Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2016

Homeopaatit ahtaalla Amerikassa

LeiniVaara

MARRASKUUSSA TERVEYSUUTISIIN ilmestyi skeptikoita ilahduttava tietoa: Yhdysvaltain kuluttajavirasto Federal Trade Comission FTC päätti ottaa kantaa homeopatian toimivuuteen. Virasto julkaisi määräyksen, jota skeptikot olivat odottaneet monta vuotta: homeopaattisiin tuotteisiin ja niiden markkinointiin pitää laittaa selkeää tietoa kuluttajille. Ilmoituksen pitää kertoa, ettei tuote toimi.

Sinällään kyseessä ei ollut mikään uusi kanta homeopatian toimivuudesta. Eri virastojen linjaukset eivät vain ole olleet yhteneväisiä. Virastot olivat keskustelleet keskenään homeopatian valvonnan tiukentamisesta kuluneen vuoden aikana.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n silmissä homeopaattiset tuotteet ovat saaneet erivapauksia mainonnassa. Toinen virasto edellyttää terveysväittämille tuekseen tieteellistä tutkimusta, toinen virasto ei. Se on johtanut tilanteeseen, jossa homeopaatit ovat valvoneet itse oman alansa mainontaa Yhdysvalloissa. Vain FDA:lla olisi ollut valtuudet estää homeopaattisten tuotteiden myynti. Sellaiseen ei kuitenkaan ole ryhdytty.

Terveyteen liittyvien väittämien valvonta on siis käytännössä jäänyt toteuttamatta homeopatian kohdalla. Säännökset olivat periaatteessa rajanneet sallituiksi vain tutkittuun tietoon perustuvien terveysväittämien käytön. Homeopatian kohdalla säännösten noudattaminen ei ole ollut niin tarkkaa.

Virallisesti hyväksytyiltä lääkkeiltä on vaadittu tutkimusta terveysväittämiensä tueksi. Lääkevalmistajat käyttävät valtavia summia näihin lääketutkimuksiin. Vaihtoehtoisena tai täydentävänä itsehoitotuotteena homeopatian mainostaminen on ollut helpompaa. Homeopatiatuotteiden hyväksyntä ei ole edellyttänyt vastaavaa tutkimusta. Homeopatiaa ja vastaavia vaihtoehtoisia hoitomuotoja valvotaan eri määräyksillä kuin oikeita lääkkeitä.

Tämän vuoden tammikuussa ”New England Journal of Medicine” -julkaisussa otettiin kantaa homeopatian valvontaan. Siinä muistutettiin, että viranomaiset olivat luvanneet jo 30- ja 60-luvuilla tarkistaa homeopatiaan liittyvän tieteellisen tutkimuksen tulokset. Näin ei kuitenkaan tehty. Tällä vuosituhannella homeopatian hoitotehosta on kerääntynyt entistä enemmän laajoja ja luotettavia tutkimuksia. Siksi olisi korkea aika, että valvontaa suorittavat viranomaiset tarkistaisivat, millä tavalla homeopaattisia tuotteita markkinoidaan.

Tiukennetulla valvonnalla ei tietenkään estetä homeopaatisten tuotteiden saatavuutta. Asiakkaat saavat jatkossakin ostaa niitä tuttuun tapaan joistain apteekeista, luontaistuotekaupoista tai suoraan homeopaateilta.

Homeopatiamyynnissä liikkuu iso raha. Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksien tietojen mukaan vuonna 2007 pelkästään Yhdysvalloissa homeopatian käyttäjiä oli 3,3 miljoonaa henkilöä. Siihen käytetään 2,9 miljardia dollaria vuosittain.

FTC:n määräyksessä sanotaan suoraan, ettei homeopatian toimivuudelle löydy laadukasta tieteellistä tutkimusta, eivätkä homeopaattien väittämät tuotteen hoitotehosta ole modernin lääketieteen hyväksymiä. ”Kaikesta tästä huolimatta homeopatialla on kannattajansa”, FTC toteaa. Virasto myöntää jättäneensä työnsä joskus tekemättä: harhaanjohtavia terveysväittämiä ei ole tarkistettu silloin, kun siihen olisi ollut aihetta.

FTC edellyttää uusien merkintöjen käyttöä, jotta tuotemerkinnät ja markkinointi eivät olisi enää harhaanjohtavia. Niiden tarkka sanamuoto jätetään homeopaaattien päätettäväksi, kunhan sisältö kertoo, ettei tuotteen toimivuudelle löydy tieteellistä näyttöä ja että tuotteesta esitetyt väittämät perustuvat pelkästään homeopaattien teorioihin 1700-luvulta, jotka eivät ole asiantuntijoiden hyväksymiä. Ilmoituksen on oltava näkyvällä paikalla homeopaattisissa tuotteissa.

Homeopaateilla on yksi keino päästä eroon FTC:n määräämistä merkinnöistä. Heidän tarvitsee vain esittää virastolle laadukasta tieteellistä tutkimusta, joka osoittaa homeopatialla olevan lumevaikutusta suurempi hoitoteho. Sitä odotellessa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto voi myös päivittää kantaansa homeopatiaan. Yhdysvaltain kuluttajaviraston määräys on oiva askel kohti tieteen kannalta pätevää ohjeistusta homeopatian säätelyssä.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kemikaalit arjessamme
Puheenjohtajan palsta
Näennäishistoriaa ja näennäiskielitiedettä
Huuhaa-palkinto Keski-pohjanmaan kansanopistolle
Taikuri ja "taikuri"
Donald Trump luopumassa salaliittoteorioistaan?
Ihme juttuja
Skeptikko 20 v. sitten
Tarinoita psykologiasta
Ostoskoriin!
Skeptikoksi ei kannata ryhtyä älyllisen helpotuksen toivossa
Miten tähän on tultu?
Islamista ja siirtolaisuudesta
Epäily ei ole miellyttävä tila, mutta varmuus on järjetön
Onko tietoa?
Mitä tuli kuvattua?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit