Minä, skeptikko

Saano Veijo

Nykyään matalaa profiilia pitävä Veijo Saano oli

2000-luvun alkupuolelle asti valtakunnan skeptinen

asiantuntija luonnonlääkintää koskevissa kysymyksissä.

SYNNYIN KIURUVEDELLÄ VUONNA 1953 ja kirjoitin ylioppilaaksi Kiuruveden lukiosta keväällä 1972. Nykyään asun Kuopiossa, minne muutin loppukesällä 1972 opiskelemaan lääkäriksi Kuopion korkeakoulussa. Kyseiseen ammattiin minut laillistettiin syksyllä 1977, ja lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi väittelin lääkeaineopista eli farmakologiasta keväällä 1982. Kliinisen farmakologian erikoislääkäriksi valmistuin vuonna 1989.

Ensimmäinen hankehommani oli männynkäpyjen keruu 1960-luvun alussa. 14-vuotiaasta alkaen olin useita kesiä postimiehen sijaisena. Tulevaisuudelleni tärkeäksi osoittautui vuoden 1974 kesätyö tutkimusassistenttina Kuopion korkeakoulun Farmakologian ja toksikologian laitoksella. Sain jatkaa siellä assistentin ja apulaisopettajan puolipäivätoimisena sijaisena koko opintojeni ajan. Valmistuttuani lääkäriksi sain samasta laitoksesta yliassistentin viran.

Opetin lääkeaineoppia mm. farmaseutiksi, hammaslääkäriksi, lääkäriksi ja proviisoriksi opiskeleville. Tutkimustyöni kohteina olivat alkuun kohtulihakseen vaikuttavat lääkeaineet, sitten bentsodiatsepiinireseptorit ja niihin kohdistuvat lääkeainevaikutukset, loppuvaiheessa hengitysteiden värekarvatoiminta sekä lääkeaineiden imeytyminen ihmisen verenkiertoon ja lääkeaineiden yhteisvaikutukset ihmiseen.

Selvitäkseni pienipalkkaisena yliassistenttina opinto- ja asuntolainoista pidin ajalla 1978-1990 lääkärin yksityisvastaanottoa. Siihen kuului toiminta merimieslääkärinä, johon sain koulutusta mm. seminaarissa, joka pidettiin Silja Star -nimisellä autolautalla. Me koulutettavat saimme tutustua laivaan perusteellisesti, konehuonetta ja komentosiltaa myöten. Noin kymmenen vuotta myöhemmin aluksen viimeiseksi nimeksi jäi Estonia.

Välillä olin yliopistosta virkavapaalla erikoislääkärin tutkintoon vaadittavissa sairaalatöissä mm. syöpätautien klinikalla, ja olin vuoden myös Saksassa tutkimassa uusia lääkeaineita Humanpharmakologisches Institutissa Tübingenissä.

Vuoden 1993 alussa siirryin Kuopion yliopiston palveluksesta ylilääkäriksi Helsingissä toimineeseen Lääkelaitokseen, mutta tein työni Kuopiossa etätyönä. Lääkelaitos muutettiin vuonna 2009 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaksi. Sieltä siirryin vuonna 2014 Suomalaiseen lääkäriseura Duodecimiin, jonka palveluksessa työskentelen ”Lääketieteen termit” -sanakirjan päätoimittajana.

”JÄTTÄKÄÄ SELFIET VÄHEMMÄLLE”

LAPSENA LUIN ALITUISEEN JA KAIKKEA. Olin niin ahkera kirjaston asiakas, että kirjastonhoitaja antoi minun viedä kotiin myös tietokirjoja, joita ei yleensä annettu lainaan. Keskikoulussa olin uskontotuntien aikaan vapaalla. Menin tuolloin isovanhempieni luo ja lueskelin heidän kirjojaan, mm. Väinö Linnan, Paavo Rintalan ja Mika Waltarin teoksia. Lukemisharrastus jatkuu vilkkaana; kirjakaupat ovat ainoita kauppoja, joissa teen heräteostoksia.

Heittouistinkalastusta harrastaessani opin jo pienenä hyvän veneenkäsittelytaidon. Vähän isompana harrastus toi paikallismaantiedon tuntemusta, kun ajelin kalareissuilla ensin polkupyörällä, sitten mopolla ympäri kotipitäjääni ja naapuripitäjienkin puolella. Verkkokalastus oli yhteinen harrastus isäni kanssa. Nykyisin kalastan enää vain harvoin ja aina pelkästään syötäväksi.

Kesätyötienesteillä ostin vuonna 1968 mopon. Keväällä 1970 hankin kevytmoottoripyörän ja vuotta myöhemmin ensimmäisen ison moottoripyöräni, rikkinäisen, vanhan Ariel Red Hunterin. Onnistuin korjaamaan sen ajokuntoiseksi, ja ajoin sillä pahan kolarin syksyllä 1971.

Konepyöräharrastus ei kolarointiin päättynyt vaan jatkuu yhä: olen entistänyt useita vanhoja moottoripyöriä, olen vanhojen moottoripyörien museoajoneuvotarkastaja ja olen kirjoittanut koeajoraportteja, matkakertomuksia yms. – lähes 400 julkaistua artikkelia.