Näennäishistoriaa ja näennäiskielitiedettä

”Oman kansan historian suurentelulla voi olla poliittista merkitystä.”

ENGLANNINKIELISESSÄ WIKIPEDIASSA on laaja artikkeli näennäistieteestä. Artikkelissa mainitaan hyvä joukko näennäistieteellisiä ideoita ja käsitteitä – muun muassa alkemia, astrologia, kraniometria, homeopatia, älykkään suunnittelun teoria ja parapsykologia. Lista näyttää ensivilkaisulla melko kattavalta, mutta todellisuudessa se on systemaattisesti puutteellinen. Miksei artikkelissa mainita teorioita Atlantiksesta? Tai näennäiskielitieteellisiä teorioita? Tai teorioita, joiden mukaan kansa jos toinenkin polveutuu Israelin kadonneista heimoista?

Näyttää siltä, että humanistisen tutkimuksen tontille tunkeutuvaa näennäistiedettä on jotenkin vaikea kutsua näennäistieteeksi. Epäilen syyksi sitä, ettei humanistista tutkimusta mielletä tieteeksi. Tällainen ajatus on juurtunut erityisesti englannin kieleen, jossa sana ”science” tarkoittaa luonnontieteitä. Suomen ”tiede”, saksan ”Wissenschaft” ja latinan ”scientia” sen sijaan pitävät sisällään myös kaikki ihmistieteelliset alat. Nykytieteenfilosofian valossa laaja tieteen käsite on perusteltu.

Tieteenalat ovat erilaisia, mutta vaikkapa biotieteiden ja teoreettisen fysiikan välinen ero on monilta osin suurempi kuin biotieteiden ja sosiologian. Jyrkälle eronteolle luonnontieteiden ja ihmistieteiden tai luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välillä ei ole perusteita. Esimerkiksi vanha erottelu, jonka mukaan luonnontieteissä selitetään ja yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä ymmärretään, ei enää nykyisten selittämisen teorioiden valossa ole järkevä. Historioitsijatkin selittävät.

AINEISTOA ENEMMÄN KUIN TARPEESEEN

OLEN JO USEAMMAN VUODEN AJAN opettanut tieteenfilosofiaa humanististen alojen opiskelijoille. Kun olen puhunut tieteen ja näennäistieteen välisestä erosta, tapanani on ollut havainnollistaa asiaa näennäistieteellisillä teorioilla Suomen historiasta. Päädyin lopulta kirjoittamaan aiheesta kirjan ”Villi Suomen historia”.

Tein sen kahdesta syystä. Ensinnäkin halusin esitellä nykyistä tieteenfilosofista keskustelua tieteen ja näennäistieteen välisestä erosta. Toiseksi halusin kiinnittää huomiota siihen, että humanistiset tieteet ovat tieteitä. Samat kriteerit, joita käytetään alkemian erottamiseen kemiasta ja homeopatian erottamiseen lääketieteestä, sopivat myös näennäiskielitieteen erottamiseen kielitieteestä tai näennäishistorian erottamiseen historiantutkimuksesta.

Aineistoa löytyi enemmänkin kuin olisin tarvinnut. Viimeisten sadan vuoden aikana suomen kieltä on väitetty muun muassa muinaisegyptin, sumerin, etruskin ja japanin sukukieleksi. Kansamme alkukodiksi on ehdotettu Jaavaa, Kreetaa ja Atlantista – ja tietysti meidänkin väitetään polveutuvan Israelin kadonneista heimoista. Raamattuhan mainitsee, että kun Israelin kuningaskunta tuhoutui vuonna 720 eaa, kymmenen israelilaista heimoa joutui hajalleen ja katosi. Näitä heimoja on sittemmin soviteltu muun muassa Amerikan alkuperäisasukkaiden, japanilaisten ja tosiaan suomalaistenkin esi-isiksi.

Näennäishistoria seuraa aina oman aikansa muotivirtauksia. Esimerkiksi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa sai Pariisissa asuessaan vaikutteita egyptomaniasta. Niinpä hän väitti, että muinai segyptiläiset puhuivat itse asiassa suomea ja että me polveudumme pyramidien rakentajista. Myöhemmin kun Thor Heyerdahlin sankarillinen purjehdus balsalautalla Perusta Polynesiaan teki Tyynenmeren saarista suosittuja, kiinnittyi näennäistieteilijäin huomio siihen, että ”mana” ja ”manala” kuulostavat kummasti samalta.

Kuten tieteenfilosofi Sven Ove Hansson on todennut, näennäistieteellisiä teorioita yhdistää se, että ne ovat epäluotettavia, mutta ne ovat sitä erilaisin tavoin. Ei ole järkevää luottaa eetteripyörreteoriaan tai kraniometriaan, mutta ne ovat eri tavoin kyseenalaisia. Myös humanistisen tutkimuksen kanssa kilpaileva näennäistiede on epäluotettavaa monista erilaisista syistä.

Aivan kunnianarvoisa tutkimuksen tekemisen tapa voi muuttua näennäistieteeksi ajan saatossa, jos ala ei ota kritiikkiä varteen ja kehity. Tieteenfilosofi Paul Thagardin mukaan esimerkiksi astrologia oli järkevää toimintaa Ptolemaioksen aikoina parituhatta vuotta sitten. Nykyään se on näennäistiedettä.

Samaan tapaan 1600-luvun yliopistoissa hyväksytyt historiantutkimuksen menetelmät ovat nykypäivänä näennäistieteellisiä. Johannes Messenius ja Daniel Juslenius kirjoittivat 1700-luvun alussa kansallemme uljasta historiaa: Suomessa oli heidän mukaansa muinaisaikoina mahtavia kuninkaita ja me polveudumme Nooan pojasta Tuiskonista. Tuohon aikaan historiantutkimuksen tehtäväksi ymmärrettiin sen selvittäminen, mitä maailmassa on sattunut Raamatussa kuvattujen tapahtumien jälkeen.

Tieteellisen historiankirjoituksen kehittyminen on saattanut tällaisen tarinoinnin pois yliopistojen käytäviltä. Lähdekriittisin menetelmin tutkittu menneisyys näyttää kenties vähemmän jännittävältä kuin Messeniuksen ja Jusleniuksen tarinoissa, mutta tieteellisen historiantutkimuksen tuottamat väitteet ovat luotettavampia. Nykyään tarinat suomen muinaiskuninkaista ovat silkkaa näennäistiedettä.

Järvinen Risto K.

inkeri Koskinen Uskaltaa Esitellä Villejä Teorioita Suomen Historiasta, Sillä Hän Ei Usko, Että Tämä Lisää Niiden*** ***suosiota.

SANAJOHDOKSIA ON HELPPO KEHITELLÄ KAHDEN KIELEN VÄLILLE

TOINEN TYYPILLINEN TAPA, jolla näennäistiede on epäluotettavaa, liittyy satunnaisuuteen. Tieteellisillä teorioilla ei yleensä selitetä yksittäisiä havaintoja, vaan ilmiöitä. Ei siis yksittäisiä havaintoja metallinpalasten käyttäytymisestä, vaan magnetismia. Ei yksittäisten sanojen satunnaista samannäköisyyttä, vaan kielten välisiä systemaattisia yhtäläisyyksiä. Ennen kuin tutkija voi ryhtyä kehittämään ilmiötä koskevia teorioita, täytyy varmistua ilmiön olemassaolosta.

Näennäistieteilijöiltä tämä usein unohtuu. Esimerkiksi Sigurd Wettenhovi-Aspa selitti enemmän tai vähemmän tosissaan, että hänen havaintonsa suomen ja muiden kielten välisistä yhtäläisyyksistä voi selittää vain olettamalla, että kielet ovat toisilleen sukua. Tottahan Stonehenge on alkujaan se toinen henge ja ”pyramidi” tulee sanoista ”pyhät raamit”.

Tällainen teoretisointi on nurinkurista. Aspalaisia sanajohdoksia on helppo kehitellä minkä tahansa kahden kielen välille. Kielissä on eri äänteitä enintään 70, yleensä vain noin 50, ja sanoja puolestaan on periaatteessa rajaton määrä. On siis hyvin todennäköistä, että eri kielissä on samankaltaisia sanoja. Sattuma riittää selittämään Aspan tekemät havainnot.

Suomalaiset ovat tieteeseen luottavaa väkeä, eikä näennäistieteellä ole maassamme kummoistakaan asemaa. Siksi uskalsin esitellä villejä teorioita Suomen historiasta; en usko, että teorioiden esittely lisäisi niiden suosiota. Monissa muissa maissa on toisin.

Esimerkiksi Unkarissa näennäistieteellinen historiankerronta on tätä nykyä suosittua. Me suomalaiset tiedämme, että suomi ja unkari ovat sukukieliä, mutta moni unkarilainen kiistää väitteen tutkijoiden hapatuksena. He uskovat mieluummin keskiaikaiseen perimätietoon, jonka mukaan unkari on sukua hunnien kielelle. Onhan se nyt paljon komeampaa kuin kielisukulaisuus meidän kanssamme.

Historiaa koskevat väitteet ovat itseymmärryksemme kannalta tärkeitä, ja oman kansan historian suurentelulla voi olla poliittista merkitystä.