Keskustelua. Mitä vikaa on metafysiikassa?

Skepsiksen kunniapuheenjohtaja Ilpo V. Salmi kommentoi Sami Janssonin artikkelia ”Mitä vikaa on ateismissa?” (Skeptikko 1/2011).

Albert Einstein sanoi kieltäessään jyrkästi olevansa uskonnollinen, että jos hänen ajattelunsa liittyy jotenkin uskontoon, se on lähinnä spinozalaista luonnon – substanssin – edessä hiljentymistä.

Sami Jansson soveltaa kirjoituksessaan filosofista käsiteaparaattia, kun hän pohtii ensin ateismia ja sitten liukuu fysiikan ja luonnontieteiden pohjan pohdiskeluun. Janssonin ”ateismiosio” sai minut hyväksyvästi nyökyttelemään, mutta luonnontieteen luurankokaapin kolistelu herätti oitis halun tarttua kynään.

Ja tässä sitä tulee.

AJANHUKKAA

Metafysiikkapohjaiset pohdinnat ovat todella mennyttä aikaa nykyfysiikan totuuspohjaa arvioitaessa. Fysiikan kieli on matematiikka ja ilman sitä esimerkiksi suhteellisuusteoriat ja kvanttifysiikka eivät aukea. Poikkeuksena suppeampi suhteellisuusteoria, johon riittää neliöjuuren laskukyky. Mutta siitä eteenpäin metafysiikan tuohivirsut häviävät heti esittelyssä ensimmäisen Hamiltonin rullalaudalle. (Hamilton = jonkun nykyfysiikan osa-alueen perusyhtälö ”luonnon laki”, Kari Enqvist.)

Suhteellisuusteoriat eivät ole mitään ”silmänkääntötemppuja”, vaan fysiikan keittokirjan reseptejä, joita jokainen maan korvessa kulkija tarvitsee esimerkiksi GPS-laitetta käyttäessään. Kvanttifysiikan outoudet taas ylittävät arkikäsityksen vastaisuudessaan huikeasti suhteellisuusteorioiden paradoksit. Kun suhteellisuusteoriat ovat kausaalisia ja deterministisiä, kvanttien maailma ei ole. Tästä ei edes pappa Einstein päässyt yli.

Ilman Hamiltoneja esimerkiksi Hawking ja Heisenberg tuntuvat ”ylimalkaisilta”. Niiniluodon tiedekäsityksen villakoiran ydin ei ole ”vain toden kaltaisuus”, vaan totuudenkaltaisuuden lisääntyminen tutkimuksen edetessä. Sitä varten koko tiederevohka on yhteiskunnassa olemassa. Kvanttien todellisuus tulee lähivuosina jokaisen arkeen nanotekniikan juuri alkaneen läpimurron myötä.

Janssonin tekstin loppuosan ateismipohdinnat – vaikka ovatkin sinänsä asiaa – turhauttavat minut jälleen. Pascal Boyerin ja kumppaneiden (Suomessa mm. Ilkka Pyysiäinen) avaaman uuden kognitiivisen uskontotieteen paradigman jälkeen on ison J:n olemassaolon filosofinen pohtiminen paljolti ajanhukkaa.

Ainut mielekäs pohdinta on uskontojen ja ihmisen kulttuurien historiallinen rinnakkaismarssi ja siitä irtipyristely, nyt kun aika alkaa olla kypsä.

Lisäpohdittavaa: Ilpo V. Salmi: ”Koetun todellisuuden luonteesta” + Kari Enqvistin kommentit. Skeptikko 3/2010. Ilpo V. Salmi: ”Nikeasta ostosparatiisiin”. www.skepsis.fi/jutut/

Ilpo V . Salmi