Terve sielu väärässä ruumiissa

Sukupuoli-identiteetti on hatarasti määritelty käsite,

jonka juridista erityisasemaa on vaikea perustella.

BIOLOGINEN SUKUPUOLEN MÄÄRITELMÄ on täsmällinen ja yksiselitteinen: se sukupuoli, jolla on isommat sukusolut, on naaras. Se, jolla sukusolut ovat pienemmät, on koiras.

Määritelmä mahdollistaa sen, että osa yksilöistä on sukupuolettomia (ei lainkaan sukusoluja) ja että osa yksilöistä on molempia (omistaa suuret ja pienet sukusolut). Biologinen määritelmä mahdollistaa myös sen, että yksilö voi kokea olevansa eri sukupuolen kehossa.

Ihmislaji nähdään monesti mutkikkaampana. On alettu puhua sosiaalisesta sukupuolesta ja useammasta kuin kahdesta sukupuolesta, jopa sukupuolen jatkumollisuudesta. Lisäksi on aktivisteja ja eturyhmiä, joiden mukaan yksilön oma ilmoitus on pätevä juridisen sukupuolen määrittäjä.

Tällaisille uudelleenmäärittelyille on löydettävissä perusteita. Ihmisellä käyttäytyminen nojaa enemmän kulttuuriin ja sosiaaliseen oppimiseen kuin millään muulla lajilla. Ihminen on myös planeettansa itsetietoisin olento.

Erityispiirteistämme huolimatta sosiaalisen sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin käsitteet ovat ongelmallisia. Niihin liittyy epäloogisuutta ja dogmaattisuutta, joka on pahimmillaan alkanut haitata ihmisten välistä vuorovaikutusta ja niitä nuoria, jotka joutuvat identiteettinsä kanssa painimaan.

Pride-liikkeen parissa ollaan esimerkiksi varsin erimielisiä lääkäriasiantuntijoiden kanssa siitä, millaisia hyvät hoitokäytännöt niin kutsuttua sukupuolidysforiaa varten ovat. Tutkimukseen perustuvaa tietoa optimaalisista hoitolinjoista ei yksinkertaisesti ole, etenkään nuorille.

IDENTITEETTI EI KAIPAA ERITYISKOHTELUA

YLEENSÄ SUKUPUOLI-IDENTITEETILLÄ tarkoitetaan yksilöllä olevaa omakohtaista tuntemusta ja kokemusta omasta sukupuolisuudestaan. Määritelmä on epäselvä ja kehämäinen. Sana sukupuoli on siinä sekä selittävällä että selitettävällä puolella.

Identiteettikäsitteen pätevä määritteleminen edellyttäisi sen kertomista, mikä ja millainen on identiteettiä määräävä tuntemus tai kokemus. Miten sukupuoli-identiteetti eroaa muihin identiteetteihin liittyvistä tuntemuksista ja kokemuksista? Mistä sukupuoli-identiteetin kokemukset tulevat? Mikä on identiteettituntemusten suhde yksilön fyysiseen kehoon tai yksilön kasvuympäristöön?

Kysymykset ovat paitsi tieteellisesti kiinnostavia myös yhteiskunnallisesti merkittäviä. Toisinaanhan sukupuoliidentiteetin väitetään kaipaavan jotakin sellaista erityissuojelua tai -kohtelua, joka jää syrjinnän kieltävien lakien ulkopuolelle. (Suomessa tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella.)

Identiteetistä ja syrjinnästä on kuitenkin huomattava, että syrjimättömyyden periaate ja toisen ihmisen yksilöllisyyden kunnioittaminen eivät edellytä kaikkien niiden seikkojen kunnioittamista, joista hänen identiteettinsä muodostuu.

Yksilön identiteetin olennainen osa saattaa esimerkiksi olla tuntemus ylempiarvoiseen rotuun kuulumisesta. Meidän ei tarvitse kunnioittaa tällaisen tärähtäneen yksilön ajattelua voidaksemme silti kunnioittaa hänen ihmisyyttään. Ihmisarvoinen kohtelu ei edellytä myöskään sitä, että automaattisesti uskoisimme kaiken, mitä ihmiset kertovat identiteettiensä taustoista.

Tämänkaltaiset varaukset pätevät myös sukupuoliidentiteettiin. Voimme pitää ongelmallisena yksilön ilmoitusta sukupuolestaan, mutta voimme siitä huolimatta suhtautua häneen kunnioittavasti ja empaattisesti sekä aktiivisesti vastustaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvaa syrjintää.

