Perti Wallin kuolemasta 25 vuotta. Laulajakitaristin henkinen umpikuja

Lehtikuva

kingston Wall Esiintyi Ravintola*** alibissa Helsingissä 14. Maalis- ***kuuta 1990.

Laulajakitaristi Petri Walli (1969-1995), Kingston Wall -yhtyeen perustaja, on monelle varoittava esimerkki siitä, mihin huuruinen taiteilijaelämä voi pahimmillaan johtaa. Selitys nuorena itsemurhaan päätyneen lahjakkaan muusikon ongelmille on kuitenkin monimutkaisempi. Walli oli levoton etsijä, oman tiensä kulkija, ailahtelevainen johtajatyyppi, jonka hämärän tunnelin päässä näkemä valo muuttui pimeydeksi. Henkinen löytöretkeily ajoi maailmanparantajan nopeasti kaaoksen kautta umpikujaan.

PETRI WALLI syntyi musikaaliseen perheeseen vuonna 1969. Hänen isänsä Aarno on tunnettu kapellimestari ja pianisti, velipuoli Hasse yksi Suomen arvostetuimpia kitaristeja. Äiti Anita oli 1970-luvun kohujulkkis, jonka hylkäämäksi Petri koki tulleensa, varsinkin äidin ja isän erottua. Viljami Puustisen kirjoittaman Kingston Wall -elämäkerran (Like, 2014) perusteella poika kaipasi äitiään ja ehjää perhettä koko ikänsä.

Musiikkiharrastuksensa lahjakas Walli aloitti nuorena ja meni vapaaehtoisena armeijaan. Hän yleni vänrikiksi käytyään RUK:n ja osoitti jo varhain johtajanelkeitä. Armeija-aikana ilmeni myös tavanomaista keppostelua ja erilaisia bändivirityksiä.

Lahjakas nuori ei viihtynyt koulussa, muut asiat kiinnostivat enemmän. Kuten moni niin sanottu vaihtoehtonuori, hän halusi provosoida ja ärsyttää poroporvareita pukeutumisellaan ja käyttäytymisellään. Wallilla oli esimerkiksi tapana käyskennellä Esplanadilla näyttävästi pukeutuneena.

Basisti Jukka Jyllin ja rumpali Sami Kuoppamäen kanssa Walli saavutti taiteellisen läpimurtonsa: Kingston Wall kolmine studioalbumeineen on edelleen kulttimaineessa. Kitaristin taiteellinen kehitys on suorassa yhteydessä hänen henkiseen etsintäänsä. Myös musiikki oli Wallille löytöretki, joka päättyi umpikujaan.

KOHTALON KELLO KUMAJAA

MONEN MUUN uteliaan ja tiedostavan nuoren tavoin Walli kiinnostui jo varhain teosofiasta. Aarno-isän kristinusko ja hänen säännöllinen sunnuntaikirkkonsa toimivat kenties jonkinlaisena herätteenä itsenäisemmille tutkimuksille, mutta elämäkerturi Puustisen mukaan vasta iltarippikoulu vuonna 1984 sai nuorukaisen toden teolla hakeutumaan henkisten kysymysten pariin (lainausten lopussa olevat sivunumerot viittaavat Puustisen mainittuun teokseen):

”Rippikoulu johdatti nuorukaisen peruskysymysten äärelle: onko kolmiyhteinen Jumala olemassa ja kuka oli Jeesus? Miettiessään pappien puheita ja isänsä kirkossakäyntiä hän päätyi siihen tulokseen, että Jeesuksen ja Jumalan palveleminen rajoittaa ihmistä. Uskonto on hengellistä väkivaltaa, jolla halutaan estää ihmistä ajattelemasta. Rippikoulu käynnisti Peten henkisen etsinnän. Herra tai Jeesus ei pelasta ketään, mutta universumissa saattaa olla muita, näkymättömiä voimia.” (48)

Muutamaa vuotta myöhemmin nuorukainen alkoi vierailla Iso Roobertinkadun uskovaisten yökahvilassa keskustelemassa. Hän mietti aktiivisesti uskonasioita ja henkistä kasvua:

”Walli luki paljon ja etsi kirjoista tietoa ja vastauksia. Lukeminen ei ollut hänelle viihdettä, tieteiskirjoistakin hän etsi merkityksiä ja kirjailijan teorioita jostain syvemmästä. Joillekin kavereille Pete kertoi vakavissaan, että hän uskoo yliluonnolliseen. Wallia oli pitkään kiinnostanut muun muassa uskonnollis-filosofinen ajatussuunta teosofia, jonka keskeisiä käsitteitä ovat karman laki, jälleensyntyminen ja kaiken olevaisen takana oleva absoluuttinen jumaluus. Teosofian mukaan eri uskontojen ja kulttuurien profeetat, kuten Krishna, Buddha ja Jeesus, ovat samaa ikuista viisautta levittäviä mestareita. Teosofien mukaan kaikkien uskontojen taustalla on salattuun tietoon vihittyjen oppi, joka on muinoin levinnyt ympäri maailman.” (58)

Walli oli herkässä iässä ja silloin ajatus salattuun tietoon vihitystä eliitistä on usein houkutus, jota on vaikea välttää. On narsistisesti palkitsevaa kuulua salaperäiseen valaistuneiden ryhmään, olla osa jotakin suurta ja mahtavaa, kryptisen tiedon haltija, kenties myös maailman hallitsija.

Myöhemmin kitaristi kertoi Hannu Lappalaisen Kingston Wall -dokumentissa uskovansa ”aika paljon kohtalon juttuihin”. Hän mainitsi myös, että hänellä ”on oma jumalkäsitys”. Kuvaava tuon aikakauden ajattelulle on Wallin seuraava näkemys: ”En mä usko enää semmoiseen täysateismiin. Semmoinen ihminen on aika kylmä ihminen loppujen lopuksi, joka on täysi loogikko.” (58)

Tiedostava, itseään etsivä turhamainen nuori pitää logiikkaa ja rationaalisuutta helposti kylmänä, jotenkin poroporvarillisena ja epäromanttisena asennoitumisena elämän suuriin kysymyksiin. Valmiina tarjotut totuudet, kuten perinteiset uskonnot, eivät myöskään houkuttele: ”Musta tuntuu, että jokaiselle, joka vähänkään kelaa noita juttuja, tulee vaihe kun kieltää jumalat. Sitten (mulle) on tullut uusia juttuja, mitkä tuntuu, että ne ovat ihan liian voimakkaita ollakseen sattuman juttuja. On paljon sellaisia johdattelujuttuja ja paljon sellaisia missä olisi voinut käydä todella huonosti. On tuntunut monta kertaa, että (minulla) on ollut suojelusenkeli ja johdatuksia ihmisten ja juttujen luokse. Moni juttu tuntuu niin paljon ennalta kirjoitetulta.” (58)

Wallilla, kuten niin monella nuorella vastaavassa tilanteessa, elämän tarkoitusta etsivä persoona ja määrittelemätön henkinen kaipuu yhdistyivät saumattomasti johdatukseen ja kohtaloon, jotka ajatuksena ruokkivat voimakasta subjektiivista tunnetta ja romanttista käsitystä oman minän erityislaatuisuudesta ja painoarvosta. Se, että myös johdatus ja kohtalo ovat kliseisiä, tuhanteen kertaan kahlattuja ja sovinnaisia näkemyksiä, meni häneltä täysin ohi. Intohimo, järisyttävät kokemukset ja toiveajattelu voittavat lähes poikkeuksetta rationaalisen harkinnan ja epäilyn. Ihminen luulee olevansa ainutlaatuisen omaperäinen, vaikka talloo samoja polkuja kuin lukemattomat muut hämmentyneet etsijät ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen.

PILVEN VEIKOT HENKIPARANTAJAN PAKEILLA

WALLI PÄÄSI JO VARHAIN kannabiksen makuun, mutta samaan aikaan moralisoi pössyttelystä ja pilviveikoista tyttöystävälleen. Tällainen piirre osoittaa osaltaan, että nuorukainen piti itseään poikkeusyksilönä, jolle on eri säännöt kuin tavallisille kuolevaisille.

Puustisen tekstiä lukiessa huomio kiinnittyy Wallin helppoihin, itsestään selviin valintoihin ja ratkaisuihin. Hänen elämänsä täyttivät tavanmukaiset rock-kliseet, tähteysfantasiat, elvistelyt, itämaisuus, esoteria, mystiikka ja tietenkin kaikkien happohippien ykkösguru Carlos Castaneda. Luonnollisesti mukaan tulivat nopeasti myös psykedeeliset huumeet ja The Doors -yhtyeen dionyysisesti orientoitunut ja pääosin siitä johtuen nuorena kuollut keulakuva Jim Morrison.

Wallin arkeen kuuluivat myös omaperäisyyden ja individualismin hakeminen laumaratkaisuilla, muotien seuraaminen ja kaiken tämän luuleminen itsenäiseksi ajatteluksi. Tässä suhteessa hän ei eronnut mitenkään miljoonista muista länsimaisista nuorista, jotka etsivät elämälleen merkityksiä ja tarkoituksia populaarikulttuurin latteimmista hetteiköistä. Mitä omaperäisempi yksilö kokee olevansa, sitä varmemmin hän hurahtaa rihkamateollisuuden, levy-yhtiöiden ja musiikkilehdistön markkinointiosastojen kehittelemiin laumaindividualismin itsestäänselvyyksiin.

Walli tutustui samoihin aikoihin Waltari-yhtyeen laulajana myöhemmin tunnetuksi tulleeseen Kärtsy Hatakkaan ja hänen Beatles-sukupolvea edustavaan isoveljeensä Lateen, joka opiskeli lääketiedettä. Late oli myös niin sanotusti henkisesti valveutunut nuori mies eli kyseessä oli jälleen varsin tyypillinen nuoren lääketieteenopiskelijan suuntautuminen mystiikkaan ja esoteriaan. The Beatles oli jo 1960-luvun puolivälissä avannut latua miljoonille länsimaisille nuorille, joille mikään ei tuntunut riittävän. LSD, kannabis, jooga, karma, jälleensyntymä ja intialaiset gurut vetivät elämäänsä sisältöä kaipaavia hippejä puoleensa kuin ilmaiset ämpärit suomalaisia.

Walli viihtyi Hatakoilla Kalliola-talossa, jossa nuorukaisten keskustelut olivat pilven pössyttelyn siivittäminä korkealentoisia mutta tavanomaisia. Kärtsy Hatakka kertoo, että ”[r]ajatieto ja henkinen kehitys, valaistuminen ja yliluonnolliset kokemukset. Nehän olivat aina herkullisia aiheita etenkin kun oltiin ensin vähän pössytelty.” (80)

Kärtsy ja Pete ihailivat Jim Morrisonia, lukivat hänen raflaavan elämäkertansa ”Jimin” (Jerry Hopkins & Daniel Sugerman; suom. J-V. Sappinen; Soundi-kirja 14, 1981) ja ottivat siitä vaikutteita omaan huuruiseen taiteilijaelämäänsä. Walli palvoi myös kitaravirtuoosi Jimi Hendrixiä ja kunnioitti sitä, että nämä pahamaineiset boheemit saavuttivat jo nuorena niin paljon ja ”kuolivat loistonsa päivinä” (80). Jim Morrison menehtyi Pariisissa kylpyammeeseen hämärissä olosuhteissa, todennäköisesti vahingossa, kokaiiniksi luulemansa heroiinin yliannostukseen. Jimi Hendrix puolestaan tukehtui oksennukseensa rankan ryyppäämisen ja barbituraattien nauttimisen jälkeen. Molempien kuolemasta on kehitelty lukuisia salaliittoteorioita ja legendoja, kuten messiashahmoille on tyypillistä. Rockjumalien esikuvallinen toiminta vetosi voimakkaasti Walliin, joka totesi: ”Olisihan se tosi säälittävää, jos eläisin yli kolmekymmentävuotiaaksi.” (80)

Morrisoniakin viehättänyt tajuntaa laajentava intiaanimystiikka, jonka taustalla oli edellä mainittu tunnettu sepustelija Carlos Castaneda, kiehtoi Hatakoita ja Wallia. Pojat lukivat asianmukaiset teokset ja enemmän tai vähemmän uskoivat kirjailijan pohjattomasta taikahatusta vedetyt hurjat jutut. Hieman kriittisempi Kärtsy kertoo Puustisen kirjassa Wallin hurahtaneen Castanedaan kohtalaisen pahasti.

Late oli siihen aikaan käynyt muutaman kuukauden Kokemäellä hoidossa ihmeparantaja Kauko Nyyssösen luona silmätulehduksensa vuoksi. Perinteinen lääketiede ei auttanut, joten Late turvautui Nyyssöseen: ”Luonnonja henkiparantamisesta kiinnostuneena lääketieteilijänä hän oli lukenut Nyyssösestä tämän kirjasesta ‘Käteni parantavat’ (1986). Nyyssösen mukaan hänen kämmenistään virtasi ‘bioenergiaa’. Late Hatakan käytyä muutaman kuukauden Nyyssösen hoidettavana hänen silmäoireensa vähenivät. Kun Late kertoi Nyyssösen ihmeestä, Walli halusi heti mukaan seuraavalle käynnille. Hänellä oli kuulemma kitaransoitosta tullut tulehdus tai jännite kädessä.” (82-83)

Pojat matkustivat kolmestaan Peten Transitilla Kokemäelle henkiparantajaa tapaamaan. ”Nyyssönen oli ulkoisesti vanhan tietäjän perikuva, jonka isot kädet todellakin hohkasivat lämpöä. Hoidot sujuivat mallikkaasti, ja lopuksi parantaja antoi pojille mukaan ämpärillisen siunaamaansa vettä. ‘Pete uskoi vahvasti Nyyssösen voimiin’, sanoo Sassa Salo. 'Hän saattoi sanoa toisille jotain muuta, mutta todellinen vaiva oli alapään herpes. Pete kävi Kokemäellä useammankin kerran, mutta ei se vaiva sillä konstilla hävinnyt.'” (83)

Korkea ja matala ovat usein lähellä toisiaan, siinä missä pohjatonta herkkäuskoisuutta symboloiva muoviämpäri esiintyy toistuvasti suomalaisten outojen käyttäytymispiirteiden yhteydessä tai taustalla. Hermeettinen herpes voi iskeä koska tahansa, keneen tahansa. Ei ole helppoa ihmiselo, sen ihanuus ja kurjuus. Tarina ei kerro, hakiko Walli lopulta vaivaansa apua terveyskeskuksen päivystyksestä. Jos haki, siinä ei totisesti ole mitään romantiikkaa, muttei myöskään mitään hävettävää.

