Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2016

Mitä tuli kuvattua?

Risto K. Järvinen

SKEPSIKSEEN otti yhteyttä henkilö, joka vasta äsken oli huomannut Kolilla 22.6.2014 noin klo 14 ottamassaan kuvassa oudon yksityiskohdan. Kuva on otettu Nokian C5-00 -puhelimella. Kuvaushetkellä kukaan paikalla ollut ei havainnut mitään poikkeavaa, eikä kuvan oikeassa ylänurkassa oleva ”lentävä lätty” näkynyt muissa samaan aikaan otetuissa kuvissa. Kuvaaja ei usko ufoon tai yliluonnolliseen ja toivoi asiallista keskustelua siitä, mikä kuvaan on mahtanut eksyä.

Skepsiksen Facebook-ryhmässä mahdollisia selityksiä tuli useita: rasvainen sormenjälki tai vettä linssissä, lippiksen lippa, kärpäsen läpinäkyvä siipi, männyn tai kuusen siemen, frisbee, vetoketjun vedin, kameran rannelenkkki (jollaista puhelimessa ei kai yleensä ole).

Yksi kirjoittaja epäili, että kameran optiikkaan on hiipinyt kosteutta – esimerkiksi Kolille kapuamisen aiheuttamasta hikoilusta – josta on muodostunut Newtonin rengas ja ”pehmeä kuva”. Muitakin näkemyksiä oli.

”Yleensä nuo ovat jotain ötököitä. Tuollaiset viivat saattavat olla nopeasti liikkuneen kohteen, esimerkiksi siiven, jättämä valotusjälki. Lisäksi puhelimissa on yleensä verhosuljin, jolloin nopeasti liikkuva kohde vääristyy horisontaalisesti.”

Toisen kirjoittajan mukaan lippiksen, kärpäsen tai vastaavan voi sulkea selityksistä pois, sillä objektin epäterävyys heittää vain vähäsen lähimmästä kokonaan näkyvästä kuusesta – se on siis oletettavasti vain muutamia metrejä lähempänä kuvaajaa. ”Melko suuri lippis saisi olla.”

Vetoketjuteoriakin herätti epäilystä. ”Kamerapuhelimissa polttoväli on luokkaa 18-24 mm, jolloin vetoketju olisi vähän sumeampi tai ainakin vääristyneempi, kun se on noin reunassa. Myöskään polttovälin ja Bokehefektin puolesta vetoketju ei sovellu selitykseksi.”

Muuan kirjoittaja ihmetteli ufokuvien sääntöä, jonka mukaan kuvaajilla on aina käytössään todella huono kamera, joka on tarkennettu johonkin muuhun kuin itse ufoon. Tälle löydettiin selitys: kuvien huono laatu johtuu usein siitä, että tavallisella tallaajalla ei ole yleensä käytössään optista zoomia, jolloin kameran pitää zoomata digitaalisesti, mikä aiheuttaa paljon kohinaa. Samasta syystä tarkennus ei toimi ääriasennossa kunnolla.

”Eikös se, että kameran lähellä olisi kuitenkin heilunut lippis, frisbee, vetoketjun vedin tai jokin hihna selittäisi kuvan epäterävyyden? Kameran kehno automatiikka olisi yrittänyt tarkentaa läheltä ohi menevään läystäkkeeseen.”

Kymmenen vuotta kuvankäsittelyä harrastanut henkilö väitti lähes varmuudella, että ”objektilla” on kuvassa liike-energiaa toisin kuin millään muulla kuvassa – objekti on siis kuvaushetkellä liikkunut, kyse ei ole kuvaajan epävakaasta kädestä. ”Tämän näkee objektin reunoista ja värikkäistä palluroista helposti.”

Myös kuvan aitous herätti keskustelua. Joku kertoi tutkineensa, että Fotoforensicsin mukaan kuva on käsittelemätön. ”Kuvan koko on 2,5 megapikseliä, eli siitä ei ole voitu cropatakaan kuin puolet pinta-alasta, eikä sen pitäisi vielä mössätä noin pahasti. Eikä cropattua kuvaa varmaan ole suurennettu, kun ei pikseleitä tunnu näkyvän. Eikä kuvaa ole kovin paljon voitu isommaksi skaalatakaan, kun siinä alkaisi pikselit näkyä.”

lue Koko Keskustelu: Facebook.com/groups/skepsisry

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kemikaalit arjessamme
Puheenjohtajan palsta
Näennäishistoriaa ja näennäiskielitiedettä
Huuhaa-palkinto Keski-pohjanmaan kansanopistolle
Homeopaatit ahtaalla Amerikassa
Taikuri ja "taikuri"
Donald Trump luopumassa salaliittoteorioistaan?
Ihme juttuja
Skeptikko 20 v. sitten
Tarinoita psykologiasta
Ostoskoriin!
Skeptikoksi ei kannata ryhtyä älyllisen helpotuksen toivossa
Miten tähän on tultu?
Islamista ja siirtolaisuudesta
Epäily ei ole miellyttävä tila, mutta varmuus on järjetön
Onko tietoa?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit