Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2021

Tuttuja nimiä palkittiin

Risto K. Järvinen

Tiedonjulkistamisen 15 000

euron valtionpalkinnon 2021

saivat mm. Juhani Knuuti ja

Anni Saukkola.

TIEDE- JA KULTTUURIMINISTERI Antti Kurvinen jakoi syyskuussa kahdeksan valtionpalkintoa esimerkillisestä tiedonjulkistamistyöstä. Palkintojen saajat heijastavat erityisesti koronakriisin esille nostamia teemoja, kuten huolta nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Korona-aika on korostanut myös luotettavan terveys- ja hyvinvointitiedon tärkeyttä.

”Kuluva vuosi 2021 antaa erinomaiset puitteet tiedonjulkistamisen juhlistamiselle. Yhteiskuntamme alkaa pikkuhiljaa avautumaan maailmanlaajuisen koronapandemian jälkeen, kiitos tutkitun tiedon ja sen avulla kehitettyjen koronarokotteiden. Vietämme myös tutkitun tiedon teemavuotta. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto muistuttaa, miten tärkeää on, että tutkitusta tiedosta viestitään tehokkaasti ja tieto saavuttaa tarvitsijansa”, ministeri Kurvinen sanoi.

Skeptikon lukijoille palkituista erityisen tuttuja nimiä ovat Juhani Knuuti, jolle Skepsis myönsi Sokrates-palkintonsa 2020, sekä Anni Saukkola, joka on esitelty Skeptikko-lehdessä 2/2021 ”Minä, skeptikko” -palstalla.

VÄSYMÄTÖN TERVEYSVALISTAJA

JUHANI KNUUTI sai palkinnon väsymättömästä työstään terveysvalistajana.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että viestimet ja sosiaalinen media ovat tulvillaan erilaisia terveysväittämiä, joista osaan liittyy merkittävää kaupallista toimintaa. Muoti-ilmiöt, sosiaaliset verkostot ja aktiivisesti levitetyt harhakäsitykset vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme terveydestä jaettua tietoa.

”Professori Juhani Knuuti on Valtakunnallisen PETkeskuksen johtaja ja ylilääkäri Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Mittavan tieteellisen uransa ohella Knuuti on aktiivisesti tarttunut julkisuudessa esitettyihin virheellisiin terveysväittämiin. Kritiikkinsä hän on pohjannut tieteelliseen tutkimustietoon ja sen puuttumiseen. Tästä syystä hän on itse joutunut arvostelun ja jopa painostuksen kohteeksi.

Knuuti käsittelee terveysväitteitä blogikirjoituksissa, lukuisissa esitelmissä ja on kirjoittanut aiheesta myös kattavan kirjan, Kauppatavarana terveys (Minerva, 2020).

Knuutin toiminta vastuullisena terveysvalistajana on rakentanut muita viestintäyhteisöjä: Antidoottiblogiportaalin julkaisuja ohjaa sitoutuminen tutkittuun tietoon ja eettisiin sääntöihin. Lääketieteen opiskelijat ovat perustaneet Vastalääke-yhdistyksen, joka jatkaa tieteeseen perustuvan terveystiedon levittämistä.

Professori Juhani Knuuti on toiminnassaan esimerkillisellä tavalla nostanut esille näyttöön perustuvan terveys tiedon merkityksen, mikä auttaa kansalaisia selviytymään terveysväitteiden viidakossa.”

UUDEMMAN SUKUPOLVEN TIEDON JULKISTAJA

ANNI SAUKKOLA sai palkinnon työstään terveyttä koskevan tiedon julkistajana erityisesti nuorille sopivin tavoin.

”Anni Saukkola on lääkäri, joka on onnistunut laajentamaan omassa työssään tiedonjulkistamisen tapoja ja kanavia. Saukkola vie tietoa sinne missä ihmiset ovat, myös sosiaalisen median kanaviin. Saukkola jakaa suuren suosion lyhyessä ajassa saavuttaneella Instagramtilillään tutkittua tietoa terveydestä. Hän nostaa esille etenkin sellaisia terveyttä koskevia aiheita, joihin liittyy paljon oletuksia ja uskomuksia.

Osana tutkitun tiedon julkistamista Saukkola rohkaisee ihmisiä pohtimaan, millaiseen tietoon he nojautuvat ja mistä lähteistä tietoa hakevat. Saukkola ei tyydy vain julkistamaan terveyttä koskevaa tietoa yksisuuntaisesti vaan asettuu avoimeen keskusteluun ihmisten kanssa sosiaalisen median kanavilla. Hän kertoo vaikeistakin asioista, kuten mielenterveydestä, selkokielisesti ja ymmärrettävästi.

Saukkolan kohdalla tiedonjulkistaminen yhdistyy vuoropuheluun, mikä kuluneen koronavuoden aikana on ollut erityisen tarpeellinen ja vastuullinen teko.

Anni Saukkola on uudemman sukupolven tiedon julkistaja, joka puhuttelee laajasti myös nuoria. Tällaisia monikanavaisesti ja dialogisesti toimivia tiedonjulkistamisen tekijöitä tarvitaan, jotta tutkittu tieto on mahdollisimman saavutettavaa ja kaikkien käytettävissä.”

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2021. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Salaliittoteorioita ja terroristisen teon suunnitelua Kankaanpäässä
Minä, skeptikko
Viimeinen lähtijä sammutti korvavalot
On tullut jäähyväisten aika
Lääketeollisuus – huuhaata tieteen helmoissa
Valtsun tuolissa: Hammashuuhaata
Covid-19 ja salaliittoteoriat. Osa 3: Salaliittoteoriat sosiaalisena puolustusmekanismina
Vaalihuijaus
OK Boomer: Hyvät, pahat ja rumat
Nuoria rekrytoidaan salaliittoteorioilla
Yliluonnollinen sota 1939-1945
Terapeuttinen valta
Ihmelääkärit Suomessa 1850-1950
Uuden etsijät
Rattijuopot ja tutkimus
Kuinka konflikti rakennetaan
Kielitieteen rivit rakoilevat
S. Albert Kivinen
Jyrki Tikka

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit