Miksi yliopisto osti queer-performanssin?

”Queer-teoria haittaa seksuaalivähemmistöjä koskevaa tutkimusta, joka on

itsessäänkin kiinnostavaa, ilman sensationalistisia humpuukiväitteitä.”

VASTIKÄÄN JULKAISTU feministisen pedagogiikan opas [1] sanoo, että ”avointa suhtautumista sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen pitäisi opettaa kouluissa”. Kyse on kahden niin sanotun queer-teoreetikon, Sanna Karkulehdon ja Leena-Maija Rossin lausunnosta. Olen siitä samaa mieltä. Nuorison on hyvä tietää, että kaikissa kulttuureissa on homo- ja biseksuaaleja ja että osa ihmisistä (joidenkin arvioiden mukaan puoli prosenttia) kokee syntyneensä väärään sukupuoleen. On myös ilmeistä, että seksuaalivähemmistöjen syrjintä ja kaltoinkohtelu ovat väärin.

Queer-teoriassa on kuitenkin kyse muustakin kuin seksuaalivähemmistöjen tutkimisesta tai syrjinnän vastustamisesta. Rossi ja Karkulehto kirjoittavat:

...sen sijaan, että kaikilla olisi sisäsyntyinen sukupuoli-identiteetti, joka olisi syy heteroseksuaaliseen kanssakäymiseen ja haluun, sukupuoli onkin pitkälti käyttäytymisen, tekojen ja toiminnan seurausta. Luonnollisuuden ja sisäsyntyisyyden sijaan sukupuolen voikin ajatella muotoutuvan pitkälti toistamalla ja jäljittelemällä eli performatiivisesti.

Tämä ajatus sukupuolen performatiivisesta muotoutumisesta löytyy eri muodoissaan ja eri vahvuisena kutakuinkin kaikista queer-teoreettisista kirjoituksista. Mikä ajatuksessa on pielessä?

Lajien välinen vertailu ensinnäkin kertoo, että sukupuolilla ja sukupuolieroilla on evolutiivinen perusta. Kyseessä on valtaisa vertailuaineisto, joka on suoraan ristiriidassa performatiivisuusväitteiden kanssa. Joko ei ole mielekästä väittää sukupuolen syntyvän performatiivisesti tai sitten pitää selittää, miksi myös viiksisiipat, viirupöllöt ja viitasammakot performoivat sukupuolia. Vaihtoehtoisesti Rossi ja Karkulehto voisivat kertoa, miten jokin lisääntymisen kannalta niin olennainen piirre kuin sukupuolisuus on voinut ihmisellä päätyä luonnonvalinnan ulottumattomiin. Periaatteessa tämä on mahdollista, mutta ennustan vaikeuksia asian todistamisessa. Milloin ja miten tämä performatiivinen käänne lajinkehityksessä esimerkiksi tapahtui, olivatko jo neandertalin ihmiset siinä mukana?

Myös seuraavat seikat ovat ristiriidassa Rossin ja Karkulehdon väitteiden kanssa. Tietyt keskimääräiset sukupuolierot ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Havainnon takana on mittava ihmispopulaatioita vertaileva psykologinen ja antropologinen aineisto. Suurimmillaan erot ovat juuri lisääntymiseen liittyvissä piirteissä, esimerkiksi seksuaalisessa vaihtelunhalussa. Sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen suuntautuminen, sukuelinten rakenne ja sukupuolikromosomit eivät myöskään vaihtele jatkumollisesti ja sattumanvaraisesti vaan selkeinä ryppäinä. Myös hormonitasoissa on selkeitä tilastollisia säännönmukaisuuksia.

Koska queer-teoreetikot ovat johdonmukaisesti sivuuttaneet edellä mainitut seikat, he rikkovat Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Ohjeen kohta nro 3 kuuluu:

Tutkijat ottavat muiden tutkijoiden työn ja saavutukset asianmukaisella tavalla huomioon niin, että he kunnioittavat muiden tutkijoiden tekemää työtä ja antavat heidän saavutuksilleen niille kuuluvan arvon ja merkityksen omassa tutkimuksessaan ja sen tuloksia julkaistessaan.