MATKAILU LAAJENTAA TAJUNTAA

MONEN MUUN rajatietoon liittyvän asian ohella Walli omaksui Latelta kiinnostuksen Egyptin mysteereihin. Kahdestaan hemmot haastelivat leppoisasti muinaisen valtakunnan salaopeista. Innostuksensa tiimoilta Walli myös piipahti pelipaikalla tyttöystävänsä kanssa joulun alla 1989. Pyramidit ja mystiikka kiehtoivat nuorukaista ja Waltarin ”Sinuhe” inspiroi häntä vähintään yhtä paljon kuin Laten lennokkaat jutut. Karma, jälleensyntymä, henkinen kehitys ja sielun ikuinen olemassaolo lukeutuvat myös muinaisen Egyptin mytologiaan.

Walli alkoi niihin aikoihin uskoa tosissaan karman lakiin ja elämän kiertokulkuun ja imi ämpäreittäin kaikkien muiden kuin skeptikkojen kirjallista tuotantoa aiheesta. Sellainen on tavanomaista, se lujittaa uskoa, ruokkii ennakkoluuloja ja hivelee itsetuntoa. Omien uskomusten jatkuva kyseenalaistaminen ja rakkaista harhoista luopuminen edellyttävät yksilöltä paljon enemmän. Nuorena harva siihen kykenee tai edes haluaa kyetä. Uskominen kaikenlaiseen muodikkaaseen ilman kriittisyyden häivää on paljon jännittävämpää.

Puustisen haastatteluista käy ilmi, että Walli oli melkoisen hankala luonne, impulsiivinen, päsmäröivä ja itsepäinen. Usein juuri nämä luonteenpiirteet liittyvät henkisen kasvun ja etsinnän tarpeeseen eikä siinä ole tilaa minkäänlaiselle kyseenalaistamiselle saati systemaattiselle epäilylle. Onko niin, että vaikea ihminen tiedostaa luonteensa ikävät puolet ja kaipaa jonkinlaista rauhaa, harmoniaa? Vai onko kyse narsistisesta itsepetoksesta, pyrkimyksestä tulla jumalihmiseksi tai ihmisjumalaksi? Miksei molemmista ja paljon muustakin.

Kiihkeä rockelämä on usein äärimmäisen itseriittoista ja omahyväistä. Peili on monen aloittelevan rocknuoren ensimmäinen ja tärkein soitin. Valitettavan monelle se jää myös pääinstrumentiksi koko uran ajaksi. Usein sellainen ura on lyhyt ja ikävä.

Itsekkyyteen viittaa myös se, että Walli harrasti parisuhteestaan huolimatta naisseikkailuja ja tyttöystävä Tanja Heikkilä oli niiden vuoksi jatkuvasti helisemässä. Rock-kukko koki, että hänellä on etuajo-oikeus mihin suuntaan tahansa, ilman nopeusrajoitusta: pitää elää kiihkeästi ja kuolla nuorena.

Don Huonojen Kie von Hertzen ja Kalle Ahola törmäsivät heidän oman albuminsa ja Kingston Wallin kakkosalbumin kansien teon aikaan kitaristiin Detaljistudiolla. Walli uhosi ja vaati, ettei taiteilija Petteri Viikki saisi tehdä Don Huonoille kansia, koska hänen piti keskittyä Kingston Wallin levyn kuvitukseen. Kitaristi uhkaili myös soittavansa klubinomistaja Juhani Merimaalle ja peruvansa Don Huonojen Tavastian-keikan.

Kie von Hertzen kertoo: ”Peten elämää hallitsi viidakon laki … sillä oli todella kova kilpailuvietti ja pakonomainen tarve johtaa muita. Toiminta oli määrätietoista ja kaukana hienotunteisuudesta. Pete osasi hienosti uida sellaisten ihmisten liiveihin, joita se tarvitsi ja joista oli sille hyötyä. Muu porukka jouti pois tieltä.” (189)

Niihin aikoihin Walli harrasti myös LSD-kokeiluja. ”Pete sanoi käyttävänsä happoa vain tutkimusretkihengessä. Hän tiesi lsd:n koostumuksesta ja vaikutuksista luettuaan kirjan ‘Huumausaine LSD – taivas vaiko helvetti?’ (1968). Lsd oli hänelle myös ‘työväline’. Kaikki hänen ihailemansa muusikot olivat käyttäneet sitä luomistyössään.” (203)

Happo iski Walliin niin voimakkaasti, ettei hän oikein erottanut todellisuutta hallusinaatiosta. Pojan ja äidin välit olivat oudot. Myös Anita Wallin värikäs menneisyys vaikutti Peteen ja hänen asenteeseensa äitiin. Poika kaipasi huomiota ja arvostusta, mutta äiti ei pahemmin niitä antanut. Peten luonne oli jotenkin jakautunut jo huomattavan nuorena. Hän halusi todistaa ympäristölleen olevansa jotain ja panna paremmaksi kuin muut. Saattaa olla, että osa taipumuksesta oli perua äidin etäisyydestä. Se sai hänet kenties myös tavoittelemaan äärimmäisyyksiä.

Juhani Merimaan mukaan ”Peten työskentelytapa oli erittäin impulsiivinen. Kun hän innostui jostain, hän tutki ja teki asian pohjia myöten. Hänellä oli kova into näyttää, että hän on maailman paras. Että hän on rocktähti-taiteilija, joka ei tyydy keskinkertaisuuteen. Kaikessa piti mennä niin pitkälle kuin vain mahdollista.” (212)

Walli halusi myös pitää Kingston Wallin kaikki langat käsissään ja perusti yrityksen yhtyeen asioita hoitamaan. Hän vuokrasi toimiston Töölön Apollonkadulta ja omaksui rocktähteyden ohella toimitusjohtajan roolin. Hänen luonteestaan seurasi epärealistinen, jopa diktatorinen asenne Kingston Wallin asioiden hoitamiseen. Vaikka kitaristi-toimitusjohtaja vaati taiteilijalta yksinoikeutta oman yhtyeensä albumiin, Kingston Wallin kaikkien kolmen levyn kansitaide on sarjakuvamaista ja amatöörimäistä. Siitä saa halvan ja heppoisen kuvan, kuin kyse olisi omakustanneyhtyeestä. Myös Wallin laulutaidot olivat sen verran heikot, ettei ulkomaan markkinoille ollut mitään asiaa. Nämä seikat käyvät ilmi myös Puustisen kirjasta, aivan kuten se, ettei Walli edes halunnut hyväksyä kritiikkiä saati opetella kunnolla laulamaan. Häntä ei määräilty, hänelle ei annettu neuvoja.

KOHTALOKAS INTIAN-REISSU

THAIMAAN-MATKA tyttöystävä Tanja Heikkilän kanssa joulukuussa 1993 oli Wallin elämässä ratkaiseva käänne, oikeastaan sen jälkeen Intiaan suuntautunut jatko. Kitaristi kaipasi lomaa Kingston Wallin toisen levyn ja rankan juhlimisen jäljiltä. Myös metafyysinen tarve oli tässä vaiheessa saavuttanut monumentaaliset mittasuhteet.

Tanja Heikkilä kertoo: ”Pete oli aivan poikki jo toisen levyn jälkeen. Samaan aikaan sille oli iskenyt aikaisempaa kovempi henkisen tiedon jano. Pete luki entistä enemmän alan kirjoja, henkisiä oppaita ja filosofiaa. Hän pohti astrologiaa ja ravasi selvänäkijöillä ja jutteli ihmisten kanssa henkeviä. Hän aikoi todellakin selvittää, mistä universumi koostuu ja mistä me ihmiset olemme tulleet. Pete oli valmis johonkin isoon henkiseen juttuun, joka voisi vapauttaa hänet ja antaa merkityksiä tälle kaikelle.” (217)

He aloittivat lomansa Bangkokista ja sieltä matka jatkui Siaminlahden saarille. Heikkilällä oli töistä vapaata vain kaksi viikkoa, kun taas Walli jäi yksin vielä viikoksi Thaimaahan. Muusikko halusi pitää suhteessa taukoa, koska bileissä pyöri paljon kauniita naisia. Tyttöystävän sydän särkyi vuoden sisällä jo toisen kerran Wallin ehdotuksen vuoksi. Thaimaasta kitaristi matkusti Intiaan.

Goalla Walli meni 17.1. 1994 isoihin rantajuhliin, jotka samalla olivat paikkakunnan kuuluisuuden, Suomenlinnan oppaanakin tunnetun Ior Bockin syntymäpäiväjuhlat. Omalaatuisella Bockilla oli tapana asua talvet Chaporassa. ”Laiha, joogia ja sadhua muistuttava Bock oli tullut brittiläisten hippien vanavedessä Chaporaan maateitse ensi kertaa 1974. Löydettyään mieleisensä asumuksen Bock perehtyi siellä kaikki talvet Viaporin historiaan ja kertoili siitä kesät Suomenlinnassa.” (225)

Karismaattinen, pitkäpartainen, Juice-tukkainen ja laiha hahmo kiehtoi Wallia. ”Bock käyskenteli alasti. Hän harrasti joogaa ja eli jogurtilla, kananmunilla, pinaatilla ja teellä. Ainoa nautintoaine oli kannabis. Bock oli loistava seuramies, ja hänen ympärillään pyöri aina ystävien ja hännystelijöiden rinki. Lähes kaikki olivat miehiä.” (225)

Chaporan laajaotsainen kuuluisuus tarinoi Väinämöisen mytologiasta ja siihen liittyvästä Bockin perheen saagasta Pukki Lemminkäisen jälkeläisistä: ”Bock pilkkoi sanoja tavuiksi ja käänteli niitä ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi saaden niistä uusia sanoja. Hän kävi sanan läpi kirjain ja äänne kerrallaan ja antoi näille kaikille oman merkityksen. Kääntelyn tulokset vaikuttivat usein mielleyhtymiltä. Bockille ne olivat ‘aaserinsiltoja’, aasinsiltoja. Bock kutsui pilkkomista ja kääntelyä ‘äännejärjestelmäksi’. Bockin käyttämät kirjaimet muodostivat ‘Alfabetin’, joka oli hänen mukaansa suulliseen kerrontaan perustuva maailman vanhin informaatiojärjestelmä. Se mahdollisti sanan todellisen merkityksen löytämisen nykyisen sanan takaa.” (225-226)

Nuori muusikko hurahti Bockin sanataiteiluun täysin ja alkoi itsekin muodostaa sanoja gurunsa metodilla. Puustisen mukaan ”Pete Walli palasi Intiasta uudestisyntyneenä. Apollonkadun-toimistoon purjehti ruskettunut nuorukainen silmät loistaen. Hän oli kuin uskoon tullut ja täysin poissa tolaltaan.” (233)

Wallille syttyi välittömästi leimuava intohimo lähetyssaarnaamiseen ja hänen käännytysvimmansa rasitti ystäviä. Kärtsy Hatakka oli yksi heistä. Hän kuvailee Wallin innostusta ymmärtäväisesti: ”Lähinnä petyin siihen, että Pete paasasi Bockista kuin joku helluntailainen uskovainen. Pete oli voimakastahtoinen mutta äärimmäisen herkkä ihminen. Hän ei ollut henkisesti kovin vahva. Siksi hurahtaminen oli huolestuttavaa. Sanoin, että ismit on ihmisten keksimiä, henkiset asiat eivät. Ei voi olla yhtä asiaa, joka on täysin oikein. Kaikki mitä sanoin meni Peteltä ohi. Se ei kuunnellut mua yhtään. Sillä oli yksi totuus, eikä siitä voitu keskustella.” (235)

KOLMAS ALBUMI TODEN SANOO

WALLI SEKOSI BOCKIN TARINOINTIIN niin pahasti, että Kingston Wallin seuraava, kolmas ja viimeiseksi jäänyt albumi ”Tri-logy” on tekstiensä osalta täynnä bockilaista sanaleikittelyä. Albumin ilmestyttyä kitaristi selitteli tarkoitusperiään muun muassa lehdissä ja radiossa ja puhui lähinnä sekavia. Walli pohti myös yksin ollessaan Bockin näkemyksiä Suomesta vuosituhansien aikana. ”Suomi oli kaiken alku, mutta aina sitä oli jostain päin uhattu ja poljettu.” (272) Jonkinlainen kansallismielisyys nostaa tässä päätään, esihistoriallinen ymmärrys yhdistettynä silloiseen nykyhetkeen. Walli oli oivaltanut suomalaisuuden syvimmän olemuksen – tai luullut oivaltaneensa. Puustisen mukaan ”[h]änellä kasvoi tarve valistaa Suomen kansaa 16.10. 1994 tapahtuvasta EU-äänestyksestä. Suomi saattaisi menettää itsenäisyytensä. Kieli kuolisi. Ulkoapäin ohjailu näivettäisi maamme kulttuurin ja talouden. Suomi oli pelastettava.” (272)

Walli teki niin sanotun valkoisen kasetin, jossa hän kertoi näkemyksistään. Leimallista niille oli isänmaallisuudesta nouseva EU-vastaisuus ja herätysvimma. Kitaristi jakoi kasettia laatikosta kansanedustajille eduskuntatalon portailla ja teki parhaansa, jotta Suomi ei liittyisi unioniin. Kaiken taustalla oli bockilainen sanaselittely ja kalevalainen mytologia. Kingston Wall alkoi samoihin aikoihin natista liitoksissaan, mikä ei ole ihme. Walli yhdisteli luvun kolme aspekteja päässään ja kehitteli selityksiä bändin hajoamiselle: kolme soittajaa, kolme albumia ja niin edelleen.

Vähän myöhemmin Remun kiertueella rivimuusikkona soittaessaan Walli kertoi erään keikkamatkan aikana autossa basisti Måns Groundstroemille, että haluaisi kovasti nähdä ufoja. Hän myös ”tulkitsi revontulia ja kertoili Bockin suvusta ja Korvatunturin samaanista, joulupukista.” (288) Keikkamatkat Wallin kanssa auton takapenkillä olivat mitä ilmeisimmin kohtalaisen viihteellisiä.

Kiertueen jälkeen Walli suuntasi takaisin Intiaan. Matkassa oli lopullisia piirteitä, hän irtisanoi asuntonsa ja lahjoitti tavaroitaan ystävilleen. Muusikko kertoi parille heistä, ettei tulisi enää takaisin. Lähipiirin mukaan hän oli ennen matkaa vakavahenkinen ja mietteliäs eikä enää vaahdonnut Bockin perheen saagasta.

Kun Walli oleskeli Bockin luona Chaporassa, hän käytti samaan aikaan ilmeisesti ainakin kannabista, todennäköisesti myös LSD:tä. Hän riitaantui gurunsa kanssa ja tunsi, ettei häntä arvosteta tarpeeksi. Tämä kuvaa jälleen Wallin taipumusta omaksua johtajan rooli ja halua kuulua valaistuneeseen eliittiin. Bockin seuraajilla oli tapaaminen Norjassa, mutta Wallia ei kaivattu mukaan. Tuttava Anne-Maria Sehgal kertoo: ”Hän oli todella katkera. Hän toisteli, että kaiken sen jälkeen, mitä hän oli Bockin hyväksi tehnyt, häntä ei otettu mukaan. Hän oli luullut olevansa porukassa tärkeä henkilö, ja silti hänet sivuutettiin.” (292)

Vaikuttaa siltä, että kitaristi oli pyrkinyt Bockin sisäpiiriin hieman liian hanakasti, kenties jopa itse Mestaria haastaen. Walli halusi ottaa johtajanroolia eikä hänen gurunsa tietenkään pitänyt siitä. Bock oli mitä ilmeisimmin suuttunut muusikolle myös valkoisesta kasetista ja julkisessa sanassa esiintymisestä: ”Pete oli ottanut sanallisesti yhteen Bockin kanssa. Tai jonkun ryhmän jäsenen kanssa. Mahdollinen syy ringistä karkottamiseen oli, että hänen uusimmat saagatulkintansa ja syksyn tempaukset eivät miellyttäneet Bockia. Peten ei olisi pitänyt sekaantua politiikkaan. Kirjeen jakaminen oli virhe. Bock oli läksyttänyt Peteä siitä, että tämä luuli olevansa niin iso tähti, että voi tehdä mitä vain. Todennäköisin syy oli Peten maaniseksi monologiksi muuttunut puhetyyli. Hänelle oli tiettävästi ilmoitettu, että häntä ei vain enää kaivattu paikalle.” (292)

On selvää, että Mestarin ja hänen lähipiirinsä harjoittama vieroksunta ja paheksunta kävivät kovasti innokkaan, arvonsa tuntevan opetuslapsen kunnian päälle.

kingston Wallin Kahden Ensimmäisen Levyn Kannet On Tehnyt Kie Von Hertzen. Kolmannen Levyn Kannessa On*** ***bruno Maximuksen Maalaus, Joka Kuvaa Albumin Usean Kappaleen Käsittelemää Ior Bockin Sukusaagaa.

ÄITIJUMALATAR JA MATKA VUORISTOON

SAMOIHIN AIKOIHIN Walli selitti ystävälleen Rinoo Sehgalille, että oli perinyt puolet lahjakkuudestaan äidiltään Anitalta. Hän ikävöi edelleen äitiään ja haaveili perheidyllin palauttamisesta. Tämä voi liittyä muusikon harmoniankaipuuseen ja ilmentää taantumista lapsuuden viattomuuteen ja rauhaan. Hänen mielensä alkoi olla näihin aikoihin varsin kaoottisella tolalla. Jostain syystä äiti nousi keskeiseen asemaan juuri tuolloin. ”Äidillä oli heikkoutensa, mutta hän on elänyt tahtonsa mukaan ja menestynyt. Anita Walli oli luova ihminen ja taiteilija, oltiinpa hänen moraalistaan mitä mieltä hyvänsä.” (292-293)

Wallin ystävän Rinoo Sehgalin mukaan ”Pete kertoi kaiken äidistään ja siitä, miten tämä oli hylännyt hänet pikkupoikana. Äiti oli Petrille tärkeä, kuin jonkinlainen jumalatar. Nyt he olivat jälleen tekemisissä, mutta aistin, että Pete ei ollut vielä pystynyt antamaan äidilleen anteeksi. Sanoin, että anteeksianto on hänen ainoa ulospääsynsä vihasta ja masennuksesta.” (293)

Kitaristi saattoi projisoida äitiinsä intialaisen jumalattaren Kalin piirteitä. Mytologiassa tanssiva Kali on kaksijakoinen, luova ja tuhoava jumaluus. Toisaalta Wallin maternaalisen kaipuun taustalla näyttäisi olleen aito pyrkimys sopuun ja harmoniaan. Puustinen referoi Sehgalia: ”Pete hoki, että hän halusi selvittää vanhempiensa välit ja suhteensa Tanjaan. Hän halusi, että vanhemmat palaavat yhteen ja että Tanja ottaa hänet takaisin.” (293)

Nuorukaisen levottomuus kasvoi päivä päivältä. Anne-Maria Sehgalin mukaan Pete oli tulossa hulluksi, huumeet olivat sekoittaneet hänen päänsä. Rinoo Sehgal ja Pete lähtivät Himalajan-reissulle, jonka puolivälissä mukaan liittyi pari Sehgalin intialaista nuoruudenystävää. He tömäyttivät piipussa veljelliset mahtisiivut makeaa ja hallusinoivat kollektiivisesti tymihöyryissä: Puustisen mukaan kaikilla esiintyi sama harhanäky.

Walli tapasi matkalla myös sadhuja ja chillum kiersi ringissä. Samalla muusikko avautui ongelmistaan pyhille pilven veikoille. Heidän ikiaikaiset viisautensa olivat kuitenkin kovin vaikeaselkoisia eikä Walli saanut kaipaamaansa apua.

Seuraavassa etapissa kitaristi pääsi maistelemaan paikallista erikoisuutta, Malana sweet creamia, rinteillä kasvavasta kannabiksesta käsin hienonnettua charasta. Se on tärkeässä roolissa hindulaisuudessa ja inspiroi myös mystiikannälkäistä länsimaista kuluttajakuntaa. Luultavasti kasvitieteellinen kokemus oli Wallille todella voimakas. Puustinen kuvaa tapahtumia seuraavasti: ”Eräs vuorilta kohti pyhää Gangesia laskeva joki on nimetty Parvati-jumalattaren mukaan. Kapeana kulkevan joen vesi oli houkuttavan kirkasta. Walli riisui kengät ja kahlasi virtaan. Taivas oli puolipilvinen, mutta Wallin kastautuessa veteen aurinko siivilöityi kauniisti sen pintaan.” (294)

Kun muusikko palasi joelta hotellille, hän oli Sehgalin mukaan kiihtyneessä tilassa. Biografi referoi silminnäkijää: ”Juttu lensi sfääriltä toiselle. Walli puhui tauotta, ja vaimonsa lailla Sehgal mietti, oliko nuorukainen todellakin tulossa hulluksi.” (295) On selvää, ettei ankara rinkipössyttely saati väkivahva charas tehnyt ollenkaan hyvää kitaristin jo valmiiksi hämmentyneelle pollalle.

NORJAN KAUTTA SUOMEEN

INTIASTA Walli lähti Bockin seuraajien kokoontumiseen Norjaan. Hän oli siellä ikään kuin ulkopuolinen tarkkailija, vieras, entinen sisäpiiriläinen. Muusikko oli ottamassa lopullista kriittistä etäisyyttä niin yhteisöön kuin oppiin. Jos ja kun paikkaa auringossa ei ollut tarjolla, Walli havahtui nopeasti hurahduksestaan ja ymmärsi Bockin sepitteiden oikean luonteen.

On mielenkiintoista pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos muusikon sanavääntely ja isänmaallinen aktivismi olisi bockilaisten sisäpiirissä hyväksytty. Toisaalta Wallin levoton veri antoi odottaa nopeaa kyllästymistä ja sitä valtavaa pettymystä, joka tässä tapauksessa koitui hänelle kohtalokkaaksi.

On myös selvää, että ellei Walli olisi Chaporassa hurahtanut Bockin oppeihin, hän olisi hurahtanut johonkin vastaavaan: maailmalla riittää kyllä jos jonkin sortin rajatietoa elämälleen tarkoitusta etsivälle nuorisolle. Kitaristin luonne oli kuitenkin sellainen, että mikäli hän ei saanut olla johdossa, asia lakkasi nopeasti kiinnostamasta. Näin kävi myös Bockin perheen saagan kanssa: ”Oslossa oli meneillään Maagiske vekke, Maaginen viikko, joka oli kansainvälinen rajatiedon messutapahtuma. Väinämöisen mytologiaa kertomaan kutsuttu Ior Bock oli ryhmineen majoittunut isoon taloon, joka sijaitsi saaressa kaupungin edustalla. Osa ryhmästä asui talon pihalla tiipii-teltoissa. Talon emäntä oli Bockin tuttuja ja vieraillut usein Suomessa Gumbostrandissa.” (295)

Walli oli todistettavasti vieraillut talolla, mutta ilmeisesti hän ei lähestynyt bockilaisten sisäpiiriä enää tuossa vaiheessa. On epäselvää, oliko kitaristi jo tuolloin kokonaan havahtunut vanhan gurunsa Väinämöis-oppien oikeaan luonteeseen. Joka tapauksessa Norjassa ryhmän pukkiperformanssi sai väkeviä piirteitä, jotka eivät jättäneet siihen osallistuneitakaan kylmäksi: ”Bockin esitys järjestettiin keskustan isossa auditoriossa. Bock itse istui katsomossa, kun alastomat opetuslapset kävivät lavalla esittelemässä Väinämöisen mytologiaa niin englanniksi, ruotsiksi kuin suomeksikin. Kun esiintyjät alkoivat yksi kerrallaan sekoilla sanoissaan, Bock joutui hyppäämään lavalle päättääkseen esityksen.” (295-296)

Mukana olleeseen astangajoogaryhmään kuulunut tyttö tapasi Wallin auditoriossa ennen bockilaisten pyhää bakkanaalia. Puustisen mukaan ”Pete oli selkeästi tullut vain piipahtamaan Oslossa. Hänet oli nähty talolla, mutta emäntä oli heittänyt hänet ulos jo ensimmäisenä yönä, koska ei ollut kestänyt tämän maanista paasausta. Auditoriossa Pete oli niin ikään energinen, mutta jokin oli muuttunut. Lyhyen kuulumistenvaihdon aikana tyttö ymmärsi, että Pete oli menettänyt uskonsa Bockin saagaan.” (296)

Suomeen illuusionsa, gurunsa ja viiteryhmänsä menettänyt muusikko palasi 13.5.1995. Melkein heti kävi ilmi, että Tanjalla on uusi miesystävä, mutta Walli kuvitteli suhteen olevan ohimenevää laatua. Hän haikaili edelleen entisen tyttöystävänsä perään, mutta turhaan. Tanja oli saanut tarpeekseen.

Eräälle kaverilleen kitarasankari kertoi Intiassa ollessaan kastautuneensa Gangesissa ja vannoneensa jonkinlaisen valan, tehneensä lupauksen, ja käyvänsä mielessään hyvän ja pahan välistä kamppailua. Hän nukkui Helsingissä tuttaviensa nurkissa, koska oli ilman asuntoa. Wallista oli tullut harhailija niin henkisesti kuin fyysisesti.

Muusikkopiireissä nuorukaisen sekava käytös pantiin nopeasti merkille. Mikko von Hertzen, itsekin uskontoja ja idän filosofiaa tutkinut taiteilijatoveri, piti Wallin tuoreitakin käsityksiä varsin outoina: ”Pete puhui Jeesuksesta ja miten näki itsensä kaikessa. Hän ei puhunut Jeesuksesta mitenkään kristillisessä sävyssä vaan messiaanisesti kuin herännäinen käännyttäjä. ‘Me ollaan kaikki Jeesuksia. Minä olen Jeesus. Olen yhtä luojan kanssa.’ Minä en tajunnut yhtään, mitä se sillä tarkoitti. Meininki oli jotenkin pelottavaa.” (299-300)

Ystävälleen Ana Stenbäckille kitaristi valotti joessa kokemaansa näkyä tarkemmin Viikissä järjestetyissä trancebileissä toukokuun lopussa: ”Hän kertoi kastautuneensa eräässä joessa ja tajunneensa siellä, että koko Bockin juttu oli valhetta ja pahuutta … Walli kuvaili, kuinka Jumala ilmestyi hänelle joessa. Hän sanoi katsoneensa taivaalle ja nähneensä, miten pilvistä muodostui sukellusveneitä, jotka olivat Jumalan joukkoja. Jumalan voima, Jumalan tahto sanoi hänelle, että Bock oli pahuus. Samalla Jumalan valo puhdisti hänen mielensä ja siunasi hänet.” (301)

Tanja Heikkilä kertoo Wallin olleen masentunut ja häpeissään. Muusikko katui hurahtamistaan Bockin tarinoihin. Heikkilä miettii, josko hänen tuossa vaiheessa olisi kannattanut patistella entistä poikaystäväänsä psykiatriseen hoitoon: ”Väkisin hoitoon laittaminen tuntui mahdottomalta ajatukselta. Miksei kukaan muu tehnyt mitään? Koska kellään meistä ei ollut kokemusta masennuksista, eikä Pete ollut koskaan aikaisemmin ollut sellaisessa kunnossa. Ajattelin vain, että se on nyt hetken allapäin mutta kyllä se siitä selviää. Olisiko se mennyt hoitoon, jos sitä olisi kehottanut siihen? En usko. Se oli niin kova panemaan vastaan kaikessa.” (302)

Tuttavien ja ystävien mukaan Wallin alkoholinkäyttö lisääntyi samaan aikaan huomattavasti ja eräälle heistä hän kertoi Tavastialla yrittävänsä tappaa itsensä dokaamalla. Wallin isä, jonka luona poika asui, kiinnitti huomiota pojan alakuloisuuteen, levottomuuteen ja unettomuuteen.

