Covid-19 ja salaliittoteoriat

”Salaliiton juuret ovat yksilön kokemassa eksistentiaalisessa uhassa.

Prosessi johtaa salaliittoteorioihin kuitenkin ainoastaan silloin, kun yksilö

kokee samanaikaisesti, että hänen oma sosiaalinen ryhmänsä on jonkin

ulkopuolisen ryhmän uhkaama.”

MEDIASSA TÖRMÄÄ usein selitykseen, että salaliittoteoriat tarjoavat ihmisille varmuutta näinä epävarmuuden aikoina. Salaliittoihin uskominen nähdään yksilön tunne-elämän säätelyn mekanismina tai puolustusmekanismina asioille, joita on vaikea käsitellä.

Tutkimuksessa salaliittoja selitetään pääosin kolmen motivaation kautta: 1) ihmiset lisäävät niiden kautta hallinnan ja turvallisuuden tunnetta 2) ihmisillä on tarve ymmärtää, miksi ja minkä sosiaalisen motiivin vuoksi jokin asia tapahtuu (kausaalisuus ja sosiaalinen intentio) ja 3) ihmisillä on tarve nähdä itsensä ja oma sosiaalinen ryhmänsä positiivisessa valossa. Motivaatiot eivät ole kilpailevia tai toisiaan poissulkevia vaan ennemminkin toisiaan täydentäviä.

Oman näkemykseni mukaan suhteessa tärkein näistä motiiveista on salaliittouskomusten käyttäminen oman sosiaalisen ryhmän puolustamisen tukena. Tämä näkökulma usein puuttuu mediassa esiintyvistä analyyseista kokonaan.

TUNNE-ELÄMÄN MEKANISMIT – HENKILÖKOHTAISEN UHAN HALLINTA

KUN KOHTAAMME kriisin tai epävarmuutta, negatiiviset tunteet kuten pelko ja ahdistuneisuus kasvavat. Epävarmuus vähentää aina hallinnan tunnetta. Hallinnan tunteen puute taas on välittävä tekijä negatiivisten elämäntapahtumien ja stressin, masennuksen ja ahdistuksen välillä.

Hallinnan tunteessa oleellista on tunne hallinnasta, ei todellisen hallinnan määrä. Et pelkää karhua eläintarhassa, koska välissänne on turvalasi. Jos luulet, että lasi on paikallaan, vaikka sitä ei todellisuudessa ole, olet vaarassa, mutta et pelkää. Sen sijaan jos luulet, että lasia ei ole, vaikka se todellisuudessa onkin paikallaan, säikähdät, vaikka sinulla ei ole siihen syytä. Samalla tavalla hallintauskomukset toimivat turvalasina maailman tapahtumien ja tunteiden välillä. Ne estävät meitä lamaantumasta vaarojen edessä. Niiden puute voi kuitenkin romahduttaa psyykeen, vaikka todellista vaaraa ei olisikaan.

Jos todellisuuden luoma uhka on merkittävä, voit lisätä hallinnan tunnetta kieltämällä sen luonteen. Myöntämällä uhan näet todellisuuden kirkkaammin, mutta menetät hallinnan tunnetta. Kieltämällä uhan näet todellisuuden sumeammin, mutta saat vaihtokaupassa palkinnoksi hallinnan tunnetta. Tutkimuksessa puhutaan niin sanotusta kompensoivasta kontrollista, jossa muokkaamalla omia uskomuksiamme todellisuudesta voimme kompensoida hallinnan tunteen puutetta.

Tapahtumien selittämisen tarve puolestaan on sukua hallinnan tunteelle. Ymmärtämällä ympäristöämme sekä tapahtumien mekaanisia syitä ja sosiaalisia motiiveja pyrimme lisäämään hallinnan tunnetta suhteessa tapahtumiin.

Hallinnan tunne ja ymmärryksen etsiminen hallinnan tunteen saamisen välineenä selittävät osittain reaktioitamme koronavirusepidemiaan. Oman näkemykseni mukaan ne ovat voimakkaammin yhteydessä epidemian olemassaolon ja sen merkityksen kieltämiseen kuin varsinaisiin salaliittouskomuksiin. Salaliittouskomusten voimistumisen lopputulemana ei nimittäin ole niinkään lisääntynyt kontrollin tunne vaan itse asiassa uhan (ja vihan) voimistumisen tunne. Tämän vuoksi salaliittouskomus ei ole kovinkaan toiminnallinen sisäisen tasapainon palauttajana. Se kuitenkin muuttuu toiminnalliseksi, jos sitä ajattelee oman sosiaalisen asemansa puolustamisen valossa.

Amsterdamin yliopiston tutkija Van Prooijien pukee tämän ajatuksen hienosti teoriaksi: Salaliiton juuret ovat yksilön kokemassa eksistentiaalisessa uhassa, mikä nostaa yksilön motivaatiota ymmärtää omaa fysikaalista ja sosiaalista ympäristöään. Prosessi johtaa salaliittoteorioihin kuitenkin ainoastaan silloin, kun yksilö kokee samanaikaisesti, että hänen oma sosiaalinen ryhmänsä on jonkin ulkopuolisen ryhmän uhkaama.

TUNNE-ELÄMÄN MEKANISMIT – SOSIAALISEN UHAN HALLINTA

IHMISELLÄ ON POIKKEUKSELLINEN KYKY rakastaa ja puolustaa läheisiään, tuntea empatiaa ja kipua toisen kivusta, nähdä omassa ryhmässään itseään suurempia merkityksiä sekä jopa antaa henkensä niiden puolesta, joista välittää. Toisaalta historia on osoittanut, että ihmisellä on myös kyky sammuttaa nämä mekanismit vihollisiksi kokemiensa ihmisten edessä.

Kun ihminen kokee, että häntä itseään tai hänen sosiaalista ryhmäänsä uhataan, ihmisen ajattelu on taipuvainen kehittymään mustavalkoisemmaksi. Hyvän (eli meidän) ja pahan (eli toisten) rajat selkeytyvät, empatiasta vastaavat aivoverkostot kirjaimellisesti sammuvat ja mitä ikinä tulemmekaan tekemään, muuttuu jo etukäteen oikeutetuksi.

Jos mittaamme salaliittoteorioita loogisuuden mittarilla, ne eivät vaikuta kovinkaan toiminnallisilta. Ne eivät kuvaa kovin hyvin objektiivista todellisuutta tai asioiden välisiä todellisia yhteyksiä – päinvastoin. Myöskään sisäisen hallinnan tunteen palauttajina ne eivät ole kovin tehokkaita – päinvastoin, ne itse asiassa usein nostavat uhan (ja vihan) tunnetta.

Jos sen sijaan ajattelemme taustalla olevaa mekanismia sosiaalisen uhan hallinnan valossa, eräänlaisena henkilökohtaisen sosiaalisen aseman ja oman sosiaalisen ryhmämme puolustusmekanismina, loogisuuden sumentuvat ääriviivat ja vihan tunteen nousu käyvät paremmin järkeen. Niiden ansiosta toimintamme suuntaviivat ovat suoraviivaisempia ja kaikki tulevat tekomme oikeutetumpia.

SALALIITTOTEORIAT JA ARVOMAAILMA

YHDYSVALTOJEN POLIITTISESSA TUTKIMUKSESSA käydään tällä hetkellä kiistaa siitä, kumman puolueen äänestäjillä on enemmän ennakkoasenteita. Laajoja tutkimuskatsauksia löytyy tukemaan molempia näkökantoja, eikä tämän kirjoituksen tarkoituksena ole ottaa osaa tähän kiistaan. Kukaan tuskin kuitenkaan väittää, etteivätkö liberaalit ja konservatiiviset ääriarvot olisi parempi ennustaja puolueellisuudelle kuin maltillisemmat arvot, jotka ovat kallellaan kumpaan tahansa suuntaan. Sama pätee myös salaliittoteorioihin. Kun arvomaailman ääriarvoisuutta uskomusjärjestelmässä lisätään, myös salaliittopitoisuus nousee.

Kuten aiemmin jo todettiin, liberaalit ovat tilastollisesti taipuvaisempia tuntemaan vetoa salaliittoihin genrenä (korkeamman avoimuuden kautta), kun taas konservatiivien salaliittouskomuksia välittää enemmän uskonnollisuus tieteen epäilyn kautta. Molemmat ovat taipuvaisempia uskomaan salaliittoihin, joiden päävihollisena on oman arvomaailman mukainen näyttelijä: taloudellisesti vasemmalle kallellaan olevat uskovat herkemmin suuryrityksiin liittyviin salaliittoihin ja sosiaalisesti oikealle kallellaan olevat herkemmin etnisiin vähemmistöihin liittyviin salaliittoihin.

Jos jommankumman arvomaailman salaliittopitoisuus on ajankohtaisesti korkeampi kuin toisen, oman näkemykseni mukaan se heijastelee enemmän suurempaa sosiaalisen uhan tunnetta kuin jotakin arvomaailman ominaisuutta sinänsä. Esimerkiksi ennen Yhdysvaltojen vuoden 2012 vaaleja demokraatit ja republikaanit uskoivat yhtä lailla, että vaaleissa tapahtuu todennäköisesti vilppiä. Sen sijaan demokraattien ehdokkaan voitettua republikaanit uskoivat suuremmassa määrin vaalien olleen epärehelliset ja vastapuolen johtaman salaliiton masinoimat.

Salaliittojen kannalta oleellisempia ovat kumman tahansa tai minkä tahansa arvomaailman ääriedustukset. Mielenkiintoisesti ääriarvot, jotka ovat sisällöltään toistensa täydellisiä vastakohtia, ovat ajattelun raameiltaan samanlaisia. Eli kun liikumme keskeltä, maltillisemmasta suhtautumisesta, ääriarvoihin kumpaan suuntaan tahansa, ajattelu muuttuu sumeammaksi. Hyvän ja pahan rajat muuttuvat mustavalkoisemmiksi, paremmin suoraviivaista toimintaa palveleviksi sekä osalla ihmisistä paremmin väkivaltaista asennetta oikeuttaviksi.

Ääriarvoisuus ei ole kuitenkaan mitenkään itsestään selvästi pahasta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan maltilliset näkivät orjuudessa huonoja ja hyviä puolia. Vaihtokauppa maltillisuuden ja ääriarvojen välillä on enemmänkin tasapuolisen kuvan näkemisen, mutta passiivisen toiminnan sekä puolueellisen kuvan näkemisen ja suoraviivaisen toiminnan välillä. Arvojen äärimmäisyys ja sitä kautta ajattelun mustavalkoisuus siis palvelevat suoraviivaista toimintaa, mutta menettävät vaihtokaupassa tilannekuvan monisävyisyyttä. Maltilliset arvot ja sitä kautta tilannekuvan monisävyisyys puolestaan eivät tue toimintaa vaan ennemminkin passivoivat sitä.

Ääriarvoisuuteen liittyvä tunnepitoisuus on myös omiaan aktivoimaan omaa maailmankuvaa puolustavia säätelymekanismeja. Niitä ovat esimerkiksi vahvistusharha eli taipumus pitää oman maailmankuvansa mukaista tietoa uskottavana sekä kognitiivinen dissonanssi eli omien uskomusten muokkaaminen uudelleen niiden kanssa ristiriidassa olevan todellisuuden hyväksymisen sijasta. Oletan näiden ilmiöiden olevan suurimmalle osalle lukijoista tuttuja, joten en avaa niitä tässä yhteydessä sen enempää.

