan alkupuoli on sen vahvinta antia ja varmasti antoisaa luettavaa kenelle tahansa historiasta kiinnostuneelle saati taikuuden ystäville. Kuvaukset markkinoista ja kiertelevistä taikureista Suomen nuoressa viihdemaailmassa ovat hyviä, ja herkullisia lainauksia ajan sanomalehdistä on mukana paljon. Tekstistä henkii kirjoittajan pedanttius ja valtava työmäärä aiheeseen. Sortumista rönsyilyyn tai jaaritteluun ei juuri ole, vaan tarina liikkuu sulavasti eteenpäin ja lukuisat kuvat ja lehtileikkeet täydentävät hyvin tekstiä.

Kirjassa on paljon myös skeptikkoja kiinnostavaa antia, kuten esimerkiksi kuvaukset ”pokkapöydän” käytöstä 1800-luvulla suomessa. Kyseessä oli ”spritistinen” temppu, jossa meedio kyseli noidutulta pöydältä kysymyksiä, joihin pöytä vastasi ”nyökkäämällä”.

Lehdistössä myös esitettiin hyvin käytännöllisiä manausneuvoja pokkapöydän kohtaaville ihmisille:

”Tämä kyllä on silmänkääntäjä eli riiwattu, koska näkemätänne kukkaroonsa wetääpi penniä maakunnasta. Se olisi kuitenkin wielä suurempi poppamies, joka estäisi tuomoista tapahtumasta. Yksi neuwo olisi siihen hyvin sowelias, ehkä wähän jyrkeä, ja se on: Niinpian kuin pöytä rupeaa pokkuroimaan, wetäkää miestä korville. Rietas henki pelkää korvapuustia ja lähtee piankin ulos. Toim.”

”suonenjoelta Puoliwälillä Helmikuuta. Täällä On Kuljeskellut Eräs Ukko Ala-härmältä Lapuan Pitäjältä, Jolla On Ollut Näyteltävänä Pöytä Semmonen, Että Kun Pani Kämmenpäänsä Siihen, Niin

Se Kysyttyä Waikka Mitä, Esim Ijästä, Nuoremmille Vuosittain Ja Wanhemmille Kymmenittäin Pokkasi Niin Monta Kertaa Kuin Wuosia Oli. Tämä Mies Rientää Kuopioon Päin Markkinoille. Hinta On 10 Penniä Hengeltä.”

HENGEN MANAAMISTA JA KUMMITTELUA

Kirjassa perehdytään merkittävimpien suomalaisten taikureiden elämiin ja saavutuksiin, ja esimerkiksi legendaarisen Kuikka Koposen seikkailut ja niiden myyttisyyden pohtiminen ovat hyvin kiinnostavaa antia. Kuikka Koposen elämä on muodostunut osaksi suomalaista kansanperinnettä, ja mahdollisesti vaatimattomatkin temput ovat aikojen kuluessa muuttuneet uskomattomiksi ihmeiksi kansan kertomina. Kuikka Koponen hypnotisoija, huijari tai on, että suurimman osan valliset ihmiset Koposen on saattanut olla taikuri, kaikkea näitä, mutta varmaa

ihmeistä ovat luoneet tajuttuja kuvaillessaan.

”Kehoittaakseni kumminkin niitä, jotka Kuikka Koposen persoonallisesti tunsivat, julkisesti sanomalehdissä ilmaiseen hawaintonsa hänen tempuistaan. Se woisi olla, waikka wähäisenäkin lisäkkeenä hypnotismin historiikkiin. Sillä se on aiwan selwä asia, että mainittu Kuikka Koponen oli mitä paraimpia hypnotisöörejä, melkeinpä wertoja wetäwä itä-Indian paraimmille fakiireille.”

Kirjassa tulee esiin, kuinka taikuutta usein mainostettiin vuosisadan vaihteen aikoina yliluonnollisilla mausteilla. Kaikenlaiset spiritismit, henkien manaukset, idän ihmeet ja fakiiritemput olivat mainoksissa vahvasti esillä, kuten kirjan runsaasta kuvituksestakin voi jo huomata. Esimerkiksi taikuri Oskar Hagbergin ilmoitukset lehdissä pursusivat mystiikkaa herättäviä kuvauksia illan ohjelmasta, esityksessä kun mukana oli numeroita kuten ”Hengen manaaminen perkeleen tynnöristä” (sic) ja ”kummitteleminen henkikabinetissa”.

Kuin moderni skeptikko-taikuri, Hagberg itse kuitenkin halusi tehdä selväksi, ettei hänen näytöksessään oikeasti ole yliluonnollisia apuja, ja kävi ilmeisesti jopa erään lehden toimituksessa oikaisemassa asian laitaa.

KIRJAT

Heikki Nevala kertoi kirjastaan Skepsiksen yleisöluennolla huhtikuussa. Luennon jälkeen kävi kauppa.

”Muutamat esitysten nimitykset antoiwat meille aihetta siihen luuloon, että hra Hagberg on nk. spiritistejä ja että hänen aikomuksensa oli yleisölle esittää jonkinlaisia todistuksia muka spiritismin hywäksi. Waan, mikäli nyt olemme kuulleet hra H:lta itseltään, hänen esityksensä eiwät ole siinä merkityksessä spiritistisiä kuin otaksuimme, tarkoitus ei ole hänellä ensinkään ”kuolleilta kysyä” eli henkimaailman kanssa minkäänlaiseen yhteyteen ruweta, niin kuin spiritistit tekewät. Hänen näytöksensä owat kaikki ilvehtimistä eli pelkkiä n.k. taikatemppuja, joitten toimittaminen riippuu näppäryydestä eli hyppysten sukkeluudesta ja joitten tarkoitus on, niin kuin katsoja itse kukin sanomatta ymmärtää, yleisön huwittaminen.”

Vuosisadan vaihteen kultakauden jälkeen kirja avaa sodan jälkeisen Suomen viihdekenttää ja sen ajan merkittävimpiä taikureita. Nykyaikaa lähestyessä tarinat eivät ole aivan yhtä herkullisia, vaikkakin esimerkiksi Solmu Mäkelän, Reijo Salmisen, fakiiri Kronblomin ja Timo Tuomivaaran elämien vaiheet ovat suhteellisen harvinaista antia nekin.

Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita on kiinnostava paketti jolla on tärkeä pieni paikkansa suomalaisen viihdemaailman historian kartoituksessa. Taikureiden lisäksi kirjassa perehdytään suomalaiseen taikakirjallisuuteen ja taikuriaiheisiin julkaisuihin. Jose aHonen