Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Kirjat · Skeptikko 3/2020

Oopiumia ja ajatusharjoituksia

Risto K. Järvinen

KIRJAT

ANTIIKIN IHMISTEN VÄKEVÄT LOHDUTTAJAT

Marke Ahonen: Oopiumia ja ajatusharjoituksia. Kirjoituksia antiikin lääketieteestä ja filosofiasta. Gaudeamus, 2020.

ARKE AHONEN on filosofian tohtori ja klassillisen filologian dosentti Helsingin yliopistosssa. Tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti antiikin filosofian ja lääketieteen yhteyksiin. Hänen kirjoituskokoelmaansa lukiessa mieleeni nousee ensiksi alkukantainen reaktio: helpotus siitä, etten itse sattunut elämään antiikin aikaan.

Hellenistisessä Ale ksandriassa leikeltiin antiikin perimätiedon mukaan elävältä paitsi eläimiä myös ihmisiä, oletettavasti kuolemaantuomittuja. Vaikka ihmisillä suoritettu vivisektio ei loukannutkaan antiikin tabua vainajaan kajoamisesta, tiedot tällaisista tutkimuksista herättivät myöhemmissä kirjoittajissa kauhua ja syvää paheksuntaa. Tosin keskustelussa nostettiin esiin myös tieteen edistämisen arvo. Muutaman pahantekijän kärsimys oli kenties vähäisenä pidettävä asia, kun tutkimusten tavoitteena oli vähentää ihmiskunnan yleistä kärsimystä.

Keisariaikana eläinten vivisektiot eivät aina olleet ainoastaan tieteellistä opetus- ja tutkimustyötä. Toisinaan ne olivat suoranaisia performansseja, jotka tapahtuivat julkisella paikalla tai valikoidun kutsuyleisön edessä. Tällaisten näytösten tarkoituksena oli valistaa yleisöä anatomiasta ja fysiologiasta sekä esitellä lääkärien taitoja ja tietoja. Ne olivat suosittuja erityisesti Roomassa, antiikin ainoassa todellisessa miljoonakaupungissa, jossa lääkärit jatkuvasti kilpailivat maineesta, kunniasta ja vauraan yläluokan asiakkuudesta.

Keisarinajan terveydenhuollossa vallitsi villi ja vapaa kilpailu. Yhteiskunta ei juuri valvonut lääkärintoimen harjoittamista, vaikka lääkäreitä voitiin kyllä tarvittaessa asettaa syytteeseen vaarallisesta tai muutoin kelvottomasta hoidosta ja jopa potilaiden murhaamisesta. Niin sanottu koululääketiede oli antiikissa tuntematon ajatus, ja kukin lääkäri hankki oppinsa mistä parhaaksi katsoi, ja vastasi itse omasta ammattitaidostaan. Markkinoilla oli tarjontaa henkienmanaajista ja puhdistusrituaalien toimittajista alkaen, mutta edes vakavamman lääketieteen teoreettisista perusteista ei vielä ollut yksimielisyyttä.

Ylenpalttinen valinnanvara näillä puoskarien, parantajien ja keskenään kinastelevien lääkärien markkinoilla tuotti päänvaivaa valistuneellekin potilaalle. Esimerkiksi vesikauhua yritettiin torjua ennalta sekä koirissa että ihmisissä. Kaikenkarvaisia uskomushoitoja kritiikittä keräillyt roomalainen kirjailija Plinius vanhempi (23-79 jaa.) tiesi kertoa, että kananaivojen syöminen suojaisi taudilta, kun taas koirille voisi syöttää kriittisenä vuodenaikana kanankakkaa. Lääketieteen keinoja ja kansankonsteja ei voi aina erottaa, ja nykylukija tunnistaa maagisia piirteitä myös monissa antiikin ajan lääketieteilijöiden esittämissä hoitosuosituksissa.

Marke Ahonen tuo kirjassaan esiin myös termin ”melankolia” mielenkiintoisen historian. Melankoliassa musta sappi (kreikaksi ”melaina kholé) valtaa kehon. Musta sappi yhdistyy kehossa kuplivaan ja kuohuvaan vihaisuuteen, aggressioon, raivokkuuteen sekä hulluuteen asti menevään valmiuteen sanoa ja toimia. Mustasappisuus voi ilmetä myös vetäytyvyytenä, välttelynä, lamaannuksena ja toivon täydellisenä menetyksenä. Antiikin kirjoituksissa melankolia on sekä kehon että mielen tila tai sairaus.

Sanan menestystä ei ole estänyt se, että todellisuudessa mustaa sappea ei ole olemassa. Usko mustaan sappeen perustuu Hippokrateen nimissä säilyneeseen tutkielmaan ”Ihmisen luonnosta”, joka esittää, että jokaisessa ihmisessä on neljää nestettä: verta ja limaa sekä keltaista ja mustaa sappea. Tutkielman mukaan näiden nesteiden tasapainosuhteet määrittävät terveyttä ja sairautta.

Antiikin maailmassa lääketiede hoiti kehoa ja kehon sairauksia, joihin myös melankolia kuului, kun taas filosofia toimi ”sielun lääketieteenä” ja hoiti ”sielun sairauksia”: liiallisia ja haitallisiksi koettuja tunteita sekä myös vääriä uskomuksia. ”Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että antiikin filosofit huolehtivat sielun sisällöstä, kun taas antiikin lääkärit huolehtivat sielun fysikaalisesta toimintaympäristöstä”, Marke Ahonen kirjoittaa. Hän antoi kirjalleen nimeksi ”Oopiumia ja ajatusharjoituksia”, koska lääketiede ja filosofia olivat ne väkevät lohduttajat, jotka antiikin ihmiset rakensivat turvakseen kärsimystä vastaan.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Keskustelua, kiitos - Tai ei ehkä sittenkään
Miten teroittaisin kriittistä ajatteluani
Perti Wallin kuolemasta 25 vuotta. Laulajakitaristin henkinen umpikuja
Yksisarvisella on pitkä historia
OK, Boomer: Skeptikoita ja "skeptikoita"
Käsitys orjuudesta ei perustu historiaan
Tulevaisuuden matkustustapa: Lentokoneen nopeudella kulkeva juna?
Ihme juttuja
Kauppatavarana terveys
Viheliäs tiede
Tarvitseeko ikääntymistä hidastaa?
Miksi vanhenemme?
Luontaistuotteita ja ravintolisiä markkinoidaan yhä harjaanjohtavasti

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit