Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2021

Minä, helvetin pelkuri

Risto K. Järvinen

Kohta 35 Vuotta Kysymyksiä

OLEN ALKUVUODESTA joutunut kolmeen pelkäämiseen liittyvään tilanteeseen. Ensimmäinen sai alkunsa, kun Facebook-ystäväni kirjoitti päivityksessään kuukausitolkulla jatkuneesta unettomuudesta, ahdistuksesta, rytmihäiriöistä, kivuista ja paniikkireaktioista, joihin mitkään lääkkeet eivät auttaneet. Hän oli päätynyt katsomaan YouTube-videoita ja lukemaan tiedemiesten haastatteluita, jotka kertoivat psilosybiinin ihmeellisestä parantavasta vaikutuksesta masennukseen ja stressiperäisiin oireyhtymiin.

Loppujen lopuksi hän oli ajautunut tilanteeseen, jossa oli valmis kokeilemaan mitä tahansa. Niinpä hän meni ja otti taikasieniä. Lopputuloksena hän pystyi pitkästä aikaa kävelemään kauppaan ja takaisin, kirjoittamaan näppäimistöllä ja soittamaan syntikkaa. Nyt hän tuntee syvää rauhaa ja löytämisen riemua arjessaan. Hän nukkuu levollisesti, ei enää pelkää kuolemaa. Stressi ja rajoittavat kivut ovat yhä läsnä, mutta hän ei taistele niitä vastaan samalla tavalla kuin ennen.

Kirjoitus keräsi ylistystä. Innokkain fanittaja luennoi siitä, kuinka psykedeelit siivoavat mieltä ja kehoa ja lisäävät sielunyhteyttä. ”Henkioppaasi tekevät työtä sielunsuunnitelmasi eteen jatkuvasti, mutta sinun pitää pyytää ja antaa niille lupa. Valotyöntekijät ovat olleet mukanasi jokaisesta reinkarnaatiosta lähtien ja he tuntevat sinut todella hyvin: sen mikä on korkeammaksi parhaaksesi, vaikka mieli ei ymmärrä kärsimystään.”

Emeritusprofessori Arto Mustajoki pohtii tässä lehdessä, kuinka kommunikoida outoihin asioihin uskovan kanssa. Otsikon ”Trollitehtaan varjossa” alla kirjoittava isä kertoo valheellisen tiedon maailmaan hurahtaneesta pojastaan, jonka kanssa tulee toimeen vain välttelemällä helposti riitaa aiheuttavia puheenaiheita. Skepsiksen puheenjohtaja Denis Galkin myöntää, että on vuosien saatossa väsynyt turhiin, mihinkään johtamattomiin keskusteluihin vaihtoehtoihmisten kanssa. Aina välillä minäkin saan tarpeekseni.

En tiedä psilosybiinistä enkä taikasienistä oikeastaan mitään. Sen tiedän, että maailmanlaajuisesti tutkitaan, josko psykedeeleistä olisi lääketieteellistä hyötyä, ja näin näyttää joissakin tapauksissa olevan. Psykedeelien hankkiminen omatoimisesti on laitonta ja niiden mahdollinen käyttö tulisi tapahtua vain kliinisessä sairaalahoidossa lääkäreiden valvomana. Minä en saanut tarpeekseni siitä, että ystäväni löysi avun vaivoihinsa itse, vaan siitä, että hänen herkkää mieltään yritettiin sekoittaa lisää henkioppailla, sielunsuunnitelmilla ja reinkarnaatioilla.

Kommentoin fanittajan viestiä rumasti. Fanittaja ei häkeltynyt, vaan tiesi reaktiooni selityksen: ”Pelko nosti Riston egoa ja ärtymystä, meni tunteisiin ja sai hänet paniikkiin.”

Pelko? Mitä helvettiä minä muka pelkään? Toinen pelkoon liittyvä tilanne syntyi myös Facebookissa. Eräs ystäväni kirjoitti: ”Jahka pari vuotta on kulunut ja pari miljardia ihmistä kuollut näihin rokotteisiin, nousen poterostani ja huudan, että hahaa, mitäs minä sanoin. Sitten te ammutte minut ja merkkaatte tilastoihin koronaan kuolleeksi.” Tällä kertaa en kommentoinut rumasti. Reagoin räkänauruhymiöllä. Sekin oli liikaa.

Kello 05.25 aamulla rokotus- ja koronakriittinen ystäväni alkoi pommittaa Messenger-viesteillä. ”Mitä sinä pelkäät? Miksi uskot kaiken paskan, esiinnyt järjestelmällisesti maski naamallasi? Ai niin, olet töissä Skepsiksellä, siinä uskonlahkossa. Eli nyt on menossa uusi rutto ja kaikki kuolevat? Moniko on kuollut ja miten se näkyy tilastoissa? Miten voit tehdä komiikkaa, jos pelkäät? Eikö koomikon tehtävä ole kyseenalaistaa kaikki? Kun johdit Huonon kirjallisuuden seuraa, olit rohkea, mun idoli. Nyt kannatat kritiikittä kaikkea tätä nykyisyyttä. Miksi minulla on petetty olo? Pelottaako sinua se, että kuolleiden määrä on laskussa? Pelottaako ilmastonmuutos? Tai oikestaan, mikä sinua ei pelota?”

Pelko? Taas tuo pelko! Mitä helvettiä minä muka edelleenkään pelkään?

Kolmas pelkotilanne tapahtui tavallisena iltana Korson S-marketissa. Tuntematon mies maski naamalla ja reppu selässä alkoi tuijottaa minua maitohyllyjen edessä. Kun erehdyin vilkaisemaan takaisin, hän käynnisti puhetulvan. ”Sinun maskisi ei suojaa ketään. Minun maskini voi pestä kymmenen kertaa. Korona ei lähtenyt Wuhanista, sillä virusta löytyi lätäköstä Italiassa jo 2019. Jenkit tiesivät taudista etukäteen. Kylmä sota oli bluffia. Suomen valtamedia on pahempi kuin natsi-Saksan propagandakoneisto. Olen tutkinut näitä asioita päätoimisesti 16 vuotta. Olen kirjoittamassa niistä kolmea kirjaa.”

Laskin katseeni ostoskärryyn ja huomasin, että minulta oli jäänyt sitruuna poimimatta. Siis takaisin hevi-osastolle! Mies seurasi perässä, liukui liian lähelle, tuijotti palavilla silmillään ja puhua papatti niin, että hänen maskinsa oli valahtaa leualle. En enää jaksanut näytellä kiinnostunutta, mutta en myöskään rohjennut kommentoida rumasti. Ajattelin, että mies voisi käydä kimppuuni tai räjäyttää reppunsa, jos vastaanottaisi jostain ulottuvuudesta käskyn eliminoida viholliset.

Mitä helvettiä minä muka pelkään? En ainakaan fanaatikkoja. Paitsi silloin, kun sellainen riehuu edessäni. Uskomusten voima voi olla vaarallinen, kun se menee liian pitkälle. Niin kuin kävi loppiaisena Washingtonissa.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2021. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Onko jokainen väittelyn arvoinen?
Surua luontokadosta, iloa mönkijästä
Kuinka kommunikoida outoihin asioihin uskovan kanssa?
Nojatuolitutkijuus nousuun!
Totuus ja totuuden jälkeinen aika
Jouko Piho – ei profeetta vieraalla eikä omalla maallaan
Kotikutoisia aivoteorioita
OK, boomer: Selvänäkijän pauloissa
Stonehenge – mitä monumentille kuuluu nyt?
Aivoja muokkaamalla ongelmista eroon?
Huuhaaton huhtikuu?
Kari Enqvist: Kangastuksia varjojen talossa. Todellisuutta etsimässä
Spiritistinen istunto
Oudot tyypit
Verensokeri haltuun. Eroon esidiabeteksesta
Hippokrateen soturi
Sanapoliisi ampuu itseään jalkaan
Risto Pietilä 2.9.1980-14.8.2020

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit