PAHIN ONGELMA: TUTKIMUSTULOSTEN VALIKOINTI

TAMMISEN ET AL KIRJA syyllistyy samaan perusvirheeseen kuin edeltäjänsäkin: kirjan auki kirjoittamaton pohjavire tuntuu olevan, että matkapuhelinten säteily on vaarallista, ja todistusaineisto on valikoitu siltä pohjalta. Lähestymistapa muistuttaa foliohattusiiven, maahanmuuttokriitikon tai Illuminati-salaliittoteoreetikon ajattelumaailmaa: kirjailija on hoksannut jotain, joka alaa kokopäivätyönä tutkilta professoritason asiantuntijoilta on jäänyt huomaamatta, ja nyt vain maailma pitää saada vakuutetuksi tästä.

Miksi sitten mobiilisäteilyn vaaroihin ei ole puututtu, jos niitä kerran on olemassa?

Taustalla on tietenkin mobiiliteollisuuden salaliitto. Kännykkämyynnin romahduksen pelossa terveysvaikutuksista vaietaan. Salaliittoteorian mielekkyys on helppo kyseenalaistaa: kuinka paljon esimerkiksi kahvin luokitte-

KIRJAT

lu mahdollisesti syöpävaaralliseksi on vähentänyt kahvin kulutusta? Entä tuore pekonin – ja muun punaisen lihan – luokittelu todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi?

Päinvastoin: mobiilisäteilyn toteen näytetty syöpävaarallisuus avaisi kokonaan uusia bisneksiä vaikkapa ”vähän säteilevien” puhelinten ja erilaisten kehon säteilykuormanvähennyshilavitkuttimien myynnissä. Kirjailijan jos kenen luulisi tietävän tämän: hänen sahkoailmassa.fi -verkkosivuillaan on myynnissä jos jonkinlaista säteilysuojaverkkoa ja –seinämaalia.

Uuden painoksen ansioksi voidaan lukea, että pahimpia huuhaa-väitteitä on siivottu pois ja lähdeluetteloita on selkiytetty ja lähteisiin jopa viitataan tekstissä. Toisaalta tämä tekee vain kirjan näennäisesti uskottavamman näköisesti, eikä korjaa kirjan pahinta ongelmaa eli tutkimustulosten valikointia. Kirjaan on valittu lähinnä omaa näkökantaa tukevaa materiaalia, ja kritiikki jätetty pois, asiantuntijahaastatteluista puhumattakaan. Anekdootteja löytyy senkin edestä.

Hannu Rytilä: Sähköherkän selviytymisopas. 1. painos. Omakustanne, Tuusula 2014.

Sähköherkän selviytymisopas on erään sähköherkän selviytymistarina.

SIINÄ MISSÄ ”Sähköä ilmassa” -kirjan tuorein painos oli ryyditetty täyteen lähdeviitteitä, Hannu Rytilän ”Sähköherkän selviytymisopas” ei viitteitä kaipaa: kirjailijan sosiaalisessa mediassa laukaiseman sutkautuksen mukaan niitä ei tarvita, koska hän tietää aiheesta kaiken.

Ja paljon hän tietääkin: kaukolämpöverkko aiheuttaa oireita, koska pumppujen aiheuttama sykkivä magneettikenttä kulkeutuu teräsputkia pitkin koteihin. Rytilän asiakas, jonka kotoa hän oli mitannut sähkömagneettisia kenttiä, parani diabeteksesta sen jälkeen, kun hän vaati vastapäisen talon GSM-tukiaseman poistettavaksi. Kännykkätukiasemien vaikutus kasvillisuuteen on silmin havaittavaa. Muurahaiset kulkevat pitkin maasäteilylinjoja.

Yksikään väitteistä ei kestä lähempää tieteellistä tarkastelua. Diabetes on toki voinut parantua, mutta kännykkätukiaseman poiston kanssa sillä ei ole ainakaan säteilyyn liittyvää syy-seuraussuhdetta.

Esipuheessa Rytilä kertoo sairastumisestaan. Pahalle ololle ja käsien vapinalle löytyi selitys, kun kirjailija katsoi sähköherkkyydestä kertovan TV-dokumentin

”Teknokratiapakolaiset”. Rytilä diagnosoi itsensä sähköherkäksi ja alkoi sopivan asunnon metsästäminen. Ongelmia aiheuttivat sähkömagneettiset kentät ja eräässä tapauksessa kaukolämpöputki. Tarinalla on onnellinen loppu: kirjailija pääsi asumaan omakotitaloon, jonka rakentamisessa on otettu huomioon sähköherkkyys.

Kirja jatkuu eri säteilylähteiden kuvailuilla, joissa sotketaan faktaa ja fiktiota. Tämän jälkeen kerrotaan, millaisilla ratkaisuilla sähkömagneettista säteilyä voi välttää.

Oireettoman asuinpaikan löytäminen on hieno asia, mutta kirja herättää ristiriitaisia tunteita. Tutkimusten mukaan sähköherkkyys ei johdu sähkömagneettisista kentistä, vaan niiden läsnäolon pelosta. Vaikka on mukava lukea, että Rytilä pystyy nyt asumaan ja harrastamaan onnellisesti, kirjan levittämä propaganda kenttien vaarallisuudesta levittää itse tautia eteenpäin.

On kirjassa asiaakin: ”Jo tunnin kävelylenkki metsässä saa ihmeitä aikaan.” Tämä on linjassa myös Lääkärikirja Duodecimin artikkelin kanssa, jonka mukaan yleinen psyykkinen hyvinvointi on paras keino välttää sähköyliherkkyytenä pidettyjä oireita.

KOMMENTTI: Harmitonta huuhaata?

SEKÄ ”SÄHKÖÄ ILMASSA” että ”Sähköherkän selviytymisopas” ovat samalla asialla: levittämässä sähköherkkyydestä ja mobiilisäteilyn terveysvaikutuksista tehdystä tutkimuksesta väitteitä, jotka eivät kestä läheisempää tieteellistä tarkastelua. Kirjat ovat hyvin erityylisiä niin sisällöltään kuin ulkoasultaan. Rytilän ”Sähköherkän selviytymisopas” kertoo hänen omista kokemuksistaan, ja taitoltaan se on käytännössä kirjan kansiin painettu Word-dokumentti, jossa on muutama värikuva. Viimeistään kaukolämmön terveysvaikutuksista, maasäteilystä ja muurahaispesistä puhuttaessa tavallinen rivilukija ymmärtänee, että kirjan sisältö on todennäköisesti muiltakin osin – Rytilän tuntemuksia lukuun ottamatta – puutaheinää.

Tammisen kirja nelivärikansineen ja takakansiteksteineen taas on ulkoasultaan disinformaation levittäjinä sikäli vakuuttavampi, että se on aivan kaupallisen kustantajan julkaiseman kirjan oloinen ja tuntuinen. Lukujen lopussa olevat lähdeluettelot pönkittävät mielikuvaa entisestään. Henkilölle, jolla ei ole luonnontieteellistä koulutusta – tai ei tiedä aiheesta mitään etukäteen – kirja ei välttämättä herätä mitään epäilystä.

Kumpi kirja levittää enemmän huuhaata? Vaikea sanoa, ja vielä vaikeampi mitata, mutta arvelen, että molemmat kyllä levittävät, mutta eri kohderyhmille. Rytilän kirja uppoaa enkelihoitoihin ja yksisarvisiin uskoviin taviksiin, ja Tammisen kirja uppoaa luokanopettajaan tai jopa lääkäriin, jolta on jäänyt Duodecimin aihetta koskeva artikkeli lukematta.

Tämän vuoksi on tärkeää, että sähköherkkyydestä ja mobiilisäteilystä on helposti saatavilla myös popularisoitua tieteellistä tietoa. Tässäkin pätee kohderyhmäajattelu: toiseen uppoaa helpommin piikikäs huumorilla höystetty kirjoittelu, toisiin kuivahko mutta hyvin jäsennelty asiateksti lähdeviitteineen.

Rytilän kirjassaan kertomat vaivat herättävät voimakasta empatiaa ja toivon lämpimästi että hän paranee vaivoistaan. Empatia ei kuitenkaan saa estää kritisoimasta pseudotieteellisiä väitteitä. Rytilä kertoo esipuheessa löytäneensä internetin kautta Erja Tammisen, jolta hän sai ”tärkeitä kirjoja ja mittalaitteita”. Lääkäriseura Duodecimin sähköyliherkkyysartikkelin mukaan mittarit ja laitteet pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä.

Sähköherkkiä hoitanut erikoislääkäri Markku Sainio toteaakin lehtihaastattelussa, että sähköherkkyydestä on parannuttu, kun oireilevat ovat lähteneet aktiivisesti opettelemaan reaktioidensa hallintaa ja jatkaneet normaalia elämäänsä ilman ympäristön vaaratekijöiden välttelyä. Sähköhuuhaakirjallisuus ei siis auta sähköherkkiä, vaan estää sairaita paranemasta.

tietokirjailija. kännykkäsäteilypelkoon liikkeeseen Ja mediaan Kuin blogiinsakin.

erja Tammisen Sahkoailmassa.fi -verkkosivuilla On Myynnissä Jos Jonkinlaista Säteily-*** ***suojaverkkoa Ja -seinämaalia.