YKSILÖLLISEN ARVOMAAILMAN RAKENNE

YKSILÖN ARVOMAAILMAN RAKENNE on paljon moninaisempi kuin se vasemmisto- ja oikeistonarratiivi, jota yhteiskunnallisessa keskustelussa usein käytetään. Yhdysvalloissa, joissa arvoja on tutkittu eniten, on tällä hetkellä ainakin kuusi pääasiallista luokkaa, joiden sisälläkin on merkittäviä yksilöllisiä eroja. Nämä karkeat ryhmät ovat maallistuneet liberaalit, uskonnolliset konservatiivit, uskonnolliset liberaalit, liberalistit sekä oikeisto- ja vasemmistopopulistit.

Karkeasti yhteen vedettynä maallistuneet liberaalit korostavat sosiaalisissa arvoissaan yksilöllisyyttä ja yksilön vapautta, sosiaalista oikeutta ja tasa-arvoa sekä seksuaalista moninaisuutta ja tasa-arvoa. Heille reiluus on sitä, että kaikki saavat tarpeensa mukaan. He ovat useammin globalisteja ja maailmankansalaisia ja kokevat vetoa uusiin kulttuureihin. Yhteiskunnan suurimpina ongelmina he näkevät epätasa-arvon ja konservatiivisen muutosvastaisuuden. Tässä arvoryhmässä on myös suhteessa eniten ateisteja. Vaikka maallistuneet liberaalit olisivatkin henkisiä, he suuntautuvat suuremmalla todennäköisyydellä tuontiuskontoihin kristinuskon sijasta. Taloudessa he kannattavat valtion säätelemää taloutta ja julkisen hallinnon ylläpitämää hyvinvointivaltiota. He saavat myös keskimääräistä korkeampia pistemääriä avoimuuden persoonallisuuspiirteessä.

Uskonnolliset konservatiivit korostavat arvoissaan perinteitä, omaa ja kansallista turvallisuutta, auktoriteettien kunnioitusta sekä hierarkiaa ja järjestystä ennen yksilövapauksia. Heille reiluus on sitä, että kaikki saavat ansioidensa mukaan. He ovat useammin lokalisteja ja näkevät kulttuurisen globalisaation varmuutta, turvallisuutta ja ennustettavuutta tuovia perinteitä uhkaavana. Yhteiskunnan suurimpia ongelmia on heidän mielestään liiallinen tasa-arvo, joka on mennyt liian pitkälle. Tässä arvoryhmässä on eniten valtauskonnon eli kristinuskon edustajia ja vähiten tieteellistä maailmankuvaa edustavia. Taloudessa konservatiivit kannattavat vapaata markkinataloutta ja korostavat yritysten suojaamista valtion säätelyltä. He saavat myös keskimääräistä matalampia pisteitä avoimuuden persoonallisuuspiirteessä.

Kahden pääasiallisen luokan lisäksi Yhdysvalloista löytyy uskonnollisia liberaaleja, jotka muistuttavat sosiaalisissa asioissa konservatiiveja, mutta talouden suhteen liberaaleja. He korostavat perhearvoja, perinteitä ja uskonnollisuutta, mutta uskovat hyvinvointivaltioon ja reiluuden käsitykseen, jossa kaikille jaetaan tarpeen mukaan. Liberalistit taas muistuttavat sosiaalisissa asioissa liberaaleja ja talouden suhteen konservatiiveja. He uskovat yksilön ja yritysten vapauteen. Yksilöllä on vapaus tehdä, mitä haluaa, mutta myös vastuu pitää itsestään huolta. Mitä vähemmän valtio puuttuu sosiaalisesti tai taloudellisesti yksilöiden tai yritysten asioihin, sen parempi.

Kun tarkastellaan liberaalien ja konservatiivisten arvojen maantieteellistä jakautuneisuutta Yhdysvalloissa tai oikeastaan missä päin maailmaa tahansa, huomataan, että maallistuneet liberaalit elävät pääosin kaupungeissa ja uskonnolliset konservatiivit maaseudulla. Vähemmän tunnettu, mutta hyvin todennettu poliittisen psykologian fakta on, että arvomaailmojen erot ovat osittain perinnöllisiä. Kaksostutkimuksissa onkin havaittu noin 40 prosentin selitysosuuksia arvomaailmojen perinnöllisyydessä, vaikkakin kaksostutkimukset usein hieman korostavat perinnöllisyyden osuutta. Oleellista ei kuitenkaan ole tarkka luku vaan se, että arvomaailmojemme jakolinjat ovat juurtuneet syvälle biologiaamme.

Matthias Wewering / Pixabay.com

ihmisellä On Poikkeuksellinen Kyky Nähdä Omassa*** ***ryhmässään Itseään Suurempia Merkityksiä.

POPULISMI JA SALALIITOT

DEMOKRATIA on keino tuoda syvään juurtuneet erilaiset tarpeemme ja tulkintamme yhteiselle alustalle ja sovittaa ne yhteen rauhanomaisessa prosessissa. Tasaisin väliajoin demokratian historiassa jokin ryhmä kuitenkin pettyy tähän prosessiin. Sen mielestä ollaan liikuttu liian kauan sen arvomaailman vastaiseen suuntaan, eikä se koe voivansa vaikuttaa tähän prosessiin perinteisen demokratian kautta. Ajatus koko pakan sekoittamisesta ja korttien uudelleen jakamisesta alkaa houkuttaa. Tämän tavoitteen palveluksessa populismi ja sen rinnalla kulkevat salaliittoteoriat ovatkin toiminnallisia uskomuksia.

Populismi on poliittinen ideologia, joka uskoo, että yhteiskunta on jaettu kansaan ja korruptoituneeseen, kansan eduista vieraantuneeseen, omia etujaan ajavaan eliittiin. Vasemmisto- ja oikeistopopulismin sisältö vaihtelee ennustettavasti niiden arvomaailman mukaisesti. Liberaalipopulistit kokevat, että talouseliitti pitää yllä taloudellista epätasa-arvoa tavallisen ihmisen etujen kustannuksella. Konservatiiviset populistit puolestaan kokevat, että globaali eliitti pyrkii aikaansaamaan kulttuurillista muutosta, jossa oman maan valtaväestön edut ja perinteet jäävät vieraiden kulttuurien, etnisten vähemmistöjen ja muiden marginaalisten ryhmien oikeuksien jalkoihin.

Aivan kuten salaliitoissa, myös populistisessa ideologiassa vasemmisto- ja oikeistopopulistien arvomaailma on vastakkainen, mutta niiden ajattelun raamit ovat samanlaiset. Molemmat tunnistavat ideologiansa pohjalta selkeän hyvän ja pahan, kannattavat suoraviivaisia toiminnan ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin sekä kokevat keskimääräistä enemmän moraalista oikeutusta puolustaa omaa arvomaailmansa väkivalloin.

Populistisen ajattelun raamit ovatkin hyvin samankaltaisia kuin salaliittouskomusten raamit. Ei olekaan yllättävää, että populismi ja salaliittouskomukset kulkevat myös tilastoissa käsi kädessä; siellä missä populismi nousee, nousee myös salaliittopitoisuus. Merkille pantavaa on myös, että populismi on yhteydessä nimenomaan sosiaalisiin salaliittoihin (joita suurin osa salaliitoista on). Tällaisia ovat salaliitot, joissa pieni, etuoikeutettu ryhmä hallitsee maailmaa, kontrolloi informaatiota tai vaarantaa ihmisten terveyden luomalla tauteja ja mieltä kontrolloivia teknologioita.

Populismi ei ole yhteydessä marginaalisempaan, paranormaalien salaliittoteorioiden luokkaan, jossa uskotaan esimerkiksi hallituksen piilottelevan tietoa avaruusolennoista.

artikkelin Neljäs Osa Julkaistaan Skeptikossa 1/2022