Lehtikuva

kingston Wall Kuvattuna 27. Tammikuuta 1992. Basisti Jukka Jylli (vas), Rumpali Sami Kuoppamäki Ja Kita-*** ***risti, Laulaja Petri Walli.

JOKI LASKEE MAAILMANLOPPUUN

KITARISTI HALUSI juhannusta edeltävällä viikolla lähteä isänsä kanssa sunnuntaikirkkoon ja osallistui siellä myös ehtoolliselle. Sen jälkeen hän soitteli ystävilleen ja tapaili heitä. Veljelleen Akille hän kertoi yrittävänsä järjestää vanhemmilleen kohtaamisen Seurasaaressa. Kitaristin mukaan äidin ja isän pitäisi tehdä sovinto ja palata yhteen. Seurasaari oli ollut Wallille tärkeä paikka jo lapsena, joten ilmeisesti asia oli saanut hänen kaoottisessa mielessään symboliset mittasuhteet.

Muusikko rullaluisteli ympäri kaupunkia ja kertoi eräänä iltana Mannerheimintiellä tapaamilleen Niina Aallolle ja Hannu Lappalaiselle piipahtaneensa muun muassa Töölön kirkolla. Hän oli kuulemma lopettanut huumeiden käytön ja halusi kääntää elämässään uuden sivun. Tanjan rakkauden, joka hänen mielestään oli parempaa kuin huumeet, Walli oli puheidensa mukaan jo menettänyt. Tanjalla oli uusi mies ja kaikki oli kitaristin omaa syytä. ”Pete koki Jumalan valon sekä armona että Harmageddonina, maailmanloppuna. Se kaksijakoisuus oli läsnä siinäkin. Niin kuin kaikessa Peten ajattelussa. Sitten se sanoi, että joessa hän tajusi, ettei ollut mitään muuta kuin se joki. Joki, joka laskee lopulta aina mereen. Siinä se elämä on.” (306)

Muusikko kertoi ystävilleen tulleensa johdetuksi harhaan ja uskoneensa vääriin profeettoihin, vaikka siitä on varoitettu Raamatussa. Aalto ihmetteli Wallin Jumala- ja Jeesus-puheita, koska mies ei ollut koskaan ollut uskonnollinen kristillisessä mielessä. Nyt kitaristin puheet olivat kuitenkin kuin suoraan Raamatusta. ”Pete tunsi tulleensa Bockin hyväksikäyttämäksi. Hänet oli manipuloitu julistamaan juttua, joka oli perseestä, ja hän oli vieläpä tehnyt levyn siitä.” (306)

Walli piti Bockia piruna, jolta vain sarvet puuttuvat. Hän kuvitteli tehneensä sopimuksen paholaisen kanssa. Aalto yritti rauhoitella ystäväänsä, joka vaikutti tasapainottomalta, ahdistuneelta ja tuskaiselta: ”Kaikkein eniten Pete häpesi eduskuntatalojuttua. Se puhui siitä tuntikausia. Sitä hävetti, että sillä oli ollut laatikko, josta se oli jakanut kansanedustajille c-kasettia eduskuntatalon portailla. Pete koki julkisuuskuvansa olevan nyt tärviöllä. Sanoin, että kukaan tuttu ei ollut nähnyt häntä siellä, mutta ei se auttanut.” (306)

Niina Aallon kuvauksesta voi päätellä, että Wallia hallitsivat tuossa vaiheessa häpeä, epätoivo ja pettymys. Herkkä, itsetietoinen ja omaehtoinen nuorukainen oli havahtunut hörhöilyynsä ja tunsi, ettei kukaan enää ottaisi häntä vakavasti. On todennäköistä, että jo asiasta ystävälleen kertoessaan Walli oli ajautunut lopulliseen umpikujaan. Koko hänen uransa oli täynnä nousua ja laskua, joten ei ole uskallettua olettaa, että nuorukainen saattoi sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Se on boheemeilla yleinen vitsaus ja huumeet sekä havahtuminen Bockin oppien todelliseen luonteeseen olivat mitä ilmeisimmin suistaneet Wallin syvään depressioon. Nousukausi oli lopullisesti ohi.

Maanantaina 26.6. Aarno Walli toi kotiinsa tuttavansa Arto Seppäsen. Toverusten oli tarkoitus harjoitella musiikkiohjelmaa varten, mutta samalla Aarno ehdotti, että Seppänen juttelisi Petrin kanssa. Isällä ja pojalla oli ollut riitaa, koska Petri ei halunnut ottaa vastaan isän järjestämiä työpaikkoja. Aarno Walli ei ilmeisesti ymmärtänyt poikansa sairastavan syvää depressiota vaan kuvitteli, että työ vapauttaa ja auttaa sairauden oireisiin. Poikaa hanttihommat kirkon vahtimestarina tai polkupyöränkorjaajana eivät jaksaneet kiinnostaa.

Seppänen ja Petri Walli tapasivat nyt ensimmäistä kertaa ja nuorukainen kertoi miehelle, että ihmisen pitää pärjätä yksin, siksi isän järjestämät työpaikat eivät kelpaa. Hän avautui Seppäselle yhtyeensä hajoamisesta ja erostaan Tanjan kanssa. Seppäsen mukaan kitaristi oli kokonaan menettänyt uskonsa tulevaan. Poika oli huonovointinen ja allapäin ja väitti, että olotila johtui osittain huumeiden jälkivaikutuksesta. Nuorukainen puhui Seppäselle myös halustaan tulla kansainväliseksi tähdeksi, arvostetuksi muusikoksi. Uutta bändiä hän suunnitteli siinä sivussa ja syytti Kingston Wallin epäonnistumisesta suomalaisen musiikkibisneksen kankeutta.

Seppäsen mielestä poika eli haavemaailmassa, hänen käsityksensä rocktähteydestä olivat epärealistisia: ”Pete sanoi, että hän koki olevansa Jumala. Seppänen sanoi hämmentyneenä, ettei ihminen ole Jumala. Pete pudisteli päätään. Puheet ajautuivat syvemmälle uskon asioihin … Pete sanoi olleensa ateisti mutta tajunneensa Intiassa Jumalan olemassaolon … Seppänen ymmärsi, että Jumala oli ilmestynyt Petelle tämän ollessa psykedeelisten aineiden vaikutuksen alaisena. Kokemus oli ollut hänelle silti hyvin todellinen.” (311)

Oliko Walli kokenut LSD:n aiheuttaman hallusinaation? Hän oli Intiassa pössytellyt kasapäin tuhtia kannabista, joten kyseessä saattoi olla myös sen aiheuttama harhainen kokemus. ”Pete kuvaili nähneensä mustavalkoisen kierteen, kuin spiraalin. Jumalan valo läpäisi hänen tajuntansa, ja silloin hänen elämänarvonsa heittivät voltin. Jumala ilmoitti, että kaikki hänen tekonsa olivat olleet pahoja. Ilmestyksen henki ei ollut armollinen, siinä ei ollut rakkautta eikä hyvyyttä. Peten täytyi vain hyvittää tekonsa.” (311)

Aarno Walli ja Seppänen jatkoivat harjoituksiaan, Petrin puhelin soi. Siellä oli dj Bunuel, joka kyseli kyytiä kotiin Porvooseen Hämeenlinnan seudulla olevalta kesämökiltä. Bunuel oli ollut siellä juhannusta viettämässä. Kitaristi lainasi isänsä autoa ja lupasi tulla illalla takaisin. Walli ei ollut koskaan vieraillut Bunuelin kesämökillä eikä tuntenut reittiä: ”Ajon aikana Bunuel antoi puhelimitse ohjeita, mutta puhelu katkesi heikon kentän takia aina kun kuskin olisi pitänyt saada kuulla minne kääntyä. Pete turhautui ja kääntyi takaisin kohti Helsinkiä. Kun linja alkoi jälleen toimia, Bunuel sai tämän kääntymään takaisin, mutta taas puhelu katkesi. Peten käännyttyä kolme kertaa takaisin ääni puhelimessa tuntui muuttuvan: Pete koki, että häntä oltiin jotenkin huiputtamassa. Että häntä yritettiin saada ansaan. Bunuelista tuntui, että kaikki ei ollut kohdallaan. Pete ei enää vastannut.” (312)

Aarno Walli oli huolissaan, kun poikaa ei kuulunut kotiin illalla eikä vielä aamullakaan.

Tiistaina 27.6.1995 Walli pyöri eri puolilla Helsingin keskustaa ja törmäsi moniin ystäviinsä. Kitaristi harmitteli heille muun muassa sitä, että joutui palaamaan Intiasta, jonne hänen oli ollut tarkoitus jäädä pysyvästi. Hän vaikutti myös ahdistuneelta ja kertoi olonsa olevan hirveä.

Illalla muusikko poikkesi entisellä toimistollaan Töölön Apollonkadulla, jonne oli rakennettu pieni äänitysstudio trendikkään konejumputuksen taltioimiseksi. Walli oli kiinnostunut siihen aikaan muodikkaasta trancesta, johon huumeet kuuluivat olennaisena osana. ”Kello oli 23.00. O-men-kaksikko teki Apollonkadun studiossa äänitystä, kun Pete Walli tuli käymään. Hän oli hieman ahdistuneen oloinen, mutta tervehti kaikkia normaalisti. Hän jätti puhelimensa ja avaimet pöydälle. Mukana oli myös ‘Raamattu’, jonka hän laittoi muiden tavaroiden seuraksi.” (314)

Studion vieressä olevassa huoneistossa oli ihmisiä viettämässä iltaa ja Walli päätti lyöttäytyä heidän seuraansa. Hän jakoi jointin paikalla olevien tuttaviensa kanssa, mutta pilvi pahensi hänen oloaan. ”Ei helvetti, nyt tuli vitun huono fiilis.” Walli kulki ympäri huonetta tuskaisessa, paniikinomaisessa tilassa ja hoki tehneensä pirun kanssa peruuttamattoman sopimuksen. Kingston Wallin ”Tri-logy”-albumi oli osa tätä sopimusta ja se liittyi Wallin kaoottisessa mielessä Ior Bockiin: ”Yhtäkkiä

Peten puhe muuttui nopeaksi ja intensiiviseksi. Kukaan ei saanut sanoista selvää. Pete ryntäsi huoneesta, otti kengät ja säntäsi ulos. Joku lähti perään ja sai käytävässä hänen kädestään kiinni, mutta hän repi itsensä irti. Pete ei kääntynyt, vaikka kaveri huusi palaamaan.” (314)

On todennäköistä, että Walli sai pilvisiivuista niin sanotut skitsot. Jos ihmisellä on levoton ja epämiellyttävä olo ja hän nauttii kannabistuotteita, vaikutus on lähes poikkeuksetta ahdistusta ja paniikkia voimistava. Kun skitsot iskevät, olotila on useimmiten äärimmäisen epämukava.

Kuvaukset kitaristin käytöksestä sopivat skitsotilaan, mutta varmuutta asiasta ei koskaan saada. Puustinen on kertonut eräässä haastattelussa saaneensa lähiomaisilta kirjalliset todisteet siitä, ettei Walli ollut kuollessaan huumeiden vaikutuksen alainen. Muutama henkonen kannabissätkästä ei siis näkynyt enää ruumiinavauksessa, mutta melkoisen varmaa on, että aineen vaikutus sai Wallin tolaltaan. Hänen mielensä oli jo valmiiksi kaoottisessa tilassa, joten kannabis oli kirjaimellisesti viimeinen naula hänen arkkuunsa.

Töölön kirkko oli kesäkuussa remontissa. Sen synkkä torni oli rakennustelineiden peitossa. Hesperian sairaalan parvekkeella tupakalla ollut yöhoitaja näki hahmon, joka käveli kirkon vieressä olevaan psykiatrian päivystykseen. Hahmo tuli ulos, meni takaisin sisään ja tuli taas ulos. Vähän sen jälkeen eräs lapsi näki läheisen kerrostalon ikkunasta hahmon seisovan korkealla kirkontornissa. Lapsi soitti hätänumeroon, keskus lähetti paikalle poliisin ja ambulanssin. Ensiapuryhmän saapuessa paikalle hahmo makasi selällään kirkon pääoven edessä.

”Lääkäri toteaa, että isoimmat luut ovat murtuneet ja ruumiissa on sisäisiä verenvuotoja.” (315)

On 28. kesäkuuta 1995. Petri Wallin levoton etsijänhenki on jättänyt hänen piinatun ruumiinsa Töölön kirkon eteen.

Syksyllä 1992 Petri Walli kertoi Hannu Lappalaisen haastattelussa, mikä häntä motivoi, mitä hän ajoi takaa. Siihen on hyvä lopettaa.

”Oon mä vaan niin suuruudenhullu, et mä haluaisin kyllä löytää totuuden. Semmoisen jutun, minkä voisin välittää ihmisille, että niitten olisi todella hyvä olla. Että mulla olisi ajatuskaava tai suhtautuminen elämään ja ympärillä oleviin asioihin, minkä mä pystyisin välittämään ihmisille yhteiskuntaluokkaan tai vastaaviin katsomatta. Sellainen (totuus), jonka kaikki pystyisi tajuamaan. Se olisi juttu, mikä tekisi kaikki onnellisiksi. Että kaikki olisi onnellisia omassa jutussaan.” (217)

Lähteet:

”Kingston Wall -kirjan kirjoittaja kertoo, kuinka vaikeaa oli selvittää, mikä edesmennyttä Petri Wallia oikein riivasi.” Rumba, 23.2.2014.

Viljami Puustinen: Kingston Wall – Petri Wallin saaga. Like, 2014: Keuruu.

Bockin perheen saaga: http://iorbock.com/kirjat/ bockin-perheen-saaga-vainamoisen-mytologia/ Wikipedia: Bockin perheen saaga Wikipedia: Ior Bock Wikipedia: Petri Walli.

walli Palvoi Jim Morrisonia*** ja Jimi Hendrixiä, Ja Hän totesikin: ”olisihan Se Tosi säälittävää, Jos Eläisin Yli ***kolmekymmentävuotiaaksi.”

pyhän Maan Oikeita Eläimiä Esittele-*** vä Sivu Bernhard Von Breydenbachin teoksesta ”peregrinatio In Terram sanctam” (mainz 1486). Erhard ***reuwickin Puupiirros.