Vyöhyketerapiatutkimus ei vastaa keskeisiin kysymyksiin

”Nyt uusi tieteellinen suomalainen tutkimus osoittaa, että koliikkivauvat

hyötyvät vyöhyketerapiasta – kaikki tutkimukseen osallistuneet vauvat

saivat apua koliikkivaivoihinsa.”

NÄIN KERTOI Kaksplus-lehti nettisivuillaan 18. lokakuuta. Yle uutisoi saman asian jo viikkoa aikaisemmin, 11. lokakuuta. Tutkimuksella viitattiin Lohjalla vuonna 2018 toteutettuun hankkeeseen, jossa tutkittiin vauvojen vanhempien kokemuksia vyöhyketerapiasta koliikin hoitomuotona. Tutkimuksessa oli mukana 35 vauvaa. Vauvoille annettiin koko kehon vyöhyketerapiaa, jossa käsiteltiin jalkapohjat, jalat, vatsa, selkä, niska, kädet ja korvalehdet hieroen ja painellen. Tutkimus toteutettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lohjan kaupungin yhteistyönä. Tutkimuksen rahoitti ”Lapsi ja Luonto Säätiö”.

Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti arvioi tutkimusta Turun Sanomien blogissaan 12. lokakuuta otsikolla ”Tällaista lisää – mutta kunnolla tehtynä”. Knuuti kiinnitti huomiota siihen, että tutkimustuloksesta uutisoitiin huolimatta siitä, että tutkimusta ei ollut vielä julkaistu. Normaalisti tieteelliset tulokset esitellään erilaisissa kokouksissa, joissa niitä voi tarkastella ja arvioida. Niitä ei tulisi julkistaa ennen kuin tulokset ovat vertaisarvioituja ja julkaistuja, koska kukaan ei pysty uutisointivaiheessa tarkistamaan, millä tavalla tutkimus on tehty ja millaiset tutkimustulokset oikeasti ovat.

”Mielestäni tällaiset tutkimukset ovat juuri niitä, joita pitäisi tehdä enemmän. Ne vain pitäisi tehdä kunnolla. Vain tutkimusten kautta kokemushoidot voidaan saada osaksi terveydenhuoltoa. Mikäli tutkimusnäyttöä kertyy riittävästi, ne tulevat automaattisesti osaksi myös hoitosuosituksia, oli kysymys lääketieteen ulkopuolella olevista hoidoista tai ei”, Knuuti kirjoitti.

Hän löysi tutkimuksesta merkittäviä rajoitteita. Tutkimuksesta esimerkiksi puuttui vertailuryhmä. Tämä on keskeinen asia, sillä koliikki on spontaanisti ja yksilöllisesti rauhoittuva oireisto. Nimi ”kolmen kuukauden koliikki” johtuu siitä, että vaiva yleensä korjaantuu kolmen kuukauden ikään mennessä, monilla paljon aikaisemmin. Lisäksi koliikin ajoitus, oirekirjo ja oireiden kesto ovat hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevia. Ilman vertailuryhmää ei hoidon tehosta voida sanoa oikeasti mitään.

Rajoite oli myös se, että vauvojen määrä tutkimuksessa oli liian pieni. Kun kysymyksessä on spontaanisti paraneva ja yksilöllisesti vaihteleva oireisto, pitää tutkimusryhmissä olla riittävästi vauvoja. Tarvittavan lukumäärän voi arvioida tilastollisesti.

”SATAPROSENTTISTA HUUHAATA”

JUHANI KNUUTISTA ON HIENOA, että erilaisia ei-lääketieteellisiä hoitoja tutkitaan ennakkoluulottomasti.

Kokemukset vyöhyketerapiasta ovat olleet pilottitutkimuksessa myönteisiä, eikä hän osaa kuvitella, että vauvan vyöhyketerapiassa tapahtuvasta jalkapohjien painelusta olisi mitään haittaakaan.

”Kuitenkin, jos haluamme, että hoito tulisi osaksi verorahoilla tuotettavaa hoitoarsenaalia ja vielä kirjattavaksi Käypä hoito -suosituksiin, tarvitaan asiallinen näyttö hoidon tehosta.

Lienee selvää, että nyt tehty kiinnostava tutkimus on pilottiluonteinen eikä vastaa keskeisiin kysymyksiin”, Knuuti kirjoittaa.

Eräs toinen lääkäri, joka ei halua nimeään julkisuuteen, otti asiaan kantaa paljon jyrkemmin. Hän ehdotti Skepsiksen vuoden 2019 huuhaa-palkintoa HUS:n johtajaylilääkärille Markku Mäkijärvelle kyseisestä vyöhyketerapiatutkimuksesta.

”Dosentti Mäkijärvi on omansa ja edustamansa organisaation huomattavalla auktoriteetilla antanut tälle sataprosenttiselle huuhaatutkimukselle poikkeuksellista uskottavuutta ja näkyvyyttä. Mäkijärvi toimii artikkelin viimeisenä kirjoittajana kantaen näin ollen vastuuta tutkimuksen kokonaisuudesta. Julkaisun johtopäätös, että vyöhyketerapia toimii, on tieteellisesti epärehellinen, eikä siihen löydy tuloksista tukea. Lyhykäisyydessään ei ole mitenkään mahdollista todeta hoidon tehokkuutta itsestään rajoittuvassa vaivassa ilman vertailuryhmää. Kaiken lisäksi tutkimuksen aineisto ei edes täytä koliikkikriteereitä, sillä osa vauvoista itki vain tunnin päivässä.”