Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2018

Upseeri ja uskomuslääkäri

Risto K. Järvinen

TÄNÄ VUONNA ON MUISTELTU sata vuotta sitten päättynyttä Suomen sisällissotaa. Virolainen sotilas Hans Kalm toimi sodan aikana valkoisten Pohjois-Hämeen ensimmäisen pataljoonan eli niin sanotun Kalmin pataljoonan komentajana. Hänen johtamillaan joukoilla oli tärkeä merkitys Päijänteen länsipuolella käydyissä taisteluissa, jotka johtivat punaisten lopulliseen tappioon toukokuussa 1918. Kalmin joukoilla oli merkittävä osuus myös Lahden vapauttamiseen johtaneissa taisteluissa.

Taistelujen päätyttyä Kalmin pataljoona vastasi jonkin aikaa Hennalan vankileirin vartioinnista. Vankileirillä teloitettiin yli 600 punavankia. Kalmin osuus ja vastuu surmista ei ole selvinnyt.

Sisällissodan jälkeen Hans Kalm toimi Viroon lähteneen suomalaisen vapaaehtoisjoukon ”Pohjan Poikien” komentajana. Tämän jälkeen hän alkoi suunnitella lääkärin ammattia, jota varten hän hankki koulutusta ulkomailla runsaan kymmenen vuoden aikana. Hän palasi Suomeen 1934 ja yritti perustaa Turenkiin parantolan. Hänen aikeitaan ei kuitenkaan katsottu vasemmistopiireissä hyvällä silmällä. Lääkintöhallituksen kannanotossa Kalmin työlupa-anomus hylättiin. Siinä viitattiin Kalmin otaksutusti käyttämään osteopaatio-nimiseen hoitomenetelmään, joka ilmeisesti on lääkärintoimen laitonta harjoittamista.

Suunnitelmat kariutuivat Turengissa, mutta 1935 Kalm onnistui perustamaan ”Terveyshoitola Kalmian” Pyhärantaan Raumanmeren rannalle. Myönteiseen toimilupaan oli lääninhallituksen helpompi myöntyä nyt, sillä hakemus oli muotoiltu niin, että siihen ei tarvittu lääkintöhallituksen lausuntoa. Päätöksessä ei mainita sanaakaan lääkitsemiseen tai tiettyihin hoitomenetelmiin viittaavasta toiminnasta. Silti Kalmin tavoite oli hoitaa normaalin koululääketieteen keinoin parantumattomia sairauksia. Kirjassaan ”Kalmia” hän kirjoitti:

”Kaikkina aikoina ovat puhtaus, rakentava ruoka sekä pelottomuus aikaansaaneet sen, minkä pästöriaaniset tautibakterologit ja rokkoainetehtaat yrittävät väkisinkin ja vastoin kaikkea käytännöllistä järkeä lukea rokottelun ansioiksi.”

Kalm luettelee kirjassaan sivukaupalla onnistuneita parantumisia, mutta ei esitä tapauksia, jolloin parantolan dieetti, lepo, valohoito ja muut ohjeet eivät auttaneet. Terveysviranomaisten asenne muuttui aikaa myöten Kalmin vastustajien ja heidän kirjoituksiensa vuoksi yhä kriittisemmäksi ”Kalmiaa” kohtaan. Hoidon teki epäilyttäväksi se, että siitä vastasi outoja oppeja saarnaava ja soveltava eversti. Kaiken lisäksi tämä röyhkeä maallikko uskalsi esittää lääkärikunnan koulutuksen syventämistä. Myöskään taloudellisesti parantola ei ollut mikään kultakaivos. Talvisodan syttyminen vuonna 1939 antoi virallisen ja luonnollisen syyn ajaa toiminta sodan jälkeen alas.

Sotien aikana ja jälkeen Kalm jatkoi opintojaan ulkomailla. Hän suoritti Yhdysvalloissa homeopaattisen lääketieteen kursseja ja käytti vuodesta 1952 alkaen vain homeopaattisia hoitomenetelmiä. Hän sai lääkärin oikeudet Suomessa 1957. Vuonna 1968 Kalmilla oli hoidossaan kaksi diabeetikkoa. Antamiensa lääkkeiden ohella hän vähensi insuliiniannoksia ja jätti lopulta insuliinin kokonaan pois. Potilaista toinen joutui koomaan, jonka yhteydessä hänelle kehittyi vakava hermovaurio ja pysyvä vamma. Ilmeni myös, että Kalm oli väärentänyt ulkomaisia tutkintotodistuksiaan. Valitusprosessin jälkeen Korkein hallinto-oikeus vahvisti 1974 Kalmin lääkärinoikeuksien perumisen lopullisesti.

Hans Kalm kuoli Jyväskylässä helmikuussa 1981 lähes 92-vuotiaana.

Lähteet: Jaakko Heinämäki: Hans Kalm – vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri. Minerva 2007.

Arno Forsius: Hans Kalm (1889-1981) – virolaissuomalainen sotilas ja vaihtoehtolääkäri. Saunalahti.fi/arnoldus/kalm.htm https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Kalm

Jonna Orasaari

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2018. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kriittisen terveysajattelun 10 sääntöä
Suvivirrestä vielä - tai ei ehkä sittenkään
Kulttuurimarxilaisuus - Kun salaliittoreoria kohtaa yhteiskuntatieteet
Lääketieteen harhapoluilla, 4
Sokrates-palkinto Jussi Tammisolalle
Pyhä riidankylväjä
Ihme juttuja
Skeptikko 20 v. sitten
Alex Jones oikeuteen
Muhammedia ei ollut olemassa
Minne menet feminismi? Osa 1: Syrjivät rakenteet
Tuonelan portilla

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit