Skeptikko · Skeptikko 1/2016
Puheenjohtajan palsta
Yksi voi vaikuttaa
VUOSI 2016 on alkanut eläinlääkinnän merkeissä. 19. tammikuuta ”ProAgria Länsi-Suomi” ja ”Johtamalla Aikaa” -hanke järjestivät Huittisissa tapahtuman otsikolla ”Vasikan homeopaattinen hoito”. Muita tapahtuman yhteistyökumppaneiksi nimettyjä olivat ”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto” sekä ”Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus”. Tapahtuman veti eläinhomeopatian ammattilainen Marjut Roivainen.
Maaliskuussa seurasi jatkoa, sillä Kajaanissa ”Kainuun ammattiopiston luonnonvara- ja ympäristöalan yksikössä Seppälässä” järjestettiin 1. ja 2. päivä koulutusta otsikolla ”Homeopatiasta apua nautojen hyvinvointiin”. Kouluttajana toimi sama eläinhomeopaatti Roivainen. Hänellä on myös alustava sopimus huhtikuussa kurssista Leppävirralle.
Minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoa näiden tapahtumien järjestämisestä, mutta lienee selvää, että eläinhomeopaatti Roivainen on osaltaan tehnyt aktiivista markkinointia.
Homeopatia on saksalaislääkäri Samuel Hahnemannin (1755-1843) käsityksiin perustuva uskomusjärjestelmä. Monissa Euroopan maissa on viime vuosina kampanjoitu homeopatiaa vastaan. Helmikuussa Saksan skeptikot julkaisivat ”Freiburger Erklärung zur Homöopathie”, eli Freiburgin lausuman homeopatiasta. Allekirjoituksia on useampi sata, merkittävä osa lääketieteen ammattilaisia. Julkilausuman pääkohdissa todetaan mm.
•
Homeopatia ei ole sen enempää luontaislääkintää kuin
lääketiedettäkään: se ei ole yhteensopiva tieteen peruskäsitysten kanssa, vaan pikemminkin sitkeähenkinen uskomusjärjestelmä.
•
Ei erikoisasemaa homeopatialle: homeopatia ei 200 vuotensa aikana ole onnistunut osoittamaan vaikuttavuutta, vaan on säilynyt vain, koska sille on voimakkaan lobbauksen kautta myönnetty erikoisasema lainsäädännöissä. Homeopatian perustat ovat jo kauan sitten tieteen hylkäämissä käsityksissä, kuten similiaperiaate, vitalismi ja potensointi.
•
Potilaiden ja terapeutin itsepetosta: homeopatian terapeuttiset vaikutukset eivät riipu homeopaattisesta hoidosta, vaan pohjaavat suggestioon ja itsesuggestioon potilaan ja terapeutin osalta. Tällaisen (itse)petoksen mekanismit ovat moninaisia, mutta hyvin ymmärrettyjä ja tutkittuja.
•
Lääketiede ja tiede: emme väitä, että kannattamamme tieteellinen menetelmä voi tutkia ja selittää kaiken, mutta se pystyy osoittamaan, ettei homeopatia pysty selittämään itseään. Tieteellinen menetelmä on paras järjestelmä vaikuttavien ja vaikuttamattomien hoitojen erottelemiseksi toisistaan. Poliitikkojen ja journalistien ruokkimat uskomukset eivät voi olla lääketieteellisen toiminnan pohjana.
Toiminnallaan jokainen taa siihen, millainen on. Kuten amerikkalainen Cronin sanoi: yksi ihminen lisi yrittää.
voi omalta osaltaan vaikuttulevaisuus tieteellä maassamme politiikan tutkija Thomas E. voi vaikuttaa, ja kaikkien tu-
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä skeptikko
Eduskunnan oikeusasiamies: Myllykankaan lausumat osa lääketieteellistä keskustelua
Blogilla asiantuntijaksi, aina vain
Lähde mukaan Skepsiksen kevätretkelle
”Scalian kuolema ei voinut olla sattumaa”
Skeptikko – Kuoleman puhemies ja henkisyyden lähettiläs
Henrik Gabriel Porthan ja epäilyn taito
”Käärinliina on aito”
Geenimanipuloituja hyttysiä
Skeptikko 20v sitten
Tiivistä tietoa vaihtoehtohoidoista
Sähköä maalla, merellä ja ilmassa
Kokemusasiantuntijan näkökulma sähköherkkyyteen
Kuka on eloonjäämisen arvoinen?
Lovecraftin suosikkikauhunovellit samoissa kansissa
Tutkimusta vai salatiedettä?
Anekdootit ja tiede
