Skeptikko · Skeptikko 4/2021
Vaalihuijaus
Demokratian sekä vaalivalvojaisten fanit pääsivät tänä vuonna seuraamaan kaikkien aikojen oudointa showta. Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulosta kyseenalaistettiin erikoisilla uhkakuvilla.
Vaalien jälkilöylyistä alkoi entistä oudompi meno. Salaliittoteoriat ääntenlaskemiseen liittyvistä epäselvyyksistä kasaantuivat toistensa päälle. Vaaleissa käytettyjen Dominion-yhtiön äänestyskoneiden väitettiin olevan viriteltyjä. Se, miten ja missä välissä tämä virittely vaikutti laskentaan, jäi lausumatta. Äänestyslomakkeissa väitettiin olevan salaisia merkintöjä, joilla Trumpille menevät äänet peruttaisiin. Äänestypaikoille väitettiin tuodun matkalaukkuja täynnä Bidenille meneviä ääniä.
Myös monia muita väitteitä toisteltiin QAnonporukoiden viestinnässä. Vaalivilppiin uskovat aktivistit järjestivät erilaisia kuulemistilaisuuksia. Useita puheenvuoroja myöhemmin ainakin minulle selvisi, ettei heillä ollut todisteita vilpistä. Pelkästään väitteitä.
Republikaanit jopa rahoittivat äänten uudelleenlaskennan Arizonan osavaltiossa. Laskenta kuitenkin varmisti sitkeästi, että Biden voitti osavaltiossa.
Mikään näistä tempauksista ei johtanut vaalituloksen kääntämiseen. Varsinaiset todisteet jäivät uupumaan. Eikä sillä näyttänyt olevan väliä republikaanien johtotasolla. Tärkeintä oli pitää seuraajat innoissaan ja aktiivisina tukemassa puoleen kampanjoita. Demokraatteja vastustavat mielenosoitukset olivat tässä mielessä täydellisiä. Kylttejä kantaville ei tarvinnut maksaa palkkaa, mutta he pääsivät uutisiin näytteeksi kansan vihasta Bideniä ja demokraattipuoluetta vastaan.
Kaikki olisi mennyt hyvin, ellei syöksykierre olisi jatkunut.
Ilmoille viskatut epäselvyydet saivat vaalikarjan epäilemään, onko koko vaalijärjestelmässä mitään järkeä. Republikaanien kauhuksi alkoi ilmestyä puheita äänestämättä jättämisen puolesta. QAnon-vaikuttaja ja Trumpin vaalikampanjassa vaikuttanut asianajaja Lin Wood sanoi, ettei Georgian osavaltion edustajahuoneen vaaleissa kannata äänestää republikaanien ehdokkaita.
Syöksykierre näytti saavuttavan pohjan lokakuussa. Ongelmia aiheutti edelliset vaalit hävinneen Trumpin lausunto, jonka mukaan QAnon-liikkeen ”paljastamia” vaalien väärinkäytöksiä ei oltu oikaistu. Siksi vaaleihin ei voinut luottaa. Trump neuvoi heitä jättämään äänestämättä seuraavissa vaaleissa, kunnes väitetyt vaalivilpit on ratkaistu. Sitä saadaan odottaa pitkään, koska tuulesta temmattuja väitteitä on mahdoton ratkaista niiden silmissä, jotka eivät koskaan usko vaaliviranomaisia.
Vaa’ankieliosavaltioissa ja piirikunnissa tällainen asenne voisi jättää ratkaisevat konservatiiviset äänet kokonaan pois potista. Muutaman sadan äänen ero riittää. Demokraatti voisi viedä voiton, kun vilpillisyyteen uskovat jäävät tarkoituksella kotiin nukkumaan. Alkoi hätääntynyt viestinnän muokkaaminen.
Nyt MAGA-väelle uskoteltiin entistä suuremmalla tarmolla, että tietenkin presidentti Biden varasti vaalit heiltä, mutta se ei ole mikään syy jättää äänestämättä republikaaneja. Useat Trumpin seuraajista olivat valppaana sanomassa, että marxistit nimenomaan haluaisivat heidän jättävän vaalit väliin.
Se, miten äänestyskäyttäminen muuttuu salaliittoihin uskomisen kautta, on mielenkiintoinen aihe. Käyttäytymistieteissä halutaan oppia, miten ihmisten äänestystä ennustetaan sekä miten valintaan voisi vaikuttaa. Siihen QAnon-liikkeen seuraamukset sopivat hyvin.
Äänestyksen turhuudesta on ilmennyt soraääniä myös kotimaisessa kansalaiskeskustelussa. Kaikki on kuitenkin eliitin järjestämää ja tavallinen kansa jää nuolemaan näppejään, joten kannattaako sitä edes lähteä uurnille raapustamaan numeroita lappuihin?
Tieteellisenä kokeena pitäisi suorittaa seuraavanlainen tempaus: Vaihtoehtomedioihin laitetaan huhu: liskomiehet lähettävät CIA:n välityksellä nanokaasua äänestyspaikoille. Tässä kohtaa pitää ennakoida, miten huhun kohde tulkitsee väitteitä. Olisi tehokkaampaa laittaa uutinen valtamediaan, jossa kielletään mitään nanokaasua olevan missään vaalipaikoilla. Näin kaikkein vannoutuneimmat salaliittouskovaiset jättäisivät vaalit väliin.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2021. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Salaliittoteorioita ja terroristisen teon suunnitelua Kankaanpäässä
Minä, skeptikko
Viimeinen lähtijä sammutti korvavalot
Tuttuja nimiä palkittiin
On tullut jäähyväisten aika
Lääketeollisuus – huuhaata tieteen helmoissa
Valtsun tuolissa: Hammashuuhaata
Covid-19 ja salaliittoteoriat. Osa 3: Salaliittoteoriat sosiaalisena puolustusmekanismina
OK Boomer: Hyvät, pahat ja rumat
Nuoria rekrytoidaan salaliittoteorioilla
Yliluonnollinen sota 1939-1945
Terapeuttinen valta
Ihmelääkärit Suomessa 1850-1950
Uuden etsijät
Rattijuopot ja tutkimus
Kuinka konflikti rakennetaan
Kielitieteen rivit rakoilevat
S. Albert Kivinen
Jyrki Tikka
