Kielitieteen rivit rakoilevat

TOHTORIOHJELMAN VERKKOSIVU UUSIKSI, HUMANISTIPALKINTO MEMETIIKALLE

SKEPTIKKOON (1/2021) kirjoittamassani artikkelissa neuropsykologian ja kognitiotieteen asiantuntijat tyrmäsivät suomalaisten kielentutkijoiden aivohumpuukin. Vastinetta ei pyynnöistä huolimatta saada, koska arvostelun keskiöön joutunut Suomen kognitiivisen kielentutkimuksen yhdistys (FiCLA) ei ole halukas kommentoimaan kirjoitustani Skeptikossa, jota se ei pidä ”houkuttelevana foorumina”. Eikä muutakaan tahoa tahdo löytyä.

Jokin on sentään muuttunut. Artikkelin lähdeviitteisiin linkittämäni Helsingin yliopiston kielentutkimuksen tohtoriohjelman verkkkosivu tyhjeni kesällä 2021 palaten uudistettuna syyslukukautta varten. Alkuperäinen, opintosuunnitelmasta 2020‒2023 lainattu ”kognitiivista 1 ja funktionaalista” kielitiedettä koskeva muotoilu on nyt korvattu ”synkronisilla ja diakronisilla kielentutkimuksen lähestymistavoilla” 2 . Näin humanistinen tiedekunta pyrkii palaamaan vanhaan jakoon, jossa biologia jätetään biologeille. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan taida olla.

”KRITIIKKI VOIDAAN MYÖS VAIETA KUOLIAAKSI”

KIRJOITUKSESTANI keskusteltiin Facebookin Kielitiede- 3 ryhmässä , jossa kymmenet kielentutkijat ilmaisivat närkästystään. Kommentoijien mielestä olin johtanut asiantuntijoita harhaan, kirjoitukseni on hyvien tapojen vastainen, ja ongelmana on se, etten tee, kuten professorit käskevät.

Opiskelijat vaativat artikkelilleni kovasanaista vastinetta, jota toivottiin erityisesti professori Tiina Onikki- Rantajääsköltä. Hän kuitenkin perusteli haluttomuuttaan kommentoimalla: ”Jos Skeptikko-lehti julkaisee sel- laisia vihjauksia tuulesta temmattuihin salaliittoteorioihin kuin linkin takaisessa kirjoituksessa, se ei ole houkutteleva foorumi.” Toisaalta Onikki-Rantajääskö kirjoittaa: ”kri- tiikkisi ytimessä on sellaista, jossa minä ja monet muut kog- nitiivisiksi kielentutkijoiksi itseään kutsuvat ovat samoilla linjoilla.” Jaa-a, mistä nämä sitten erottaa? Onikki-Rantajääskö 4 viittaa artikkelissaan haastattelemani Schwarz-Frieselin kritiikkiin sekä myös Esa Itkoseen, jota hän pitää kognitiolingvistinä. Itse näen Itkosen kirjoituksissa ainoastaan 5 6 Kognitiivisen Kieliteteen ja Konstruktiokieliopin kritiikkiä, ja tämä on varmaankin piinannut FiCLAa pitkään. Ajatus siitä, että tutkimus olisi menossa tieteellisempään suuntaan, ei ainakaan ole tosi. Päinvastoin FiCLA on nostanut rahoitusväyliensä avulla ammattilaissarjaan nuoria suojattejaan. Nämä ovat toimittaneet uuden suomenkielisen metodiikkakirjan, jossa eläkkeelle jääneen Itkosen kritiikki todetaan virheelliseksi ja vanhentuneeksi. Kyseisessä teoksessa Kielentutkimuksen menetelmiä 7 I-IV Reetta Konstenius ja Markus Hamunen rajaavat kieliteorian kolmeen mahdolliseen lähestymistapaan. Ensimmäisenä on Chomskyn perätön väite kieligeenistä, toisena Skeptikossa ruodittu Lakoffin ruumiillistumisteoria ja kolmantena memetiikka: kirjoittajat viittaavat erityisesti Daniel Dennettiin sekä William Croftiin, joka kutsuu kielimeemejä lingveemeiksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama teos on fantasiaa, jota voidaan luetuttaa virallisena totuutena kieltenopiskelijoilla seuraavan parin vuosikymmenen ajan. Se rajaa tarkoitushakuisesti muut lähestymistavat tieteelle suunnattujen resurssien ulkopuolelle.

EPÄSELVYYS OPETUKSEN SISÄLLÖSTÄ

PROFESSORIEN MUKAAN puheenvuoroani ei pitäisi ottaa tosissaan, koska siinä on kyse salaliittoteoreetikon omituisista ajatuksista.

