Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2020

OK, Boomer: Skeptikoita ja "skeptikoita"

Risto K. Järvinen

Olen tehnyt Skeptikkoa 20 vuotta, nyt voin jo muistella vanhoja. Vastaan on tullut epäilijöitä ja ”epäilijöitä”.

SKEPTIKOSSA 3/2001 kerrottiin Oulun yliopistossa 80-luvun taitteessa tehdystä tutkimuksesta, joka koski maasäteilyn ja vesisuonien etsimistä varpujen ja heilureiden avulla. Tämä ”Maasäteilyraportti” oli aiemmin ollut hankalasti saatavilla, mutta nyt se oli saatettu sähköiseen muotoon Skepsiksen verkkosivulle.

Seuraavana vuonna Skeptikossa julkaistiin kaksi taikavarpuartikkelia. Ensimmäisessä (1/2002) kerrottiin Skepsiksen Jyväskylässä suorittamista testeistä, joissa varpumiesten varvut taipuivat näyttävästi vesisuonien ja metalliesineiden kohdalla, mutta ainoastaan silloin, kun koehenkilöt tiesivät maassa olevan piilotettuna jotain, mitä pitäisi havaita. Toisessa (3/2002) kerrottiin Skepsiksen Joensuussa tekemästä neljän henkilön varpukokeesta, jossa varpu ei myöskään toiminut niin kuin varpumiehet väittivät: koehenkilöiden menestys ei poikennut pelkästään arvaamalla saatavasta tuloksesta.

Ilmeisesti näistä artikkeleista inspiroitunut Skepsiksen Tieteellisen neuvottelukunnan jäsen, geologian ja mineralogian professori Nils Edelman (1918-2005) lähetti Skeptikon toimitukselle piirustuksen, joka on odottanut julkaisuaan aina tähän päivään saakka.

VOODOOPAPITTARIEN KOULUTTAMA

TOIMITUKSEN ARKISTOSSA on myös pitkään ollut kopio Ultra-lehden 4/1999 sivusta 41, jonka ilmoituksessa Hannu Rauhala tarjoaa tytöille frigiditeetin hoitoon ”LASER-clitori-stimulancea + hypnoosia”. Sama herra oli joskus nähty Skepsiksen luennoilla, joten ”skeptikoksi” häntäkin voinee kutsua.

Hannu Rauhala (1934-2008) opiskeli psykologiaa ja kasvatustiedettä Jyväskylän yliopistossa. Hän väitteli tohtoriksi 1983 Greifswaldin yliopistossa DDR:ssä. Rauhala toimi Helsingin yliopiston erityispedagogiikan ja kuntouttavan kasvatuksen dosenttina 1985-1999.

Skepsiksen Tieteellisen neuvottelukunnan jäsen, lääketieteen professori Hannu Lauerma on kertonut Skepsiksen luennolla 2011, että Rauhala osallistui aikanaan yliopistolliseen terveydenhuoltoalan jatkokoulutukseen esiintyen psykologina ja käyttäen nimikkeinään mm. seuraavia: ”professori, PhD, parantaja, johtava pastori, joogi, henkien manaaja, maailman johtava motivaatiopsykologi ja menestystieteen perustaja”.

Miehen käytös kurssilla herätti huomiota, muttei johtanut toimenpiteisiin. Tutkintotodistuksia mieheltä ei löytynyt. Hypnoosikurssituksensa hän oli hankkinut eräältä kiinteistövälittäjältä. Miehen toimiin ei voitu puuttua, koska hän ei ollut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valvoma ammattihenkilö. Viranomaisten peräänkuuluttama hän oli.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Keskustelua, kiitos - Tai ei ehkä sittenkään
Miten teroittaisin kriittistä ajatteluani
Perti Wallin kuolemasta 25 vuotta. Laulajakitaristin henkinen umpikuja
Yksisarvisella on pitkä historia
Käsitys orjuudesta ei perustu historiaan
Tulevaisuuden matkustustapa: Lentokoneen nopeudella kulkeva juna?
Ihme juttuja
Kauppatavarana terveys
Oopiumia ja ajatusharjoituksia
Viheliäs tiede
Tarvitseeko ikääntymistä hidastaa?
Miksi vanhenemme?
Luontaistuotteita ja ravintolisiä markkinoidaan yhä harjaanjohtavasti

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit