Kirjat · Skeptikko 4/2019
Edesmenneet ilmaantuvat kutsumatta
KIRJAT
Jukka Häkkinen: Mielen oudot maisemat. Docendo, 2019.

SYKOLOGIAN TOHTORI ja Skepsiksen puheenjohtaja (1999-2003) Jukka Häkkinen julkaisi viime vuonna kirjan ”Outojen kokemusten psykologia” (Docendo). ”Mielen oudot maisemat” piti alun perin olla yksi luku kyseisessä kirjassa, mutta lopulta aihe osoittautui niin laajaksi, että siitä oli järkevämpää kirjoittaa kokonainen kirja.
Kirjan alaotsikko on ”Hallusinaatioiden psykologia” ja juuri hallusinaatioista Häkkinen kirjoittaa kattavasti ja mielenkiintoisesti. Hän toteaa, että hallusinaation aivomekanismien ymmärtämiseksi hallusinaatio pitää määritellä tarkasti. Moderni määritelmä on ”harha-aistimus, jolle ei ole fysikaalista vastinetta”. Aina määritelmä ei ole ollut näin selkeä, sillä ennen 1800-lukua hallusinaatioista ei ollut yhtenäistä teoriaa ja niitä pidettiin usein yliluonnollisina ilmiöinä.
Hallusinaatioita voi esiintyä tavallisilla ihmisillä arkisissa tilanteissa. Häkkisen mukaan tämä tarkoittaa, että hallusinaatio ei välttämättä ole oire mielenterveyden ongelmasta, vaan voi syntyä jostakin muusta syystä. Hallusinaatioita voivat aiheuttaa erilaiset sairaudet, kuten Parkinsonin tauti, migreeni, silmäsairaudet, epilepsia, aivovammat, aivokasvaimet, Alzheimerin tauti ja monet muut. Toisaalta hallusinaatio voi ilmaantua myös surun, stressin, unenpuutteen tai vähäisen aistiärsytyksen myötä. Hallusinaatio voi myös ilmaantua ilman selkeää syytä.
”Kiinnostavaa eri syistä ilmaantuvissa hallusinaatioissa ovat niissä havaittavat samankaltaisuudet. Migreeni, meskaliinimatka tai silmän näköä heikentävä kaihi tuottavat rakenteeltaan samanlaisia hallusinaatioita.”
SKEPTIKKO AVARUUSALUKSESSA
HALLUSINAATIO KUOLLEESTA LÄHEISESTÄ on yleinen suruun liittyvä kokemus. Vainajia näkevät eivät ole hulluja, eikä yhteyden saamiseksi tarvitse etsiytyä meedion vastaanotolle tai kaivaa esiin yliluonnolliseen viestintään tarkoitettua Ouija-lautaa. Edesmenneet ilmaantuvat kutsumatta monille tavallisille ihmisille.
Näiden epätavallisten kokemusten taustalla on tunneside, joka ei katkea fyysiseen kuolemaan. Kokemukset voivat olla tuntemuksia vainajan läsnäolosta tai eri aistein välittyviä hallusinaatioita. Surun yhteydessä aivot myös saattavat herkistyä merkityksille, jolloin satunnaiset tapahtumat vaikuttavat merkeiltä kuolleen läsnäolosta. Kellon pysähtyminen kuoleman hetkellä liitetään Suomessa usein kuolemaan.
Kaipaus tuottaa poikkeuksellisen eläviä mielikuvia kuolleesta. Sureva henkilö pystyy palauttamaan mieleensä kuolleen jokaisen piirteen. Mielikuvat ovat niin todellisia, että niiden yhteydessä voi melkein tuntea vainajan kosketuksen. Tästä on lyhyt matka hallusinaatioihin, jotka ovat yllättävän yleisiä läheisen kuoleman jälkeen. Häkkinen kertoo, että 46-82 prosenttia ihmisistä kokee niitä menetyksen jälkeen.
Myös univaje ja rasitus voivat tuottaa hallusinaatioita. Näin kävi jopa Yhdysvaltojen länsirannikon skeptikkoyhdistyksen puheenjohtaja Michael Shermerille, joka siepattiin ufoon vuonna 1983 elokuisena yönä hänen pyöräillessään syrjäisellä metsätiellä Nebraskassa. Yhtäkkiä pimeydestä ilmaantui suuri avaruusalus, joka valaisi Shermeriä kirkkailla valonheittimillä. Alus pakotti skeptikon tien sivuun ja muukalaiset sieppasivat hänet 90 minuutiksi alukseensa.
Levättyään Shermer tajusi, että muukalaiset olivat olleet ihmisiä. Hän osallistui Race Across America -pyöräkilpailuun ja oli valvonut 83 tuntia huoltoryhmän matkailuauton tavoittaessa hänet. Shermerin uupuneessa mielessä auto, joka väläytti valojaan tauon merkiksi, muuttui avaruusalukseksi. Huoltoryhmän tutut jäsenet vaihtuivat ihmisiksi naamioituneiksi avaruusolennoiksi.
AIVOJEN SALATUT PUUHAT
KOSKA EPÄTAVALLISIA HAVAINTOJA on niin monenlaisia, myös selitysmalleja on monia. Vainajahallusinaatioissa kaipaus ja suru käynnistävät oudot kokemukset, univajeessa syynä ovat todellisuuteen tunkeutuvat mikrounenpätkät ja muutokset aivojen välittäjäaineissa.
Yhdistävänä linkkinä voidaan pitää ns. bayesilaista lähestymistapaa, jossa aivot ennustavat maailmaa taustaolettamusten avulla. Silloinkin, kun henkilö ei ole keskittynyt mihinkään erityiseen, aivot puuhailevat jatkuvasti jotain, mm. ennustavat välittömän tulevaisuuden tapahtumia. Joskus aivojen puuhat pulpahtavat voimalla tietoisuuteen ja mielen salatut sisällöt tulevat näkyviksi. Näin myös moni vielä nykyäänkin yliluonnolliselta tuntuva ilmiö saa luonnollisen selityksen.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2019. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Huuhaa-palkinto ”Sähköä ilmassa” -sivustolle ja sen verkkokaupalle
Vyöhyketerapiatutkimus ei vastaa keskeisiin kysymyksiin
Skepsis linnan juhlissa
PJ:n palsta: Tarve Skepsikselle?
Homeopaatit levittäneet rokotevastaisia puheita
Luotettavan tiedon tunnistaminen vaatii hyvää lukutaitoa
Maria Nordin selvisi vähällä
Empatia tuhoaa oikeudenmukaisuuden
Skeptikko 20 v. sitten
Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto Pertti Mustajoelle
USA:n laivasto myönsi ufo-videot aidoiksi
Ihme juttuja
Taikuutta, extreme-urheilua ja kuolemaa
Terve sielu väärässä ruumiissa
Skeptikko verkkoon ja lehtipisteisiin?
Yleistysten logiikasta
Tuleeko feminismiä käsitellä Skeptikossa?
