Tutkimusta vai salatiedettä?

MONET TARINAT JÄTTÄVÄT TOIVOMISEN VARAA

L.P . HARTLEYN ”VIERAS MAAN ÄÄRESTÄ” ei sekään ole hassumpi hotellinovelli. Mustaviittainen kostaja tuonpuoleisesta ottaa omansa eikä armoa tunneta. Down Under, joka tarkoittaa Australiaa, on nimessä käännetty maan ääreksi, vaikka tarinasta käy kyllä selkeästi ilmi, missä päähenkilön tekemä rangaistuksen ansaitseva rikos on tapahtunut, ja mistä tarinan nemesis on uhrinsa tullut hakemaan.

John Buchanin Afrikkaan sijoittuva ”Vihreä villieläin” puolestaan on keskinkertainen kertomus, joka myös aiheuttaa ihmetystä sikäli, että Lovecraft sitä on esseessään kehunut. Novelli on melko tyhjänpäiväinen ja tylsä, mutta jostain kumman syystä Lovecraftin makuun. Walter de la Maren ”Erakko” on sekin kohtalaisen heppoinen tekele, hyvästä perusideasta huolimatta. Hatara toteutus ei jaksa kantaa tarinaa maaliin saakka. Tunnelma sentään on ajoittain sopivan kolkko.

E.F. Bensonin ”Hornansarvi” on veikeä peikkotarina, jossa suksi ja juttu luistaa lumisilla vuorilla kuin tuoreilla kotoisilla tammihangilla ikään. Novellin vuoripeikot tuovat mieleen erään nykyajan romaanin, nimittäin Jeff Longin mainion ”Helvetin piirit” (alkuteos ”The Descent”, 1999), ja on myös todettava, että viimeksi mainittu vetää suvereenisti pidemmän korren narratiivien vä-

KÄSIALANTUTKIMUKSELLA ja grafologialla on eroa. Alunperin grafologia vastasi nykyistä käsialantutkimusta. Nykyisin grafologia on laajentunut, voisi melkein sanoa, lähes huuhaan tasolle. On tosin myös grafologeiksi itseään kutsuvia henkilöitä, jotka pitäytyvät alkuperäisessä käsialantutkimuksessa.

Grafologia etsii käsialasta huomattavasti enemmän merkkejä kuin käsialantutkimus ja tulkitsee näitä omavaltaisesti tosiasioina ja näyttäjinä ihmisen persoonallisuudesta, nojautuu olettamuksiin. Alkuperäinen käsialantutkimus puolestaan tulkitsee enemmänkin käsialan muotoa ja kirjoituksen linjausta sekä käsialassa nähtävissä olevia hienoisia piirteitä. Väitänkin, että näistä voi päätellä kirjoittajan luonteenpiirteitä, mieltymyksiä, optimismia, pessimismiä ja näihin verrattavia ominaisuuksia.

Käsialaa voi verrata henkilön tekemään piirrokseen. Esimerkiksi kun usean henkilön annetaan piirtää talo, ovat piirrokset hyvinkin erilaisia. Vaatimaton henkilö piirtää pienen mummonmökin, kun taas suuruudenhullu piirtää ylisuuren talon. Käytännöllinen henkilö piirtää tavallisen talon autotalleineen sekä aputiloineen ja taiteellilisessä vertailussa. Bensonin minäkertoja kokee saman, jonka novellin sisäisessä kertomuksessa hänen serkkunsa professori Ingram ennakoi: mies tapaa kauhean peikkonaisen kasvoista kasvoihin.

Kyse novellin piilotekstissä on Longin romaanin tapaan ihmisen irvikuvasta, jonka hirveys johtuu nimenomaan siitä, että se on niin kovin lähellä meitä itseämme. Se on oikeastaan meidän peilikuvamme, sisäinen kuiskeemme, jokin meissä. Olemmehan petojen sukua.

Vuosi Longin jälkeen oman peikkoromaaninsa ”Ennen päivänlaskua ei voi” julkaissut Johanna Sinisalo nappasi ansaitusti Finlandia-palkinnon sisäisen petomme vaistojen kaihoisan kutsun oivallisesta kaunokirjallisesta käsittelystä.

Montague R. Jamesin Edgar Allan Poe -tyyppinen salapoliisitarina ”Apotti Thomasin aarre” lukeutuu sekin antologian heikompaan osastoon. Jo nimestä arvaa, mitä tuleman pitää, ja sitä tulee.

Markku Sadelehdon esipuhe kirjailijaesittelyineen valaisee antologian taustoja ja tekijöitä. Käännös on onnistunut vaikka monet tarinat jättävät huomattavan paljon toivomisen varaa. Lovecraftin kirjallinen maku ei nimittäin yllä lähellekään hänen kirjailijanlahjojaan, muutamaa mainittua poikkeusta lukuunottamatta. Nämä poikkeukset ovat kuitenkin niin erinomaisia, että teos kuuluu itseoikeutetusti jokaisen kauhunystävän kirjahyllyyn.

nen henkilö taas modernin nykyarkkitehtuurin mukaisen epäkäytännöllisen, mutta tyylikkään talon.

Käsiala sisältää tahdosta riippumattomia ilmaisuliikkeitä, joita voi verrata hyvän puhujan puheensa aikana käsillään ilmaisemiin asioihin. Koska käsiala antaa kuvan kirjoittajan luonteenpiirteistä ja tuntemuksista, tämä sitoo analyysin kirjoitusajankohtaan. Usein on nähtävissä esimerkiksi stressaavan tai ahdistavan ajanjakson päättyminen käsialan muuttumisena. Tällöin käsiala muuttuu vuosien kuluessa, ei siis välittömästi. Käsialanmuutoksia ei tapahdu useita vuodessa.

Alitajuisen symboliikan tulkinnoissa alkuperäinen käsialantutkimuskin valitettavasti viedään helposti pois realismin piiristä. Esimerkiksi käsialassa nähty pyramidi tai jäniksenkorvat eivät ilmaise mitään, sillä kyseiset kuvat ovat aivan liian monimutkaisia tiedostamattomasti tehdyiksi. Tälläisiä tulkintoja tekevät usein grafologeiksi itseään nimittävät tulkitsijat. Käsialan ilmaisevat asiat ovat hienoisia merkkejä, eivät esimerkiksi kuvia.