Sukupuoli-identiteetin käsitteen tai joidenkin sukupuolenkorjausoperaatioiden mielekkyyden kyseenalaistaminen ei siis sellaisenaan ole merkki konservatiivisuudesta tai epäempaattisesta kiihkoilusta, kuten pride- ja trans-piireissä toisinaan ajatellaan. Identiteetissä ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista, joka tulee kyseenalaistamatta tunnustaa ja jota tulee varauksetta kunnioittaa – ainakaan, jos identiteetin rakennuspalikoita ei kyetä kuvaamaan ja todentamaan tarkemmin.

MIKÄ ON SUKUPUOLI-IDENTITEETTI? TULEEKO OMA KOKEMUS OTTAA LAKIIN?

MILLAINEN tätä taustaa vasten olisi sukupuoli-identiteetin mielekäs määritelmä? Ja millainen määritelmä voisi toimia siten kuin identiteettiä korostavat eturyhmät toivovat sen toimivan?

Kuvitellaan yksilö, jolla on ihmiskoiraille tyypillinen sieltä täältä karvainen vartalo ja ihmiskoiraalle tyypilliset sukuelimet. Hän myös kutsuu itseään mieheksi. Kyseinen yksilö ei kuitenkaan erityisesti tunne olevansa mies tai mitään muutakaan sukupuolta. Onko hänen sosiaalinen sukupuolensa tai sukupuoli-identiteettinsä silti mies? Vai onko häntä laimeiden tuntemustensa vuoksi pidettävä sukupuolettomana tai peräti muunsukupuolisena? Tämä ei vaikuta oikealta, sillä lokerointi jättää epäselväksi, millä perusteella meidän tulee ketäkin uskoa. (Sivuutetaan tässä kysymys siitä, miksi sukupuolettomuutta olisi perusteltua pitää sukupuoli-identiteettinä; eihän kaljuuskaan ole hiusväri.)

Pulma ei ratkea, vaikka tämä miehen vartalolla varustettu yksilö sanoisi, että ”tunnen asiat kuin nainen”. Olisiko hänellä silloin naisidentiteetti? Tämäkin lokerointi olisi kyseenalainen, sillä miesoletettumme ei voi tietää, millaista on tuntea kuin nainen. Korkeintaan olisi perusteltua sanoa, että hän kokee asiat siten kuin hän kuvittelee keskiverto naisen tai naisten enemmistön tuntevan.

Jos sukupuoli-identiteetille kaivataan yleispätevästi perusteltua juridista asemaa, sen määritelmä tuskin voi tällä tavoin riippua ihmisillä olevista satunnaisista ja osittain muoti-ilmiöihin nojaavista kuvitelmista, millaisia mies ja nainen (tai transseksuaali) keskimäärin ovat. Lakiin ja potilasturvallisuuteen liittyviltä määritelmiltä on perusteltua vaatia enemmän.

Sukupuoli-identiteetin pääkriteerin täytyy ensinnäkin olla se, että identiteetti on riittävän pysyvä ja muuttumaton. Muutoin koko käsite ei olisi mielekäs – tai ainakaan identiteettiä ei olisi mieltä pitää suojelukohteena. Jos joku siis sanoo, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on joustava, tämän joustavuudenkin tulee olla pysyväisluontoinen ominaisuus.

Identiteetin määritelmän tulisi myös olla riippumaton siitä, millaisia yksilön lisääntymisfysiologiset ominaisuudet ovat. Jos identiteetti riippuisi sukuelimistä (tahaton sanaleikki), koko identiteetin käsite olisi turha.

Vastaavasti identiteetti ei voi perustua siihen, onko yksilöä kasvatettu tyttönä tai poikana. Jos kasvuympäristö määräisi identiteetin, sitä ei enää olisi perusteltua pitää omaehtoisena ilmoitusasiana. Lisäksi on tapauksia, joissa kasvattaminen jommankumman sukupuolen mukaan tai edes hormonihoidot eivät ole muuttaneet yksilön identiteettiä toivotuksi.

Nämäkään kolme tarkennusta eivät ole toimivia perusteita sukupuoli-identiteetin erityisasemalle. Kuvitellaan tilanne, jossa sukupuolenkorjauskirurgiaa toivova mies sanoo, että ”en halua olla nainen, minä olen nainen”. Lainsäätäjä voisi tällöin kysyä, ”miksi yhteiskunnan pitäisi tukea leikkauksiasi, jos kerran jo olet nainen”. Vastaukseksi ei kelpaa se, että kyseinen yksilö haluaa vain korjata ruumiinsa. Konservatiivinen lainsäätäjä voisi kuitata tämän pilkallisesti toteamalla, että ”yhteiskunta ei tue viehkeäksi prinsessaksi identifioituvan naisen kauneusleikkauksia; miksi sen pitäisi tukea juuri sinun identiteettiisi sopivaa leikkausta”.

