20v.

ERÄS AIKAMME PARADOKSEISTA ON, että vaikka kuluvaa vuosisataamme leimaavat luonnontieteet ja niiden sovellukset aivan ennenkokemattomalla tavalla, rimpuilee se tiedettä vastaan monin tavoin. Tiede on aiemmihnkin ollut piikkinä ihmisten lihassa, mutta sitä vastaan on tavallisesti argumentoitu sen ulkopuolelta. … Uusi piirre on, että nyt tiedettä pyritään kritisoimaan omaksumalla sen omia piirteitä ja käsitteitä.

Nekin, jotka julistavat tieteen tulokset vain sosiaaliseksi konventioksi, tai jotka astrologien lailla näkevät ihmiskohtaloissa mystisen yhteyden taivaankappaleisiin, tai ihmisruumiin terveydentilassa kristallien vaikutuksia, pukevat sanomansa tieteen kielelle. Puhutaan energiavirroista tai entropiasta, värähtelystä ja säteilystä – kuin lainaamalla fysiikan termejä itse asia jalostuisi. Tällainen tyhjä sanojen pudottelu on edennyt myös yliopistomaailmaan, niin kuin amerikkalaisen fyysikko Alan Sokalin hiljattain paljon julkisuutta saanut temppu alleviivasi.

Sokal sai julkaistuksi johtavassa amerikkalaisessa kulttuuritutkimuksen aikakauslehdessä artikkelinsa, jossa fysiikan ja matematiikan käsitteistöä vapaasti lainaillen hän muun muassa väitti, että irrationaaliluku piin arvo, ”jonka ennen ajateltiin olevan vakion”, riippuu havaitsijasta. Sokalin pila meni täydestä, koska suuri joukko arvostettuja postmoderneja filosofeja on jo vuosia harjoittanut tiedettään samanlaisin löyhin perustein.

Syntynyt poru kertoo oikeastaan vain sen, että luonnontieteen sisäinen kritiikki on paljon kovempaa kuin usein kuvitellaankaan, ja että joka väitteensä tieteenä markkinoi, joutuu automaattisesti alistumaan siihen koko sen ankaruudessa. Muutoin väittämät, puhuvatpa ne energiakentistä tai kvanttifysiikasta, pysyvät onttona ja epäuskottavina, tuulesta temmattuina. Pelkät sanat eivät yksinkertaisesti riitä.

Alan Sokalkin on toivottanut ne, jotka pitävät painovoimaa sosiaalisena konstruktiona, tervetulleiksi testaamaan sitä hyppäämällä hänen kotinsa ikkunasta. Itse yövyin siellä kerran monta vuotta sitten ja näkymä 22. kerroksesta New Yorkin ylle oli sen verran huimaava, etten ainakaan tuolloin tohtinut epäillä Newtonia.

RELATIVISMI, SKEPTISISMI JA NIHILISMI tuhoavat kaikki arvot ja jättävät meidät vailla suuntaa palelemaan kylmään maailmaan.”

”Skeptikot kiistävät tiedon mahdollisuu- ” den ja kaivavat näin maata tieteellisen tutkimuksen alta.”

Puhuttaessa skeptikon arvoista on lähdettävä siitä, että niin populaarissa julkisuudessa kuin myös pitkälti filosofisen ja tieteellisen tutkimuksen perinteen valossa skeptikoilla on arveluttava maine. Siten käsite ”skeptikon arvot” saa alusta alkaen paradoksaalisen leiman. ”Mitä arvoja nyt skeptikot voisivat kannattaa?”

Skeptikolle itselleen aihe hahmottuu eri tavalla kuin anti-skeptikoille. ”Mitä päämääriä näkökantani edistää? Millainen intellektuaalinen ja moraalinen oikeutus voidaan antaa skeptiselle asennoitumiselle?” Skeptikon kannalta skeptisyydessä on kysymys myönteisestä ja tärkeästä ajattelutavasta. Sen edustama pidättyväisyys estää skeptikkoa joutumasta haihattelun, toiveajattelun ja laumahenkisyyden pauloihin.

SOKALIN KEPPONEN nostaa esiin hyvin tärkeitä kysymyksiä järjenkäytön luonteesta ja roolista, argumentaation ja retoriikan suhteesta, luonnontieteiden ja niin sanottujen humanististen tieteiden eroista ja yhtymäkohdista, objektiivisuudesta tieteen tavoitteena, tieteenharjoituksen kytkennöistä valtaan ja rahaan, maallikoiden mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon asiantuntijavaltaisissa yhteiskunnissa ja tieteellisen keskustelun etiikasta. …

”Skeptikoiksi” itseään kutsuvien valistuksen perinteen puolustajienkin kannattaa miettiä, onko ”rajatieto” ainoa julkista kritiikkiä ansaitseva valetiedon traditio. 1700-luvun valistus kävi rohkeasti vanhan järjestyksen monien perusinstituutioiden kimppuun, ja samanalaista uskallusta älyllisen rehellisyyden puolesta kaivattaisiin kipeästi nykypäivänäkin, sillä hölynpöly ja taikausko käyvät yhä hyvin kaupaksi nykyaikaisenkin vallan lähteillä. Muussa tapauksessa meidän aikamme ei ole edes valistuksen aikaa – valistuneesta ajasta puhumattakaan.

ALKAJAISIKSI ulkomaiset delegaatit koottiin autoihin ja lähdettiin päämäärästä tietämättöminä jonnekin. Perillä huomasimme, että kadunreunalle pystytettyyn katokseen oli varattu meille vieraille istumapaikat. Katsomosta oli suora näköala juuri käynnissä olleen mielenosoituksen ohimarssiin. Mustapaitojen kulkue kidutti selkänahkaansa vetämällä autoa, roikkumalla ilmassa ja muuta sellaista. Metelin keskellä kuului ”no god” -huutoja, myös Periyarin nimeen vannottiin. Selkäpiitäni karmivan esityksen tarkoituksena oli vakuuttaa katsojille, ettei jumalien apua tarvittu pienten kidutusten kestämiseen kuten fakiirit väittivät.

Kari Enqvist

Arto Siitonen

Juha Savolainen

Pekka Elo

lainaukset Lehdestä Skeptikko 4/1996. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti