RAEVAARA

MARRASKUUN LOPPUPUOLELLA uutiskynnyksen ylitti pitkään odoteltu uutinen. Korvavaloja eli hienommalta nimeltään kirkasvalokuulokkeita myynyt Valkee Oy hakeutui konkurssiin. Huhuja yhtiön suurista talousvaikeuksista oli pyörinyt jo pitkään. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 568 000 ja tappio 718 000 euroa, kertoi Helsingin Sanomat konkurssia koskevassa uutisessaan.

Seurasin yhtiön puuhasteluja erityisen tarkasti vuosien 2012–2013 aikana. Skepsis myönsi Valkeelle Huuhaa-palkinnon loppuvuonna 2012, ja seurauksena olin muun muassa radiossa keskustelemassa Valkeen perustajan ja silloisen toimitusjohtajan Juuso Nissilän kanssa. Osallistuin myös keskustelutilaisuuteen, jonka Valkeen palkkaama prtoimisto järjesti varmaankin yhtiön mainetta paikatakseen.

Valkeen saama kielteinen julkisuus ei tietenkään ollut Skepsiksen varassa. Jo alkuvuonna 2012 Yleisradion tutkivan journalismin MOT-ohjelma oli käsitellyt kriittisesti yhtiön saamia tukia. Vuosi Huuhaa-palkinnon jälkeen Suomen Kuvalehti julkaisi puolestaan ison artikkelin, joka keskittyi korvavaloja koskevaan puutteelliseen tutkimustietoon.

Minusta suomalainen journalismi toimi Valkeen suhteen varsin hyvin. Paljon enemmän ihmetytti se, millaisin perustein valtion erilaisia tukirahoja ohjataan yrityksille. Puutteellisesta tutkimustiedosta huolimatta laitetta tarjottiin aluksi kaamosmasennukseen, sitten vähitellen myös jetlagiin, ja lopulta alkoi esiintyä muunkinlaisia terveysväittämiä muun muassa siitä, että valohoito parantaisi suorituskykyä.

En tunne Valkeen tarinaa niin yksityiskohtaisesti, että osaisin arvioida, miten se suoriutui esimerkiksi tuotannollisista kysymyksistä tai minkälaisia jälleenmyyntiverkostoja se sai rakennettua. Konkurssin takana on varmasti monenlaisia syitä.

Viime vuosina on tullut olo, että Valkeen peruslähtökohta vanheni nopeasti. Korvavalo sijoittui liian selvästi harmaalle alueelle tieteen ja humpuukin väliin. Sen brändi oli liian tieteellinen sellaiselle asiakaskunnalle, joka intoutuu kristalleista tai joka on korostetun lääketiedekriittinen. Tutkimustietoa edellyttävälle asiakaskunnalle Valkee taas oli liian epätieteellinen.

Korvavalo ei liioin osunut siihen maisemaan, jossa suorituskyvyn ja terveyden mittaamisesta kiinnostuneet biohakkerit puuhastelevat. Yhden toiminnon laite ei kiinnosta älykellojen tai muunlaisten sensorien käytöstä kiinnostuneita.

Vaikka terveysteknologian markkinat ovat nyt paljon kuumemmat kuin kymmenen vuotta sitten, minusta on huomionarvoista, että markkinoille on tullut melko vähän laitteita, joilla ilmoitetaan olevan terveysvaikutuksia. Paljon enemmän on tarjontaa mittaamisesta: kelloja, rannekkeita, sykevöitä, sormuksia ja älypuhelimen applikaatioita.

Tieteen näkökulmasta mittaavat laitteet ovat aavistuksen mukavampi ajatus kuin Valkeen valokuulokkeet. Mittaaminen on epätarkkaa ja valmistajat voivat antaa ymmärtää pystyvänsä mittaamaan jotain, mihin laite ei todellisuudessa pysty, mutta ainakaan kyse ei ole vääristellyistä terveysvaikutuksista. Aktiivisuusrannekkeen tai Ouran ei väitetä parantavan mitään.

Valkeen tarinassa oli paljon seikkoja, jotka jäivät harmittamaan minua. Perustajathan ponnistivat suoraan yliopistosta, ja erilaisten innovaatioiden syntyminen on osa sitä tapaa, jolla tiede vaikuttaa yhteiskuntaan. Miksi Valkee ei ammentanut vahvemmin tästä tiedetaustasta? Miksi he hyväksyivät puolivillaisesti tehtyjä tutkimusyritelmiä, joista esimerkiksi kontrolliryhmä puuttui kokonaan?

Vahingoniloa en Valkeen kohtalosta tunne. Olen ymmärtänyt, että Valkeen alamäki oli ainakin joillekin sen perustajista henkilökohtainen tragedia, enkä osaa iloita toisten ihmisten vastoinkäymisistä. Tarina on harmillinen kokonaisuudessaan.

Toivon, että Valkee toimii tulevaisuudessa monenlaisena innoittajana: On mahdollista ammentaa perustutkimuksesta aiheita ja ideoita liike-elämään. Tutkija voi ryhtyä myös yrittäjäksi. Tieteellisillä väitteillä pitää olla katetta, ja kuluttajillekin markkinoitu sovellus tarvitsee taakseen mahdollisimman kestävästi tehtyjä tutkimuksia.