Miesoletettu voisi väittää vastaan, että ”käyttäydyn jo kuin nainen”. Konservatiivi voisi ohittaa tämänkin, vaikkapa toteamalla, että ”päinvastoin, osoittaa miehekkyyttä uskaltaa olla noin naisellinen”.

Toisin sanoen, jos sukupuoli-identiteetti nojaa vain sattumanvaraisiin käsityksiin siitä, millaisia naiset/miehet tai naiseuden/mieheyden kriteerit ovat, identiteetin erityisasema voidaan aina kyseenalaistaa. Väite, että yksilö on oppinut naiseuden ja mieheyden kriteerit lapsuudessaan, ei riitä, sillä juuri sellaisesta epämääräisyydestä halusimme eroon.

Tässä vaiheessa on paikallaan todeta, että tämä kirjoitus ei ota kantaa siihen, millaiset lääketieteelliset korjaushoidot ovat milloinkin perusteltuja tai mitä tulee ajatella tapauksista, joissa yksilö katuu korjaushoitoihin ryhtymistä. (Tosin se todettakoon, että nykylaissa olevaa vaatimusta sukupuolta korjaavan yksilön lisääntymiskyvyttömyydestä on perusteltua pitää ihmisoikeuksien vastaisena.)

Tekstin vaatimaton tavoite on sen sijaan selventää sosiaalisen sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin käsitteellisiä ongelmia. Kirjoitus ei toisin sanoen ota suoraan kantaa siihen, tuleeko oman ilmoituksen riittää juridisen sukupuolen muuttamiseen vai ei (yksilön anomus riittää esimerkiksi Tanskassa).

Joku saattaa silti pelätä, että tässä esitetyt ajatukset jotenkin voimaannuttaisivat sukupuolista syrjintää ajavia konservatiiveja – jos sellaisia vielä on. Vastaavaa pelkoa tunnetaan feministisen retoriikan kritisoimisesta; aivan kuin joka nurkan takana odottaisi taantumuksellisia kiihkoilijoita valmiina syrjimään naisia.

Pelot ovat aiheettomia. Asenneilmapiiri on ensinnäkin jatkuvasti muuttunut suvaitsevammaksi: näkemyksiä, jotka vielä 1970-luvulla olivat liberaaleja, pidetään nykyään konservatiivisina. Lisäksi mitä vankemmalla käsitteellisellä, empiirisellä ja objektiivisella perustalla identiteetti ja tasa-arvo ovat, sitä vaikeampi kiihkoilijan on niitä halventaa. (Monilta näyttää myös unohtuneen, että esitettyjen väitteiden totuudenmukaisuuden kannalta on yhdentekevää, innostuuko väitteistä arvokonservatiivi vai arvoliberaali.)

Kuvitellaan seuraavaksi, että joku sanoo naiseksi itsensä kokevalle miehelle, että ”sinullahan on penis, et sinä voi olla nainen”. Miesoletettu vastaa tähän: ”miten niin, tämä on naisen penis”. Vastaus on tavallaan vakuuttava, sukuelimillähän ei pitänyt olla merkitystä sukupuoliidentiteetille. Vastauksen kyseenalaisuus identiteetin lainvoimaisuuden kannalta tulee kuitenkin ilmi, jos vastaus olisi kuulunut: ”miten niin, minulla on naisen aivot.”

Tämä johtaa asian ytimeen. Identiteetti perustuu aina joihinkin aivoissa tapahtuviin ja periaatteessa mitattaviin prosesseihin. Sillä on siis materiaalinen perusta. Tässä mielessä Suomen nykytilanne on ymmärrettävä: yksilön sukupuoli-identiteetillä on käytännössä merkitystä juridiseen sukupuoleen vasta, kun yksilö on valmis sukupuolenkorjausta edeltäviin lääketieteellisiin selvityksiin.

Pride-liikkeen parissa ei ole suhtauduttu lämpimästi ajatukseen identiteetin materiaalisesta perustasta. Osa liikkeen aktiiveista on ehdottomia siinä, että sukupuolen omakohtainen ilmoitus ei koskaan voi olla väärä, ja että ilmoitusta tulee kunnioittaa lopullisena ja kyseenalaistamattomana auktoriteettina. Jos olet eri mieltä, kärsit transfobiasta.

Sukupuolisten vähemmistöjen kokeman syrjinnän valossa tämänkaltainen demonisointi on ymmärrettävää. Halventava nimittely kääntyy kuitenkin itseään vastaan, etenkin nykytilanteessa, kun yhteiskunta on muuttunut suvaitsevammaksi ja erilaisuus on tullut hyväksytymmäksi. Syrjinnän vastustaminen ei hyödy ylimielisestä moralismista tai erimielisyyden demonisoimisesta.

Mistä ihmisten kokemat sukupuoli-identiteetin ongelmat sitten johtuvat? Millaisia fysiologisia ja neurologisia prosesseja on taustalla? Neurotieteilijä Vilayanur Ramachandranin mukaan trans-tuntemukset selittyvät sillä, että aivojen käsitys yksilön ruumiinosista eroaa kehon todellisesta rakenteesta.

Pieni osa biologisista naisista esimerkiksi kertoo kokevansa, että heillä on haamupenis ja välillä jopa haamuerektio, aivan kuten jonkin raajansa menettäneet voivat kokea haamusärkyä raajassa, jota ei enää ole. Vastaavasti pieni osa biologisista miehistä kertoo kokevansa, että heidän peniksensä on ylimääräinen ja väärällä tavalla tungetteleva. Kysyttäessä moni näistä huono-onnisista valitsisi myös mieluummin kirurgisen hoidon kuin taikaiskusta vaihtaisi tuntemuksensa yhteensopivaksi kehonsa kanssa. (Transtuntemusten ja intersukupuolisuuden esiintyvyydestä puhutaan yleensä promilleina, kun taas homoseksuaalisuuden kohdalla puhutaan joistakin prosenteista.)

Toistaiseksi aivoissa olevan ruumiinkuvan ja kehon välisen epäsuhdan syntymekanismia tai merkitystä ei kunnolla tunneta. Tiedetään vain, että kuten sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen, myös aivojen käsitys yksilön omista ruumiinosista alkaa muotoutua jo kohdussa ja yleensä voimistuu yksilön lapsuudessa.

PÄÄTELMÄ

SUKUPUOLEN JURIDINEN MÄÄRITELMÄ ei voi yleispäteväs- ti nojata siihen, onko yksilön kokemus tai tuntemus – tai sielu – maskuliininen tai feminiininen. Siksi on aiheellista keskustella siitä, tuleeko juridisen sukupuolen perustua yksilön antamaan ilmoitukseen. Sitä tuskin tarvitsee pelätä, että tirkistelijämiehiä ryntäisi naisten pukuhuoneisiin, kuten kasvatuksen teorian professori Tapio Puolimatka on vastikään esittänyt. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että juridisten ja potilasturvallisuuteen liittyvien määritelmien on oltava yksiselitteisiä ja riittävän konkreettisia. Toki intimiteettikin on tärkeä ja suojelemisen arvoinen asia, mutta sillä ei juuri ole tekemistä juridisen pätevyyden kanssa.

Sen sijaan että identiteetti-ilmoitukselle annettaisiin erityisasema, saattaa olla mielekkäämpää lisätä kansalaisten ymmärrystä siitä, että miehenä ja naisena olemiseen kuuluu luonnollista muuntelua ja että useimpien psykologisten ominaisuuksien suhteen miesten ja naisten välillä on paljon päällekkäisyyttä. Muuntelun tunnistaminen antaisi ihmisille paremmat mahdollisuudet hyväksyä itsensä ilman kivuliaita kriisejä tai turhanaikaista lokeroitumista. Ehkä myös tyhjänpäiväinen sukupuolisuuden politisointi jäisi vähemmälle.

Filosofi Rebecca Reilly-Cooper kirjoittaa: ”On luonnollista ja ymmärrettävää tuntea empatiaa niitä kohtaan, jotka kärsivät siitä, että heidät nähdään jonakin sukupuolena, jonka he haluavat vaihtaa vastakkaiseen rooliin. Se, että muutamme naisena olemisen määritelmän joksikin sellaiseksi, jolla ei ole perustaa materiaalisessa tai sosiaalisessa todellisuudessa, ei kuitenkaan auta ketään.”

Kirjallisuutta

Kaltiala-Heino, R., Työläjärvi, M. & Suomalainen, L. (2018): Kun sukupuoli on nuorelle ongelma. Duodecim 134(20):2041-6.

Ramachandran, V. S. (2012): The Tell-Tale Brain: Unlocking the Mystery of Human Nature. Windmill. Lontoo. Reilly-Cooper, R. (2016): Why self-identification shouldn’t be the only thing that defines our gender. The Conversation 13.5.2016.

Stock, K. (2019): Sexual orientation: what is it? Meeting of the Aristotelian Society held at Senate House, University of London, 3rd June.

Wikström, H. (2019): Sukupuolidysforian hoidossa tarvitaan malttia. Lääkärilehti 5.8.2019.