Seppänen Iiro

”Tiesin, ettei tulevaisuutta voi ennustaa, mutta olin varma,

että kuolen 27-vuotiaana.”

OLEN 44-VUOTIAS Helsingissä syntynyt tuottaja. Työskentelen digitaalimedian, elokuvien ja television parissa. Aiemmin minut tunnettiin mm. taikurina ja BASE-hyppääjänä. Taikurin hommat aloitin jo nuorena poikana. Ammattiesiintyjäksi ryhdyin lukioiässä. Taikuus vei ja jätin kesken Kallion ilmaisutaidon lukion. Taikuudesta siirryin vuosituhannen vaihteessa kiinteiltä alustoilta tapahtuvaan laskuvarjo- eli BASE-hyppäämiseen, jonka lopetin muutama vuosi myöhemmin, kun siirryin tuottajan hommiin.

Nykyään asun perheeni kanssa Cape Townissa Etelä- Afrikassa. Ensi kesänä muutamme Lontooseen – kävi Brexitissä miten kävi – jotta voin olla lähempänä vanhempiani ja heidän on helpompi olla yhteydessä minuun, vaimooni ja lapsiini.

Kasvoin Helsingin Pitäjänmäessä, joka oli rattoisa alue asua. Kaduilla juoksenteli ja leikki paljon lapsia, eikä ovia lukittu yöksi. Perheeni nojasi itään päin. Taivaalta etsittiin sputnikeja ja kosmonautteja. Maailmaa katsottiin neuvostoliittovaikutteisesti. Samalla Amerikka kuitenkin tarjosi parasta viihdettä. Koin eläväni idän ja lännen keskiössä.

Isäni on SKDL:n ja vasemmistoliiton kansanedustajana toiminut Esko Seppänen, mutta politiikka ei ole koskaan kuulunut omaan elämääni. Arvostan isäni työtä, sillä olen saanut seurata vierestä, kuinka hän auttaa heikompiosaisia ja elää puheidensa mukaisesti. Mielestäni hän teki työtään niin antaumuksella, että toisen polven ei tarvitse jatkaa samoja jälkiä.

HALUSIN YLILUONNOLLISIA KYKYJÄ

LAPSENA en kokenut yliluonnollisia ilmiöitä, mutta minulla kyllä oli vilkas mielikuvitus. Pelkäsin esimerkiksi kummituksia. ET-elokuvan ilmestyttyä 1982 minäkin halusin oman avaruusystävän. Jumalaan en uskonut. Vanhempani ovat ateisteja, mutta sain muodostaa mielipiteeni asioista itse. Rippikoulun kävin, koska halusin pitää hauskaa ikäkavereitteni kanssa.

Vaikka uskonto ei ole näytellyt roolia elämässäni, uskoin nuorena, että kaikenlainen yliluonnollinen on mahdollista. Olin aika hyväuskoinen taikuri. Tuolloin mentalisti Jukka Santanen esitti vaimonsa Pirkon kanssa telepaattista ohjelmaa, jossa Pirkko luki ihmisten ajatuksia. Minä en ollut silloin vielä kuullut koodeista ja salatuista kommunikoinneista, vaan uskoin Santasen kykyihin niin, että kun kävin teini-iässä heidän kotonaan juomassa Jaffaa, yritin ajatella vain hyviä ajatuksia, etten loukkaisi Santasta.

Santanen muuten teki vuonna 1974 samat lusikantaivutustemput kuin Uri Geller heti sen jälkeen, kun Geller oli vieraillut Suomessa. Testin järjesti Seura-lehti.

Moni taikuri 80-luvulla ei halunnut paljastaa, että tekee yksinkertaisia taikatemppuja, vaan käytti esityksissään mystiikan lumoa sekä vähintäänkin vihjasi, että ilmiöt ovat yliluonnollisia. Minä halusin osani noista yliluonnollisista kyvyistä. Aloin selvittää asioita ja etsiä ilmiöille todisteita. Jos joku esitti uskomattoman väitteen, kysyin mitä näyttöä hänellä on väitteensä tueksi ja minkälaista taustatyötä hän on todisteiden hankkimiseksi tehnyt. Pian huomasin, ettei mitään todisteita ole.

Ihmiset kuitenkin uskoivat yliluonnolliseen, koska halusivat uskoa tai koska heitä oli höynäytetty tai koska he olivat kokeneet ilmiöitä, joille eivät löytäneet selitystä. Heidän uskoaan hyväksikäytetään edelleen, huuhaasta on muodostunut teollisuus.

Skeptikkoja tarvitaan yhteiskunnassa myös tänään. Arvostan jokaista, joka jaksaa näihin asioihin ja ilmiöihin aktiivisesti puuttua. Toimin itsekin huuhaata vastaan, mutta en jaksa enää kiivetä jokaiselle vuorelle sitä julistamaan. Puutun vääryyksiin, jos sellaisia osuu kohdalleni, mutta muuten annan ihmisten edustaa millaisia uskomuksia he haluavatkaan.

JAMES RANDIN JALANJÄLJILLÄ

OLEN SKEPTIKKO, ajattelen asioita analyyttisesti. Olen myös ateisti, en usko mitä Raamatussa sanotaan Jumalasta ja tämän olemassaolosta. Amerikkalainen taikuri ja skeptikko James Randi on varhainen esikuvani. Olin nähnyt hänet englantilaisessa televisiosarjassa ”Psychic Investigator”, missä hän paljasti, kuinka ”yliluonnollisia ilmiöitä” on saatu aikaan taikatemppuja hyödyntämällä.

Tapasin Randin ensimmäisen kerran, kun hän saapui luennoimaan Skepsiksen tilaisuuteen ”Are there any Well-Attested Paranormal Phenomena” Helsingin yliopistolle vuonna 1989. Luennon jälkeen menin juttelemaan

Randin kanssa korttipakka kädessäni. Taikuriperinne yhdisti meitä ja hän oli minulle hyvin ystävällinen. Hän antoi professoreiden aina Nils Mustelinista alkaen odottaa, kun vaihdoimme ajatuksia taikuudesta. Kyseessä oli pieni kohtaaminen, mutta se avasi minulle oven isoon maailmaan.

Suomessa taikuri Solmu Mäkelä oli mentorini. Kun unelmani alkoivat kasvaa, Randi avasi ovia Amerikan suuntaan ja antoi mahdollisuuden kokeilla ensimmäistä kertaa siipiäni siellä. Olen kiitollinen Randille kaikesta, mitä olen saanut häneltä sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Hän on aina ollut suurena tukenani. Nimenomaan hän löi peruspilarit analyyttiselle ajattelulle, minkä kautta edelleen siivilöin maailmankatsomustani.

Randin esimerkin innoittamana tein niin sanotun filippiiniläisen henkileikkauksen ensimmäisen kerran Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja myöhemmin televisioohjelmassa ”Hyvät, pahat ja rumat”. Elettiin aikaa ennen sähköpostia, joten olin perinteisessä kirjeenvaihdossa Randin kanssa. Olin otettu siitä, että maailmanluokan taikuri käytti aikaansa vastatakseen kirjeisiini.

Eräässä kirjeessään Randi kertoi erityisesti Filippiineillä harjoitettavista ilman veitsiä ja muita kirurgin välineitä tehtävistä ”leikkauksista”, joissa paljain käsin tehdyn leikkaushaavan kautta poistetaan ihmisen sisältä syöpäkasvaimia ja muuta ikävää. Touhu on tietysti huijausta: haavaa ei oikeasti ole ja kasvaimet ovat kanan sisälmyksiä.

Tein leikkaukset enemmänkin taikatemppuina kuin skeptikkona, joka paljastaa huijaukset. Ensimmäinen televisosarjani ”Täyttä taikaa” alkoi pyöriä MTV3kanavalla 1995 ja sen jaksoissa esitin muitakin vastaavia ilmiöitä. Toki halusin edistää katsojien analyyttisen ajattelun kehittymistä, mutta sisimmissäni olin taikuri, joka teki temppuja ennen kaikkea yleisöä viihdyttääkseen eikä valistaakseen.

APLIKAATIOT JA VIIHDETEOLLISUUS VAHVISTAVAT USKOMUKSIAMME

TAPASIN SKEPTIKOITA AINA, kun he toivat Randin luennoimaan Suomeen. Samalla tapasin myös Skepsiksen jäseniä. He olivat mukavia ja intohimoisesti asiaansa suhtautuvia henkilöitä. Taisin joskus jopa olla jollakin luennolla puhumassa heille, vaikka en silloin vielä nähnyt suoraa yhteyttä taikureiden ja skeptikoiden välillä.

Kun minusta tuli tunnettu julkisuuden henkilö, halusin julkisuusarvollani tukea Skepsiksen toimintaa. Olin yhdistyksen jäsenenä vuosia ja lähdin mukaan rahoittamaan Skepsiksen silloin 10 000 markan haastetta paranormaalin ilmiön tuottamisesta. Luotin James Randiin ja skeptikoihin, enkä koskaan pelännyt rahojeni menettämisen puolesta. Tällä hetkellä haaste on 20 000 euroa, josta olen lupautunut maksamaan 2500 euroa, mutta olen edelleen varma, etten joudu rahoistani luopumaan.

Taikureiden ja skeptikoiden yhteistyötä kannattaa edelleen pitää yllä. Teknologian koko ajan kehittyessä Skepsiksen on hyvä olla yhteydessä taikureihin, jotka ovat aina eturintamassa, kun uusia innovaatioita keksitään.

Sosiaalinen media on kasvanut jättimäiseksi, ja nykyään suurin osa ihmisistä hakee kaiken informaationsa sieltä. Sovellusten algoritmit muodostavat sosiaalisia kuplia, joissa ihmiset saavat vain vahvistuksia omille uskomuksilleen sen sijaan, että löytäisivät analyyttisen, tieteellisen ja skeptisen ajattelun tutkimuslähteet ja referenssit. Valitettavasti myös viihdeteollisuus tekee samaa koko ajan ”aaveiden jäljillä” -tyyppisillä ohjelmillaan ja elokuvillaan. Näissä riittää skeptikoille pähkinää purtavaksi.

Ihmisten valistaminen ei todellakaan ole helppoa. Heitä ei voi lähestyä moralisoivalla asenteella, koska silloin he eivät ole valmiita ottamaan vastaan minkäänlaista informaatiota.

KIUSAUS HUIJATA ON KOVA

NIIN KUIN 80-LUVULLAKIN, myös nykypäivänäkin osa taikureista väittää, että he tekevät temppujaan yliluonnollisilla voimilla, esimerkiksi telepatiaa käyttäen. Miksi? Koska tällainen tarina on helppo esittää ihmisille. Kiusaus huijata on kova. Ihmisten halu uskoa yliluonnolliseen tekee yksinkertaisestakin taikatempusta paljon vaikuttavamman: et olekaan pelkkä taikuriviihdyttäjä vaan todellinen ihmeidentekijä.

Yleensä taikurit tekevät tämän kuitenkin näyttämöllä. En tuomitse tai protestoi, jos joku taikurin roolissa kertoo tekevänsä yliluonnollisia juttuja yleisölle, ja myy heille pääsylippuja, mutta jos hän tekee sen huijatakseen rahaa tai saadakseen mainetta – viihdyttämisen sijasta – en voi hyväksyä sellaista. Esimerkiksi Uri Geller on ollut mukana etsimässä kadonneita ihmisiä, mikä on moraalisesti tuomittavaa.

Gellerin ja Randin välinen arkkitaistelu jätti onneksi jotain jälkeensä, ripotteli järjen jyväsiä ihmisten päälle. Toista Gellerin kaltaista ilmiötä ei ole noussut. Geller itse tosin nousee vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Se kertoo paitsi miehen yritteliäisyydestä myös ihmisten halusta uskoa yliluonnolliseen – jotkut uskovat, vaikka faktat on lyöty pöydälle jo moneen kertaan.

Kun joskus olen selittänyt, miten joku temppu toimii, henkilö ei ole uskonut selitystäni. Hän on väittänyt, että temppuni aivan varmasti perustuu yliluonnollisiin voimiin, joista en vain suostu kertomaan tai joista en peräti saa kertoa.

USKOMUKSISTA KÄRSIVÄT MYÖS ELÄIMET

TÄÄLLÄ AFRIKASSA KOHTAAN TAIKAUSKOA valitettavan paljon. Taikausko on osa meidän puutarhurimme ja kodinhoitajamme elämää. Joskus olen uteliaisuuttani kysellyt heidän uskomuksistaan ja pyrkinyt antamaan neuvoja, mutta asiat ovat niin syvällä heissä, ettei niitä pysty selittämään pois.

Erittäin vahvasti reagoin siihen, miten erilaiset uskomukset vaikuttavat uhanalaisiin eläimiin. Etelä-Afrikassa tapetaan paljon haaskalintuja ja syödään niiden aivot, jotta oma näkökyky paranisi. Tämän seurauksena lintuja on kuollut jopa sukupuuttoon. Nämä haaskalinnut ovat saattaneet aiemmin syödä ruumiita, joissa on tarttuvia tauteja, ja kun kyseiset linnut häviävät, taudit pääsevät leviämään huomattavasti entistä helpommin.

En voi ymmärtää, että sarvikuonoja metsästetään sarvien takia ja norsuja torahampaiden takia ja että haikaloilta viedään evät ja ne jätetään kuolemaan vain, jotta jossain Kiinassa saadaan keittoa, jonka uskotaan nostattavan mieskuntoa. Tällä hetkellä toimin elämässäni eniten eläimien puolesta. Teen yhteistyötä ympäristöjärjestö WildAidin kanssa. Valtiollisilla tasoilla järjestö on jo saanut aikaan valtavia muutoksia parempaan suuntaan.

KUOLEMA ANTAA ELÄMÄLLE TARKOITUKSEN

OLEN JOUTUNUT TYÖNI ja elämäni kautta paljon tekemisiin kuoleman kanssa. Olen nähnyt kuinka kuolemantapaukset ovat murtaneet ihmisiä ja tehneet toisista vahvempia.

Itse uskon, että kun kuolemme, kaikki loppuu. Tämän takia olen pyrkinut tekemään elämässäni mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Mitään karmaa ei ole, mutta olen sitä mieltä, että elämässä pitää tehdä hyviä asioita, ne yleensä palkitaan. Jos olet ikävä ihminen, kukaan ei halua olla kanssasi tekemisissä.

En toivo, että kuoleman jälkeen olisi mitään, koska kuolema antaa elämälle tarkoituksen. Meidän pitää tehdä mahdollisimman paljon asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi, koska paratiisia tai taivasta ei ole elämän loputtua tarjolla.

Omaa elämääni eniten vaikuttaneet kokemukset ovat yleensä olleet vastoinkäymisiä, sillä ne ovat tehneet minusta vahvemman. Eri mentoreilla on ollut valtavan iso merkitys: paitsi Solmu Mäkelällä ja James Randilla niin myös Peter Beardilla, joka on tullut tunnetuksi valokuvapäiväkirjoistaan. Vietin aikanaan pari viikkoa Peterin vieraana

Keniassa ja se matka auttoi minua uskomaan suuriin unelmiini. Elämääni on vaikuttanut tietysti myös ensimmäisenä suomalaisena Hollywoodissa breikannut elokuvaohjaaja Renny Harlin, jonka esimerkki osoitti minulle, että myös Suomesta voi lähteä maailmalle ja menestyä.

Kun päätin muuttua taikurista seikkailijaksi, hain miehisen elämän mallia. Löysin sen Ernest Hemingwayn kirjoista. Luin kaikki hänen teoksensa ja kuljin jonkin aikaa hänen jalanjäljullään maailmalla.

Itse olen julkaissut neljä kirjaa: ”Iiro Seppäsen magian maailma” (WSOY, 1996), ”Taikoja ja tähtiä” (WSOY, 1999), ”Extreme: uskalluksen äärirajoilla” (Gummerus, 2001) ja ”Kolme elämää” (Siltala, 2019). Tänä vuonna minulta tuli kirjan lisäksi ulos elämästäni kertova tv-sarja ”Äärirajoilla: Iiro Seppänen”.

Tulevaisuudelta odotan tasapainoa. Elämäni on ollut hyvien ja huonojen kokemusten vuoristorataa, ja nyt toivon, että iän mukanaan tuoma tietty rauha tuo elämääni seesteisyyttä perheeni kanssa. Toivon, että lapseni pysyvät onnellisina ja terveinä.

Joskus nuorempana, kun olin vielä kuuluisuudesta haaveileva esiintyjä, siteerasin ranskalaista elokuvantekijä Jean-Luc Godardia, jonka mukaan elämän tarkoitus on tulla kuolemattomaksi ja kuolla. Skeptikkona tiesin, ettei tulevaisuutta voi ennustaa, mutta olin aina varma, että tulen kuolemaan 27-vuotiaana. Tämä mahdollisti sen, että pystyin ottamaan suuria riskejä muun muassa BASE-hypyissä.

Nyt elämän tarkoitus minulle on elää niin vanhaksi, että elämä ehtii itsessään opettaa, kuinka se tulee elää. Elämän tarkoitus on löytää tyytyväisyys siitä, mitä ympärillä on ja löytää kiinnostavia ihmisiä, keiden kanssa jakaa kokemuksiaan.

Yang Frank