Päällimmäisenä kysymyksenä ei ehkä olekaan, onko memetiikka pätevää tiedettä vai ei, vaan mitä yliopistoopiskelijoihin ”iskostetaan”: onko se nimensä vaihtanutta memetiikkaa vai ei? Memetiikan kannalta teoria on itsessään meemi, joka adaptoituu vallitseviin olosuhteisiin mutatoitumalla eli vaihtamalla nimeään.

Humanistien kannalta ajatus kieliyksiköiden elonkamppailusta kulki ensin nimellä sosiaalidarvinismi. Kun tiedemaailma hylkäsi sen, nimi vaihdettiin memetiikaksi. Kun memetiikka hylättiin, sen kannattajat muuttivat nimen monisäikeiseksi adaptiiviseksi järjestelmäksi eli CAS:ksi (’Complex Adaptive System’), käyttöpohjaiseksi lähestymistavaksi, konstruktiokieliopiksi, emergentismiksi, funktionalismiksi ja sosiaaliseksi konstruktionismiksi. Tällä hetkellä ajatusta nimitetään ”sosiolingvistiikaksi” ja seuraavana listalla on arvatenkin synkroninen ja diakroninen lähestymistapa.

Kuka on siis oikeassa? Suomalainen tiedeakatemia ilmaisi selkeän kantansa myöntämällä vuoden 2021 huma- 8 nistipalkinnon ja 15 000 euroa taskurahaa kritisoimalleni (1/2020) Kaius Sinnemäelle, joka on aiemmin saanut GramAdapt-tutkimukselleen puolentoista miljoonan euron apurahan. Arvioni mukaan kyseessä on memetiikka, ja esitin asiasta näyttöä Helsingin yliopistolla keväällä 2019 pitämässäni esitelmässä. Sinnemäen sekä hänen työtoverinsa yleisen kielitieteen professorin, Tiedeakatemian jäsenen Matti Miestamon mukaan esitelmästäni ja kirjoituksistani ei millään tavalla käy ilmi kyseessä olevan memetiikka, ja heitä toki kuullaan ensisijaisesti yliopistopiireissä.

ROHKEAMPAA HUMANISMIA?

TIEDEAKATEMIAN PERUSTELUISTA jää epäselväksi, mistä hyvästä Sinnemäki palkitaan, vaikka perusteluissa kehutaankin hänen kontaktejaan sekä jo saamiaan apurahoja. Kaiken järjen mukaan humanistipalkinnon vastaanottaminen ennakoi merkittäviä tutkimustuloksia, vaikka niitä saataneenkin nähdä vasta vuoden 2023 paikkeilla.

Palkintohaastattelussaan Sinnemäki kertoo yllättyneensä tunnustuksesta ja väistää kysymykset GramAdaptista keskittyen kymmenen vuotta vanhaan väitöskirjaansa sekä luterilaisuuden tutkimukseensa. Kun ottaa huomioon, kuinka monelta humanistitutkijalta palkinto jäi saamatta, kysymykseen lienee syytä palata tutkimusraportin ilmestyttyä. Sinnemäki kertoo tutkivansa, miksi ihmiskielet ovat sellaisia, kuin ne ovat, joten parin vuoden kuluttua meidän pitäisikin esittää kiusallinen kysymys ”No miksi?” Onko tutkimuksessa löytynyt todistusaineistoa sen edustamalle CAS-ajatukselle?

Jotain tällaista professori Anna Mauranen kalastelee Tiedeakatemian palkintohaastattelussa Sinnemäen vanhaan kompleksisuustutkimukseen liittyen, sitä kun on joskus väitetty lähtökohdiltaan rasistiseksi. Kyseessä on siis rohkea ja ennakkoluuloton avaus: kovaa tiedettä, ei mitään humanistista pullamössöä.

Sinnemäki kertoo väitöskirjansa johtopäätöksen olleen, ettei kielten vertailu kokonaisuutena ole mahdollista, tai että sellainen päättyy menetelmällisiin ongelmiin. ”Ja toiseks mä en näe sitä yksinkertaisesti vaan mielenkiin- toisena kysymyksenä…”, hän tuumailee. Arvatenkin tälle jaaritukselle on pian luvassa puolentoista miljoonan arvoista jatkoa.

SALALIITTOTEORIOIDEN UHRIT

SINNEMÄKI ILMOITTAA uuden tutkimuksensa teoreet- 9 tiseksi lähtökohdaksi yllämainitun CAS:n viitaten tanskalaistutkija Morten Christiansenin kirjoituksiin. 10 Kuvauksen on tunnistanut memetiikaksi Blackmore 11 . Roslyn Frank selventää, että CAS-käsite valittiin me- 12 metiikan ”uudelleenmuotoiluksi”. Kovin kauas ei ome- 13 na puusta putoa, sillä Sinnemäen lähteistä löytyvä muo-

14 toilu viittaa suoraan Dawkinsin teokseen The Blind Watchmaker.

Tuleeko tämä muka yllätyksenä? Jouni Rostila on kirjoittanut avoimesti memetiikan, konstruktiokieliopin, Croftin ”funktionalismin” sekä kotimaisten tutkijoiden 15 yhteneväisyyksistä ilman, että hänet olisi leimattu hulluksi ‒ mahtaisiko johtua siitä, ettei Rostilan kirjoituksessa ole kyse kritiikistä. Rostila on lisäksi pitänyt aiheesta esitelmiä. On siis todennäköistä, että kielitieteilijät ovat asiasta riittävän tietoisia, ja nyt noussut halu mitätöidä minut salaliittoteoreetikkona johtuu vain käytännön syistä.

Memetiikka on ujutettu salavihkaisesti yliopistojen viralliseksi tutkimuslinjaksi vaihtamalla sen nimeä monesti, mutta kuka tahansa memetiikan tunteva tunnistaa teorian aina samaksi. Ilman tällaista ”sopeutumista” olisi selvää, ettei se saisi näin mittavia rahoja, onhan kyse ajatuksesta, joka on kerta toisensa jälkeen lytätty tiedemaailmassa aina 16 Skeptic Encyclopedia of Pseudosciencea myöten .

Kuka sitten on oikeassa? Kuten olen saanut Helsingin yliopistolta kuulla, ”tällaisissa asioissa kuunnellaan professoria”. Asiaa voi siis tiedustella suoraan yliopistolta. Silloin tutkimus on tai ei ole memetiikkaa riippuen siitä, kuka kysyy ja mille ollaan milloinkin myöntämässä rahoitusta. Kyseessä onkin siis varsinainen kulttuurievoluution huipentuma.

1 <https://web.archive.org/web/20200715061052/ https://www.helsinki.fi/fi/tutkimus/tohtorikoulutus/tutkijakoulutja-tohtoriohjelmat/humanistis-yhteiskuntatieteellinen-tutkijakoulu/ kielentutkimuksen-tohtoriohjelma> 2 https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/hae-tohtoriohjelmiin/tutkijakoulut-ja-tohtoriohjelmat/humanistisyhteiskuntatieteellinen-tutkijakoulu/kielentutkimuksen-tohtoriohjelma [viittauspäivä 24.11.2021] 3 <https://www.facebook.com/groups/kielitiede/ posts/2051769644977431> [viittauspäivä 24.11.2021] 4 Tiina Onikki (2000) Mistä mieli merkityksen tutkimukseen? Kognitiivisen kielentutkimuksen merkitysnäkemyksestä. Teoksessa Airola, Koskinen ja Mustonen (toim.) Merkillinen merkitys. Helsinki: Gaudeamus.

5 Esa Itkonen (2016) An assessment of (mentalist) cognitive semantics. Public Journal of Semiotics 7(1).

6 Esa Itkonen (2011) Konstruktiokielioppi ja analogia. Virittäjä 4/2011.

7 Reetta Konstenius ja Markus Hamunen (2020) Tieto, tieteellinen tieto ja tieteellinen menetelmä. Teoksessa (toim.) Luodonpää-Manni, Hamunen, Konstenius, Miestamo, Nikanne ja Sinnemäki (toim.) Kielentutkimuksen menetelmiä I‒IV. Helsinki: SKS.

8 <https://web.archive.org/web/20211113080046/https:// www.acadsci.fi/apurahat-ja-palkinnot/suomalaisentiedeakatemian-humanistipalkinto.html> 9 Kaius Sinnemäki (2014) Cognitive processing, language typology, and variation. WIREs Cognitive Science (5), 477‒487. 10 Morten H. Christiansen ja Nick Chater (2008) Language as shaped by the brain. Behavioral and Brain Sciences 31(5), 489‒558.

11 Susan Blackmore (2008) Memes shape brains shape memes. Behavioral and Brain Sciences 31(5), 513.

12 Roslyn M. Frank (2008) The language‒organism‒species analogy: a complex adaptive systems approach to shifting perspectives on ”language”. Teoksessa Frank et al. (toim.) Sociocultural Situatedness. Berlin: De Gruyter.

13 Kaius Sinnemäki ja Francesca di Garbo (2018) Language structures may adapt to the sociolinguistic environment, but it matters what and how you count: a typological study of verbal and nominal complexity. Frontiers in Psychology, 14 August.

14 Beckner et al. (2009) Language is a complex adaptive system: position paper. Language Learning 59:Suppl. 1, 1‒26. 15 Jouni Rostila (2005) Konstruktionsgrammatik som en funktionalistisk generative grammatik. Puhe ja kieli 25(4), 227‒241.

16 James W. Polichak (2002) Memes as pseudoscience. Teoksessa Shermer (toim.) The Skeptic Encyclopedia of Pseudoscience, Vol. 1 Santa Barbara: ABC Clio.

kirjoittaja On Vapaa Toimittaja Ja Helsingin yliopiston Yleisen Kielitieteen Tohtorikoulutettava.