RAEVAARA

Ismo Jokinen

JO KYMMENEN VUOTTA SITTEN julistettiin, että aika on ajanut vääjäämättä ohi blogeista. Perustin ensimmäisen blogini muistaakseni vuonna 2007, ja tunsin olevani täysin jälkijunassa.

Vähänpä tuolloin tiedettiin. Vuonna 2007 Facebook oli vasta ottamassa ensiaskeliaan, mutta nimenomaan sosiaalisesta mediasta blogit ovat löytäneet uuden väylän levitä ja tavoittaa lukijoita. Hyöty on vastavuoroista: blogit ovat tärkeitä sosiaaliselle medialle, sillä läsnäolo somessa vaatii jaettavaa sisältöä. Jos ainoat tuotetut tekstit ovat Twitterin parin rivin kiljahduksia, suuren tai edes vähän pienemmän ajattelijan kaapua on turha pukea päälleen.

Blogit siis tuntuvat vain kasvattaneen suosiotaan. Niitä perustetaan, levitetään ja luetaan.

Vakiintuneet mediat ovat löytäneet blogit vasta muutaman viime vuoden aikana. Nyt lähes kaikilla sanoma- ja aikakauslehdillä sekä esimerkiksi televisioyhtiöllä on verkkosivuillaan myös blogeja. Niitä tehdään hyvin vaihtelevilla periaatteilla: asialla saattavat olla lehden omat toimittajat, kirjoittamisesta saatetaan maksaa ulkopuolisille asiantuntijoille ja vaikkapa julkkiksille tai mediayhtiö saattaa tarjota bloggausmahdollisuuden kelle tahansa halukkaalle. Laatukin on siksi kovin kirjavaa.

Asiaan: Uusia ravinto- ja terveysblogeja ilmaantuu maailmaan kuin sieniä sateisen kesän jäljiltä. Luulisi, että ihmiset olisivat jo oppineet siihen, että asiantuntijablogeilta näyttävät sivustot eivät välttämättä ole sellaisia. Vuosikaudet on puhuttu medialukutaidosta, itseoppineista ”guruista”, todellisesta asiantuntijuudesta, tieteellisen tiedon ja muun löpinän eroista, mielipiteen ja tosiasian välisestä kuilusta.

Silti blogosfääriä kuluttava suuri yleisö tuntuu olevan yhtä höynäytettävissä kuin aina ennenkin. Mitä itsevarmempi ote uudella bloggarilla on ja mitä kiivaammin hän hyökkää vanhoja auktoriteetteja vastaan, sitä enemmän seuraajia löytyy. Talven aikana verkossa ovat ottaneet vahvasti jalansijaansa Safkatutka-niminen blogi sekä ainakin osittain samojen tekijöiden pitämä Kemikaalitutka.

Safkatutka on kirjoittajiensa mukaan ”Suomen vaikuttavin ruokamedia”. On harmillista, jos väite pitää paikkansa.

Safkatutkaa kirjoittavat Anni ja Fredu Sirviö, jotka ovat ravitsemusasioissa maallikoita siinä missä suurin osa meistä muistakin. Sivustolla sekoittuvat surullisesti ”journalistinen sisältö” (käytän lainausmerkkejä, koska kirjoittajat eivät ole journalisteja, sivustolle ei ole nimetty päätoimittajaa eikä se esimerkiksi ole JSN:n alainen media) sekä mainosmaiset yhden tuotteen maksetut ylistykset.

Safkatutka on myös seurannut orjallisesti ”asiantuntijabrändin” rakennusohjeita. Netissä on ensin koottu kannattajaryhmä tulisilla blogiteksteillä, sitten seuraajia on ryhdytty haalimaan määrätietoisesti lisää somen eri kanavien kautta. Vuoden alussa Safkatutkan tekijät julkaisivat kirjan. Kirja tuo aina lisää uskottavuutta, ja mediat ovatkin haastatelleet safkatutkalaisia ravitsemuksen asiantuntijoina. (Kirjailijana tietysti pidän siitä, että kuolemaan monesti tuomittu kirjallisuusala on yhä kovin arvostettu.)

Blogit eivät siis todellakaan ole menneen talven lumia, vaan niiden merkitys oman arvovallan kasvattamisessa on vain vahvistunut. Jos haluat ryhtyä asiantuntijaksi, tee samoin kuin Safkatutka teki. Moni on jo tehnyt, aina Antti Heikkilästä alkaen.

Voi toki olla, että olen liian pessimistinen, ja että koko ajan suurempi osa ihmisistä suhtautuu omatekoisiin asiantuntijoihin oikealla tavalla kriittisesti. Somea seuratessa on väkisinkin optisen harhan vallassa. Innostus vaikuttaa aina merkittävämmältä kuin se suuressa mittakaavassa on.

Ja tietysti blogosfääri sopii myös kriittisille äänille. Esimerkiksi Kemikaalikimara-blogin pitäjä Anja Nystén jaksaa ihailtavalla tavalla purkaa Safka- ja Kemikaalitutkan väitteitä.

Kuka uskaltaisi arvailla, vieläkö blogit ovat arvossaan seuraavan kymmenen vuoden päästä?