MIKSI HENGET LANKEAVAT TAIKATEMPPUIHIN?

Marjo Kaartinen: Spiritistinen istunto. SKS, 2020.

KULTTUURIHISTORIAN PROFESSORI Marjo Kaartisen ”Spiritistinen istunto” on mielenkiintoinen kirja. Se valottaa 1800-luvun lopun kiihkeää vaihtoehtoisen hengellisyyden ja okkultismin aikaa.

”On muistettava, miten heidän aikansa kantoi tavattoman suuria lupauksia: kamera tallensi paperille ohikiitävän hetken, lennätin vei viestin hetkessä toiselle mantereelle, telefoonilla saattoi keskustella ystävän kanssa, vaikka tämä oli huudon kuulumattomissa. Aivan uusi lisämauste arjessa oli lähes maaginen sähkö. … Jos mekaanisella laitteella saatiin suora yhteys yli valtameren, miksei piankin voisi saada yhteyttä kuolleisiin taivaassa?”

Okkultuurin ytimessä olivat spiritistiset istunnot, pitivät niitä sitten meediot tai heitä paljastamaan pyrkivät taikurit, antispiritisteiksi itseään kutsuneet loihtutaiteilijat. Okkultuuri kosketti, houkutti ja kutkutti valtavia ihmisjoukkoja, ei vain salattuun tietoon vihkiytyneitä. Sanomalehdet pursusivat moninaisten antispiritististen näytäntöjen mainoksia, sillä myös Suomen suuriruhtinaskunta oli otollista maaperää ulkomaalaisten kiertävien taiteilijoiden esityksille.

YKSI HEISTÄ OLI MEEDIO MADAME D'ESPÉRANCE, joka saapui Helsinkiin 24.11.1893 pitääkseen spiritistisiä istuntoja yksityiselle piirille. Vierailulla oli uutisarvoa, sillä sekä meedio että hänen pitämänsä ”seanssit” olivat jännittäviä ja osallistujille jopa pelottavia. Niissä tapahtui merkillisiä. Ei ole ihme, että niitä puitiin lehdissä viikkokaupalla ja että ne muistettiin vuosikausia. Seanssien kiistanalaisten tapahtumien vuoksi syttyi Kasimir Leinoa lainaten ”kynäsota”, joka raastoi ihmissuhteita ja muovasi maailmankuvia.

William Crookes, luonnontieteilijä ja maineikas spiritualisti oli jakanut seansseissa tapahtuvat ilmiöt kolmeentoista luokkaan: raskaiden kappaleiden liike kontaktissa ilman mekaanista voimaa, rummuttavat tai senkaltaiset äänet, kappaleiden painon muutokset, raskaiden esineiden liikkuminen etäällä meediosta, pöytien ja tuolin nousu ilmaan ilman ihmiskontaktia, ihmisten levitaatio, pienten esineiden liikkuminen ilman ihmiskontaktia, valoilmiöt, käsien ilmestyminen joko itsevalaisevina tai tavallisessa valossa, suora kirjoitus, aavemuodot ja -kasvot, erityistapaukset, jotka näyttävät viittaavan ulkopuolisen älyn toimintaan ja sekalaiset, monimutkaiset tapahtumat.

Osa katsojista oli lumoutuneita: henkien kohtaaminen toi heidän elämäänsä rakkautta, mutta ennen kaikkea lohdutusta. Skeptikoilla riitti ihmeteltävää. ”Mikseivät seansseihin osallistuvat havaitse, että heitä vedetään höplästä? Mihin jää terveen järjen punnitsemisoikeus? Miksi spiritistit uskovat näkevänsä ja havaitsevansa luotettavasti liki pimeässä? Miksi he lankeavat tavanomaisiin taikatemppuihin? Miten on mahdollista, että he yhä vain uskovat, vaikka meedio toisensa jälkeen ryvettyy skandaaleissa?”

Myös Helsingissä ihmeteltiin seansseihin osallistuneiden kritiikin puutetta.

”Miksi henget ovat niin valonarkoja? Mikseivät he puhu mitään? Miten ihmeessä he ymmärtävät Helsinginruotsia? Entä mikseivät he anna todisteita korkeammasta tiedosta, miksi he tyytyvät tekemään vain lapsellisia temppuja?”

Marjo Kaartisen mielestä historioitsijan ei tarvitse olla tuomari. ”Historiankirjoittajan näkökulmasta ei aina ole edes kovin kiinnostavaa lausua tuomiota, pohtia, menivätkö ihmiset herkkäuskoisina lankaan, tai miettiä, saiko meedio oikeasti yhteyden vainajiin. Paljon tärkeämpää on osoittaa, millä tavoin menneisyyden ihmisten kulttuuri toimi, mikä sai heidät syttymään, mikä heitä inspiroi ja miten he maailmansa rakensivat.”

VAIKKA SKEPTIKOT AJATTELIVAT, ETTÄ MADAME D'ESPÉRANCE huijaa, vaikuttaa meedio Kaartisen mukaan vilpittömältä spiritualistisessa vakaumuksessaan. ”Raportit hänestä persoonana olivat poikkeuksetta myönteisiä. Hän henkiparansi köyhiä sairaita ja tarjosi kaipaavalle mahdollisuuden saada yhteys kuolleisiin rakkaisiin.”

Itse ajattelen, että jos meedio huijaa tarkoituksella, hän tekee sen, koska spiritismin keinot eivät toimi. Hän ei siten voi huijatessaan olla vilpitön. On varmasti rehellisiäkin, omiin ”kykyihinsä” uskovia meedioita, mutta he eivät saa aikaan näyttäviä ilmiöitä, joihin vain huijarit ja taikurit pystyvät.

KAARTISEN KIRJAN TOINEN OSA KERTOO MADAME D'ESPÉRANCEN jälkeen Suomeen saapuneesta tanskalaisesta antispiritisti Faustinuksesta, jonka tarina on kerrottu Skeptikko-lehden numerossa 2/2013. Kirja on osa monitieteistä tutkimushanketta ”Uuden etsijät – esoteerisuus ja uskonnollisuuden murros suomalaisen sivistyneistön parissa 1880-luvulta 1930-luvulle”. Hankkeen sivusto löytyy osoitteesta uudenetsijat.com.